Kuukausi: lokakuu 2008

Koska blogi ei ole auennut minulle parina viime päivänä kuin satunnaisesti, merkintä on jäänyt lähettämättä. Saa nähdä saanko kuvat mukaan myös…

10.10. suuntasin junalla kohti Brysseliä noutamaan tyttöystävääni Annikaa, joka oli lennähtänyt Belgiaan Suomesta syyslomaansa viettämään. 10 seuraavan päivän ajan saisimme nauttia toistemme seurasta Liègessä ja sekoilla ympäri maata. Koska teimme lukemattoman kasan asioita, listaan tähän vain tärkeimmät tapahtumat ja matkakohteet.

Liège

Perjantai-iltana oli vaikeaa tutustua Liègeen enää tarkemmin, joten käytännössä pääsimme liikkumaan kaupungissa vasta lauantaina. Kävimme seikkailemassa ympäriinsä ja yritin parhaani mukaan esitellä kaupunkia – tai ainakin niiltä osin joilta se on minulle tuttu. Kävimme kävelemässä Coteaux de la Citadelle -reitin jonka olin ennakkotestannut, tarkastamassa tärkeimmät rakennukset kaupungin keskustassa, nautimme lounaan residenssissäni ja loppupäivä meni kuin siivillä. Mölkkytapahtuman mainoskin bongattiin, valitettavasti ajankohta ei sopinut (olisi ollut luento samaan aikaan), joten emme päässeet tiistaina mölkkäämään.

Sunnuntaina jätin katsomatta F1-kisan aamutuimaan, jälkikäteen ajatellen huono idea (kisa oli hyvä), ja aamun vanhetessa suuntasimme kohti jokasunnuntaisia Batte-markkinoita Maasin kaupunginpuoleisella rannalla. Suurissa määrin ruokaa, kenkiä, vaatteita, hattuja, myssyjä, gaufreja, frittejä, kääpiökaneja, kanoja, lastenvaunuja, muovikasseja ja paljon muutakin vilahteli ohi, kun kävelimme alueen päästä päähän ja takaisin. Ostimme peruselintarvikkeita (leipää, hedelmiä, vihanneksia) jälkikäteen ajatellen hitusen kalliimmalla kuin normikaupasta (ja samoja tuotteita sielläkin vaikutti olevan), mutta markkinoiden pointti on juuri siinä meiningissä mitä kävimme tarkistelemassa. Tungos oli melkoinen, mutta ei vetänyt vertoja iltapäiväisille aktiviteeteillemme. Kävimme nimittäin jälleen kävelyllä, katsastamassa kaupunkiin rantautuneen tivolin nimittäin. Välillä laitteiden välillä ihmismassa jymähti täysin paikalleen, mutta eteneminen sujui siististi noin yleisesti ottaen. Emme tosin käyneet yhdessäkään laitteessa, koska maailmanpyörä puuttui. Alueen läpi kuljettuamme kiersimme Outremeuseä päätyen ihmettelemään Boverien puiston eläinmaailmaa sinisen krokotiilin kanssa.

Brugge

Maanantai-aamuna 13.10. hyppäsimme junaan katsahtamaan vähän pidemmäksi aikaa Bruggeä. Tutkailimme kiinnostuneesti kaupungin arkkitehtuuria, josta emme ymmärrä toki mitään, mutta talot olivat erilaisia kuin Liègessä. Vesielementit olivat kivoja, fritit kalliihkoja (ja palvelu oli ranskaa käyttäessä töykeähkön oloista), turisteja oli reilusti mutta päivä oli lämmin. Retroromantisoinnin jälkeen totesimme, ettei kaupungilla tällä erää olisi meille muuta tarjottavaa, ja päätimme lähteä katsomaan merta – varsinkin kun junalipun hinta oli vain 3,50 euroa.

Oostende

Merenrantakaupungin iloihin kuuluvat lokit – ja Oostenden tapauksessa niitä jättiläiselikoita ei voinut olla huomaamatta kävellessä rantaa myöten. Ne kuuluvat meininkiin, samoin kuin meren tuoksu, josta en ollutkaan päässyt nauttimaan moneen vuoteen. Syvän sinivihreä meri houkutteli kummasti, ja kävelimme pitkän laiturin päähän nautiskelemaan omenuuksista, joiden karoja lokit eivät suostuneet syömään niitä mereen heitettäessä. Rannalla oli joku kummallinen vedensiirto-operaatio käynnissä, jonka pointista emme täysin päässeet selville, mutta pääpiirteittäin voisi sanoa että vettä siirrettiin paksun putken läpi satamassa olevasta laivasta rannan toiseen päähän, jossa se laskettiin takaisin mereen. Mikäli flaami sujuisi, jostain kyltistä olisi varmaan pystynyt idean saamaan selville, mutta rajallinen kielitaito esti tämän. Kaupungisssa oli mukava käydä, vaikka aurinko pilvistyikin ja keli kylmeni. Palattuamme Liègeen illalla oli mukava mennä väsyneenä nukkumaan.

Tiistain ja torstain välillä allekirjoittaneella oli luentoja, joten ko. päivät menivät pääasiassa laitoksella pyöriessä ja vapaa-ajan käyttämisessä kävelöintiin ja sekoiluun. Mitään suurempaa kerrottavaa ko. päivistä ei sinänsä ole (mikäli ei mainita nutellakermavaahtolettuja ja oven edessä tapahtunutta kadun reikiintämistä), joten hypätään suoraan perjantaihin.

Verviers

17.10. SNCB/NMBS sai jälleen rahastaa kahta innokasta matkailijaa, kun päätimme vierailla naapurikaupunki Verviersissä, joka nimittää itseään vesipääkaupungiksi. Turisti-infon metsästyksen jälkeen saimme hyvän reittikartan jonka avulla pääsimme kiertelemään kaupungin katujen varrelle istutettuja vesielementtejä, jossa vierähtikin mukavasti aikaa. Valitettavasti kiertelyn jälkeen tuli nälkä, ja ruokapaikat olivat kaikki menneet kiinni (no, joitan kebabpaikkoja oli auki, mutta niistä ei saanut pizzaa, jota metsästimme), joten syöksähdimme takaisin Liègeen nauttimaan Miika-kokin herkkuateriaa.

Illalla kävelimme Burenin mäen päälle 274 porrasta ihastelemaan auringonlaskua (josta laitoin videon jo aiemmin jakoon). Liègen valojen näkeminen yöaikaan oli hyvin mielenkiintoinen kokemus. Paluumatkalla laskimme portaat ja mietimme millaista olisi asua ko. mäen keskivaiheilla… Ei huvittaisi suoranaisesti 😀

Bryssel

Seuraavana aamuna olikin sitten aika jättää Liège ja siirtyä Brysselin iloja katsastamaan. Junat kulkivat erityisjärjestelyin ratatöiden takia, enkä ole koskaan nähnyt Ansin rautatieasemaa niin täynnä kuin mitä se oli. Brysseliin siirtymisen pointtina oli käydä äänestämässä; kunnallisvaalien viimeinen ulkomaiden ennakkoäänestyspäivä odotti, ja siksi kipaisimme moikkaamaan paria opiskelutoveria ja heidän kavereitaan Suomen suurlähetystön edustalle. Yhteensä 7 innokasta suomalaisopiskelijaa jyräytti itsensä talon viidenteen kerrokseen äänensä antamaan. Prosessi sujui yksinkertaisesti, ja jatkoimme matkaa nurkan taakse merimieskirkkoa tarkastamaan, josta muutamat hommasivat peruselintarvikkeita (lähinnä ruisleipää). Seuraavaksi yritimme löytää ruokapaikkaa ensin EU-korttelin läheltä (missä kaikki oli kiinni), sitten Porte de Namurin läheltä, jossa joukkiomme oli kutistunut lopulta neljään henkilöön käytännön syistä. Pizza Hutin buffettipöytä kuitenkin sai ihmiset iloiseksi.

Syönnin jälkeen erkanimme ihmisistä ja etsiydyimme Hotel Van Belleen Anderlechtin alueelle. Siisti hotelli sijaitsee ehkä vähän huonolla alueella, mutta eipä siinä suurempaa ongelmaa ollut. Seikkailimme tämän jälkeen kaupungilla tarkastaen Ison Paikan (Grand Place), Pissivän Pojan (Manneken Pis) ja muita nähtävyyksiä. Kävelimme keskustasta aina Gare du Nordille asti, josta palasimme takaisinpäin toista reittiä ja lopulta päätimme kävellä aina hotellille asti. Brysselin mittakaavat ovat hitusen pienemmät kuin mitä odotin, tosin vertailukohteena toimiva Pariisi onkin ehkä vähän toista kokoluokkaa…

Sunnuntaina katsoin F1-kisan, joka, yllätys yllätys, paljastui tylsäksi. Seikkailoiduimme tram/metro-yhdistelmällä Heyseliin, jossa kiipesimme Atomiumiin. Pallot olivat isompia kuin odotimme, mutta maailmannäyttelyn 50-vuotisjuhlanäyttely oli ihan hauska. Atomiumin ylimmästä pallosta oli hyvät näköalat kaupunkiin, ja onnistuinpa kaatamaan myös yhden tietokoneen koskemalla siihen… Tyypillistä.

Atomiumista näkyi Mini-Eurooppa, jonka hinnastot paljastuivat sellaisiksi, ettei sinne ollut meillä mitään asiaa. Söimme alueella pikniktyyppisen välipalan ja siirryimme metrolla keskustaan päin. Pyörittyämme hetken ympäriinsä päädyimme kuninkaanlinnan eteen ja Brysselin puistoon (Parc de Bruxelles), jossa syksyiset puut humisivat ympärillämme. Tämän jälkeen eksyimme sarjismuseon, hyvän elokuvan ja japanilaisen ravintolan kautta nauttimaan viimeisestä Belgian-illasta.

Maanantaina 20.10. kuljimme ehkä lievällä kiireellä Brysselin lentoasemalle ja separoiduimme, toinen Suomeen, toinen Liègeen. Kymmenpäiväinen oli ohi.

Kuvat kertovat varmasti enemmän kuin tuhat sanaa.

Luxemburgin suurherttuakunta on vähän isompi maa kuin mitä alunperin luulin, mutta sen läpimitta ei leveimmässäkään kohdassa ole sataakaan kilometriä. Jumituttuani pääkaupunkiin Luxemburgiin (tiettyä omaleimaisuutta voisi tietenkin maan tai kaupungin nimeen kehitellä) ei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin tutustua siihen. Mikä nyt ei hirvittävän ikävä asia ollut.

Ensimmäinen asia, joka kaupungissa pistää silmään, on sen massiiviset korkeuserot. Itse keskusta on rakennettu korkealle kukkulalle, jota ympäröivät erinäiset jokien uurtamat laaksot. Kukkulaa on vuosien saatossa vahvistettu muureilla ja torneilla, ja niitä on myös ajan myötä purettu erinäisten rauhansopimusten velvoittamana. Osa vanhoista rakennelmista on hävinnyt täysin unholaan, osa on entisöity taidokkaasti ja osa on jätetty rauhaan. Kaupunki on onnistunut säilyttämään hyvän tasapainon vanhojen rakennelmien ja uusien infrastruktuurien välillä, ja lukiessa kaupungin historiasta kertovia tauluja voi hyvinkin kuvitella miltä meininki on vaikuttanut satoja vuosia sitten.

Tein yhteensä kaksi kävelyreissua kaupungin alueella; ensimmäisen pilasi sade, jonka ansiosta kastuin läpimäräksi, palasin hostellille ja nukahdin viikonlopun rasitusten takia. Toinen reissu oli kuivahko ja pääsin tutustumaan vielä laajemmille alueille kuin aiemmalla seikkailulla; palasin jälleen hostellille ja otin ensimmäistä kertaa koskaan kahdet päiväunet saman päivän aikana. Ilta meni sudokuja ratkoessa ja ilmaisuutislehtiä lukiessa.

Mitä sitten opin seikkaillessani kaupungin muureilla, vuorenrinteillä ja laaksoissa? Olin yllättynyt, kuinka vanhoja osa rakennelmista oikeastaan olikaan; eivät varmasti alkuperäisessä muodossaan, mutta ainakin samassa paikassa on ollut jotain jo yli tuhat vuotta sitten. Kiinnostavin osuus oli kaupunginporttien historia, kuinka ne olivat siirtyneet vuosien varrella eri paikkoihin ja mitä niiden tilalla on nykyisin… Ehkä kuvaavinta ovat kuitenkin valokuvat, koska en pysty kuvailemaan näköaloja, paikkoja ja muita tarpeeksi hyvin pelkillä kerronnan keinoilla.

Tykästyin siis kaupunkiin, suosittelen sitä ehdottomasti matkakohteeksi myös muillekin. Vaikka sitten olosuhteiden pakosta 😉

Kesällä suunnitellessani reissua Suomeen syksyllä sain varattua itselleni Ryanairin lennot Hahn-Tampere-Hahn vajaaseen 35 euroon. Eihän tilaisuutta voinut jättää käyttämättä, ja niinpä torstaina 2.10. suuntasin jalkaisin kohti Liège-Guilleminsin asemaa, josta junani kohti Luxemburgia lähti kello 7:18. Hahnin lentokenttä sijaitsee teoriassa melko lähellä Liègeä, mutta kulkuyhteydet ovat onnettomat; saavuttuani Luxemburgiin n. 9:45 vaihdoin Hahnin sukkulabussiin (jota sain hetken hakea aseman edustalta), joka 10:00 hurautti itsensä liikenteeseen. Trierin ja jonkun pikkukylän kautta matkattuamme olin perillä Hahnissa aikataulun mukaisesti 11:55, eli matkaan kentälle meni noin 4 ja puoli tuntia… Päätin jo tuolloin, että seuraava matka tapahtuu Brysselin kentän kautta, vaikka matka tapahtuisikin 10 kertaa kalliimmalla hinnalla.

Hahnin kenttä on melko pieni, ja bussista ulos asteltuani ehdin 15 minuutissa kävellä terminaaliin, nykäistä itseni turvatarkastuksista läpi, seikkailla suljetulla alueella, ostaa juotavaa ja käydä istumaan odotussaliin; olin piittaamatta nestesäännöistä, enkä kuljettanut mukanani mitään nestemäistä tavaraa. Turhaa hifistelyä tuollaiset muutenkin. Itse lento tapahtui Ryanairin Boeing 737-800:lla, ja olin perillä Tampereella 15 minuuttia aikataulusta edellä, Suomen aikaa 16:15. Vaikka pilvisyys Euroopan yllä oli melkoinen (ja Suomen yllä oli harmaa seinä, johon kone sukelsi), olin liimautuneena ikkunaan lähes koko matkan ajan; tiettyä ilmailufanaattisuutta havaittavissa… Laskeskelin myös matkalla monesko lento tuo olisi minulle, ja päädyin lukemaan 50, joka lienee hyvin lähellä oikeaa lukemaa. Pirkkalan kentällä minua odotti vastaanottokomitea (perheen mieshenkilöt), ja matka Jyväskylään oli helppo henkilöautolla.

Suomessa olo sisälsi pääosin perheen, ystävien ja tuttujen tapaamista ja erään naispuolisen henkilön seurasta nauttimista, joista nyt ei erityisemmin julkista kerrottavaa ole. Mainittakoon kuitenkin että yllätyin ruskan määrästä (Liège oli vielä täysin vihreä lähtiessäni), sekä nautiskelin hiljaisuudesta ja luonnosta. Pääsin myös syömään sunnuntaina senegalilaista ruokaa (Yassa au poulet), jonka äiti oli maustanut hyvinkin tuliseksi. Nam nam 🙂

Sunnuntaina 5.10. lähtö kohti Pirkkalaa tapahtui noin kello 14, ja räväytin itseni turvatarkastuksista sisään noin 16 aikaan. Tampereen pään tarkistukset olivat perusteellisemman oloiset kuin Hahnissa, mistäköhän johtuisi… Kone saapui paikalle odotettuun aikaan, ja pääsin muiden matkailijoiden seurassa sisään teräsputkiloon (vähän vanhempi B737-800) ja lähtemään aikataulussa kello 17:10. Tällä kertaa pilviverho peitti maisemat lähes koko matkan ajan, ja näin vain lyhyitä välähdyksiä saksalaisesta maalaismaisemasta lennon loppuvaiheessa. Yritin tähyillä Nürburgringin rataa, jonka kuulemma pitäisi näkyä laskeutumisvaiheessa koneen oikealla puolella, ja näinkin pari tutunnäköistä mutkaa pilven raosta (niille jotka radan tuntevat, Adenauer Forst ja sitä edeltävä hiusneula jonka nimeä en muista), mutta en pysty olemaan sataprosenttisen varma koska vilahdus kesti noin 2 sekuntia enkä nähnyt läheskään koko rata-aluetta. Laskeutuminen oli melkoista vuoristorataa, puuskittainen tuuli sai koneen hyppelehtimään ylös ja alas, mutta hauskaa se vain oli. Pääsin koneesta ulos aikataulussa kello 18:40, ja 20 minuuttia riitti hyvin bussiin siirtymiseen, joka lähti 19:00 kohti Luxemburgia, saapuen perille 20:55.

Ja Luxemburgiin jäinkin. Maanantainen Belgian rautateiden lakko oli alkamassa jo sunnuntain puolella kello 22:00, joka tarkoitti sitä, ettei 21:15 lähtevää junaani ajettaisi rajan yli. Hetken sompailtuani ja kyseltyäni tietäisikö kukaan nuorisohostellin osoitetta/puhelinnumeroa minut neuvottiin poliisiasemalle (eihän sitä voinut itse tajuta heti ensin), jossa avulias poliisimies tulosti netistä ohjeet. Bussimatkan jälkeen pääsin majoittumaan, ja isoimmat huolenaiheet saivat väistyä. Hyvin nukutun yön jälkeen kävin sompailemassa kaupungissa, ja kerron lisää maanantaipäivän tapahtumista myöhemmässä merkinnässä.

Tiistai-aamuna juna lähti aikataulussa kohti Liègeä kello 9:15, ja olin perillä kotona kahdentoista aikaan.