Telttakeskusteluja osa 1: ”Puolueen nimi pitäisi vaihtaa”

Tämä kirjoitus aloittaa sarjan, jossa pohdin laajemmin keskusteluja, joita pääsen käymään kadulla piraattiteltalla (tai vaikka ilmankin sitä). Löydät halutessasi kaikki kirjoitukset telttakeskusteluja-avainsanan alta.

Teidän puolueella on vain yksi ongelma: nimi.

Tämä toteamus toistuu melko usein. Jos englanti taipuu, kannustan lukemaan suoraan Ruotsin piraattipuolueen perustaja Rickard Falkvingen tiivistelmän siitä, miksi puolue on sen niminen kuin onkaan:

  • Ruotsissa kulttuurin jakaminen ja vertaisverkkojen käyttö räjähti käsiin 2000-luvun taitteessa, jolloin perustettiin Antipiratbyrån, Ruotsin tekijänoikeuksien valvontajärjestö.
  • Avoimen kulttuurin aktivistit perustivat vastavoimaksi järjestön nimeltä Piratbyrån. Heitä voimme kiittää mm. The Pirate Bayn perustamisesta.
  • Tavoitteena oli kääntää piraatti-sanan merkitys positiiviseksi, suorastaan progressiiviseksi. Piraatit ajavat tulevaisuutta, jossa yhteiskunta, tieto, taide ja kulttuuri ovat vapaita ja avoimia.
  • Kun Ruotsin tekijänoikeuslainsäädäntöä uudistettiin, oli aika perustaa myös Piratpartiet – ensimmäinen piraattipuolue. Puolue täytyi perustaa, jotta voisi vaikuttaa suoraan myös lainsäädäntöön.

Piratpartiet viettää muuten 10-vuotisjuhliaan 27.8.2016 Tukholmassa.

Mutta onko nimi todella ongelma? Nimi on iskevä ja herättää saman tien keskustelua. Se kertoo saman tien jotain siitä, mikä on piraattien tavoite. Kysyn usein, mikä olisi parempi nimi:

Nimikeskustelussa täytyy muistaa myös se, että olemme osa kansainvälistä piraattiliikettä. Nimen vaihtamiselle pitäisi siis olla suuria syitä. Samalla nimellä on saatu valittua mm. europarlamentaarikkoja ja kunnanvaltuutettuja sekä johdetaan tällä hetkellä valtakunnallisia galluppeja Islannissa. Ei nimi miestä – saatika puoluetta – pahenna.

Uusia nimiä saa toki ehdottaa myös tämän blogauksen kommenteissa! Halutessasi voit myös lukea, miksi olen itse valinnut piraattipuolueen.

Miksi Piraattipuolue?

Moni on perustellut viime aikoina piraattien äänestämistä ja puolueen tarvetta eduskunnassa, joten tässä tiivistettynä myös minulle tärkeitä syitä puolueeni valinnassa.

Piraattipuolue on ainoana puolueena johdonmukaisesti:

  • vaatinut tasa-arvoa ja yhdenvertaista kohtelua kaikille
  • vastustanut verkkoliikenteen massavalvontaa ja kirjesalaisuuden rikkomista
  • vastustanut sijaintipaikkatietojen massakeräystä
  • vaatinut sormenjälkirekisterin ja nettisensuurin purkamista
  • vaalinut sananvapautta
  • puolustanut vahvaa lähdesuojaa
  • vaatinut radikaalia julkishallinnon avoimuutta
  • halunnut kehittää parempaa demokratiaa ja
  • pitänyt tärkeänä tiedon ja kulttuurin vapautta.

Haluan pitää kiinni länsimaisesta demokratiakäsityksestä ja kehittää yhteiskuntaamme entistä tasa-arvoisempaan, avoimempaan ja kansalaisten yksityisyyttä arvostavaan suuntaan.

ACTA ja kansainvälisen politiikan avoimuus

ACTA-mielenosoituksen tunnelmaa 9.6.2012

Mielipidekirjoitus, ei julkaistu. 

Kevättalvella kymmenet tuhannet ihmiset osoittivat mieltä ympäri maailmaa Anti-Counterfating Trade Agreement -sopimusta vastaan. ACTA-sopimuksen tavoitteena on nimensä mukaan ehkäistä väärennöksien ja tekijänoikeuksia loukkaavan materiaalin levittämistä sopimusmaissa. Useat kansalais- ja ihmisoikeusjärjestöt ovat kuitenkin nostaneet esiin sopimuksen ongelmakohtia: sen sisällöstä on sovittu salassa, sitä on yritetty saada hyväksytyksi epädemokraattisesti ja se rikkoo räikeästi kansalaisoikeuksia. ACTAn vaikutukset tuntuisivat myös erityisen raa’asti kehittyvissä maissa, jotka tuottavat halpoja lääkekopioita kansalaisilleen. Sopimus onkin kirjoitettu lähinnä suojelemaan länsimaiden, etenkin Yhdysvaltojen, etuja kansainvälisillä markkinoilla.

Myös tänään 9.6. ihmiset marssivat kaduille kymmenissä eurooppalaisissa kaupungeissa. ACTA on kokenut aivan hiljattain tappioita EU-parlamentin arvovaltaisissa valiokunnissa: kansalaisvapauksien osalta se leimattiin peräti perustuslain vastaiseksi. Lisäksi esimerkiksi Hollanti on linjannut, ettei aio allekirjoittaa ACTAa tai muita vastaanvanlaisia sopimuksia. Siltikään ei ole varaa rentoutua ja luottaa siihen, että sopimus kaatuisi. Vaikka huomattava osa EU-parlamentin jäsenistä on huomannut sopimukseen sisältyvät ongelmakohdat, eivät myöskään sopimuksen kannattajat ole jääneet lepäämään laakereilleen.

ACTA-sopimus tuodaan heinäkuun alussa EU-parlamentin käsittelyyn. Vetoamme parlamentin jäseniin: Osoittakaa arvostavanne avoimuutta päätöksenteossa, sananvapautta ja oikeutta yksityisyyteen. Hylätkää ACTA.

Arto Lampila & Miika Hämynen, Piraattipuolue

Auttaako Internet diktaattoreita?

The Net DelusionKirjoitus on julkaistu lyhennettynä Purjeessa 1/12.

Onko verkko diktaattorille pelastus vai tuomio? Jevgeni Morozov kyseenalaistaa kirjassaan The Net Delusion (Verkon itsepetos, ei suomennettu) sen, mitä länsimaat ovat toitottaneet viimeiset kaksikymmentä vuotta: Internet ei tuokaan demokratiaa; Twitter ja Facebook ovat todellisuudessa aivan yhtä hyödyllisiä sortovaltioiden hallituksille kuin opposition edustajille; teknologia ei olekaan oikotie onneen.

Morozovin mukaan Internetiä pidetään länsimaissa samanlaisena mullistavana viestintävälineenä kuin mitä kopiokoneet olivat 1980-luvun lopulla Itä-Euroopan kommunistivaltioissa. Kuitenkin tämä kylmän sodan loppumiseen liittyvä, mahdollisesti väärinymmärretty erityistapaus on kaukana todellisesta elämästä. Morozov kasaa todistusaineistoa väittämilleen muun muassa vuoden 2009 Iranin mielenosoituksista, jolloin monet länsimaisista toimittajista uutisoivat Twitter-vallankumouksesta, pakottaen Yhdysvaltojen hallituksenkin reagoimaan. Kenties juuri tästä syystä vallankumous ei kuitenkaan kantanut pitkälle. Iranin valtio hyödynsi Internetin kuva-aineistoja ja sosiaalista mediaa pidättäessään mielenosoittajia. Myös länsimaiden rappiota edustavia Internet-yhteyksiä rajoitettiin entisestään. Morozov kysyy myös, olivatko tuhannet Twitter-päivitykset todellisuudessa edes lähtöisin Iranista, vai käyttivätkö paikalliset muita keinoja pitää yhteyttä toisiinsa.

Kirjassaan Mozorov muistuttaa myös siitä, että länsimaat eivät huomioi kiinalaisten ja iranilaisten vanhempien huolta Internetin vaikutuksista heidän lapsiinsa. Näin monet autoritaaristen valtioiden asukkaat saattavat kokea sensuurin hyvänä asiana. Opposition lisäksi myös monet ääriliikkeet ovat vahvasti edustettuina verkossa. Esimerkiksi Venäjällä isänmaallisuus kukoistaa suosituissa Internet-palveluissa. Verkon kansalaismielipidettä kontrolloi todellisuudessa rajattu joukko ihmisiä, jotka saattavat olla tiukasti kytköksissä vallanpitäjiin. Näennäisesti avoin verkkoviestintä onkin vain propagandaa, valtion julkisuuskuvan kiillottelua.

The Net Delusion julkaistiin harmillisesti juuri ennen Arabikevättä ja Wall Street -mielenosoituksien sarjaa. Sosiaalisella medialla on ollut molemmissa keskeinen rooli. Miksi Tunisiassa ja Egyptissä tapahtui vallanvaihdos, kun Iranissa ja Kiinassa se ei onnistu? Olivatko kaatuneet hallitsijat huonoja Internetin käsittelyssä? Oliko Wall Street -mielenosoituksilla todellista vaikutusta ihmisten ja pankkiirien asenteisiin?

Morozov maalaa kirjassaan pessimistisen kuvan Internetistä pikemminkin vapauden taannuttajana kuin edistäjänä. Viimeisessä luvussa hän yrittää rakentaa kyber-realismin aatetta utopian sijaan. Morozov uskoo, että poliitikkojen tulisi kiinnittää abstraktien kysymysten sijaan huomiota konkreettisiin asioihin ja lakata ratkomasta poliittisia ongelmia teknisillä ratkaisuilla. On nimittäin joka tapauksessa varmaa, että Internet ja sosiaalinen media on tullut tänne jäädäkseen.

Jevgeni Morozov (Evgeny Morozov): The Net Delusion
PublicAffairs 2011
http://www.netdelusion.com/
http://www.evgenymorozov.com/