Piilovaalituesta avoimeen päätöksentekoon

Kaikki Piraattipuolueen ehdokkaat koko maassa ovat täyttäneet vaalirahoituksen ennakkoilmoitukset. Avoimessa hallinnossa kansalainen voi tietää, mitä ollaan päättämässä, pääsee vaikuttamaan päätöksentekoon jo varhaisessa vaiheessa ja saa selville, mitkä ovat päättäjien mahdolliset taloudelliset kytkökset. Ennakkoilmoitukset toimivat hyvänä näyttönä siitä, ketkä suhtautuvat avoimuuteen tärkeänä arvona, ja ketkä ovat oleellisesti kiinnostuneita vain siitä, että toimivat lain mukaisesti.

Ennakkoilmoituksissa näkyy rahallinen tuki, mutta on myös huomattava, että ehdokkaille valuu myös piilovaalitukea eri reittejä pitkin. Mielestäni olisi kuitenkin tärkeää, että puolueiden ja ehdokkaiden tukemista ei pidettäisi tabuna, vaan että se olisi mahdollista yrityksille, järjestöille ja muille yhteisöille täysin julkisesti ilman leimautumisen pelkoa. Näin pääsisimme eroon erilaisista tuen kierrätyskeinoista, joilla pyritään välttämään tuen todellisen antajan esille tulo.

Demokratiassa on tärkeää, että taloudelliset kytkökset ovat selvillä jo varhaisessa vaiheessa. Moni puolue ja ehdokas puhuu avoimuudesta, mutta kuinka moni todellisuudessa käyttäytyy sen mukaisesti? Jos tuleva päätöksentekijä jättää vapaaehtoisen ilmoituksen tekemättä, jää avoimuus vain sanahelinäksi. Miten voin luottaa siihen, että tämä ihminen ajaa todellisuudessa avointa yhteiskuntaa, jos henkilökohtaisetkin taloudelliset kytkökset jätetään piiloon?

Olen itse sitoutunut ajamaan avoimempaa hallintoa jo heti päätöksentekoprosessin alkuvaiheesta lähtien, ja se näkyy myös puoluevalinnassani. Tässä oma ennakkoilmoitukseni.