Laajempi avoimuus ratkaisuna vallankäytön keskittymiseen 

Mielipidekirjoitus, kirjoitettu yhteistyössä Arto Lampilan kanssa ja julkaistu Keskisuomalaisessa 25.3.2017.

Jari Colliander aprikoi Keskisuomalaisessa 17.3.2017 vallan karkaamista kaupunginvaltuustolta muihin, suljettujen ovien takana toimiviin toimielimiin. Ratkaisuksi hän ehdottaa vallan keskittämistä valtuustolle.

Collianderin perusteena on, että toisin kuin muiden toimielimien, valtuuston toiminta on avointa. Ratkaisun ei tarvitse olla vallan keskittäminen ainoaan avoimeen toimielimeen, vaan avoimuuden laajentaminen lautakuntiin, kaupunginhallitukseen ja viranhaltijoiden tekemään valmitelutyöhön. Näin kuntalaisilla on mahdollisuus seurata päätöksentekoa ja osallistua aiheesta käytävään keskusteluun nykyistä laajemmin.

Olemme Collianderin kanssa samaa mieltä siitä, että virkamiesten valtaa ei saa kasvattaa luottamushenkilöiden kustannuksella. Valtaa on kuitenkin mielummin hajautettava kuin keskitettävä. Otetaan käyttöön osallistava budjetointi ja kuntalaiskysymys, tehdään käyttäjistä palveluiden ja asukkaista alueiden kehittäjiä. Lisäksi vaadimme, että julkisuuslakia pitää noudattaa kaikissa niissä yhtiöissä, joista kaupunki omistaa enemmistön.