Valinnanvapautta jääkaappiin ja lautaselle

Vaikka puhunkin valinnanvapaudesta, en tällä kertaa kirjoita sotesta, vaan ruoasta.

Yksi varmimmista tavoista päästä tappelemaan toisten ihmisten kanssa on keskustella ruoasta ja syömisestä.

Etenkin kasvisruoka ja sen tarjoaminen kiihdyttää tunteita. Muistan kuinka JYYn piirissä toimiessani ylioppilasravintola Ilokiven kasvisruoasta väännettiin kättä vuosi toisensa perään. Myös muissa päätöksentekoelimissä on käyty paatoksellista vääntöä siitä, kenellä pitäisi olla oikeus syödä ja mitä.

Syöminen menee tunteisiin, koska se on meille rutiinia ja ruokavalio jokaiselle hyvin henkilökohtainen. Henkilökohtaisuuden takia siis aluksi…

Omakohtaisia kokemuksia

Udonia Brysselissä 2008.

Muistan nuoruudessani ihmetelleeni lihanhimoissani kasvissyöjiä. Yliopistossa kasvisten osuus ruokavaliossani lisääntyi. Ja ihan viime vuosina lihan (ja etenkin punaisen lihan) määrä kotimme lautasilla on laskenut rutkasti. Olen edelleen kaikkiruokainen, mutta valitsen ravintoni kasvispainotteisesti niin työpaikalla kuin kotonakin.

Muutoksiin on ollut useampia syitä. Tärkein ruokavalioni monipuolistaja on vaimoni, joka ei syö punaista lihaa. Koska emme halunneet nähdä ylimääräistä vaivaa tekemällä molemmille erillisiä ruokia, päätin syödä punaista lihaa vain (tuossa vaiheessa) opiskelijaravintoloissa tai jos satuin olemaan yksin kotona.

Vuosien aikana aloin aktivoitua poliittisesti ja katsoa maailman menoa tarkemmin. Isossa mittakaavassahan suurimmat syyt vähentää lihansyöntiä liittyvät ympäristöön. Kukaan ei voi kiistää, että lihantuotanto kuluttaa rajallisia resurssejamme ja aiheuttaa (lähteestä riippuen) noin viidenneksen–kuudenneksen kaikista ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöistä. Lihansyöntiä vähentämällä hillitsemme siis ilmastonmuutosta.

Kolmas ja viimeisin tekijä, mikä on entisestään vähentänyt lihansyöntiäni on se, että valinnanvara kasvispohjaisissa puolivalmisteissa on lisääntynyt radikaalisti (nyhtökaura, härkis jne). Niiden ansiosta kasvisruokavaihtoehtomme ovat entisestään lisääntyneet.

Päättääkö eväistäsi poliitikko?

Poliitikkojen puheessa kasvissyönti nivoutuu usein kouluruokailuun. Keskustelussa unohtuu, että kunta tarjoaa ruokaa myös muualla kuin kouluissa.

Jyväskylässä kaupungin liikelaitos Kylän Kattaus vastaa ruokatarjonnasta, ja talousarvion mukaan se tarjoaa suurin piirtein samassa mittakaavassa koulu- ja päiväkotiruokaa (noin 2,4 miljoonaa ateriaa vuodessa kumpaakin). Koulujen ja päiväkotien lisäksi vuodessa tarjotaan noin 1,8 miljoonaa annosta vanhuksille.

Tarjottiin ruokaa sitten missä hyvänsä, oikea ratkaisu lihansyönnin vähentämiseksi ei mielestäni ole pakollinen kasvisruokapäivä. Sen sijaan ruokailijoille pitäisi tarjota päivittäin laadukas ja ravitseva, kaupungin ympäristötavoitteet täyttävä kasvisruoka ja liharuoka.

Samalla voidaan lopettaa ihmisten arvottaminen sen mukaan, mitä ruokaa hän syö. Annetaan jokaisen tehdä omat valintansa ja tiedotetaan ruoan ympäristövaikutuksista pienemmässä ja isommassa mittakaavassa.

Annetaan jokaiselle vapaus valita kasvisruokailu ja tarjotaan siis lähtökohtaisesti joka kerta myös kasvisvaihtoehto.

Vaalikoneet paljastavat arvot

Ylen ja Helsingin Sanomien vaalikoneissa kysyttiin ehdokkaiden suhtautumista kasvisruokaan, ja erot kysymyksenasettelussa näkyvät vastauksissa ainakin piraattien osalta:

Graafit muodostettu jyväskyläläisten ehdokkaiden vastauksista. Vaalikonedata CC-BY-SA Yle ja CC-BY Helsingin Sanomat.

Ylen vaalikonevastauksien perusteella jyväskyläläiset piraatit tuntuvat olevan pohjimmiltaan samoilla linjoilla kanssani (datalähde edelleen CC-BY-SA Yle):

Brander Tommi täysin samaa mieltä Kasvisruoka on halvempaa, ekologisesti kestävämpää ja usein terveellisempää kuin liharuoka.
Eskelinen Matti jokseenkin eri mieltä Kasvisruoan osuuden lisääminen on hyvä asia, mutta suhtaudun skeptisesti pakollisiin kasvisruokapäiviin kasvisruoan suosion kasvattajana.
Eskelinen Satu täysin samaa mieltä Ympäristösyistä lihansyöntiä on kansallisella ja globaalilla tasolla varaa vähentää reilusti, ja koulut ovat erinomainen ympäristö tarjota monipuolista ruokaa eri perheiden kasvateille. Kasvisruoat sopivat kaikille ja ovat jo nyt osa koulujen ruokalistoja. Lisäämällä kasvisruokapäiviä saadaan myös ruokien laatua parannettua, kun ne eivät jää erityisruokavalioleiman alle.
Hiironen Mikko jokseenkin samaa mieltä Kasvisruokailua tulee edistää mutta käytännön ehdoilla. Lukittautuminen jäykkään sääntöön ei ole usein tehokasta.
Hämynen Miika jokseenkin samaa mieltä Eikö ruokalistalla voi yleensä ottaen olla sekä kasvis- ja liharuokia ilman, että erikseen tarvitsee brändätä jotain tiettyä päivää kasvisruokapäiväksi? (Voisin siis valita samaa tai eri mieltä samalla argumentilla)
Kurki Joanna jokseenkin eri mieltä En tiedä miksi aiheesta pitäisi tehdä numeroa pitämällä jotain päiviä. Kouluruuassa pyritään kuitenkin kulujen karsimiseen ja se luontaisesti ohjaa valintoja.
Lampila Arto jokseenkin samaa mieltä
Lehtonen Joel jokseenkin eri mieltä Koululaisille terveellistä ruokaa toteutustavasta riippumatta. Se voi olla myös kasvisruokaa ja usein onkin. En näe syytä miksi kaupunginvaltuuston pitäisi ”mikromanageroida” koulujen ruokalistoja.
Martikkala Riku jokseenkin eri mieltä Kasvisruoka on tervetullut lisä kouluruokailuun, mutta pakottamisen sijaan kasvisruoka voisi olla toisena vaihtoehtona aina tarjolla.
Purojärvi Jonna täysin samaa mieltä On hyvä opettaa koululaisille, että kasvisruokakin on ravitsevaa ja hyvää. Toki tämä pitää sisällään vaatimuksen, että kouluruokaan on sen maittavuuden ja ravitsemusarvojen suhteen kiinnitettävä huomiota.
Toikkanen Tatu jokseenkin samaa mieltä Ilmastoystävällisempi ja mahdollisesti terveellisempi kasvisruokapäivä voisi tuoda sopivaa vaihtelua.

Elinvoimaa Jykesin jälkeen

Kuva: Jykes Kiinteistöjen omistama Kivääritehdas.

Jyväskylän kaupunki ei osta elinkeinopalveluja Jykesiltä enää vuonna 2018. Tämä tarkoittaa sitä, että ensi vuoden alusta alkaen Jyväskylän kaupunki tarjoaa yritysneuvontaa ja -palveluita suoraan oman organisaationsa sisällä. Tätä perustellaan mahdollisuudella kohdentaa resursseja (noin kolme miljoonaa euroa) kaupunginjohtaja Timo Koiviston sanoin ”muuhunkin kuin yritysneuvontaan”. Näiden kolmen miljoonan lisäksi kaupunki rahoittaa suoraan noin neljällä miljoonalla mm. MM-ralleja, Paviljonkia, Kihua, Likesiä sekä muita projekteja (Kangas, Hippos…).

Kaupunginhallituksen päätökseen on kirjattu seuraavat sanat:

Kevään 2017 aikana laaditaan Elinvoimaohjelma, jossa uudistetaan Jyväskylän kaupungin elinkeinopoliittiset linjaukset.

Tästä ohjelmasta ei harmi kyllä vielä ole varsinaisia luonnoksia kaupungin verkkosivuilla. Tässäkin organisaatiouudistuksessa olisi ehdottoman tärkeää, että yritys- ja elinkeinopolitiikan ammattilaiset ja kokemusasiantuntijat pääsisivät vaikuttamaan suunnitelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Innokkaalla hakukoneilulla löysin kaupungin verkkosivuilta pinon dioja (en tiedä mihin sivuun nämä varsinaisesti liittyvät, mutta ne ovat helmikuulta 2017 vaikka avausslidessä onkin väärä vuosiluku), jotka avaavat vähän toimintatapoja nyt ja tulevaisuudessa.

Kaupungin suorien yrityspalvelujen (tai nykyisellään Jykesin) lisäksi toimijoita on melko paljon, kuten alle lainaamistani slaideista ilmenee. Tätäkin soppaa hämmentää sote- ja maakuntauudistus. Maakunnat tuottavat jatkossa osan yrityspalveluista, vastaavilta osin kuin nykyisellään TE-palvelut ja ELY-keskus. Jyväskylän yrityspalvelut siis täydentävät maakunnan palveluja ja muovaavat niitä paikallisiin toimintoihin.

Elämää Jykesin jälkeen kaupungin näkökulmasta
Elämää ja elinkeinopolitiikan toimijoita Jykesin aikana ja sen jälkeen kaupungin näkökulmasta.

Hahmotelman perusteella yrityspalvelut avittaisivat yrityksiä niissä asioissa, mitkä ovat kaupungin toimivallan alaisia. Lisäksi ne ohjaisivat tarvittaessa muihin palveluihin ja houkuttelisivat kasvuyrityksiä kaupunkiin. Jykes Kiinteistöjen toiminta jatkuisi jossain muodossa toimitilojen tarjoajana. Tämä lienee jossain määrin perusteltua.

Omasta näkökulmastani kaupungin yrityspalvelut antavat yrityksille tasapuoliset mahdollisuudet seuraavilla toimenpiteillä:

  • niiden ensisijainen tehtävä on helpottaa yritysbyrokratiaa kaupunkiorganisaation sisällä (asiakaslähtöisyys, luvat, kilpailutukset);
  • ne varmistavat, että elinkeinotoimijat löytävät vastaukset kysymyksiinsä ja pääsevät verkostoitumaan (toiminnan järjestäisivät ensisijaisesti muut yritykset ja järjestöt, mutta tarvittaessa kaupunginkin pitää olla aktiivinen);
  • ne valvovat, että kaupunkirakenne on yritystoiminnalle suotuisa (kaavoitus, liikenneyhteydet, tarvittaessa toimitilat).

Yritysten arvottamiseen ja rahalliseen tukemiseen suhtaudun skeptisemmin, sillä niissä on nopeasti vaarana kilpailutilanteen vääristyminen tai selvästi tappiollisen toiminnan tekohengitys.

Voisi kuvitella, että monella ehdokkaalla olisi sanottavaa kaupungin elinkeinopolitiikan suuntaviivoista. Tämä aihe näkyy kuitenkin ainakin vielä jääneen vaalipuheen marginaaliin.

Varhaiskasvatuslain uudistus ei vähentänyt byrokratiaa

Kuva: Nisulan päiväkoti, CC-BY-SA Tiia Monto.

Oikeus subjektiiviseen kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen poistuu 1.8.2016. Käyn tässä blogauksessa läpi omia huomioitani siitä, miten uudistus vaikuttaa hallinnon tasolla (etenkin Kelan näkökulmasta). Ikävämpää on se, että joissain perheissä joudutaan nyt miettimään, kannattaako isän käyttää kaikkia perhevapaitaan.

Kuluvan vuoden alussa eduskunta hyväksyi lakimuutokset, joiden myötä lasten varhaiskasvatusoikeus rajattiin 20 tuntiin viikossa 1.8.2016 alkaen. Niillä lapsilla, joiden vanhemmat työskentelevät, opiskelevat tai toimivat yrittäjinä, on edelleen oikeus kokopäiväiseen päivähoitoon. Tavoitteena oli säästää kuntien kustannuksia, kun varhaiskasvatuksen menot pienenevät.

Eduskunta kuitenkin teki linjauksen asiasta, johon sillä ei todellisuudessa ollut varsinaista päätäntävaltaa. Vastuu varhaiskasvatuksen järjestämisestä kun on kunnilla. Monet kunnat haistattivat pitkät (edellisen ja nykyisen) hallituksen rakenneuudistuksille ja päättivät jatkaa kokopäiväisen varhaiskasvatuksen tarjoamista lapsilleen riippumatta siitä, ovatko vanhemmat töissä vai eivät.

Mikä on sitten vaikutus yksityisen hoidon tukeen? Kela myöntää tämän kuntarahoitteisen etuuden yksityisessä varhaiskasvatuksessa olevista lapsista ja tekee itsenäisesti päätökset tuen määrästä. Kelaa ei sido kunnan yleinen päätös kokopäiväisen varhaiskasvatuksen tarjoamisesta, joten perheissä, joissa vanhempi on kotona, yksityisen hoidon tuen taso on aina matalampi.

Onneksi kuitenkin yksi mahdollisuus kunnilla on: vanhemmat voivat vedota varhaiskasvatuslain 11 a §:n 4 momenttiin.

Lapselle on kuitenkin järjestettävä varhaiskasvatusta kokopäiväisesti, jos se on tarpeen lapsen kehityksen, tuen tarpeen tai perheen olosuhteiden takia taikka se on muutoin lapsen edun mukaista.

Suomen paperiteollisuus kiittää sitä, että oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen on monen kunnan mielestä lapsen edun mukaista. Kuntien tulee siis antaa jokaisesta yksityisen hoidon tuen piirissä olevasta lapsesta erillinen lausunto, että hänen etunsa mukaista on olla kokopäiväisesti päivähoidossa. Tämä lausunto sitten kiikutetaan hakemuksen liitteeksi Kelaan, joka huomioi sen yksityisen hoidon tuen päätöksessään.

Hallituksen esityksen esitöissä on ilmiselvästi lähdetty siitä olettamasta, että kunnat eivät jatka kokoaikaisen päivähoidon tarjoamista, joten tällaista byrokratiasekasotkua ei ole edes ajateltu. HE:ssä mainitaan, että lausuntojen kirjoittamisen ”arvioidaan nostavan kuntien kustannuksia noin 16 700 euroa”. Olettamus tosin oli, että asia koskisi vain noin 180:ä lasta.

Kelan kustannusvaikutusten osalta esitys on ”jonkin verran” epävarma:

Kansaneläkelaitoksen hallinnolliset kustannukset kasvaisivat jonkin verran ratkaisutyön laajuuden muuttuessa aikaisempaan yksityisen hoidon tuen ratkaisemiseen verrattuna. Myös asiakkaiden lisääntynyt neuvonta yksityisen hoidon tuen hakemistilanteissa, esimerkiksi varhaiskasvatusoikeuden laajuuden osalta, lisäisi jonkin verran Kansaneläkelaitoksen hallinnollisia kustannuksia.

Nykyisessä silpputöiden värittämässä maailmassa eduskunta sentään hoksasi, ettei tukia kannata joutua tarkistamaan joka välissä. Oikeus laajempaan varhaiskasvatukseen ja korkeampaan yksityisen hoidon tukeen säilyy kahden kuukauden ajan töiden päätyttyä. Kuitenkin, jos vanhempi jää kotiin hoitamaan jotain perheen lapsista, tämä oikeus lakkaa heti.

Josta pääsemme seuraavanlaiseen esimerkkitapaukseen: Perheessä on kaksi lasta yksityisessä päivähoidossa yksityisen hoidon tuella, ja isä jää isyyslomalle hoitamaan nuorempaa, alle 2-vuotiasta lasta. Tuolloin vanhemmalla lapsella ei ole oikeutta kokopäiväiseen hoitoon ja yksityisen hoidon tuki tarkistetaan pienemmäksi isyysloman ajalle (oli sen kesto sitten 1 tai 54 päivää).

Jos perhe asuu kunnassa, joka ei rajoita varhaiskasvatusoikeutta, kunnalta pitää pyytää viimeistään tuolloin lausunto oikeudesta laajempaan varhaiskasvatukseen lapsen edun mukaisesti. Sen lisäksi, että kuntaa ja Kelaa työllistetään, työllistetään myös päivähoitopaikkaa, joka joutuu tarkkailemaan yksityisen hoidon tuen määrässä tapahtuvia muutoksia, ja laskuttamaan perhettä niiden mukaisesti.

Jos perhe asuu kunnassa, joka ei ole linjannut oikeudesta laajempaan varhaiskasvatusoikeuteen, isä saattaa kyseenalaistaa, kannattaako isyyslomaa yleensä ottaen pitää, kun vanhemman lapsen yksityisen hoidon tuki laskee!

vanhempainpäivärahaa saaneet isät

Kun lakia on käsitelty, eniten kiinnitettiin huomiota lapsen etuun (mikä oli toki hyvä asia), mutta tätä vaaraa ei ole huomannut kukaan. Esityksen tasa-arvovaikutuksissakin on pureuduttu lähinnä pitkään kotona perhevapaita pitävien äitien työllistymiseen. Isät pitävät yhä enemmän isyyslomia, ja olisi sääli, että tämä trendi taittuisi tämän takia.

Yksi lakiuudistus lisää, joka tuntuu vähän pikkulasten puuhastelulta.

Perhe-etuuksia piraattinäkökulmasta

Tämä kirjoitus on lähinnä ajatusten herättelyä varten. En ota kantaa perhepolitiikkaan itsessään (se olisi aivan oman kirjoituksensa arvoinen), vaan pohdin vain sitä, millä tavalla nykyisiä lapsiperheiden tukimuotoja olisi muunnettavissa piraattinäkökulmaan. Piraattipuolueella ei ole varsinaista perhepoliittista ohjelmaa, joten ehdotukset ovat omiani. Ne kuitenkin pohjautuvat puolueohjelmaan ja ovat johdettavissa siitä. Tässä jutussa ei myöskään ole käyty läpi kaikkia tukia, koska se olisi äärettömän laaja työ.

Lapsiperhe-etuuksien kenttä on laaja ja kohtalaisen sirpaloitunut. Etuuksia myöntävät nykyisellään mm. Kela, työpaikkakassat ja kunnat.

Ennen syntymää

Kunta tarjoaa neuvolapalvelut, mikä on äärettömän tärkeää äidin ja lapsen hyvinvoinnin kannalta. Neuvolassa käyminen on myös pakollista jos haluaa päästä osalliseksi perhe-etuuksista.

Äitiysavustuksen myöntää Kela ja pakkauksen kysyntä tuntuu olevan edelleen kova. Kela ei saa myydä pakkausta eikä lähetä sitä ulkomaille. Pakkauksia näkeekin myynnissä verkkohuutokaupoissa melko maukkaaseen hintaan. Tässä voisi olla kehittämisen paikkaa.

Vanhempainpäivärahat

Näitä etuuksia maksetaan lapsen syntymän ympärillä ja tarkoitus on korvata työntekijän ansionmenetystä perhevapaan ajalta. Myöntäjänä toimii joko Kela tai (myös sairauskassana tunnettu) työpaikkakassa. Näitä määrittää sairausvakuutuslaki, joten niiden rahoituskin tulee sairausvakuutuksen kautta.

Havaitsemiani ongelmia:

  • vain isän isyysraha on sidottu siihen, että isä todella hoitaa lasta perhevapaan aikana (työskentely ei ole sallittua). Äidillä tätä vaatimusta ei ole, vaan äiti voi työskennellä äitiysloman aikana. Isäkin voi työskennellä vanhempainrahakaudella, jos hän pitää sen. Työskentelyajalta äitiys- tai vanhempainraha minimoidaan.
  • Yleisesti ottaen etuuksien nimet ovat jo melko heteronormatiiviset (äitiys- ja isyysraha), mikä aiheuttaa jänniä tilanteita sateenkaariperheissä.
  • Isällä ei ole oikeutta isyysrahaan, jos hän ei asu äidin kanssa. Tämä aiheuttaa ikäviä tilanteita, jos vanhemmat ovat esimerkiksi sopineet yhteishuoltajuudesta.

Ratkaisuja:

  • Otetaan käyttöön ns. vanhempainrahojen 6+6+6-malli, joka yhdenvertaistaa vanhempien tilannetta. Tulevaisuudessa voitaisiin tähdätä korvamerkitsettömään, vapaasti jaettavaan 18 kuukauden ajanjaksoon.
  • Edelliseen liittyen poistetaan erilliset isyys- ja äitiysrahat. Tavoitteenamme on kuitenkin poistaa sukupuolen merkitys lainsäädännöstä.
  • Yhteishuoltajuustilanteissa vaadittaisiin vain asuminen lapsen kanssa jotta oikeus etuuteen syntyisi (ks. alempi teksti erotilanteista).

Minimimääräiset vanhempainpäivärahat korvaantuisivat piraattien kannattamalla perustulolla. Tämän yli menevät osat tulisivat kuten ennenkin sairausvakuutusrahastosta.

Työpaikkakassat voivat tarjota sairausvakuutuslakia parempia etuuksia työssä oleville tai eläköityneille työntekijöilleen. Sairausvakuutuslaki rajaa tämän oikeuden vain työpaikkakassoille, vaikka vakuutuskassalain perusteella kassoja voisi olla muitakin. Koska en tiedä taustoista tarkemmin, pohdin seuraavanlaisia: Onko jokin erityinen syy, että tämä mahdollisuus on annettu vain työpaikan omille kassoille? Miksei työntekijä voi hakea parempia etuja tarjoavaa vakuutustaan vapaavalintaisesta yksityisestä kassasta? Voi toki olla, ettei tämä olisi kovin kannattavaa, koska lobbausta asian puoleen varmasti olisi (isot rahat liikkuvat).

Lastenhoidon tuet

Lastenhoidon tukien rahoituksesta vastaavat kunnat ja ne myöntää Kela. Etuuksia ovat kotihoidon tuki, yksityisen hoidon tuki, joustava hoitoraha ja osittainen hoitoraha.

Kotona alle 3-vuotiasta lasta hoitava vanhempi voi nykyisellään saada kotihoidon tukea. Jos käytössä olisi perustulo, ei erillistä kotihoidon tukea tarvittaisi.

Yksityisen hoidon tukea maksetaan yksityisille päivähoidon tuottajille, kun lapsi on päivähoidossa. Tämän lisäksi yksityistä päivähoitoa tuetaan monissa kunnissa (kuten Jyväskylässä) palveluseteleillä. Lisäksi kunnat tuottavat omaa päivähoitotoimintaansa. Pitäisi ehkä pohtia, voisiko näitä yhtenäistää. Pitäisikö kunnallinenkin päivähoito ”ostaa” palvelusetelillä palvelun arvottamiseksi?

Joustavaa tai osittaista hoitorahaa voi saada, jos työskentelee osa-aikaisesti ja hoitaa samalla alle 3-vuotiasta tai peruskoulun aloittanutta lasta. En ole aivan selvillä, mikä näiden tukien alkuperäinen tarkoitus on ollut (Kannustaa ihmisiä työskentelemään edes osa-aikaisesti? Vähentämään työtunteja lapsen hoitamiseksi?), joten en osaa sanoa, mitä niille pitäisi tehdä. Perustulo olisi kuitenkin käytössä, mikä kompensoisi mallista riippuen enemmän tai vähemmän tulonmenetyksiä.

Muita havaintoja

Lapsilisät ovat hieno keksintö. Niiden progressio on hämmentävä (kannustin useamman lapsen tekemiseksi?). Tuen pitäisi nykymaailmassa olla joko samansuuruinen kaikista lapsista tai uusista lapsista saatavan tuen pitäisi laskea lapsimäärän lisääntyessä. Lapsilisän voi nostaa vain yksi vanhempi, jos haluaa kaiken hyödyn progressiosta. Tämä asettaa eronneet parit, joilla on useampi lapsi ja haluavat jakaa heistä saatavaa tukea keskenään, eri asemaan edelleen parisuhteessa olevien kanssa.

Lapsilisät voitaisiin myös integroida perustulojärjestelmään ja kutsua niitä esimerkiksi lapsen perustuloksi. Tällä hetkellä lapsilisää saa 17 vuoteen asti. Olen kuullut tähän perustelun, että siitä lähtien lapsi voi olla oikeutettu opintotukeen. Piraattipuolue kannattaa äänioikeusikärajan laskemista 16 vuoteen. Pitäisikö lapsen myös siirtyä ko. vaiheessa lapsen perustulolta täyteen perustuloon?

Erotilanteissa olisi hyvä entistä enemmän sopia yhteishuoltajuudesta, jolloin lapset vuorottelevat vanhempien luona. Nykyisin lapset eivät vaan voi olla kirjoilla kahdessa osoitteessa yhtäaikaa, mikä vaikuttaa mm. yleisen asumistuen laskentakaavoihin. Lapset huomioidaan vain siihen ruokakuntaan, jossa ovat virallisesti kirjoilla, ja tämän takia molemmilla vanhemmilla ei välttämättä ole varaa niin suureen asuntoon kuin tarvitsisi lasten majoittamiseksi. Tähän epäkohtaan olen huomannut harvan ottavan kantaa, mutta sen korjaaminen toisi varmasti helpotusta monien elämään.

Elatusapua ja -tukea en lähde tässä käymään tarkemmin läpi, koska tarinaa alkaa olla melko paljon enkä ole niistä niin perillä että osaisin niistä paljoa sanoakaan 🙂

Tutkittua ja harkittua päätöksentekoa, kiitos!

”Joo, tilanne oli viime viikolla tämä, mutta nyt se on muuttunut. Ei, mekään emme tiedä, onko korvaavia muutoksia tulossa vuodenvaihteessa.”

En yleensä blogaa työasioista, mutta edellämainituntyyppisiä lauseita on saattanut suustani päästä tämän viikon aikana. Maanantaina hallitus täräytti ja perui pitkään puhututtaneen asumistukiuudistuksensa. Peruminen oli hyvä asia niille eläkeläisille, joiden toimeentulo on ollut kiinni yleistä asumistukea paremmantasoisesta eläkkeensaajan asumistuesta, mutta kuitenkin:

  • Koska näin isoa uudistusta ei hetkessä saada aikaan, Kelassa valmistelut olivat jo lähes loppusuoralla: järjestelmät oli jo ehditty päivittää tulevia muutoksia vastaaviksi, etuuskoulutuksia oli pidetty ja etuuksien yhdistämiseen oli varauduttu monilla muillakin keinoilla.
  • Kuntoutusraha olisi kaavaillun esityksen mukaan tullut yleiseen asumistukeen etuoikeutetuksi tuloksi (jota ei siis oteta tuessa huomioon); nyt tilanne säilyykin entisellään, mikä on monelle tuensaajalle pettymys.
  • Mahdollisuus yhdistää tukimuotoja ja yksinkertaistaa byrokraattista etuusjärjestelmäämme menetettiin tältä erää.

Toisaalta esityksen peruminen osoittaa myös edustuksellisen demokratian vahvuuden: kansalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon, mikäli jokin päätös ei vastaa yleistä suhteellisuustajua. Haasteena tässä on vain se, että ihmismieli tunnetusti haluaa kynsin hampain pitää kiinni saavutetuista eduista. Säästi sitten mistä tahansa, joku siitä tulee kärsimään. Valittajia kaikista päätöksistä siis riittää.

Seuraavaksi jännitetäänkin, mistä hallitus etsii korvaavat säästöt tälle päätökselle, etenkin kun samalla tuli ilmi, että myös lääkekorvausten leikkauksia ollaan supistamassa. Lähihistoriaa kun katsoo, asettaisin panokseni jälleen kerran opintotuelle.

Asumistukijärjestelmähän itsessään sisältää sen ongelman, että tukirahat valuvat suoraan vuokranantajien taskuun, etenkin tilanteessa, jossa vuokra-asunnoista on pulaa. Tämä on erityisen ongelmallista silloin, jos vuokranantaja on valtaa käyttävän tahon kuten ammattiyhdistysliikkeen omistuksessa, kuten Yle VVO:sta uutisoi. Kyseessä on joka tapauksessa suora tuki valtiolta asunnonomistajille samaan tyyliin kuin asuntolainan korkovähennysoikeus, jota onneksi pikkuhiljaa rajoitetaankin.

Vaikeaa tukea on toki yhdellä rysäyksellä poistaakaan; se vain ajaisi monet sillan alle asumaan. Kuntien vastuulle asumistukea ei varmastikaan haluta sälyttää. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kunnat vastaavat jo nyt suurelta osin asumismenoista, kun yleisen asumistuen taso on reippaasti jäljessä vuokratasosta.

Rakkaat hallituspoliitikot (ja miksei myös oppositio, joka kuitenkin jonain päivänä on hallituksessa): Voisitteko edes joskus perehtyä asioista jo tehtyihin selvityksiin ja olemassaoleviin ongelmiin, ennen kuin ehdotatte sokeana muutoksia ja sotkette kuviota jälleen kerran lisää? Voisiko olla mahdollista, että koko tukijärjestelmä on pohjimmiltaan ongelmallinen? (En nyt ehkä kehtaa enää tätä blogausta laajentaa perustulon suuntaan.)