Murros

(Kirjoitettu ti-iltana) Jätin tänään keskustelufoorumin, jonka jäsenistöön olin kuulunut noin viiden vuoden ajan.

Monet muutkin syyt johtivat tähän päätökseen, mutta päällimmäisenä ongelmana lojuu kunnioituksen puute toisia keskustelijoita kohtaan. Kun mukanaoloni alkoi vuonna 2003, ko. keskustelupalstan jäsenmäärä oli melko pieni, ja se loi tiiviit suhteet käyttäjäkunnan kesken. Aiheista pystyi keskustelemaan vapaasti ja vapautuneesti, ilman pelkoa turhista haukuista tai tarpeettomista hyökkäyksistä. Vuosien varrella palstan suosio kuitenkin lisääntyi, ja muutos ei ollut pelkästään positiivista. Samalla kun foorumin kävijämäärät lisääntyivät, alkuperäinen väestö, mukaanlukien ns. ”vanhat parrat”, alkoi kadota, tympääntyen ajan myötä muuttuvaan ilmapiiriin, lapselliseen meininkiin ja turhiin tappeluihin. Keskustelu muuttui rikkonaisemmaksi ja käyttäjät epäystävällisemmiksi toisiaan kohtaan.

Tänään oli minun vuoroni. Koin, etten voi enää keskustella omana itsenäni aiheista, jotka minua kiinnostavat, miten haluan. Järkevät kysymykset, joita jotkut eivät ymmärtäneet, katosivat sitä hylkivän viestitulvan sekaan. Mikäli keskustelu on mahdotonta, ei sitä kannata edes yrittää. Mikäli ei pysty olemaan oma itsensä, ei ole hyötyä yrittää esittää jotain muuta kuin on. Mikäli ei koe itseään enää tervetulleeksi johonkin, miksi turhaan vaivautua jäämään?

Nyt tuntuu, että jokin vaihe elämässäni on ohi. Voi kääntää uuden sivun, aloittaa alusta. Keskittyä enemmän reaalimaailman ihmissuhteisiin, vaikka hyviä kavereita pysyy varmasti netissä paljon edelleenkin. Olen joskus sanonut, että elämässä pitää osata uusiutua säännöttömän säännöllisin väliajoin. Jos totta puhutaan, tämä on vain yksi osa suurempaa muutosta, joka on jo hetken ollut työn alla, mutta josta olen tähän asti julkisesti vaiennut. Enkä nytkään aio kertoa vielä enempää, mutta Leijonakuninkaan sanoin:
– Tuuli vaihtaa suuntaa…
– Muutos on hyvä!
– Niin, muttei helppo.”

Maastricht

Eilen (21.11.) tuli täyteen 3 kuukautta matkustelua; lähdin Suomesta aamuyöstä 21.8. kohti keski-Euroopan seikkailuja. Aika tuntuu menneen välillä hitaammin, välillä nopeammin, mutta jälkikäteen katsoen kaikki aikamääreet tuntuvat aina hirveän lyhyiltä ajoilta. Tiedä sitten mistä johtuu se. Myöskin tuntuu, että aika kulkee nopeammin ulkomailla kuin Suomessa…

Tänään heräsin aamulla, katsahdin ikkunasta ulos, ja suupielet kääntyivät muikeaan hymyyn kun isot hiutaleet leijailivat alaspäin taivaalta. Vaalea huntu peitti nurmialueita, näkyvyys oli rajoittunut muutamaan sataan metriin ja keli oli kylmähkö – mutta väliäkös sillä, talven ensimmäinen lumisade on aina hieno asia! Heräiltyäni vähän lisää ja hoidettuani aamutoimenpiteet olikin aika hyppelehtiä jo tutuksi tulleelle Guilleminsin rautatieasemalle ostamaan lippua Maastrictiin (koko viikonlopun voimassaoleva menopaluulippu 6,20 euroa – VR saisi ottaa oppia). Juna nytkähti liikkeelle kello 9.18, ja pääsin nauttimaan lumisista maalaismaisemista puolen tunnin matkan ajan kohti rajantakaista ”naapurikaupunkia” (myönnetään, Visé on välissä).

Liege ja Maastricht ovat hyvinkin samantyyppisiä kaupunkeja, mikä ei ole yllättävää. Molemmat Maasin varren kaupungit ovat olleet teollisen vallankumouksen kärkikahinoissa mukana, ja yhteisiä kulttuuritapahtumia ynnä muita häppeninkejä järjestetään usein ystävyyskaupunkien kesken. Näenkin Maastrichtin ehkä esimerkkinä siitä, miltä Liège näyttäisi, jos kaupungilla olisi enemmän rahaa; Hollannin taloudellinen tilanne on käsittääkseni vähän parempi kuin Wallonian, ja se näkyi selkeästi kaupungissa kävellessäni. Kaduilla on siistityt ja uusitut kiveykset, kaupungissa on kunnostettu kävelykeskusta, talot on putsattu hiilipölystä ja niin pois päin. Kieli on tietenkin eri, jonka huomasin heti rautatieasemalle saapuessani kun en saanut mitään selvää kuulutuksien kummallisesta mongerruksesta.

Päiväni kului käytännössä kävellessä kaupunkia ympäri ämpäri; ensin asemalta keskustaan, keskustasta kaupunginmuurien jäänteiden kautta joenrantaan, joenrannasta Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreittiä pitkin kohti Euroopan Unionin perussopimuksen ratifiointipaikkaa, eli Limburgin alueen hallintokeskusta. Sieltä palailin takaisin kaupunginmuurien sisäpuolelle, kiertäen keskustan lounaisosan puistoalueita ennen uudemman kerran keskustaan palaamista ruokailua varten (kebab on köyhän opiskelijan valinta). Lumi/räntäsateessa jatkoin kiertämistä kaupungin pohjoisosan entiselle linnakealueelle, josta kylmyyden ja märkyyden takia kipaisin takaisin rautatieasemalle, ehtien sopivasti 14.12 lähtevään paluujunaan. Kuvat (ja kuvatekstit) kertonevat kaupungista jälleen enemmän 🙂

Vaikka kastuinkin ja käsiä palelsi suurimman osan päivää (kesähanskat tuli vahingossa mukaan talvihanskojen sijaan…), Maastricht oli positiivinen kokemus, jota saatan käydä testaamassa joskus muulloinkin (vaikka en huu-huumehia harrastakaan) 🙂 Lopuksi vielä päivän elukka-annos.