Kuukausi: syyskuu 2008

Nyt kun olen oleskellut kuukauden tässä kauniissa ja mielenkiintoisessa (tai jossain sellaisessa) maassa, voi olla hyvä hetki kertoa muutamia käytännön eroja joita olen täällä Liègessä huomannut verrattuna elämääni kotomaassani Suomessa.

Ensimmäinen eroavaisuus iski silmään jo nuorisohostellissa: Liègeläinen ikkunasysteemi (fenêtre oscillo-battante) ei ole ihan sitä mihin Suomessa on tottunut. Ikkunan saa kallistettua auki tuuletusta varten siten, että yläosa on avoinna, tai sitten avattua kokonaan ns. ”perinteiseen ovityyliin”. Hetki meni tajutessa systeemin erikoisuudet, ja myöskin ihmetellessä että suurin osa ikkunoista tosiaan on tuollaisia, mutta toisaalta, jos kaupungissa sataa hyvin usein, idea on hyvinkin järkeenkäypä.

Kaupassakäyntikin eroaa vähän siitä mihin on tottunut: esineet eivät ole täysin samassa järjestyksessä kuin mitä olettaisi, ja osa hedelmistä ja vihanneksista pitää punnita, osaa ei tarvitse. Turhaa muovia ja muita pakkausteknisiä välineitä tosin näkee ihan liikaa… Kassat ovat samanlaisia kuin naapurimaa Ranskassa, eli yksi ihminen maksaa ja pakkaa kerrallaan. Tästä johtuen kassajonot ovat usein pitkiä ja kaupoissa on ainakin kaksinkertainen määrä kassoja verrattuna suomalaisiin kauppoihin. Tietyllä tapaa on hyvä, että kontakti kassahenkilön ja asiakkaan välillä säilyy (ainakaan tähän mennessä en ole törmännyt töykeyksiin kassajonoissa, koputan puuta), mutta ei se jonottaminen hirveää herkkuakaan ole. Plussa- ynnä muut pistejärjestelmät jylläävät täälläkin.

Viimeisenä pointtina puhun vähän jätehuollosta. Tänään oli minun vuoroni kantaa roskat kadulle kommuunistamme; tiistai on roskienkeruupäivä. Lajittelua suoritetaan täälläkin, tosin ei ihan samaan tapaan kuin Suomessa. Siniseen jätesäkkiin saa tunkaista muovipullot, metallipurkit ja pahvipurkit, pahvit litistetään isomman pahvilaatikon sisään, keltaiseen jätesäkkiin laitetaan yleisroskat – ja biojätteet, joilla ei ole täällä erikoista asemaa. Jotkut kuulemma pitävät omia kompostejaan, mutta julkista biojätehuoltoa ei ole. Lasipurnukat ja -pullot pudotellaan erillisiin keräys”kupliin”, joita näkee siellä sun täällä kaduilla kävellessä. Värillinen ja väritön lasi lajitellaan eri kupliin. Lisäksi on erillisiä isojen roskien keräyspäiviä (esim. tuhoutuneet sohvat) ja ongelmajätekeräyksiä. Joillain alueilla roskat viedään keskitetyille keräyspisteille kuten Suomessa, mutta koska asun keskusta-alueella, jätesäkit kasataan viimeistään keräyspäivän aamuna (yleensä aattona) kadulle piristämään ihmisten elämää 🙂 Ja tosiaan, jätesäkit ovat tietyn standardin mukaisia eikä niitä saa käsittääkseni kuin kaupasta pyytämällä.

Että sellaisia huomioita ensimmäiseltä kuukaudelta. Torstai-aamuna lähden käymään Suomessa viikonloppureissulla, blogi siis hiljennee ensi viikon alkuun asti, jolloin päässen kertomaan hauskoja anekdootteja matkastani.

Kuten ylläolevasta kuvasta huomaa, syksy alkaa saapua myös Belgiaan. Perjantai käynnistyi laiskahkosti, mutta sain itseni ennen puoltapäivää suorittamaan puhdistustoiminnot: käynti pesulassa toista kertaa alkoi olla jo normaalihkoa. Kuivattaminen tosin on täällä vähän hidasta, jos ei halua käyttää kuivausrumpua (maksaa muistaakseni 50 snt pesulan 3,50e:n lisäksi). Söin maukkaan liharuoan (pastaa ja jauhelihapakastekasvissörsseliä), punaista lihaa en ollutkaan syönyt lämpöisenä ruokana mm. rahapoliittisista syistä yli kuukauteen. Sulattelussa menikin sitten oma hetkensä, mutta kolmelta olin siinä tilassa, että pakkasin reppuuni juomapulloa ja evästä ja siirryin asuntoni ulkopuolelle.

Mitään sen suurempaa suunnitelmaa minulla ei ollut, kuin että halusin käydä katsomassa rautatieaseman takana olevia metsiköitä sekä sieltä korkealle kohoavaa Sacré-Coeurin ja Notre-Dame de Lourdesin kirkkoa, sekä sen vieressä seisovaa Mémorial Interalliétä (mikä sitten lieneekään). Lähdin kiertämään ilmeisimmin vähän pohjoisempaa reittiä kuin alunperin oli tarkoitus, mutta löysin keinon siirtää itseni rautatien ja moottoritien tuolle puolen kävelytietä pitkin, ja äkkiä myös paikan, jossa minun olisi pitänyt olla alkuperäisen reitin mukaan. Matkalla huomasin myös suomalaisen rekan perävaunun, jota tosin veti saksalainen nuppi. Lähdin nousemaan Rue du Bois l’Evequeä mäen päälle, ihan kohtuullista nousua harrastin siis. Mäen päällä kävin näköalapaikalla, josta puut tosin kattoivat suurimman osan näköalasta. Nautiskelin puistometsiköstä Parc des Bruyèresin alueella, ohitin tennis/pallo/ym. kenttiä Cointen urheilupuiston kohdalla, arvoin itseni oikeaan suuntaan ja pian ihailin kirkkoa, joka ei nyt niin iso läheltä katsottuna ollutkaan. Huonossa kunnossa tosin, kuten moni muukin paikka tässä kaupungissa.

Kirkon luota olikin sitten aika palata takaisin, mikä ei ollut niin yksioikoista kuin voisi luulla. Karttani mukaan jostain ihan vierestä olisi pitänyt lähteä kävelyreitti suoraan alas, mutta koska en lyhyessä ajassa sitä helposti löytänyt, en viitsinyt jäädä etsimään ja valitsin kiertovaihtoehdon. Google mapsissa kyseinen kävelyreitti näkyykin selkeästi ja nyt hahmotan mistä se olisi lähtenyt, mutta… 😀 Kiertoreitti oli vilkkaammin liikennöity, mutta hauskan näköinen pensasaitojen reunustama autotie. Löysin kotiin kohtuullisen helposti ihmetellen perjantai-iltapäivän liikenneruuhkia, ja seikkailu oli päätöksessä viiden aikoihin.

Kuvat kertonevat lisää 🙂

Toinen opiskeluviikko on nyt käytännössä ohi, ja siksipä on aika pohdiskella muun muassa Jyväskylän yliopiston ja Université de Liègen eroavaisuuksia ja samankaltaisuuksia. Toisella viikolla jälleen puuttuivat muutamat luennoitsijat/professorit paikalta, joten pääsin nauttimaan vaan kolmesta luennosta viikon aikana. Mutta ei se mitään.

Tässä välissä täytyy todeta niille jotka eivät tiedä taustojani, että elämäni aikana olen päässyt testaamaan Senegalissa ranskalaista yksityiskoulua, senegalilaista valtion koulua, senegalilaista yksityiskoulua ja ranskalaista kirjekurssia, sekä muutamia satunnaisia päiviä Senegalin suomalaisessa koulussa. Suomessa olen käynyt yläasteen lisäksi lukion ja yliopistoa, ja nyt siis Belgian ranskankielisellä alueella yliopistossa. Olen siis päässyt tutustumaan sekä ranskalaiseen että suomalaiseen opetusjärjestelmään, mikä on ollut tietyssä määrin rikkaus, mutta toisaalta tehnyt opinnoistani ehkä jopa hitusen hajanaisen kokonaisuuden.

Mikä sitten erottaa minut muista opiskelijoista täällä Belgiassa? Ehkä suurin huomio on se, että täällä, kuten muissakin ranskalaisissa kouluissa joissa olen seikkaillut, opiskelijat käyttävät lähes järjestään kuulakärkikynää kirjoittamiseen. Itse olen viime vuosien aikana tottunut suomalaiseen lyijykynämalliin, jonka etuna on helppo korjattavuus, mutta haittana pidemmän päälle tapahtuva tekstin paperista häviäminen. Näin ollen lähes kuka tahansa paikallinen voisi kiinnittää tuohon pieneen, mutta niin ratkaisevaan yksityiskohtaan huomionsa, ja siitä päätellä, etten kuulu joukkoon. Muuten en huomaa itsessäni suuria eroja muihin opiskelijoihin, mikäli fyysisiä ominaisuuksia ei lasketa. Olen ilmeisimmin pari senttiä pidempi kuin keskimääräinen belgi, ja siniset (no, vihertävänharmaat) silmät eivät myöskään ole täällä normi.

Huvittavinta Liègen yliopistossa on tunne, joka syntyy, kun astuu vanhaan luentosaliin parinsadan muun opiskelijan joukossa, ja joku kaivaa läppärinsä esiin ja alkaa naputtelemaan sillä ainakin puoli vuosisataa vanhojen penkki/pöytähärdellien päällä. Tunnelma on muuten ajaton ja voin hyvinkin kuvitella itseni johonkin 1950-luvun elokuvaan, mutta digihärpäkkeet rikkovat illuusion hyvin vahvasti. Osa saleista on modernimmassa kunnossa kuin muut, ja digitaalilaitteiden käyttö riippuu hyvin paljon luennoitsijasta: esimerkiksi filosofian luennot ovat hyvinkin digikalvopainotteisia (ja heppu osaa jopa käyttää kaikkia niiden tuomia etuuksia!), mutta suurin osa on tähän mennessä ollut puhepainotteista viestintää. Oppiminen tosin sujuu yhtä hyvin molemmilla keinoilla, pitäisi vaan hankkia oppimateriaalia kirjakaupoista. Rahanmenoa ei siis voine estää 😉

Että sellaista tällä kertaa.

No niin, sain vihdoin itseni testaamaan videoformaatin muuntoa tällä Linux-purkilla ja upittua sen juutuubiin… Eli alla esittely asunnostani 🙂

Tänään päätin jälleen käydä vähän seikkailemassa. Olin lukenut läheisestä Grivegnéen alueella sijaitsevasta Chartreusen linnakkeesta, jonka ympärillä olisi metsää ynnä muuta luonnontilassa olevaa roinaa, ja niinpä puolenpäivän jälkeen astelin ulos asunnostani.

Aloitin kävelemällä kohti Boverien puistoa, jossa halusin ottaa valokuvia paikallisen lastentarha/ala-asteen pupupihasta (yksi oli pihan ulkopuolella), sekä tähän mennessä parhaan näköisestä paikasta mihin olen Liègessä törmännyt (katso galleriasta lisätietoja). Ylitin Boverien sillan siirtyäkseni Fétinnen puolelle, ja kävelin kohti Pyhän Vincentin kirkkoa, josta jatkoin Emile-de-Laveleyen bulevardia pitkin rautatiesillan ali, jonka jälkeen tipahdin kartalta. Suuntasin kuitenkin oikeaan suuntaan (ja pystyn nyt jälkikäteen näkemään kartalta missä kuljin), ja pian yhä ylöspäin noustuani löysinkin portin, josta pääsi puistoalueelle.

Sauvakävelijät rauhanhäiritsijänä kiertelin ympäriinsä ihmetellen vanhoja muureja, syvennöksiä, raunioita ynnä muita, joita ei ehkä sanallisesti pysty kuvailemaan. Itse linnakkeen alueelle ei pääse sisälle laillisesti, enkä jaksanut alkaa urheilemaan (vaihtoehtoisia sisäänpääsyreittejä löysin ainakin kaksi), joten tyydyin ihmettelemään ulkopuolelle jääneitä asioita.

Paluumatkalla eksyttelin jälleen itseäni Amercoeurin/Longdozin kaduilla, ja poikkesin tuttuun Delhaizeen nappaamaan evästä viikonlopun tarpeiksi. Seikkailuun kului yhteensä aikaa noin kolme ja puoli tuntia ja käveltyä tuli riittämiin 🙂