Kaupunkirakenne­lautakunta 19.5.2026

kirjoittaja

Kiireiden takia en kerennyt ihan niin paljoa katsella kuin olisin halunnut. Mielenkiintoisina kohtina yleiskaavan palautteet (§ 87) ja Apilakaaren asemakaava (§ 88).

§ 83 Ilmoitusasiat

Kaupunkirakennepalvelujen neljännesvuosikatsaus ei sisällä suuria yllätyksiä. Rakentamisen matalaliito jatkuu edelleen, kaavoja on hyväksytty ja saanut lainvoiman valituskierrosten jälkeen, joukkoliikenteen matkamäärät kasvavat edelleen… Toistaiseksi ollaan budjetissa ja tavoitteet näyttävät vihreää, mikä on jees.

Esittelyissä Ilmastonmuutokseen sopeutuminen kaupunkisuunnittelussa -hanke. Kovin moni asia kalvosetissä ei pitäisi olla suuri yllätys: ilmastokriisi lisää kesällä helteitä ja kuivuutta, talvella taas sateet lisääntyvät ja lämpötilojen nousu lyhentää lumipeitekautta. Kaupunkirakenteen toimialalla tarvitaan parempaa hulevesien ja lämpötilojen hallintaa kaupunkialueella sekä varautumista haastaviin talvikunnossapidon olosuhteisiin. Tarvitaan lisää puustoa ja viherpintoja sekä kosteikkoja, joilla hidastetaan hulevesien kulkua.

Näihinkin asioihin voidaan viitata, kun käsitellään esimerkiksi Laajavuoren kaavamuutosta (Jyväskylän vihreät kannattaa vaihtoehtoa 0 ilman pohjoisrinnettä) tai mietitään, onko liikaa vaatia vanhan puuston säilyttämistä Kukkulan alueella.

Dataa on jo yleisemmällä tasolla ennestäänkin olemassa, ja hanke toivon mukaan tuottaa lisää tietoa paikalliseen päätöksentekoon, kuten diojen esimerkki Seppälän alueen kehittämiskohteista ja -tavoista.

Luotaantyöntävää ja kesäkeleillä hiostavan kuumaa liikenneympäristöä Seppälässä. Kuvassa myös mahdollinen lähijunaseisakkeen paikka.

§ 85 Korvaukset ajoneuvojen siirrosta

Jos olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka hylkäävät polkupyöriään, vielä enemmän ihmettelen autojen hylkäämistä. Siirtojen ja säilytysten hinnasto näyttää järkevältä ja kattaa kustannukset. Aina toki kannattaa pyytää enemmän kuin vähemmän.

§ 86 Pysäköinninopastusjärjestelmä

Dynaaminen pysäköinninopastusjärjestelmä uusiutuu ja tehdään sopimuksia pysäköintitalojen operaattorien kanssa datan saamiseksi järjestelmään. Ilmeisesti järjestelmän hankinta on jo tehty, mutta aloin silti heti miettiä voidaanko siitä saada dataa myös avoimesti ulos. Kaupunki kun kerran hoitaa taustajärjestelmää, tämäkin voisi periaatteessa olla julkista dataa.

Joskus kauan sitten paikalliset hakkerit tekivät itse oman järjestelmän, joka tilastoi parkkitalojen käyttöastetta, kun kaupunki itse (edes Jyväs-Parkin omistajana!) ei sitä tiennyt. Tuolloin tieto parkkipaikkojen määrästä oli saatavilla lähes reaaliaikaisesti Jyväs-Parkin nettisivuilla. Nykyään näitä ei ilmeisesti yrityssalaisuuksilla perustellen viedä julkiverkkoon. Käyttäjän kannalta tämä on tietenkin ikävää, kun ei voi nähdä esimerkiksi massatapahtumien yhteydessä hallien tilannetta kootusti joltain yksittäiseltä sivulta, vaan täytyy kierrellä ympäri kyliä muutenkin ruuhkaisessa liikennetilanteessa. Data olisi myös tärkeää päätöksentekijöille, kun väitellään siitä, onko jollain alueella tarpeeksi pysäköintipaikkoja (keskimäärin on).

§ 87 Jyväskylän yleiskaava

Yleiskaavan 2050 toinen luonnos oli nähtävillä ja nyt käsitellään siitä saatuja palautteita uutta kaavaehdotusta varten.

Palautteissa korostuvat edelleen kovasti liikenne- ja luontoasiat. Tarvitaan siis kaava, joka ylläpitää luontoarvoja, perustuvat (raiteilla kulkevaan) joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn, sekä hillitsevät yksityisautoilun määrän kasvua.

§ 88 Apilakaari

Asemakaavan muutos Heinälammella. En olekaan hoksannut että vanhempien korttelien kupeessa on 2010-luvulla rakennettuja asuntoja. Alueelle ei ole valmistunut kaikkia suunniteltuja rakennuksia, nyt kaavoitetaan vähän pienipiirteisempää, jos se houkuttelisi rakentamaan.

Tässä kaavassa ei näköjään mahdollisteta pysäköintipaikkavaatimuksista poikkeamista yhteiskäyttöajoneuvoilla, vaikka se olisi järkevää. Etenkin ottaen huomioon, että kaavaselostuksessa puhutaan kohtalaisista tai merkittävistä liikenteellisistä vaikutuksista.

Noin yleisesti rakennukset sijoittuvat samalle entiselle pelto- ja aiemmin kaadetulle metsäalueelle kuin vanhakin kaava, ja virkistysalueen luontoarvoja on huomioitu. Seuraavaksi sitten kaava nähtäville.

§ 89 Metsälehmuksentie 3

Tämä tekninen kaavamuutos laitettiin nähtäville 7.4. ja voidaan nyt hyväksyä.

§ 90 Kadunpitopäätös

Todetaan valmistuneita katuja ja määritellään niille hoitotasot. Hyvältä näyttää.

Keski-Suomen AM-sprintti 6.5.2026

kirjoittaja

Ensimmäistä kertaa oikeissa suunnistuskilpailuissa!

Viime vuonna jo pohdin, ostaisinko kisalisenssin, ja tänä vuonna se on taskussa. Lähdin siis heti ensimmäisiin lähialueen kisoihin Muurameen samalla kyydillä setäni Petrin kanssa. Oli lähellä ettei Äänekosken Sarjakuvaseuralla olisi ollut kolmea edustajaa, mutta isäni jäi viime hetkellä pois.

Vaikka Muuramen Rasti järjestää käytännössä joka vuosi kuntosuunnistuksia myös Muuramenjoen ympäristössä, en ole koskaan juuri tälle alueelle osunut. Pyörälläkin olen tainnut ajaa jokialueen ja koulukeskuksen maisemissa vain yksittäisiä kertoja, joten kisa-alueella ei tullut kierrettyä täysin ulkomuistista. Kilpailukeskus sijaitsi koulukeskuksessa, ja parkkipaikka löytyi oikealla saapumisen ajoituksella ihan sen vierestä.

Omassa H40-sarjassani oli yhteensä viisi osallistujaa, joista lopulta neljä oli lähtöviivalla. Palkintokorokkeelle oli siis täydet mahdollisuudet onnistuneella suorituksella. Sprintti ei ole oma suosikkini, koska siinä joutuu juoksemaan täysillä koko ajan. Juokseminen on aina ollut minulle vastenmielistä. Suunnistus, etenkin metsässä, on saanut minut sietämään sitä edes vähän.

Ennakkoon jännitin lähtöprosessia, josta ei luonnollisesti ollut hirveästi kokemusta. Ensimmäiset lähtijät suuntasivat maastoon kello 18.00 ja oma lähtöaikani ei ollut siitä hirveän paljoa myöhemmin, 18.03. Lähtökarsinoissa oli pientä arpomista, mutta oikea väli löytyi onneksi nopeasti. Emitin nollaus, kellon tuijotus, viimeiset sekunnit ja piippausten jälkeen kartta ämpäristä käteen ja tossua toisen eteen.

Ja heti iski paniikki, kun en meinannut hahmottaa karttaa. Missä ihmeessä se K-piste oikein sijaitsee? Kartta pyöri kädessä, eikä yhtään maamerkkiä osunut silmään. Viitoitus läheni loppuaan, ja päätin jatkaa K-pisteeltä suoraan, kun en muustakaan tiedä. Onneksi muutama askel K:lta eteenpäin näin vihdoin kartalle painetun kolmion. Sitten vielä kartta oikein päin ja kohti ykkösrastia. Ja suunta oli jopa oikea.

Jonkin verran ylimääräistä tuli ykköselle tämän takia, optimireitti olisi mennyt leikkikentän oikealta puolelta. Kun kartasta olin nyt saanut kiinni, seuraavat rastivälit olivat helppoja. 3-4-välille tein jopa pohjat.

Muuramentien alituksen portaissa piti hiukan hidastaa, mutta sen jälkeen täyttä vauhtia yllätyksettömästi parkkipaikkojen läpi kohti kutosrastia. Seiskarastille otin hapenpuutteessa huonon reitinvalinnan, oikea kierto olisi ollut nopeampi. Vasemmalta kierto myös hidastui hetkeksi, kun piti tarkistaa: avoin portti oli kartassa aita. Eli kierretään koko aita periltä asti.

Portin paikka rastiympyrän reunalla

Sitten takaisin koulukeskukselle päin, kasirastin otin varman päälle suoraa tietä pitkin. Pieni kompurointi jälleen Muuramenjoelta portaita ylös, ja hengästyneenä pitkälle välille kohti rastia 11.

Katselin, että rakennusten oikealta puolelta kiertämällä olisi luultavasti lyhyempi reitti aitojen porttien läpi, mutta vasemmalta on helpompi hahmottaa mistä kulkea. Ylämäessä keuhkot huusivat apua, mutta pakko jaksaa vielä vähän matkaa.

Tekninen osuus koulukeskuksen ympäristössä, jossa huomasin taas silmälasien tai suurennuslasin tarpeen. Rastille 12 olisi päässyt suorempaakin, mutta en vaan saanut vauhdissa selvää mitkä aidoista olivat sallittuja. Sitten muutama suoraviivainen reitinvalinta, mutta rasti 16 hämmensi. Millä puolella aitaa se on, ja pääseekö nurkasta läpi?

Edessä kilpakumppani jatkoi suoraan, mutta nyt on se hetki kun oma suoritus merkitsee. Otin siis varman päälle ja nousin portaat ylös, menettäen kallisarvoisia sekunteja. Edellämenijä kääntyi nurkasta aitojen välistä rastille. Olisi sieltä siis päässyt.

Väli 15-16 on ihan selvä etenkin näytöltä zoomattuna. Olisi nurkasta päässyt ympäri, portaat näkyvät keskellä.

Sitten enää loppupätkä. Voimat miltei lopussa pitkällä siirtymällä kohti rastia 17, sitten viimeinen rasti ja maaliin!

Kaikki leimat kunnossa ja hyväksytty suoritus. Tulospalvelu auki ja katsomaan: kakkossija jäi 12 sekunnin päähän. Olin neljäs.

Maaliintulon jälkeen alkoi suunnistuksen suola, jälkipeli: Miksi seiskarastin portti oli auki? Miksi jotkin kielletyt alueet puuttuivat osasta kartoista? Ja olisiko kolmosrastin jälkeen ollut portti pitänyt kiertää, kun aita on piirretty yhtenäisenä?

Odottelin Petriä omalta suoritukseltaan maalin kupeessa ja sain selittää uteliaalle seuraajalle Äänekosken Sarjakuvaseuran taustoja. Omalta osalta sukulaisuus velvoittaa: sen verran monta vuotta tullut Jukolassa (ks. 2025 raportti) näitä värejä edustettua, ettei tätä oikein voi vaihtaa.

Petri muistutti maaliin saavuttuaan, että sarjakuvaseuran kotipaikka on Helsinki, joten AM-palkintopalli olisi jäänyt muutenkin haaveeksi. Pitäisi siis käydä Uudellamaalla kisaamassa. Setäni myös julistautui moraaliseksi voittajaksi: hän kun ei mennyt kolmosrastin portista, vaan kiersi koko aidan.

Portti puuttuu karttakuvasta, aita on piirretty reunaan asti.

Nyt on siis kilpailukausi ja -ura avattu! Seuraava mahdollisuus olisi Sisä-Suomen Rastipäivät, mutta olen tuolloin Turussa. Saa siis nähdä, mikä on seuraava kisa… Vauhtia pitäisi edelleenkin treenata lisää.

Internet vapaan tiedon aarreaittana

kirjoittaja

Lisäsin vappuviikonloppuna uusia valokuvia Wikimedia Commonsiin 10 vuoden tauon jälkeen. Hämmästelen edelleen, miten näin pitkä tauko pääsi syntymään, mutta oletettavasti voin (teko)syyttää hyvällä omallatunnolla ruuhkavuosia.

Yksi lisätyistä kuvista, Sallaajärven luontopolun alun maisemaa.

Nuorempana tietokone oli näkyvämpi osa asuntoamme, ja minut löysi yleensä sen äärestä. Jossain kohtaa se siivottiin piiloon. Pöytäkoneen lahjoitin Jyväskylän Hacklabille ja läppärin sai helposti lipaston laatikkoon. Älypuhelin antoi kuitenkin mahdollisuuden surffata netissä vaivihkaa muuallakin kuin tietokoneen ääressä. Samalla se kuitenkin rajoitti sitä, mitä tein verkossa.

Jokainen on varmaan huomannut sen, miten kännykässä ei ole fyysistä näppäimistöä ja moniajo on mitä on. Puhelimen muoto ohjaa sisällön kuluttamiseen sen tuottamisen sijaan, kun kunnollista työskentelykokemusta ei saa aikaan.

Samalla kun tietokoneiluni rajoittui yhä enemmän pelkkään taskussa kulkevaan luuriin, väheni satunnainen koodaaminen, Wikipedian editointi, kuvien lisäämien Wikimedia Commonsiin ja jopa blogaaminen. Kirjoittaminen on kuitenkin ollut vuosien mittaan paras tapa, jolla saan omat ajatukseni työstettyä ja säilymään pidemmäksi aikaa (pitäisikin säätää kunnollinen varmuuskopiointi edes blogiteksteille). Laitteiston muutos vaikutti siis myös ajatteluuni.

Kun nyt palasin Commonsin ihmeelliseen maailmaan epämääräisillä kännykkäräpellyksilläni (joiden lisäämistä ”huonolaatuisina” olen myös jossain kohtaa tietoisesti aivan turhaan vältellyt), huomasin, miten hyvä fiilis kuvien lisäämisestä tuli. Olin jo luultavasti ehtinyt vähän unohtaa, miten hauskaa avoimen tiedon, avoimien sisältöjen ja vapaan kulttuurin kanssa puljaaminen on.

Veikkaan muistavani olleeni ensimmäisen kerran Internetissä (saman tien WWW:ssä, en tiennyt purkeista, IRCeistä ja muista wanhojen partojen teknologioista mitään vielä tuolloin) vuonna 1996. Minulla ei ole suuria muistikuvia ensimmäisistä surffaussessioista: kävin ainakin Legon ja Air Francen nettisivuilla.

Näin 30 vuotta myöhemmin tajuan, mitä Internet on minulle aina ollut: paikka, johon voi tallettaa ja josta voi löytää ihmiskunnan kaiken tiedon ja tietoisuuden. Tämä näkökulma on melko lailla sama, mikä ajoi aikanaan Tim Berners-Leen kehittämään HTML-kuvauskielen ja nykyisenkaltaiset verkkoselaimet: CERNin tietojen tuomisen helpommin ja avoimesti saataville. Tämä ideologia on näkynyt niissä projekteissa, joihin olen vuosien mittaan osallistunut.

Ensin oli Suomipelit.com 2000-luvun alussa. Sivusto oli monille yhteisöllinen paikka peliskenekeskusteluun, mutta minulle se oli muutakin. Lopulta kaikista tärkeintä taisi olla tuoda esille suomalaista peliteollisuutta ja katalogoida tietoa peleistä, niiden tekijöistä ja niihin liittyvistä asioista. Olin jäsenenä muutamalla eri foorumilla, mm. moottoriurheiluun keskittyneellä keskustelupalstalla, jossa jaettiin nippelitietoa ja monenlaista historiallista kuvamateriaalia. Muutkin harrastajat kokivat tärkeäksi historian vaalimisen.

Vuoden 2010 molemmin puolin avoimet lisenssit, rajapinnat ja sisällöt olivat kova juttu, ja noihin aikoihin aloin päivittää aktiivisemmin Wikipediaa ja lisätä valokuvia Wikimedia Commonsiin. Rautatiekärpänen puraisi minua vaihto-opiskeluvuoden aikana, ja päivitin etenkin suomalaiseen henkilöjunaliikenteeseen liittyviä artikkeleita. Jokseenkin ristiriitaisesti, vaikka yleisesti haluan käyttää sovelluksia suomen kielellä, olen eniten työstänyt englanninkielistä Wikipediaa. Nykyisinkin tarkistan faktat ensisijaisesti sen kautta.

2010-luvun puolenvälin jälkeen tämä harrastukseni väheni, ja samalla Internet muuttui muillakin tavoin. Alun perin hajautettu verkko muuttui siiloutuneemmaksi. Avoimia rajapintoja, joiden kautta oli luotu vaihtoehtoisia käyttöliittymiä, tehty tutkimusta tai helpotettu palveluiden käyttöä, muutettiin maksullisiksi tai suljettiin.

Kuuntelin sattumalta viikonloppuna myös Mikä meitä vaivaa -podcastin uusinta tekoälystä kertovaa jaksoa. Pontus Purokuru ja Veikka Lahtinen viittasivat omaan Mikä Internetiä vaivaa -kirjaansa (jonka hain nyt viimein myös kirjastosta). Jaksossa mainittua vapaasti tulkiten sosiaalinen media noudatti myös alun perin avoimen tiedon ideaalia. Somepalveluissa kuka tahansa pystyi tuomaan omat ajatuksensa julkisiksi, ja ”parhaat” ajatukset nousivat pinnalle, mahdollistaen laajaakin debattia niistä. Nyt tekoälykeskusteluissa keskustelut ovat muuttuneet toisenlaisiksi, yksilön ja koneen välisiksi. Ajattelu on yksityistetty tekoälyjärjestelmiä ylläpitävien suuryitysten siiloihin, jossa sitä käytetään lähinnä heidän omien malliensa toiminnan parantamiseksi, eikä välttämättä ihmiskunnan hyödyksi.

Lukemista vaille luettu

Miten suhtautua avoimen Internetin sulkeutumiseen? Olen aina silloin tällöin pohtinut liittymistä hajautettuihin sosiaalisen median palveluihin, mutta toisaalta miettinyt, onko koko somesta nykyään mitään iloa. Nykyisistäkin palveluista haluaisin lähinnä pois (Instagram on ainut jota käytän tällä hetkellä aktiivisemmin). Onko minulla mahdollisuutta siihen, jos haluan saada tunnettuutta ja uskottavuutta poliitikkona? Löytävätkö ihmiset jotain kautta verkkosivuilleni, jos se olisi ainut paikka, josta ajatukseni löytää? Toinen ääripää, kaikkialle huutaminen, ei ole minulle luontevaa. Loputtomiin vääntöihin osallistuminen keskusteluissa tuntuu lähinnä työltä.

Teki hyvää huomata, miten tärkeää avoimen tiedon ja vapaan kulttuurin edistäminen minulle on. Vaikka välillä tuntuu, että suuri osa Internetistä on uhrattu talouden alttarille, on myös paljon paikkoja, joissa ihmiskäden rakkaus edelleen näkyy. Näiden ylläpitäminen ja vaaliminen on jatkuvasti tärkeämpää.

Työn vallankumous pakottaa perustuloon

kirjoittaja

Elämäni ensimmäinen vappupuhe! Pidetty 1.5.2026 Vihreiden teltalla Jyväskylän kirkkopuistossa.

Vappu on työväen juhla ja itsekin kuulun työväkeen. Suhteeni töihin on ollut sellainen, että niitä on hyvä olla rahan saamiseksi, mutta ei liikaa. Olen ollut onnekas: olen harrastanut tietokoneita lapsuudesta asti, ja sen myötä kouluttautunut, en it-alalle, vaan humanistiksi. Vähän piti pohdiskella omaa humanistinörttiyttä muutaman vuoden ajan, mutta olen lopulta päätynyt it-alalle, tekemään töitä joista tykkään, ratkomaan ongelmia, josta nautin.

Nyt kuitenkin it-alaa, samoin kuin muutakin yhteiskuntaa, ravistelee vallankumous: ✨AI✨. Tämä vallankumous on ollut tekeillä jo pidempään, ja se on vallannut elämäämme vaivihkaa.

Tämä vallankumous ei ole välttämättä vain kuvainnollinen. Vain muutama amerikkalainen suuryritys hallinnoi tekoälymalleja, joita eniten käytämme. Nämä yritykset voivat siis päättää, miten mallit toimivat, millaista sisältöä niillä voi tuottaa, ja millaisia vinoumia niiden tuottamaan tekstiin, kuviin tai ääniin sisältyy.

Tekoälyyn nojaamisessa on riski: se tekee meidät laiskoiksi. Kun ulkoistamme ajattelun tekoälymalleille, emme salli pelkästään mallin ohjata ajatuksiamme, vaan myös mallin toimintaan vaikuttavan yrityksen. Ja yrityksen toimintaan vaikuttaa toki myös sen toimintavaltio ja sen intressit. Tekoälypsykoosi tunnetaan jo nyt, mutta, vähemmän äärimmäisyyksiin vietynä, monet tuntemani noin muuten fiksutkin ihmiset luottavat näiden glorifioitujen arvontakoneiden tuotoksiin ihan liikaa. Tästä seuraa looginen johtopäätös: keskustelevia tekoälymalleja on mahdollista käyttää äärettömän tehokkaina vaivihkaa ihmisten ajatteluun vaikuttavina propagandakoneina.

Ja perinteiseen kapitalismin tyyliin mallitoimittajat puhuvat ensi vaiheessa mainosten sisällyttämisestä näihin propagandakoneisiin. Mutta vain ilmaisiin ja halvimpiin tilauksiin! (Nyt voisi jo lyödä vetoa siitä, kuinka pitkään menee, että ne näkyvät kalliimmissakin malleissa.)

Olemme päätyneet tähän tilanteeseen, jossa jokaisella meistä on suhde vähintään yhteen, todennäköisesti useampaan, amerikkalaiseen megakorporaatioon, historiallisena kuriositeettina. Taustalla on 1900-luvun jälkipuolisko ja kylmä sota, joka on syypää esimerkiksi Internetin syntyyn. Jenkkilä oli vapauden (ostaa hampurilaisia) äänenkannattaja, ja se meni helposti sekaisin vapauden (sanan) kanssa. Kun heiltä sai uutta ja tehokasta teknologiaa, me kävimme sen kimppuun innokkaina, koska se oli meille hyödyllistä. Rauta saattoi tulla jostain muualta, mutta kaikki perussofta, käyttöjärjestelmät, työsovellukset, nettiselaimet, tulivat lopulta Yhdysvalloista.

2010-luvulla tätä jenkkiläisriippuvuutta alettiin kyseenalaistamaan enemmän, ja eu-tasolla säädettiin ensin gdpr, sitten muita lakikehyksiä (dma ja eu ai act), joiden oli määrä säädellä amerikkalaisyritysten valtaa elämässämme. Nämä lait ovat vähentäneet joitain väärinkäytösten riskejä, mutta eivät ole auttaneet eurooppalaisia softayrityksiä nousemaan amerikkalaisten kilpailijoiksi.

Nyt olemme tilanteessa, jossa työpaikkojen rajua vähenemistä ennustetaan tekoälyn myötä. Mallien toiminnan tuntien olen henkilökohtaisesti sillä kannalla, että suurin osa niiden markkinointihypestä on juurikin hypeä, mutta ne toimivat juuri sen verran hyvin, että sillä voidaan perustella irtisanomisia. Ja millaista tulevaisuutta se lupaa, kun meillä Suomessa on jo nyt euroopan suurin työttömyysaste?

Jos automaatio ja autonomiset agentit valtaavat suuren osan työpaikoista, kuka käärii rahat näistä automatisoiduista töistä (nämä edellämainitut megakorporaatiot)? Mikä rooli työlle jää yhteiskunnassa? Mitkä työpaikat eivät ole automatisoitavissa ja koneistettavissa ja ketkä niitä tekevät? Jos rahaa ei saa palkkana, mistä se tulee? Töpselistä?

Jotkut arvaavatkin että haluan päättää tämän mainitsemalla perustulon. Perustulo ei ratkaise sitä, mihin työltä vapautuvaa aikaa käytetään, mutta se antaa varmuutta elämään. Kun tietää tilille säännöllisesti tipahtavan summan, ei tarvitse käyttää aikaa elämän perusedellytysten miettimiseen. Perustulo voidaan toteuttaa monin eri tavoin, enkä aio käyttää nyt aikaa sen selittämiseen, mutta tärkeintä olisi aloittaa edes jollain summalla mahdollisimman pian. Kun mekanismi on ensin luotu ja olemassa, sitä on helppo laajentaa, säätää sen suuruutta, maksurytmiä ja rahoitusmallia.

Palaten alussa toteamaani: olen onnekas että olen löytänyt nykyiset työni it-alalta, ja nautin siitä, mitä teen, mutta en tiedä, automatisoidaanko minutkin jossain vaiheessa osittain tai kokonaan. Tuolloin olisi hyvä tietää, että ainakin perustulo on olemassa. Sen tuomalla takalaudalla on mukavampi miettiä, mitä muuta elämässä on kuin työnteko.

Kaupunkirakenne­lautakunta 29.4.2026

kirjoittaja

Tällä kertaa aika lyhyt kokous ja poikkeuksellisesti keskiviikkona. Listalla luonnonsuojelualueiden perustamista!

§73 Ilmoitusasiat

Jyväskylän luonnonsuojeluohjelma on hyväksytty rakennus- ja ympäristölautakunnassa, hienoa!

Kokouksen esittelyissä olisi tarkoitus katsella taas kerran yleiskaavaluonnosta toisen kommenttikierroksen jälkeen. Materiaalit eivät ole vielä saatavilla tätä kirjoittaessa.

§76 Jokpakannotkon ja Ringinmäen luonnonsuojelualueet

Kaupunki haluaa suojella kaksi nättiä aluetta. Nyt käsitellään elinvoimakeskuksen kanssa tehtyjä sopimusluonnoksia, jotta suojelualueet päästään perustamaan.

Jokpakannotkon ympäristöä on tullut ihasteltua etenkin Keljonkankaan ja keskustan väliä kulkiessa pyörällä tai linkillä. Etenkin tekolammen pohjoispään silta on ollut mielenkiintoinen paikka seurata kuohuvaa vettä. Varsinaisesti Myllyojan suuntaisesti ei ole tullut samoiltua koskaan. Olen jopa vähän yllättynyt, ettei uomaa ole vielä suojeltu. Hienoa siis nähdä, miten tämä alue tullaan nyt rauhoittamaan.

Notkolle on hyvät näkymät Keljonkankaantieltä.
Sysmäläntien ja Kauraojantien välillä notkon poikki kulkee kevyen liikenteen väylä.
Sama paikka kuin edellä, paikassa yhdistyy kaksi eri puroa.
Valimontien eteläpäässä korkeuserot ovat suurimmillaan.

Ringinmäki oli myös tuttu jo entuudestaan, ohi on tullut pyöräiltyä moneen otteeseen. Jotkut muut olisivat varmasti käyttäneet enemmän suksia tuossa kohtaa (ohi menee yhdyslatu Ladun Majalta Kauramäkeen). Kävin joskus myös alueella etsimässä sieniä.

Kävin perjantaina kurkkimassa alueen reunoja, ja vaikka olenkin iloinen suojelualueen syntymisestä, se on varsin pieni ja ilmakuvista luntaten alle 15-vuotiaan (myös kaupungin omistaman) talousmetsän ympäröimä. Tästä olisi siis vielä muutama vuosi sitten saanut isompiakin yhtenäisiä alueita suojeluun…

Latupohjaa kohti Kolmisoppista. Suojelualue vasemmalla.
Ihmisten kädenjälki näkyy suojelualueen eteläreunassa.
Pari viimeistä kuvaa on länsireunasta.

Toivotaan, että suojelualueita tulee jatkossa kovaa vauhtia lisää uuden luonnonsuojeluohjelman myötä!

§77 Haapaniementie

Kaavaehdotusta käsiteltiin 3.3.2026, jolloin laitettiin nähtäville. Virkistysaluekaistale on muutettu suojaviheralueeksi, koska melutasot ylittyvät. Eiköhän tämä ole tällä selvä hyväksyttäväksi.

§78 Teletie 1

Korpilahdella sijaitseva, vajaat 10 vuotta sitten puretun Kultaniityn päiväkodin tyhjä tontti muutetaan palvelu- ja pientaloasumisen kortteliksi.

Onpa mielenkiintoista käsitellä kaavaselostusta, jossa otetaan huomioon kulttuurihistoriallisia arvoja mm. maisemanäkymien suhteen, niitä kun ei ihan joka kerta joudu miettimään. Kaavassa tätä on ratkaistu jättämällä selvä väli tonttien rakennusalojen väliin, jolloin pellot ja Päijänne jäävät pilkottamaan rakennusten välistä niin Ylä-Niittysen päärakennukselta kuin Martinpolun risteyksestä.

Googlen katunäkymäkuvat vuosilta 2009 (yllä) ja 2025 (alla) paljastavat, että kulttuurihistoriallisesti tärkeät näkymät ovat aiemmin olleet talojen ja puiden peitossa (pappilan pelto erottuu uudessa kuvassa hiukan valotolpan vasemmalla puolella).

Rakennukset saavat olla 1-2-kerroksisia näkymärajoitusten puitteissa ja julkisivumateriaaliksi on määritelty puu. Päästölaskelmissa näkyy elinkaaren aikana liikenne, mutta suurin osa päästöistä syntyy rakentamisen aikana. Vanhat rakennukset on sentään jo purettu alta pois.

Ja henkilöautoiluun perustuva yhdyskuntarakenne näkyy tietenkin myös pysäköintinormeissa, jossa vaaditaan jopa kaksi autopaikkaa asuntoa kohti. Jostain syystä tässä kaavassa ei ole mahdollisuutta poiketa normista yhteiskäyttöautosopimuksella, onko se mahdollistettu vain kaupunkialueella? Tarvitseeko palveluasuminenkin näin suurta parkkipaikkamäärää? Tarkoittaakohan normi käytännössä, että idylliset peltomaisemat säästetään siten, että katse suuntautuu parkkipaikan ja peltilehmien yli? Kaavan havainnekuviin on piirretty lähinnä taloja, mutta miltähän pihapiiri näyttää, kun parkkipaikkojen vaatima alue on piirretty mukaan?

Ei päästy tästäkään kokouksesta eroon ilman pysäköintipohdiskeluja!

§79 TYKKI2026-ohjelma

Työpaikka-alueiden maankäytön totetusohjelmaa tarkastellaan vuosittain, nyt on vuoden 2026 version aika.

Ihmettelin heti ensin, miksi osa viimeisen slaidin tavoitteista on jo valmiiksi harmaalla, mutta nämä tavoitteethan on asetettu 2022, jolloin työpaikka-alueiden kehittämisohjelma on hyväksytty. Tämän jälkeen osa tavoitteista on muuttunut tarpeettomiksi. Nämä kaksi ohjelmaa sulautetaan nyt yhteen, ja jatkossa tavoitteet elävät osana TYKKI-ohjelmia.

Yritystontteja on tällä hetkellä varsin hyvin tarjolla (tästä saamme osittain kiittää yleistä taloustilannetta), ja tämän vuoden ohjelmassa erityisteemana ovat resurssiviisaus, ilmastokysymykset ja maamassojen hallinta. 

On mielenkiintoista nähdä, miten suuri osa teollisuusalueidenkin päästöistä syntyy rakentamisen aikana. Vaikka liikennekysymykset ovat yleensä itselleni tärkeitä, ne ovat laskelmien perusteella elinkaaren aikana lopulta murto-osa teollisuusalueiden perustamisen aikana syntyvistä päästöistä.

Kuten kaupunkikin toteaa, on tärkeää pyrkiä optimoimaan mm. maamassojen siirtelyä. Jyväskylän mäkisellä seudulla sitä joudutaan vähemmän yllättäen tekemään paikoin aika paljon.

Ihannetilanteessa kalliota ei tietenkään jouduttaisi louhimaan ollenkaan, se kun ei käytännössä ole uusiutuva luonnonvara.

Maamassoja valui Ruunasuolle Seppälänkankaalla sen poikki kulkiessani syksyllä 2025.

On hienoa, että kaupunki ottaa ilmastokriisin tosissaan ja edistää varautumista nyt erityisesti opastamalla mm. hulevesien käsittelyyn, pintamateriaalien valintaan ja luonnon hyödyntämiseen alueilla. Ehkä tulevaisuudessa näillä saadaan aikaan miellyttävämpiä kaupallisia ja teollisuusalueita, Seppälän ja Seppälänkankaan alueet kun ovat etenkin kesällä melkoisia pätsejä.

Sivulauseessa oli maininta sähköintensiivisten toimintojen sijaintipaikkojen kartoittamisesta. Isossa kuvassa on hyvä kysymys, pysyykö sähkön tuotannon lisääminen samassa tahdissa kuluttamisen kanssa (kröh, datakeskus, kröh). Sähkön tuotanto on taas toki kaupungin organisaatiossa enemmän Alvan tonttia. Päässä on välillä pyörinyt blogiteksti energiankulutuksesta, sen hahmottamisesta mihin asiaan kuluu minkäkin verran energiaa, ja Jevonsin paradoksista. Ehkä se jokin päivä tulee kirjoitettua.