Pääsin tänään pitkästä aikaa lehteen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa napatulla kuvituskuvalla. Koko sivun artikkelissa ja kolumnissa kerrottiin Piraattipuolueen kannattajakorttikeräyksen epäonnistumisesta ja pienpuolueiden kannatuksen laskusta. Haastattelussa puolueen nykyinen varapuheenjohtaja Marek Nečada muistutti, että puolueen esille nostamat epäkohdat eivät ole vuosien aikana kadonneet mihinkään.
Miksi puolue kuihtui? Kirjoitin oleelliset asiat jo kuntavaalien 2021 tulosanalyysissä ja muutamassa sitä edeltäneessä arviossa, eikä noihin näkökulmiin ole tullut pahemmin uutta sanottavaa.
Miten ympäröivä maailma on sitten muuttunut vuodesta 2008, jolloin Suomen piraattipuolue perustettiin? Tuolloin oltiin vielä ajassa ennen nykymuotoista sosiaalista mediaa, ja Internetin vaikutuksesta yhteiskuntaan kirjoittivat harvat ja valitut. Piraattiliike oli syntynyt pohjimmiltaan vastapainona mediateollisuuden ylilyönneille: tekijänoikeuksien valvonnan varjolla oltiin pikkuhiljaa viemässä pois yksityisyys, ja sitä kautta yksilönvapaudet. Ajan myötä emme toki Suomessa päätyneet täyteen valvontadystopiaan, mutta viranomaiset ovat saaneet paikka paikoin laajempia oikeuksia kuin olisi ehkä ollut tarve antaa. Muualla maailmassa tilanne on tältä osin ikävä kyllä huonompi.
Kriisiaikoina arvot kovettuvat, ja konservatismi nostaa päätään. Oikeistolaisten arvojen nousu on ollut koronakriisin ja Ukrainan sodan kannattamana viime vuosina rajua. Kannatuslukemilla on perusteltu rajuja leikkauksia, jotka koskevat pääosin pienituloisia ja muuten heikommassa asemassa olevia. Samalla johdonmukaisesti mm. leikataan luonnonsuojelusta ja yritetään keinotekoisesti madaltaa polttoaineiden hintoja. Ei ole helppoa olla pro-market liberaali ituhippi, kun pro-business-kaverit imuroivat rahaa kavereiden firmoille.
Toisaalta maailma tuntuu myös jakautuneemmalta: polarisaatiota tehdään vähän väkisin joka asiasta, eikä välttämättä edes haluta ymmärtää toista osapuolta. Kompromissien teko on vaikeaa, kun kaikki tuntuu olevan absoluuttista ja halutuille päätöksille ei edes haluta nähdä vaihtoehtoja. Päätöksentekijän on myös paljon helpompaa olla reaktiivinen ja hoitaa seurausta, kuin proaktiivinen ja yrittää vaikuttaa syihin.
Mutta missä sitten on poliitikko-Miika tänään? Täytyy myöntää, että elämä tuli vastaan: ruuhkavuosihelvetti aiheutti sen, että kaikkeen ei enää pystynyt. Vähensin omaa aktiivisuuttani eri yhdistyksissä samalla kun puoluetoimintakin päättyi. Virallisesti kuulun tosiaan nykyään vihreisiin, mutta en ole toistaiseksi ollut varsinaisesti aktiivinen puolueessa.
Blogaaminenkin on ollut aina turhan vaikeaa, kun yritän sanoa liikaa asioita kerralla. Järkevämpää olisi keskittyä olennaiseen ja kirjoittaa lyhyemmin ja useammin.
Asiat, joihin haluaisin vaikuttaa, ovat pitkälti samoja kuin ennenkin: yksityisyyden suoja ja hallinnon avoimuus tietoyhteiskunnassa, liikennepolitiikka, sekä uusimpana luonnonsuojelu.
Ehkä innostun palaamaan näihin vielä lähiaikoina.
