Kesällä Sulunperän kupeessa paloi lämpäre metsää. Kävin pyöräretkellä ihastelemassa tavallisesta poikkeavaa luontonäkymää. Kiitos @halmepanu kohteen vinkkaamisesta!
Kuvat on julkaistu alun perin Instagramissa.
Yleinen
Nenäinniemen luola
Oletko käynyt Nenäinniemen pikku luolalla? Piipahdin iltapäivällä Kuivaniemen luonnonsuojelualueella. Kallionkolo jää helposti huomaamatta, jos ei kurkkaa oikeaan aikaan sivulle polulta.
Kuvat on julkaistu alun perin Instagramissa.
Stereotypioita purkamassa
Kiinalaisen teknologian vaaroista on varoiteltu viime aikoina. Autot vuotavat tietoja valmistajilleen, verkkolaitteissa väitetään olevan takaportteja (vaikkei todisteita niistä ole löytynyt) ja valtio tukee avokätisesti tuotekehittelyä. Lisäksi tuotteiden laatuun ei ”tunnetusti” voi luottaa.
On kuitenkin väärin suhtautua kaikkeen Kiinasta tulevaan ensisijaisesti pahana. On vinoutunutta syyllistää ensisijaisesti kiinalaista mielenlaatua ongelmista, jotka todellisuudessa toistuvat monissa yrityksissä, myös länsimaisissa. Kaikilla autonvalmistajilla on löyhä suhtautuminen tietoturvaan. Nokiankin verkkolaitteissa on ollut teknologiaa jonka avulla niitä on käytetty väärin Iranissa. Länsimaiden tukijärjestelmät estävät köyhempien maiden maataloutta kehittymästä (ja aiheuttavat sivuvaikutuksena maahanmuuttoa).
Pelkoihin perustuvilla stereotypioilla on tapana vahvistua ja pidemmän päälle voi olla vaikeaa käydä keskustelua todellisista ratkaisuista, kun ongelmat sidotaan ihmisryhmien ominaisuuksiin. Aina löytyy myös tahoja, jotka hyödyntävät tilannetta vahvistaen tuntemuksia saadakseen siitä taloudellista tai poliittista etua. Kierrettä voi olla vaikeaa katkaista, kun se on päässyt alkuun.
Kiinan tapaan myös Venäjään suhtaudutaan skeptisesti. Putinin fasistista diktatuuria ei tule toki hyväksyä. Pelot johtavat kuitenkin myös harhaan: into opiskella venäjää on pohjamudissa.
Itseäni Ukrainan sota sen sijaan motivoi vihdoin ottamaan edes kielen alkeet haltuun Duolingon avulla. Nyt jos koskaan olisi hyvä hetki ymmärtää venäläistä kulttuuria myös muilla tavoin kuin Martti J. Karin luennon kautta. En ole vielä päässyt kovin pitkälle: Karamazovin veljeksetkin jäi jostain syystä kesken, vaikka luin suomennosta.
On helppoa jäädä jumiin omaan ideologiseen nurkkaansa ja huudella sieltä muille. Rakentavampaa on tutkia omia pelkojaan ja miettiä kuka niitä luo ja miten niihin voi vaikuttaa. Tulisi myös tutustua muiden sanomisiin ja auttaa heitä tunnistamaan niiden taustat. Stereotypioiden purkaminen vaatii uteliaisuutta ja uskallusta.
Kesän 2022 mietteitä
Kesälomalla on ollut jälleen ylimääräistä aikaa ajatella maailman menoa. Muutama nosto matkan varrelta.
Eläimet yhteiskunnassa -kirjan lukemisen jälkeen oli erittäin mielenkiintoista metailla mursu-uutisointia ja koko mursuilmiötä. Välillä mursuun suhtauduttiin itsenäisenä olentona, joka saa valita oleskelupaikkansa ja suuntansa vapaasti, toisalta taas välillä ihminen otti sankarin ja pelastajan roolia avutonta eläintä kohtaan.
Kirja sai jälleen kerran pohtimaan suhdettani eläinteollisuuteen. Vielä yliopistoaikaan salaatit olivat lautasellani vähemmistönä (”kyllä kasvavan miehen täytyy saada lihaa”). Olen kuitenkin sen jälkeen vähentänyt lihansyöntiä jo vuosia ensisijaisesti eettisistä syistä, ympäristösyiden tullessa hyvänä kakkosena. Viime vuosina, kun budjettiakaan ei ole tarvinnut niin paljoa tuijottaa, olen yrittänyt ostaa eettisemmin tuotettuja lihatuotteita silloin kun niille on ollut tarvetta. Täysvegaanista en menisi vielä hetkeen, sillä vaikka maito on muuttunut kaurajuomaksi, ulkokananmunat ja satunnaiset juustot ovat edelleen käytössä. Askelia ei voi ikävä kyllä ottaa tyhjiössä, sillä esim. lasten makumieltymyksiin on vaikeaa vaikuttaa.
Toinen mielenkiintoinen lukukokemus oli Pauliina Haasjoen esseekokoelma Himmeä sininen piste. Eläinteollisuus toki mainitaan, mutta Haasjoki pohdiskelee maailmamme suuntaa muistakin kulmista. Olemmeko yksin maailmankaikkeudessa? Onko näköpiirissä positiivisia tulevaisuuksia? Jääkö maapallolle mitään resursseja antroposeenin jälkeen? Tämä teos yhdistettynä kesän helleuutisointiin, ilmastokriisin vääjäämättömään ovelle kolkutteluun sekä ihmisen toimista aiheutuvaan sukupuuttoaaltoon ohjaa ajatukset väistämättä melko pessimistisille kierteille.
Potentiaalisiin tulevaisuuksiin liittyen olen noitunut monta kertaa sitä, kuinka moni asia olisi lopulta vain poliittisesta tahdosta kiinni. Päätökset sydäntäni lähellä olevista aiheista (kestävämpi liikkuminen ja logistiikka) eivät olisi lopulta monimutkaisia (lisää junia, parempaa pyöräilyinfraa, miellyttävämpää kaupunkiympäristöä…), mutta kantamat ovat niin pitkiä että mitään edistystä ei tunnu tapahtuvan. Pari hiljattain vastaan tullutta esimerkkiä omasta elämästä:
- Mökistä vajaan viiden kilometrin päässä kulkee kymmenisen vuotta sitten isolla rahalla perusparannettu junarata, jolla ei kulje junaliikennettä. Bussiyhteyttäkään ei kesäaikaan käytännössä ole. Mökille oli käytännössä pakko mennä autolla. Vaihtoehtoisessa todellisuudessa tähtäisimme Sveitsin malliin, jossa käytännössä on rakennettu yhtenäiset säännölliset matkaketjut mistä tahansa mihin tahansa.
- Kävimme Savonlinnassa. Viime käynnin jälkeen keskustasta on siirretty valtatie saarten pohjoisreunassa kulkevalle ohitustielle. Vanha (paikoin edelleen nelikaistainen!) tie on kuitenkin jätetty lähes sellaisenaan paikalleen sen sijaan että samassa yhteydessä olisi kavennettu ajoratoja reilusti ja parannettu kävelyolosuhteita, lisäten myös saarten sisäosien houkuttelevuutta. Nyt suurin osa turisteista liikkuu edelleenkin saarten reunamilla, joissa autoliikenne on vähäistä.
Hundred Rabbits -kollektiivi on inspiroinut monin tavoin. Rekka ja Devine ovat asuneet jo muutaman vuoden purjeveneessä ja luoneet digitaalista taidetta monin tavoin. Heidän ylläpitämillään sivustoilla (ml. GrimGrains-keittokirja) voi seurata seikkailuja ympäri maailmaa, perehtyä syvällisemmin ongelmiin, joita he ovat joutuneet ratkaisemaan matkan varrella sekä tutustua heidän näkemyksiinsä maailmasta. Varsin ”perinteisen Internetin” tyylistä sisältöä siis!
Kun he huomasivat, miten paljon energiaa ja jatkuvaa yhteyttä Internetiin nykyaikaiset ohjelmistot vaativat, he loivat minimalistisen uxn-arkkitehtuurin permacomputing-hengessä. Uxn:llä tehdyille ohjelmistoille voi luoda ajoympäristön (käytännössä siis virtuaalikoneen) hyvin pienilläkin resursseilla. Sovellukset eivät ole kovin monimutkaisia, mutta niiden ilmaisukyky on kuitenkin tarpeeksi voimakas, jotta niillä voi kirjoittaa tekstiä (vaikkapa uusia uxn-sovelluksia) ja luoda grafiikkaa tai musiikkia.
Ja vinkattakoon vielä että myös Neocitiesin kautta voi löytää uudelleen vuosituhannen vaihteen nettikokemuksen.
Moikka maailma!
Alanpa käyttämään WordPressiä, kun se on helpommin ylläpidettävissä – ja ehkä joskus tulisi blogattuakin? Ei sitä koskaan tiedä.