Kuukausi: elokuu 2008

Auringon valjetessa Brysselissä maanantai-aamuna olin jo hereillä. Päiväni oli alkanut jo viideltä, jolloin silmäni olivat auenneet eivätkä sulkemisesta huolimatta uneni jatkuneet. Siitä huolimatta nousin sängystä vasta seitsemältä, ja palkitsin itseni maukkaalla aamupalalla.

Aamulle olin suunnitellut tavaroiden pakkaamisen jälkeen seikkailuja Bruxelles-Midin rautatieaseman lähistöllä, joten ulos hostellista tsekkauduttuani kävelin rinkka selässä ratikkaan ja hurautin asemalle. Asemalla menisin varaamaan lipun 12:10 lähtevään TGV:hen kohti Marne-la-Vallée Chessyä – ainakin niin luulin. Tiskillä täti totesi, ettei junassa ollut enää tilaa minuntyyppisille matkaajille. Auts. Hän ehdotti kuitenkin, että kävisin katsomassa toisella tiskillä Lillen kautta kulkevaa vaihtoehtoista junayhteyttä. Sellainen löytyikin helposti, ja 2×3 euroa maksettuani en ollut enää matkustamassa yhdellä, vaan kahdella huippunopealla junalla.

Koska ensimmäinen juna lähtisi 11:10, minulla oli vielä hyvää aikaa asemalla kiertelyyn, ja kävinkin Belgacomin myyntipisteellä hankkimassa itselleni Proximus-prepaid-liittymän. Liittymän hienous on siinä, että saan valita yhden maan johon voin soittaa/viestitellä samalla hinnalla kuin Belgian sisäisesti; valitsin tietenkin rakkaan kotosuomen, ja liittymä lähti toimimaan hetimiten. Nyt siis minulle voi soittaa myös Belgialiittymään (numeroa jakelen jossain välissä), mutta vasta siinä vaiheessa kun asetun säännöllisesti Belgiaan ensi viikon alussa tulen käyttämään sitä.

TGV:tä odottaessani mietiskelin vähän Belgian kaksi- tai kolmikielisyyttä; vaikka maassa virallisesti on käytössä flaami, ranska ja saksa jossain määrin, kuulutukset asemilla tehdään pelkästään alueen omalla kielellä. Ei tulisi kuuloonkaan, että kuulutukset tehtäisiin sekä flaamin- että ranskankielisesti… Miten maa, joka on jakautunut kahteen (tai kolmeen) leiriin kielellisesti, voi koskaan yhdistyä, jos edes valtionyhtiö ei harrasta kuulutuksia molemmilla/kaikilla virallisilla kielillä? Mikä peikko se epämääräistä mongerrusta puhuva kahden penkkirivin päässä istuva ihminen on, että siitä pitää päästä eroon?

TGV lähti ajallaan Brysselistä, ja pääsin nauttimaan 300 km/h matkanopeudesta aina Lilleen asti. Lillessä nousin junasta TGV-alueen ”odotustilaan”, laskeuduin toiselle laiturille ja nousin Marne-la-Vallée Chessyssä pysähtyvään junaan. Koko pysähdys kesti noin puolisen tuntia, ja matka jatkuikin hyvin pian vähän vanhemman sarjan suurnopeusjunalla. TGV:n hienous on siinä, että se ei pelkästään kulje käsittämättömän lujaa vauhtia, vaan se tekee sen pehmeästi ja hiljaisesti (vaikkakin jälkimmäisessä junassa joku komponentti resonoi seinän sisällä). Matkustaminen on nopeaa ja antoisaa, vaikkakin miinuksia tulee maisemista – kuuluisista ranskalaisista lehmistä ei näe kuin pari vilausta silloin tällöin meluvallin tai mäkileikkauksen peittäessä näkymän. Suurin osa matkasta meneekin jonkinlaista seinämää ihaillen…

Matka sujui ongelmitta, ja saavuin pääteasemalleni puoli kahden aikoihin. Istuuduin sovitulle tapaamispaikalle lukemaan kirjaa, ja päivän loppu onkin sitten ihan toinen tarina… 😉

Pahoittelen 5. päivän selostuksen viivästymistä, netin toimimaan saanti ei ole ollut itsestäänselvää. Nyt en ehdi sitä tänne tunkaista, mutta lähiaikoina tullette siitä nauttimaan. Sanottakoon lyhyesti, että olen selvinnyt onnellisesti Pariisiin, ja täällä vietän tätä viikkoa. Disneyland ja Pariisi on koluttu (kohta Eiffel-tornille menossa olemme), ja loppuviikon suunnitelmat ovat vielä osittain avoimia. Mutta kuitenkin, hengissä ollaan! Kiitos kaikille jotka ovat muistaneet minua 🙂

Herättyäni söin maukkaan aamupalan (2 sämpylää ja teetä) Station Hostelin aulassa. Pakkasin tavarani (yövyin 3 tytön ja 2 pojan kanssa samassa huoneessa, olin ensimmäinen joka poistui, jos ei lasketa sitä heppua joka oli juuri saapunut Kaliforniasta ja nukkui illan ja valvoi aamuyön), keräsin ne lattialta, täytin vesipulloni Kölninvedellä ja poistuin hostellista kohti rautatieasemaa.

Aseman edessä seisahduin hetkeksi ihastelemaan tuomiokirkkoa. Yritin ottaa kirkosta kuvan, mutta edes laajakulmaisimmassa asennossaan kameraan ei mahtunut kuin puolikas kirkko – ja olin sentään lähes 100 metrin päässä siitä… Kaksikerroksinen express-taajamajunani kohti Aachenia lähti kello 9:07. Istahdin alakertaan, koska yläkerta vaikutti turhan täydeltä. Sitä se todennäköisesti ei ollut, mutta sain alakertaan tehtyä itselleni oman pienen sopen.

Matkasta Aacheniin ei ole mitään ihmeellistä kerrottavaa – ihailin maisemia ja aamun aurinkoista iloa, yrittäen napata muutaman valokuvan aina silloin tällöin. Sain kuviin tylsiä kohteita ja jännät jäivät pusikon (tai meluaidan) taakse ennen kuin ehdin kaivaa kameran esiin (sama toistui aika usein joka junassa). Aachenissa sain kokea Belgian ranskankielisen yhteiskunnan ilot heti, kun SNCB:n (en muista flaaminkielistä lyhennettä, joka on vissiin se virallinen) taajamajuna puksutti (okei, se kulki sähköllä, mutta olisi ihan hyvin voinut puksuttaa) asemalle. Kyseessä oli ränsistynyt tummanpunainen 2-vaunuinen yhdistelmä, joka tuntui olleen tuolla reitillä (Aachen-Liège) melko pitkän aikaa liikenteessä…

Kun vihdoin aloin saada kuulutuksista selvää ja konnarikin (jonka kanssa kiistelin hetken siitä, pitäisikö lippuni leimata vai ei, päättyi konnarin lausahdukseen ”vous n’allez pas quand même m’apprendre mon travail” ja lipun leimaukseen; seuraavassa junassa kysyin asiaa konnarilta joka taas sanoi minun olleen oikeassa) puhui ymmärrettävää mongerrusta, oli selvää että olin saapunut Belgiaan, tuohon maahan jossa tulen elämään seuraavat 9-10 kuukautta elämästäni. Junan saapuessa Liège-Guilleminsin asemalle (ohitettuaan idyllisiä vuoristokylämaisemia) huomasin että ranskalainen yhteiskunta jännittää minua; podin koko ajan pelkoa, että joku nappaa jonkun kassin huomaamattani tai jotain…

Liègessä vaihdoin Ostenden intercityyn, joka oli jo enemmän normaalin junan näköinen. Tunnin matkan jälkeen saavuin Bruxelles-Midin asemalle jonka jälkeen minun suunnitelman mukaan piti suunnistaa majapaikkaani, Génération Europe -majataloon. Ongelmaksi tuli vain se, että vaikka tiesin osoitteen (Norsukatu), en löytänyt mistään kaupungin karttaa jossa se olisi näkynyt. Yritin löytää myös ilmaista Wlan-hotspottia turhaan, kunnes taivuin ja soitin hostelliin, jonka ohjeiden avulla löysin helposti perille (vaikka meinasinkin nousta väärään suuntaan menevään raitiovaunuun…). Siistiydyttyäni ja ulkokuntoon laittauduttuani pääsin katsomaan viimeiset kierrokset Euroopan GP:stä alakerran telkkarista, ja pääsin nauttimaan Kimin varikkosähläilyistä ja moottoririkosta. Näin siis ratkaisevimmat hetket…

Päivitettyäni blogiin eilisen päivän merkinnän suuntasin ulos tietämättä sen tarkemmin mihin jalkani minut veisivät. Tavoitteenani oli päästä eroon jännityksestä tutustumalla ympäristööni, ja se tulikin onnistumaan melko hyvin. Kävelin pohjoiseen kanavanrantaa ”Kierroksen ja Taksien” ohi (Kuninkaallinen Arkisto vissiin), löytäen tieni ison kirkon vierestä Kuninkaallisen Palatsin puistoon. Tarkemmin sanottuna kryptalle, johon on haudattu kuningatar Astrid. Vilkaistuani kryptan (Astrid oli kaunis ainakin patsaan perusteella) kävelin eteenpäin hirvittävän janon saattelemana, olin nimittäin unohtanut juomapullon majataloon… Sain janoni onneksi sammutettua puistoalueelle saapuessani, kun ostin kioskilta kokiksen.

Jossain vaiheessa suunnitelmani oli tarkentunut kävelymatkaksi Atomiumille, ja tuo Brysselin Eiffelin torni alkoikin jo pilkistellä puiden raoista siihen malliin, että saavuin 50-vuotiaalle monumentille hetkessä. En jaksanut nousta ylös ensinnäkään hinnan takia, ja toisekseen koska se oli menossa kiinni. Pitää joskus toiste käydä sitten uudestaan. Istuskelin hetken Atomiumin alla ihastellen sitä ja poiskävellessäni tarkastin Brysselin Maailmannäyttelyn 50-vuotisjuhlaesittelyn (valokuvia eri paviljongeista ynnä muuta rojua). Takaisinpäin en jaksanut kävellä, vaan hyppäsin ratikkaan ja ajoin sillä takaisin hostellin pysäkille. Siinä vaiheessa huomasin jo päässeeni aika paljosta jännityksestä eroon; isoin apu oli varmasti 15-kiloisen rinkkamöhkäleen poistumisessa selästä. Kävin syömässä iltapalaa (kebabrulla, jotain Oasis-nimistä mehulimsaa jossa oli mm. mangoa sekä pakolliset belgialaiset perunat, tai fritit) hostellille palatessa yhdessä viereisen turkkilaiskorttelin lukuisista kebabpaikoista. Ruoka oli loistavaa, ja maksoi kaikkineen vain 4 euroa 50 senttiä! Maha tuli täyteen ja palasin hostellille kirjoittamaan merkintää, jonka käyn kohta lyömässä intter Vepsin ihmeelliseen maailmaan.

Huomenna TGV:llä Paraisille, ja erästä henkilöä tapaamaan… 🙂

(Jos en saa kaikkia kuvia lisättyä tänään tuonne gallerian kansioon, pistän ne sinne myöhemmin… Siirtonopeudet hipoo taas pilviä nimittäin)

(Lisätty Brysselissä, en jaksanut vääntää Kölnissä wlanin kanssa)

Yllä näkymä Station Hostelin ikkunasta Kölnissä – edelleen hyvin rautatieläheinen sijainti 🙂

Pitikin eilen kehuskella ettei ongelmia ole ollut 😀 Tänään päivä alkoi hyvin, mutta sateisesti. Heräsin seitsemältä ja kävin syömässä hostellin makoisan aamiaisen, jonka jälkeen pakkasin tavarani ja siirryin kohti rautatieasemaa. Aamulla paljastui myös, että nukkumatoverini oli suomalainen; tyypillistä.

Vaikka olinkin ajoissa asemalla, en kiirehtinyt heti ensimmäiseen mahdolliseen junaan kohti Fredericiaa, vaan laskeuduin laiturille juuri kun se lähti. Puolustuksekseni on tosin todettava, etten ollut tietoinen junan Fredericia-yhteensopivuudesta ennen kuin laiturilla. Soitin puhelun tämäniltaiselle hostellille Kölniin, ja varmistin näin yöpaikan. Vähän ennen kuin kello 9:31 junan piti saapua Odensen aseman laiturille 5, soi kuulutus josta sain selvää juuri sen verran, että tajusin junan olevan 20 minuuttia myöhässä. Kun ko. intercity sitten 9:50 saapui, oli selvää etten ehtisi Fredericiassa jatkoyhteydelleni Padborgiin.

Fredericiassa suuntasin nokkani kohti lipunmyynti/infotiskiä, kuten moni muukin samassa junassa ollut… Aikatauluni oli viivästyvä kahdella tunnilla, eli seuraava juna Padborgiin lähtisi vasta 12:19. Noh, eipä siinä, eipä tuollaisesta jaksa hirveästi stressata, varsinkin kun mielestäni tuollaiset kommellukset kuuluvat pelin henkeen. Hampuritutustuminen jäisi siis väliin, mutta pääsisinpä ainakin katsastamaan Frederician – joka yllätti minut täysin. Kaupungin keskusta on edelleen vallihaudan ympäröimä, ja vanhat talot piristävät katujen reunuksia. Kuten Odensessakin, Frederician keskustassa on kävelykatualue, jossa kaupungin merelliseen luonteeseen liittyen oli paljon vesitaideteoksia. Tyytyväisenä suuntasin takaisin asemalle ja jatkoin Padborgin suuntaan.

Padborgissa vaihdettiin junaa ahtaasta ja tunnelmallisesta tanskalaismallista Deutsche Bahnin moderniin, mutta tyylittömään taajamajunaan. Kaiken lisäksi samassa vaunuosastossa on jotain ADHD-tapauksia… Väsähdin kuvien ottamiseen näillä main, osaksi koska ikkuna oli täynnä pisaroita, osaksi koska näkymät toistivat itseään aika paljon.

Ja juuri kun luulin ettei tilanne voisi pahemmaksi muuttua, Deutsche Bahn rysäytti junan Hampurissa täysin väärälle asemalle (Altona keskusrautatieaseman sijasta). Aikaa vaihtoon Kölnin-junaan oli noin 35 minuuttia. No, otin tilanteen rennosti ja heti ensimmäisenä syöksyin ostamaan ruokaa (nälkä oli täysin ilman suuntaa = suunnaton). Ostin sämpylän, keksejä ja limsaa ja liikahdin kohti infopistettä josta sain tietää ettei Altonasta lähtisi tänään yhtään junaa kohti Kölniä. Mikäpäs siinä sitten, kohti metroa (S-Bahn) ja sassiin. Etsiessäni oikeaa laituria rautatieaseman juna ehti jo mennä, ja seuraavaan olisi 8 minuuttia… Söin paineessa sämpylää laiturilla, kun monet muutkin tuntuivat olevan ongelmissa samasta syystä kuin minä. Metro saapui, ajoi asemalle, etsin lähtevien junien taulun – ylimpänä intercity jonka olisi pitänyt lähteä noin 10 minuuttia sitten, listattuna lähteväksi raiteelta 14… 10 minuuttia myöhässä!

Syöksyin Hampurin keskusrautatieaseman läpi kovalla kiireellä ja ehdin portaisiin juuri kun juna pysähtyi laiturille. Seikkailu ei suinkaan päättynyt siihen: päätin nopeasti vaan nousta junaan, etsisin istumapaikan jälkikäteen. Tyypillisesti juna oli täpötäynnä, ja päätinkin istahtaa lattialle vaunuosaston päähän… Noin tunnin istumisen jälkeen sain onneksi penkin takapuoleni alle, Kölniin asti istuminen lattialla olisi varmasti vaatinut veronsa. Päädyin pariinkin otteeseen vielä vaihtamaan paikkaa saman vaunun sisällä, mutta lopulta väsyneenä rantauduin Kölnin rautatieasemalle 21:10 ja kirjauduin hostelliin sisään heti kun löysin sen noin viidentoista minuutin kuluttua.

Nyt pää tyynyyn, en saanut konetta heti nettiin joten lyönen tavarat julkiseen jakoon huomisaamuna. Niin, ja tuo Kölnin tuomiokirkko on kyllä jotain aivan käsittämättömän massiivista 😀