Telttakeskusteluja osa 4: Avoin hallinto

Tässä kirjoitussarjassa pohdin laajemmin keskusteluja, joita pääsen käymään kadulla piraattiteltalla (tai vaikka ilmankin sitä). Löydät halutessasi kaikki kirjoitukset telttakeskusteluja-avainsanan alta.
Kuva: Legal Gavel & Open Law Book — CC-BY Blogtrepreneur

Mutta meillähän on päätöksenteko jo avointa?

Silloin tällöin pääsen selittämään, miksi piraatit ajavat nykyistä suurempaa hallinnon avoimuutta. Yleensä keskustelijat viittaavat julkisuuslakiin (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta), jonka ensimmäisessä pykälässä kerrotaan oleellisin:

Viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei tässä tai muussa laissa erikseen toisin säädetä.

Vaikka laki on teoriassa selvä, käytännössä tilanne on toinen.

Ensimmäinen ongelma on tietää, mitä pyytää; jos asiakirjaa ei syystä tai toisesta ole merkitty (vielä) diaariin ja tieto siitä ei tule muuta kautta tietoon, asiakirjaa ei käytännössä ole olemassa. Jos taas kyseessä ei ole asiakirja, vaan esimerkiksi kokous, sen seuraaminen ei välttämättä ole mahdollista.

Yhteiskunnan toimintoja myös entistä enemmän ulkoistetaan ”perinteisen” julkisen vallan ulkopuolelle. Vaikka näidenkin toimijoiden tuottaman tiedon pitäisi olla julkisuuslain mukaan avointa, ei sitä välttämättä silti luovuteta.

Monesti tiedon saaminen vaatii aktiivista pyytämistä, pahimmassa tapauksessa vastausta odottaessa useaan kertaan. Siltikään tietopyyntöön ei välttämättä vastata. Tiedon pyytäjä pääsee myös liian usein valittamaan oikeusasteisiin, kun tietoa ei syystä tai toisesta luovuteta tai se salataan ilman syytä. Oma lukunsa ovat toki tilanteet, jossa salattua tietoa vahingossa paljastuu ja todetaan, ettei se oikeastaan haittaa.

Salailu haittaa myös päätöksentekijöitä. Ajankohtaisena esimerkkinä käynee länsimetrosotku, josta jopa päättäjien on ollut mahdotonta saada asiallista tietoa.

Hallinnon avoimuus ja vapaa tieto nivoutuvat toisiinsa. Piraattien lähtökohtana on kulkea avoimuus edellä: tärkeää olisi siirtyä tiedon panttaamisesta tiedon aktiiviseen julkistamiseen. Koska verkossa on lähes rajattomasti tilaa, tiedot valmistelussa olevista asioista pitäisi julkaista heti aloittaessa automaattisesti. Ajantasaiset tiedot päivittyisivät palveluun sitä mukaa kun käsittely jatkuu.

Kaikkien tietojen tulisi olla myöskin avoimen datan periaatteiden mukaista. Tämä tarkoittaa rakenteista tietoa, koneluettavuutta ja avoimia rajapintoja, ei pelkästään word- tai pdf-tiedostoja.

Julkisuuslain pitää päteä varsinaisten viranomaisten lisäksi myös julkishallinnon enemmistöomisteisiin yhtiöihin. Koska yrityksiä pyöritetään veronmaksajien rahoilla ja näin ollen omistajina ovat viime kädessä kaikki suomalaiset, kaikilla tulee olla oikeus saada tietoja yrityksen toiminnasta. Tämän voi toteuttaa muokkaamalla yhtiöjärjestyksiin asianmukainen pykälä, kuten Mika Honkanen Facebookissa ehdotti. Tuolloin yhtiöt eivät voi nykytyyliin vedota yrityssalaisuuksiin.

Kaikkien julkista valtaa käyttävien päätöksentekoelinten kokousten pitäisi lähtökohtaisesti olla julkisesti seurattavissa. Käytännössä siis valtion tasolla hallituksen ja valiokuntien, kunnassa hallituksen ja lautakuntien kokoukset voisi hyvin esittää verkkolähetyksinä. Jos on tarvetta salata joku osa kokousta esimerkiksi yksityisyyden suojan takia, se on tehtävissä kokousteknisin menettelyin. Kyseiset kohdat voidaan esimerkiksi käsitellä muiden kohtien jälkeen.

Tekisi mieli sanoa, että julkisuuslaki on kirjoitettu aikana ennen Internetiä. Valitettavasti hallituksen esitys on annettu 1998, jolloin digitalisoituminen oli jo vahvassa nosteessa. Laki itsessään ei muutenkaan ole ongelma – lain soveltaminen vaan tökkii. Avoimen hallinnon edistäminen pitäisi olla taottu jokaisen viranhaltijan mieleen.

Lisälukemista: