Telttakeskusteluja osa 4: Avoin hallinto

27905720280_356e118269_o_edit

Tässä kirjoitussarjassa pohdin laajemmin keskusteluja, joita pääsen käymään kadulla piraattiteltalla (tai vaikka ilmankin sitä). Löydät halutessasi kaikki kirjoitukset telttakeskusteluja-avainsanan alta.
Kuva: Legal Gavel & Open Law Book — CC-BY Blogtrepreneur

Mutta meillähän on päätöksenteko jo avointa?

Silloin tällöin pääsen selittämään, miksi piraatit ajavat nykyistä suurempaa hallinnon avoimuutta. Yleensä keskustelijat viittaavat julkisuuslakiin (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta), jonka ensimmäisessä pykälässä kerrotaan oleellisin:

Viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei tässä tai muussa laissa erikseen toisin säädetä.

Vaikka laki on teoriassa selvä, käytännössä tilanne on toinen.

Ensimmäinen ongelma on tietää, mitä pyytää; jos asiakirjaa ei syystä tai toisesta ole merkitty (vielä) diaariin ja tieto siitä ei tule muuta kautta tietoon, asiakirjaa ei käytännössä ole olemassa. Jos taas kyseessä ei ole asiakirja, vaan esimerkiksi kokous, sen seuraaminen ei välttämättä ole mahdollista.

Yhteiskunnan toimintoja myös entistä enemmän ulkoistetaan ”perinteisen” julkisen vallan ulkopuolelle. Vaikka näidenkin toimijoiden tuottaman tiedon pitäisi olla julkisuuslain mukaan avointa, ei sitä välttämättä silti luovuteta.

Monesti tiedon saaminen vaatii aktiivista pyytämistä, pahimmassa tapauksessa vastausta odottaessa useaan kertaan. Siltikään tietopyyntöön ei välttämättä vastata. Tiedon pyytäjä pääsee myös liian usein valittamaan oikeusasteisiin, kun tietoa ei syystä tai toisesta luovuteta tai se salataan ilman syytä. Oma lukunsa ovat toki tilanteet, jossa salattua tietoa vahingossa paljastuu ja todetaan, ettei se oikeastaan haittaa.

Salailu haittaa myös päätöksentekijöitä. Ajankohtaisena esimerkkinä käynee länsimetrosotku, josta jopa päättäjien on ollut mahdotonta saada asiallista tietoa.

Hallinnon avoimuus ja vapaa tieto nivoutuvat toisiinsa. Piraattien lähtökohtana on kulkea avoimuus edellä: tärkeää olisi siirtyä tiedon panttaamisesta tiedon aktiiviseen julkistamiseen. Koska verkossa on lähes rajattomasti tilaa, tiedot valmistelussa olevista asioista pitäisi julkaista heti aloittaessa automaattisesti. Ajantasaiset tiedot päivittyisivät palveluun sitä mukaa kun käsittely jatkuu.

Kaikkien tietojen tulisi olla myöskin avoimen datan periaatteiden mukaista. Tämä tarkoittaa rakenteista tietoa, koneluettavuutta ja avoimia rajapintoja, ei pelkästään word- tai pdf-tiedostoja.

Julkisuuslain pitää päteä varsinaisten viranomaisten lisäksi myös julkishallinnon enemmistöomisteisiin yhtiöihin. Koska yrityksiä pyöritetään veronmaksajien rahoilla ja näin ollen omistajina ovat viime kädessä kaikki suomalaiset, kaikilla tulee olla oikeus saada tietoja yrityksen toiminnasta. Tämän voi toteuttaa muokkaamalla yhtiöjärjestyksiin asianmukainen pykälä, kuten Mika Honkanen Facebookissa ehdotti. Tuolloin yhtiöt eivät voi nykytyyliin vedota yrityssalaisuuksiin.

Kaikkien julkista valtaa käyttävien päätöksentekoelinten kokousten pitäisi lähtökohtaisesti olla julkisesti seurattavissa. Käytännössä siis valtion tasolla hallituksen ja valiokuntien, kunnassa hallituksen ja lautakuntien kokoukset voisi hyvin esittää verkkolähetyksinä. Jos on tarvetta salata joku osa kokousta esimerkiksi yksityisyyden suojan takia, se on tehtävissä kokousteknisin menettelyin. Kyseiset kohdat voidaan esimerkiksi käsitellä muiden kohtien jälkeen.

Tekisi mieli sanoa, että julkisuuslaki on kirjoitettu aikana ennen Internetiä. Valitettavasti hallituksen esitys on annettu 1998, jolloin digitalisoituminen oli jo vahvassa nosteessa. Laki itsessään ei muutenkaan ole ongelma – lain soveltaminen vaan tökkii. Avoimen hallinnon edistäminen pitäisi olla taottu jokaisen viranhaltijan mieleen.

Lisälukemista:

Kirjesalaisuuden murtaminen johtaa väärinkäytöksiin

8106200690_cbce842b61_o

Mielipidekirjoitus, ei julkaistu
Kuva: All Systems Go! — CC-BY-SA Andrew Hart

Oikeusministeriön asettama asiantuntijatyöryhmä julkaisi 11.10.2016 mietintönsä, jossa esitettiin keinot heikentää kirjesalaisuutta muuttamalla perustuslakia.

On hyvä, että nykyisellään puolilaittomassa tilassa olevaa tiedustelua halutaan saada lainsäädännön ja valvonnan alle. Sen ei kuitenkaan tarvitse merkitä sitä, että meidän täytyy luopua nykyisistä oikeuksistamme salattuun viestintään. Oikeuksien laajentamista perustellaan muotiin tulleella kansallisen turvallisuuden käsitteellä. Muistutan jälleen, että laki tarjoaa jo nyt laajat valtaoikeudet selvittää suunnitteilla olevia terrorismirikoksia myös pakkokeinoja käyttäen.

Työryhmän mietinnön perusteluissa korostuu hyvä periaate valvontatoimenpiteiden rajaamisesta vain tiettyyn suppeaan perusteltuun joukkoon. Käytännössä kuitenkin Internetin rakenne on sellainen, että yhtä kohdetta valvoakseen pitää kaikki liikenne olla teknisesti valvottavissa. Kohdennettu tarkkailu muuttuu massavalvonnaksi pahimmassa tapauksessa vain hakukriteerejä muuttamalla.

Siinä vaiheessa kun järjestelmä on luotu, on liian myöhäistä peruuttaa. Emme voi tuudittautua siihen uskoon, että Suomessa ei koskaan nousisi valtaan sellainen ryhmittymä, joka haluaa käyttää järjestelmää väärin. Hyvänä esimerkkinä toiminee Jussi Halla-ahon EU-komissiolle jättämä kirjallinen kysymys, jossa hän vaatii mm. salakuuntelun kohdentamista käytännössä kaikkiin Pohjois-Afrikasta, Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta Unioniin tulleisiin ihmisiin.

Myös yksittäiset virkamiehet ovat alttiita käyttämään väärin olemassaolevia tietokantoja. Jari Aarnion tutkinnassa paljastui, että poliisi on käyttänyt seurantalaitteita myös muihin kuin rikostutkinnallisiin tarkoituksiin. Kiinnostusta tuttujen ja kuuluisuuksien tietoihin on riittänyt niin sotesektorilla kuin poliisissakin.

Haluammeko tarjota mahdollisuuden laajentaa pikkuhiljaa valvontaa isoihin ihmisryhmiin vai pitää kiinni yhdestä länsimaisen demokraattisen yhteiskunnan perusarvoista: oikeudesta yksityisyyteen ja viestinnän suojaan? Kun kirjesalaisuuden poistamisesta tehdään helpompaa, voiko meillä tulevaisuudessa olla enää yritysjohtajaa tai poliitikkoa, jota ei ole kiristetty tiedustelussa selville tulleilla salaisuuksilla? Tai riippumatonta lehdistöä?

Telttakeskusteluja osa 3: Piraattien energiapolitiikkaa

tourujoen_basaari_2016

Tässä kirjoitussarjassa pohdin laajemmin keskusteluja, joita pääsen käymään kadulla piraattiteltalla (tai vaikka ilmankin sitä). Löydät halutessasi kaikki kirjoitukset telttakeskusteluja-avainsanan alta.

Vietimme viime lauantaina iltaa Tourujoen yössä basaarialueella telttaillen. Illan aikana kävimme monta keskustelua eri aiheista, ja yksi melko usein toistuva kysymys tsemppasi minua jatkamaan telttakeskustelusarjaani.

Mikä on piraattien kanta ydinvoimaan?

Täytyy alkuun myöntää, että puolueohjelmassamme ei oteta kantaa energiantuotantoon. Tämä ei toki tarkoita, etteivätkö ydinenergia sekä uusiutuvat ja fossiiliset polttoaineet toki puhuttaisi puolueessa. Itsekin olen näistä aiheista ainakin kerran kirjoittanut.

Suuremmassa mittakaavassa puolueaktiivien mielipiteisiin pääseekin hyvin käsiksi avoimen vaalikonedatan avulla.

Helsingin Sanomien vaalikonevastausten perusteella jopa kolme neljäsosaa puolueen ehdokkaista kannatti ydinvoiman lisärakentamista eduskuntavaaleissa 2015. Vain kokoomuslaiset vastaajat olivat innokkaammin pystyttämässä voimaloita.

hs-ydinvoima

Lähes samassa suhteessa ehdokkaamme halusivat luopua kivihiilen, turpeen ja maakaasun käytöstä.hs-kivihiili-ym

Näiden kahden kysymyksen vastausten perusteella piraatit eroavatkin selkeästi vihreistä, jota useat pitävät verrokkipuolueenamme.

Mistä siis näin vankka luottamus ydinvoimaan?

Piraattien toiveena on ollut jo pitkään, että poliittinen päätöksenteko perustuisi entistä enemmän tutkitulle tiedolle.

Puolueen aktiiveissa on paljon korkeasti koulutettuja ihmisiä, monet luonnontieteiden alalta. Helsingin kärkiehdokkaamme Petrus Pennanen ydinfyysikkona on luonnollisesti puhunut ydinvoiman puolesta – ja etenkin toriumia polttoaineenaan käyttäviin voimaloihin rakentuvasta tulevaisuudesta. Itsehän humanistina joudun lähinnä perehtymään eri argumentteihin ja arvioimaan niiden paikkaansapitävyyttä.

Kukaan tuskin kieltää, että ydinvoima on ehdottomasti tehokkain tapa tuottaa suuria määriä energiaa. Olen ymmärtänyt, että suurimmat todelliset terveysvaarat nykyisin käytössä olevan fissiovoiman osalta liittyvät hiukkaspäästöihin uraanipolttoaineen louhinnan yhteydessä. Kuitenkin Jyväskylässäkin silloin tällöin käytössä olevan kivihiilen on kuitenkin arvioitu olevan jopa satakertaisesti tappavampaa.

Iso pelko liittyy ydinjätteen loppusijoitukseen. Suomessahan ongelmaa on pragmaattisesti ratkaistu työntämällä jätteet maan poveen. Tämä lienee pitkäjänteisesti ainut toteuttamiskelpoinen ratkaisu, ellei sitten keksitä hyvää keinoa käytetyn polttoaineen uusiokäyttöön. Uraanikäyttöisistä toriumpolttoisiin voimaloihin siirtyminen ratkaisisi joitain loppusijoitukseen liittyviä pelkoja: toriumvoimala käyttää polttoaineensa tehokkaammin, ja jäljelle jäävän aineen puoliintumisaika on murto-osa uraanin jätöksistä.

Ydinvoiman rakentamisessa on kummallisia byrokraattisia kiemuroita. Yleensähän kunnat voivat melko pitkälti päättää uusista sähkövoimaloista alueellaan. Jokainen ydinvoimalaitos ja -reaktori täytyy kuitenkin käydä hyväksymässä aina eduskunnassa asti. Voimalaitoksen pystyttäminen pitää sisällään melko byrokraattisen ja moniosaisen lupaprosessin. Se ei ole pelkästään huono asia: mitä tarkemmin voimalaitoksen suunnitelmat käydään läpi, sitä turvallisempia voimaloita rakennetaan. Kääntöpuolena on taas se, että jokainen ydinvoimala on yksilö, eikä reaktoreita voi tyyppihyväksyttää.

Tyyppihyväksynnän puuttuminen johtaa siihen, että lupaa vastaan kannattaa rakentaa mahdollisimman tehokas voimala. Tämä ei ole voinut olla vaikuttamatta Olkiluoto 3:n suunnitteluun ja rakentamisessa vastaan tulleisiin ongelmiin. Erilaisista minivoimaloista ei kannata edes uneksia.

Todennäköisesti suurin syy ydinvoiman kannatukseen löytynee HS:n tietoaineiston parista viimeisestä kysymyksestä. Suurinta osaa puolueen ehdokkaista yhdisti selvästi huoli ympäristöstämme. Uskallan epäillä, että monet järkeilevät asian samoin kuin minä: suuria määriä energiaa täytyy tuottaa puhtaammin kuin ennen; kaikkea energiantuotantoa ei voida ratkaista pelkästään uusiutuvilla lähteillä; korvataan siis saastuttavampia ja vaarallisempia energiamuotoja (hiili, öljy, turve) ydinvoimalla.

hs-talouskasvu-vai-ymparisto

hs-ympariston-huomiointi

Ydinvoima nähdään puolueen sisällä selvästi yhtenä ratkaisuna työssä ilmastonmuutosta vastaan. Olisiko aika siis kypsä energiapolitiikan periaatteiden kirjaamiselle myös puolueohjelmaan? Toriumvoima käyttöön, fossiiliset alas pikavauhtia? Miten huomioimme uusiutuvat energianlähteet? Vaaditaanko pidemmällä aikavälillä siirtymistä fuusiovoimaan? Vaaditaanko myös muita radikaaleja toimia ilmastonmuutoksen ehkäisyyn? Näiden asioiden muotoilu vaatii vielä työtä puolueen sisällä.

Vaalikonedatan visualisaatio on omaani, datalähde CC-BY-NC-SA Helsingin Sanomat (hämmentävästi kysymysten otsikot eivät sisälly datasettiin).

En ole varma, ovatko graafien värisävyt tarpeeksi esteettömät värisokeiden käyttöön, mutta palkit ovat ylhäältä alas samassa järjestyksessä kuin selitteissä.

Telttakeskusteluja osa 2: ”Mikä on piraattien perustulomalli?”

DSC_0155_rajattu

Tässä kirjoitussarjassa pohdin laajemmin keskusteluja, joita pääsen käymään kadulla piraattiteltalla (tai vaikka ilmankin sitä). Löydät halutessasi kaikki kirjoitukset telttakeskusteluja-avainsanan alta.

Tätä kirjoittaessa sitten varmistui, että kovasti uhotusta perustulokokeilusta on tulossa tynkä. Sen sijaan, että kokeilussa olisi mukana eri yhteiskunnallisissa lokeroissa olevia ihmisiä (hoitovapaalla olijat, opiskelijat, sairaat, eläkeläiset, työssäkäyvät, yrittäjät, näiden kaikkien vaihtoehtojen välillä pomppijat), siihen otetaan mukaan vain 2000 marraskuussa 2016 Kelan työttömyysetuuksilla olevaa 25–58-vuotiasta työtöntä.

Rajaamalla pois osa väkijoukosta on vaikeaa saada todellista dataa muusta kuin siitä, tekevätkö ihmiset innokkaammin työtä jos saavat rahansa vastikkeetta ja ilman TE-palvelujen pompotusta. Lakiesitys ansaitsisi laajemmankin perkaamisen jossain toisessa blogauksessa.

Kelan tutkimusblogista bongasin tämän lauseen:

Kokeilubudjetin pienuus puolestaan asetti rajoitteet otoskoolle.

Tästä vedin ainakin itse johtopäätöksen, ettei kokeilusta todellisuudessa haluttukaan tämän kattavampaa. On vaikeaa kokeilla laajasti rajallisella budjetilla.


Anyways, tulin puhumaan piraattien suhteesta perustuloon ja siitä, miten sitä sivutaan telttakeskusteluissa:

Onko piraateilla omaa perustulomallia?

Piraateilla ei ole omaa, konkreettista mallia, koska meillä ei ole sellaisen suunnitteluun resursseja. Itse viittaan usein vihreiden ehdotukseen, koska se oli pitkään laajimmin mietitty ja parhaiten perusteltu malli. Nythän meillä on myös perustulokokeilun esiselvitys, jossa on pohdittu useampaa eri vaihtoehtoa perustulon suuruudeksi.

Puolueohjelmassamme kerrotaan muutamia lähtökohtia, joiden pohjalta piraattien perustulo syntyisi:

  • Perustulon tulee olla vastikkeeton. Tätä ei pitäisi joutua edes perustelemaan, mutta julkisessa keskustelussa on esitetty myös osallistavaan sosiaaliturvaan liittyviä, vastikkeellisia perustulomalleja (joka on itseristiriitainen termi). Vain täysin vastikkeettomalla mallilla voidaan…
  • purkaa byrokratiaa. Kun päästään eroon monimutkaisista sosiaalietuuksien välisistä ristiriitatilanteista ja palkkatulojen yhteensovituksista, kaikilla on mukavampaa.
  • ”Perustulon rahamäärä tulee määräytymään sen mukaan, millainen taso osoittautuu riittäväksi sitä nostavien toimeentulolle ja parhaiten edistää työmarkkinoiden toimivuutta. – – [L]ähtökohtana [on] nykyinen perustoimeentuloturvan taso. Lapsilisät tulee säilyttää erillisinä.”

On myös pohdittava, maksetaanko perustulo ns. negatiivisen tuloveron avulla vai puhtaana käteen. Maksamisen avuksi on väläytelty reaaliaikaista tulorekisteriä, mihin sisältyy omia tietosuojahaasteitaan.

Perustulon tasoon vaikuttaa myös se, sisällytetäänkö perustuloon asumistuen osuus vai pidetäänkö asumisen tukijärjestelmä nykyisellään. Puolueohjelmassa todetaan ainoastaan, että haluamme yhdistää opintotuen asumislisän ja eläkkeensaajan asumistuen yleisen asumistuen alle jo ennen perustulon käyttöönottoa.

Jos perustulosta halutaan mahdollisimman yksinkertainen, pitäisi asumista tukea kiinteällä summalla. Se luultavasti ajaisi ihmisiä vaikeuksiin alueilla, jossa vuokrat ovat suuret. Asumisen tukiin käytetään valtavasti rahaa, joka valuu käytännössä suoraan vuokranantajien taskuihin. Tukijärjestelmä vaatisi siis isoa remonttia. Toisaalta asumistukien pienentäminen saattaisi laskea vuokria. Kertarysäyksellä tukien poistaminen olisi joka tapauksessa käytännössä mahdotonta.

Sinällään ratkaisut asumisen halventamiseen ovat kuntien käsissä: ne kun voivat kaavoittaa ja rakentaa/rakennuttaa lisää asuntoja alueille, joissa kysyntä on suurta.

Mistä rahat perustuloon? Käytännössä perustulon käyttöönotto nostaa väistämättä jonkin verran palkkatulon verotusta (ks. alla eduskunnan tietopalvelun aikanaan vihreille laskema esimerkki [s. 5]).

Veroasteet eduskunnan tietopalvelun vihreille laskemana

Laajasti käytössä olevaa perustuloa rahoitettaisiin ainakin siirtymävaiheessa mm. työttömyysvakuutus-, sairausvakuutus- ja eläkerahastojen kautta. Vaikka veroaste nousisi, kyseiset vakuutusmaksut saattaisivat ainakin oman logiikkani mukaan kutistua, koska perustulon verran rahaa siirtyisi ”toiselle momentille” maksettavaksi.

Lainaan vielä perustulokokeilun esiselvitystä (s.204) perustulon määrästä:

Keskeinen ja kenties kaikkein eniten poliittisia intohimoja herättävä kysymys on, miten tulonjako muuttuu, kuka voittaa ja kuka häviää. Laskelmien mukaan 550 euron perustulo ei merkittävästi muuttaisi tulonjakoa. Korkeammalla perustulon tasolla on luonnollisestikin tuloja tasaava vaikutuksensa. Yhtäältä korkeampi veroton perustulo lisää pienituloisten ostovoimaa ja yhtäältä korkeampi marginaaliveroaste pienentää ylimpien tuloluokkien käytettävissä olevia tuloja.

Toivon sydämeni pohjalta, että perustulokokeilu onnistuu! Se on ainut tapa, millä saamme sen myöhemmin laajemminkin käyttöön ja yksinkertaistamaan sosiaaliturvajärjestelmäämme.

Telttakeskusteluja osa 1: ”Puolueen nimi pitäisi vaihtaa”

CRW_0002_kapoinen

Tämä kirjoitus aloittaa sarjan, jossa pohdin laajemmin keskusteluja, joita pääsen käymään kadulla piraattiteltalla (tai vaikka ilmankin sitä). Löydät halutessasi kaikki kirjoitukset telttakeskusteluja-avainsanan alta.

Teidän puolueella on vain yksi ongelma: nimi.

Tämä toteamus toistuu melko usein. Jos englanti taipuu, kannustan lukemaan suoraan Ruotsin piraattipuolueen perustaja Rickard Falkvingen tiivistelmän siitä, miksi puolue on sen niminen kuin onkaan:

  • Ruotsissa kulttuurin jakaminen ja vertaisverkkojen käyttö räjähti käsiin 2000-luvun taitteessa, jolloin perustettiin Antipiratbyrån, Ruotsin tekijänoikeuksien valvontajärjestö.
  • Avoimen kulttuurin aktivistit perustivat vastavoimaksi järjestön nimeltä Piratbyrån. Heitä voimme kiittää mm. The Pirate Bayn perustamisesta.
  • Tavoitteena oli kääntää piraatti-sanan merkitys positiiviseksi, suorastaan progressiiviseksi. Piraatit ajavat tulevaisuutta, jossa yhteiskunta, tieto, taide ja kulttuuri ovat vapaita ja avoimia.
  • Kun Ruotsin tekijänoikeuslainsäädäntöä uudistettiin, oli aika perustaa myös Piratpartiet – ensimmäinen piraattipuolue. Puolue täytyi perustaa, jotta voisi vaikuttaa suoraan myös lainsäädäntöön.

Piratpartiet viettää muuten 10-vuotisjuhliaan 27.8.2016 Tukholmassa.

Mutta onko nimi todella ongelma? Nimi on iskevä ja herättää saman tien keskustelua. Se kertoo saman tien jotain siitä, mikä on piraattien tavoite. Kysyn usein, mikä olisi parempi nimi:

Nimikeskustelussa täytyy muistaa myös se, että olemme osa kansainvälistä piraattiliikettä. Nimen vaihtamiselle pitäisi siis olla suuria syitä. Samalla nimellä on saatu valittua mm. europarlamentaarikkoja ja kunnanvaltuutettuja sekä johdetaan tällä hetkellä valtakunnallisia galluppeja Islannissa. Ei nimi miestä – saatika puoluetta – pahenna.

Uusia nimiä saa toki ehdottaa myös tämän blogauksen kommenteissa! Halutessasi voit myös lukea, miksi olen itse valinnut piraattipuolueen.