Valvooko Jyväskylä palveluitaan?

 

Kuvakaappaus 2016-06-29 19:11:59

Annoin pari palautetta kaupungin suuntaan kevytväylälle valuneiden hiekkojen puhdistamiseksi. Ensimmäinen palautteeni lähti 26.5. ja toinen 21.6. Hiekat poistuivat tänään, 29.6.2016.

Väylien kunnossapito tuolla alueella näyttää olevan ulkoistettu Destialle. Kaupungin mukaan ”[t]yöt tehdään sopimuksissa määriteltyjen laatuvaatimusten mukaisesti. Laatuvaatimusten täyttymistä seurataan säännöllisesti yhdesssä urakoitsijoiden kanssa tehtävillä laatukierroksilla.” Ilmeisesti tähän väliin ei ole laatukierrosta sitten sattunut.

Olen aiemminkin pohtinut esim. bussiliikenteen osalta, minkälaista laadunvalvontaa kaupunki harrastaa. Ainakin palautekäsittelyn osalta taktiikka vaikuttaa olevan ”välitä eteenpäin ja unohda”. Jokaista palautetta olisikin mahdoton seurata, mutta ainakin palautepalvelun kautta eteenpäin lähetetyt palautteet voisivat vaatia urakoitsijalta jonkinlaisen palveluun ilmestyvän kuittauksen, kun työ on tehty. Tällöin sekä palautteen antaja että kaupunki saisivat vahvistuksen sille, että asialle on tehty jotain.

Kaupungillamme on ollut nyt jonkin aikaa käytössä myös palvelualoite, jonka kautta ulkopuoliset toimijat voivat ehdottaa ottavansa tehtäväkseen jonkin kaupungin tuottaman palvelun. Ulkoistaminen on järkevää niissä tilanteissa, missä palvelun laatu paranee ja kaupungille koituu tästä säästöjä.

Etenkin ulkoistamisten yhteydessä niin kaupungin kuin kuntalaistenkin pitää pystyä valvomaan palvelujen laatua. Avoin tieto nousee tässä avaimeksi, ja kuinka ollakaan, se muiden digitalisaatio-asioiden ohessa on nostettu vuoden 2016 Jyväskylän kaupunkistrategian toteuttamistoimenpiteeksi. Avoimen tiedon edelläkävijäkunta Suomessa on Helsinki, jonka rajapinnan kautta voi esimerkiksi seurata Staran aura-autojen liikkeitä. Tätä tietopankkia hyödyntää esimerkiksi (näin kesäaikana hiljainen) Aurat Kartalla -palvelu. Myös aikanaan kovin mietityttänyt Pendolinojen toimintavarmuus suhteessa muihin junavuoroihin on nykyisin tilastoitu, kun Liikenneviraston rajapinnan kautta voi hakea junalajikohtaista myöhästymisdataa. Tämäntyyppisistä asioista siis mallia myös Jyväskylään!

Nyt sitten seuraavaksi pitänee antaa palaute jotta saisi työmailta valuneet hiekat, sorat ja kivet pois pyörätieltä Länsiväylän Pajatien ja Keskussairaalantien väliseltä osuudelta. Tämänpäiväiselle putsaajalle kun se osuus ei kuulu, koska se on Altekin aluetta…