Avoimuutta päätöksentekoon

Mielipidekirjoitus yhdessä Arto Lampilan kanssa, julkaistu Keskisuomalaisessa 24.4.2017.

Moni on varmasti miettinyt kuluneen viikon aikana, mitä tuleva valtuustokausi tuo Jyväskylässä tullessaan.

Toivathan kuntavaalit merkittäviä muutoksia Jyväskylän valtuuston valtasuhteisiin: vihreät ottivat haltuunsa Sdp:lle vuosikausia kuuluneen paikan kaupungin suurimpana puolueena.

Muutos avaa aina mahdollisuuksia, ja tällä kertaa meillä voisi olla mahdollisuus lisätä radikaalisti avoimuutta kaupungin päätöksenteossa. Sekä suuren vaalivoiton ottaneet vihreät, että uutena ryhmänä Jyväskylän valtuustoon nousseet piraatit ovat jo pitkään puhuneet päätöksenteon avoimuuden lisäämisestä.

Nyt voisi olla aika ryhtyä sanoista tekoihin, ja avata lautakuntien ja kaupunginhallituksen kokoukset sekä vaatia kaupungin enemmistöomisteisia yhtiöitä noudattamaan julkisuuslakia.

Julkisen sektorin omistamien yritysten toiminnan avoimuus on myös yksi lähivuosien isoja kysymyksiä – onhan niitä näillä näkymin soteuudistuksen jälkeen moninkertainen määrä nykyiseen verrattuna.

 

Laajempi avoimuus ratkaisuna vallankäytön keskittymiseen 

Mielipidekirjoitus, kirjoitettu yhteistyössä Arto Lampilan kanssa ja julkaistu Keskisuomalaisessa 25.3.2017.

Jari Colliander aprikoi Keskisuomalaisessa 17.3.2017 vallan karkaamista kaupunginvaltuustolta muihin, suljettujen ovien takana toimiviin toimielimiin. Ratkaisuksi hän ehdottaa vallan keskittämistä valtuustolle.

Collianderin perusteena on, että toisin kuin muiden toimielimien, valtuuston toiminta on avointa. Ratkaisun ei tarvitse olla vallan keskittäminen ainoaan avoimeen toimielimeen, vaan avoimuuden laajentaminen lautakuntiin, kaupunginhallitukseen ja viranhaltijoiden tekemään valmitelutyöhön. Näin kuntalaisilla on mahdollisuus seurata päätöksentekoa ja osallistua aiheesta käytävään keskusteluun nykyistä laajemmin.

Olemme Collianderin kanssa samaa mieltä siitä, että virkamiesten valtaa ei saa kasvattaa luottamushenkilöiden kustannuksella. Valtaa on kuitenkin mielummin hajautettava kuin keskitettävä. Otetaan käyttöön osallistava budjetointi ja kuntalaiskysymys, tehdään käyttäjistä palveluiden ja asukkaista alueiden kehittäjiä. Lisäksi vaadimme, että julkisuuslakia pitää noudattaa kaikissa niissä yhtiöissä, joista kaupunki omistaa enemmistön.

Kansalaisten aloiteoikeutta pitää helpottaa, ei vaikeuttaa

Mielipidekirjoitus, julkaistu Keskisuomalaisessa 4.2.2017 otsikolla ”Helpotusta kansalaisten aloiteoikeuteen”

Keskisuomalaisessa 29.1.2017 Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah haukkui kansalaisaloitelakia. Hän pitää lakia epäonnistuneena, koska hänen mukaansa 50 000 nimeä on helppo kerätä sähköisesti ja se johtaa huonosti valmisteltujen aloitteiden läpimenoon.

Keskisuomalaisen kansi 29.1.2017
Keskisuomalaisen kansi 29.1.2017.

Eduskuntaan saakka on kuitenkin tähän mennessä päässyt vasta 15 kansalaisaloitetta. Näistä suurin osa on ollut tarpeeksi hyvin pohjustettuja. Eduskuntakäsittelyssä niitä on silti haukuttu liian keskeneräisiksi. Joidenkin aloitteiden on taas koettu sitovan liikaa eduskunnan käsiä koska aloite on kirjattu valmiin lakitekstin muotoon. Nämä ovat lähinnä tekosyitä, sillä eduskunnalla on mahdollisuus (ja jopa velvollisuus) muokata ja työstää ongelmallista aloitetekstiä. On kohtuutonta vaatia aloitteiden laatijoilta syvällistä lainsäädäntöosaamista etenkin kun aidan toiseltakin puolelta tulee huonosti valmisteltuja lakiesityksiä.

Osallistumisen kirjoa pitäisikin laajentaa. Kansalaisaloitteen lisäksi pitäisi olla käytössä myös kansalaiskysymys: tietyn määrän nimiä keräämällä saisi vastauksen asiasta vastaavalta ministeriltä tai koko hallitukselta.

Kuntalaisaloitteeseen ei onneksi vaadita nykyisellään edes erillistä nimienkeruuta. Tulevaisuuden toimenpiteenä kunnan tasolla kuntalaiskysymyksen voisi osoittaa kunnanjohtajalle, -hallitukselle tai oikealle lautakunnalle. Kunnallisessa päätöksenteossa voidaan jo nyt ja pitäisi ehdottomasti käyttää ohjatusti kyselyjä ja kansalaisraateja sekä kokeilla osallistavaa budjetointia.

Äänestysinto laskee koko ajan ja ihmisten luottamus poliittiseen järjestelmään ja omiin vaikutusmahdollisuuksiin on vähissä. Ovi osallistavampaan päätöksentekoon on raollaan, ja olisikin syytä avata se kokonaan. Innostus yhteiseen päätöksentekoon kasvaa vain tarjoamalla todellisia vaikuttamismahdollisuuksia.

Kirjesalaisuuden murtaminen johtaa väärinkäytöksiin

Mielipidekirjoitus, ei julkaistu
Kuva: All Systems Go! — CC-BY-SA Andrew Hart

Oikeusministeriön asettama asiantuntijatyöryhmä julkaisi 11.10.2016 mietintönsä, jossa esitettiin keinot heikentää kirjesalaisuutta muuttamalla perustuslakia.

On hyvä, että nykyisellään puolilaittomassa tilassa olevaa tiedustelua halutaan saada lainsäädännön ja valvonnan alle. Sen ei kuitenkaan tarvitse merkitä sitä, että meidän täytyy luopua nykyisistä oikeuksistamme salattuun viestintään. Oikeuksien laajentamista perustellaan muotiin tulleella kansallisen turvallisuuden käsitteellä. Muistutan jälleen, että laki tarjoaa jo nyt laajat valtaoikeudet selvittää suunnitteilla olevia terrorismirikoksia myös pakkokeinoja käyttäen.

Työryhmän mietinnön perusteluissa korostuu hyvä periaate valvontatoimenpiteiden rajaamisesta vain tiettyyn suppeaan perusteltuun joukkoon. Käytännössä kuitenkin Internetin rakenne on sellainen, että yhtä kohdetta valvoakseen pitää kaikki liikenne olla teknisesti valvottavissa. Kohdennettu tarkkailu muuttuu massavalvonnaksi pahimmassa tapauksessa vain hakukriteerejä muuttamalla.

Siinä vaiheessa kun järjestelmä on luotu, on liian myöhäistä peruuttaa. Emme voi tuudittautua siihen uskoon, että Suomessa ei koskaan nousisi valtaan sellainen ryhmittymä, joka haluaa käyttää järjestelmää väärin. Hyvänä esimerkkinä toiminee Jussi Halla-ahon EU-komissiolle jättämä kirjallinen kysymys, jossa hän vaatii mm. salakuuntelun kohdentamista käytännössä kaikkiin Pohjois-Afrikasta, Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta Unioniin tulleisiin ihmisiin.

Myös yksittäiset virkamiehet ovat alttiita käyttämään väärin olemassaolevia tietokantoja. Jari Aarnion tutkinnassa paljastui, että poliisi on käyttänyt seurantalaitteita myös muihin kuin rikostutkinnallisiin tarkoituksiin. Kiinnostusta tuttujen ja kuuluisuuksien tietoihin on riittänyt niin sotesektorilla kuin poliisissakin.

Haluammeko tarjota mahdollisuuden laajentaa pikkuhiljaa valvontaa isoihin ihmisryhmiin vai pitää kiinni yhdestä länsimaisen demokraattisen yhteiskunnan perusarvoista: oikeudesta yksityisyyteen ja viestinnän suojaan? Kun kirjesalaisuuden poistamisesta tehdään helpompaa, voiko meillä tulevaisuudessa olla enää yritysjohtajaa tai poliitikkoa, jota ei ole kiristetty tiedustelussa selville tulleilla salaisuuksilla? Tai riippumatonta lehdistöä?

Avoimuuden pitää olla proaktiivista, ei reaktiivista

Kuva: Avoimuutta Genevessä. Julkisen rakennushankkeen yhteyteen on merkitty mitä tehdään, rakentajat, työmaan kesto, budjetti, päätöksentekijät sekä tietysti puhelinnumero, joista voi tiedustella lisää. ”Pour vous”, teitä varten!

Mielipidekirjoitus, julkaistu Keskisuomalaisessa 13.8.2016 otsikolla ”Todellinen avoimuus vaatii aktiivisia toimia”.

Olen seurannut mielenkiinnolla keskustelua julkishallinnon avoimuudesta näillä [Keskisuomalaisen] sivuilla (pääkirjoitus 25.7., mielipiteet 29.7. ja 9.8.2016). Julkisen tiedon saamisessa on ongelmia, ja vastuu siitä kuuluu aina julkiselle toimijalle. Virkamiehiä pitäisikin kouluttaa nykyistä enemmän, jotta he osaisivat aktiivisesti julkistaa tietoa.

IMAG0008_1Avoimuus ei tarkoita vain reagointia tietopyyntöihin. Se vaatii myös aktiivista tiedon oma-aloitteista ja ajantasaista julkistamista. Kun yhteiskunta on todella avoin, kansalaiset voivat tutustua ja osallistua ajankohtaisiin hankkeisiin jo valmisteluvaiheessa. Kun projektiin annetaan mahdollisuus vaikuttaa, siihen suhtaudutaan pääsääntöisesti myönteisemmin. Vielä kun ehdotukset todella pääsevät vaikuttamaan lopputulokseen, hankkeesta jää kaikille hyvä mieli.

Paljon puhutaan myös avoimesta datasta ja sen miljoonapotentiaalista. Esimerkiksi Jyväskylän kaupungilla on avoimen datan verkkosivu, mutta kaupungilta puuttuu pitkän tähtäimen suunnitelma ja ilmeisesti myös resurssit sen kehittämiseksi. Tietoaineistot ovat rakenteeltaan sekavia, ne eivät päivity reaaliajassa, niistä ei ole saatavilla historiatietoja eivätkä ne pahimmassa tapauksessa sisällä oleellisia kuvaustietoja. Asiaan ei ole tullut muutosta, vaikka kaupunki nosti digitalisaation tämän vuoden kärjeksi budjetissaan! Mallia pitäisi ottaa Helsingistä, jossa tehtävään palkatut virkamiehet etsivät työkseen keinoja avata lisää tietoaineistoja kansalaisten käyttöön.

Kunnat piilottavat nykyään myös paljon omistuksiaan tytäryhtiöihin. Nämä taas väittävät, etteivät voi luovuttaa päätöksentekoon oleellisia tietoja edes luottamushenkilöille vedoten yrityssalaisuuksiin. Kun tietoja lopulta saadaan, ne saattavat olla pyydettyä suppeammat, eikä niiden aitoutta voida suoraan varmentaa. Kyseenalaista onkin, voidaanko sellaiseen tietoon pohjautuvaa päätöksentekoa pitää missään määrin demokraattisena. Julkisen sektorin avoimuusvaatimusten pitäisikin koskea lähes suoraan myös sen kokonaan tai suurelta osin omistamia yrityksiä.

Olemme avoimuudessa hyvässä vauhdissa, mutta meillä on vielä paljon opeteltavaa. Todellinen avoimuus vaatii aktiivisia toimia sen edistämiseksi niin viranhaltijoilta kuin kansalaisiltakin.