Tentit. Nuo ihmiskunnan syleilevät aamunkoitot. Kun kasaamme päähämme paljon asioita ja sitten läväytämme ne siististi (ja vähemmän siististi) paperille, tuloksena on kaikkea muuta kuin se, mitä opiskelija antaa itsensä ymmärtää asioista, joiden kohtalona on päätyä yleiseen jakeluun johonkin paikkaan, jonka nimeä en näin virallisessa yhteydessä viitsi mainita, koska pelkään sen aiheuttavan tiettyä mielipahaa lukijoideni keskuudessa, jolloin menetän sen viimeisenkin uskottavuuden rippeen, joka minulla ehkä on ollut joskus jäljellä. Eli tenttiviikot menossa ovat, mutta nautiskelen myös elämästä erään suomineidon kanssa (jota en ole vielä vaihtanut kahteen kameliin).
Heräsimme lauantai-aamuna kello 5:51 ilman herätyskelloa. Kinpoilimme Guilleminsin asemalle Maastrichtin junaan, joka lähti 7:18 aikataulun mukaisesti. Nautimme puolen tunnin päästä Hollantiin siirryttyämme viisiminuuttisesta vaihtoajasta ja hyppäsimme kaksikerroksiseen intercityyn, jossa saimme ensimmäiset kontaktimme outoon sekakieleen. Saavuimme perille Amsterdaamian (remontissa olevalle) keskusrautatieasemalle 10:22.
Vaikka päivän keli olikin harmaa, kylmä, tuulinen ja tihuutteleva, ei se haitannut meininkiä. Kapeilla kaduilla autojen sijaan vaarana ovat pyöräilijät, talot kasvavat vedestä ja useampi vene oli uppeluhteilluttanut itsensä talven tullen. Kaupunki yllätti arkkitehtuurillaan. Vaikka junamatkalla näytti siltä, että itse (pyhä) Alvar Aalto on vaikuttanut varsinkin viime aikojen hollantilaiseen talonrakentamiseen, korkeat ja modernit lasipalatsit eivät ole löytäneet tietään Amsterdamin keskustaan. Kun aurinkokin alkoi päivän kuluessa pilkottaa pilvenraosta, ei voinut kuin hymyillä kaupungin viehättävälle ilmeelle.
Päivän edetessä pidemmälle porukkaa alkoi olla pilvin pimein (varsinkin kävelykatukompleksilla), varsinkin kun pilvi ei ollut pimeää. Kaupungin ilmassa ei voi olla välillä huomaamatta tiettyä maukasta, mietoa, mehkeää aromia, ja kuuluisat ”coffee shopit” pistävät silmään lähes missäpäin keskustaa tahansa. Päädyimme myös vahingossa (vai oliko se vahinko? 😉 kuululle punaisten lyhtyjen alueelle, joka näytti suurin piirtein siltä, millaiseksi sen olin kuvitellutkin – vaikkakin päivällä meininki oli vähän rauhallisempaa kuin mitä se illan/yön tunteina voi luultavasti parhaimmillaan olla. Järjestyshäiriöitä ei näkynyt, mitä nyt pari ehkä vähän turhan pitkään tajunnanlaajentajia nauttinutta tapausta sattui hoippumaan vastaan päivän aikana (ja jos ei lasketa mukaan Israelin vastaista mielenosoitusta kuninkaanlinnan edessä). Sinänsä mielenkiintoista kulttuuria tuntuu kaupungissa olevan.
Matkamuistomyymälöiden kesken tuntui olevan jokin kilpailu siitä, kenellä on myynnissä eniten outoja esineitä. Suolasirottimien, leipälautasten, tuulimyllyjen, pussaavien tyttö/poikafiguriinien ja perinteisten postikorttien lisäksi Hollannin symbolit (synbaalit), tulppaanit ja puukengät, olivat myös edustettuna kaikissa muodoissaan. Jälkimmäisten kokovalikoima tuntui liikkuvan 1,5 ja 186 välillä: kauppojen sisältä sai aina Hapsiais-mittakaavalle suunnitelluista kengistä jopa suomalaisen heteromiehen jalkaan sopivia popopareja, ja kadulla törmäsi vielä isompiin monsterimonoihin.
Hollanti on kaunis kieli, yhdistelmä englantia, saksaa, tanskaa, muinaisnorjaa, ruotsia ja jotain sekopäistä viksutusta venksautettuna ympäriinsä. Pientä suomalaista voi alkaa ihmetyttää, kun vastaavuuksien ”achter” (peräosa, ahteri) ja ”kassa” (kassa) jälkeen pitäisi tunkeutua ”paskamers”:iin – eli siis luonnollisesti sovituskoppiin!
Paluujunaan hyppäsimme 16:37, junanjakaantumis-stressaillen Maastrichtissa taas 5 minuutin vaihdon jälkeen olimme takaisin Guilleminsissä 19:42. Sopiva päivän reissu siis.
