Kuukausi: tammikuu 2009

Viime viikon keskiviikkona (21.1.) kävin tosiaan viimeisissä tenteissä tällä erää, ja oli rentoutumisen ym. toiminnan aika. Ja mikäpä mukavempaa kuin lähteä seikkailemaan maailman ympäri (tai ainakin jotain sen tyylistä). Ryanair on tunnetusti halpa ratkaisu, joten olin hommannut liput Charleroi-Marseille-akselille. Sunnuntaina (25.1.) oli helppo matkustaa jälleen kerran junalla Charleroihin, ja maisemien katselun jälkeen bussilla lentokentälle (”Eteläinen Bryssel”). Marseille-Provencen lentokentältä (entinen Marignane) jälleen bussin kautta junaan, Saint-Charlesin rautatieasemalta metroon, metrosta bussiin, bussilla pari pysäkkiä liian pitkälle ja kävellen hostelliin.

Maanantaina satoi vettä, mutta eteläisen Ranskan meri-ilma ja värikkäät talot tekivät silti vaikutuksen. Kuljin edellisillan reitin päinvastaisessa suunnassa aina Saint-Charlesille asti, josta kävelin aina vanhaan satamaan asti. Satama piti toki kiertää, ja jalkani huutivatkin hoosiannaa jo puolessavälissä päivää… Kiertelin keskustan seutua muutaman tunnin, tutustuen sataman ympäristöön, kauppoihin ja korikortteliin (”panier”). Palatessani hostellille kaarsin kohti rantaa…

Pitkästä aikaa merenrannalla kivenjärkäleen päällä istuminen toi muistot mieleeni. Aaltojen kohinan peittäessä kaupungin hälyn muistelin Ngaparoussa (jossa sijaitsi lähetysseuran ”mökki” Senegalissa) vietettyjä päiviä ja öitä; kuinka monta eri vedenpaisumus-unta sielläkin oli tullut nähtyä (jokainen siellä yöpynyt on nähnyt niitä), kuinka monta kertaa päivän aikana pystyi käymään uimassa, kuinka paljon iloa pelkästä hiekasta ja vedestä voikaan saada aikaan. Meren läsnäolo vei minut kauas menneisyyteen, yli 10 vuoden taa; tippa linssissä irtaannuin muisteloista kun kylmänkostea keli pakotti liikkeelle, takaisin hostellia kohti.

Illan kuluessa tutustuin montpellierläiseen valokuvausta opiskelevaan kaveriin (Yohan) sekä kiinalaiseen vaihto-opiskelijaan (”Chris”), joka oli tullut Hollannista asti Marseilleen samoissa ajatuksissa kuin minä. Ranskaa ja englantia tuli käytettyä tehokkaasti sekaisin, mutta hauskaa oli.

Tiistaina (27.1.) olikin sitten aika seikkailla kaupungin ulkopuolelle. Olin ostanut Provence-Alpes-Cote d’Azur -alueen TER-juniin käyvän alennuskortin 15 eurolla (voimassa aina ensi vuoteen saakka seuraavaa reissua silmälläpitäen 😉 ja suuntasinpa siis katseeni kohti Aix-en-Provencea, kuuluisaa suihkulähdekaupunkia. Matkalla asemalle tapahtui ihme; pilvet väistyivät, valo täytti maan, aurinko alkoi paistaa ja olin seota värien määrästä. Vaikka edellisenä päivänä oli ollut pilvistä, olin ollut seota kaupungin värimaailmasta (joka ei välity valokuvista läheskään niin hyvin kuin mitä se oikeassa elämässä oli), ja mietinkin, että jos aurinko olisi paistanut jo silloin, olisin varmaan seonnut täysin. Pehmeä lasku on pop 😉

Aixin nähtävyyksistä en pahemmin tiennyt mitään, ja vietinkin pari tuntia vaan kierrellen kaupungin vanhaa keskustaa. Pikkukadut ovat jees, mutta pian ärsyynnyin parveileviin turisteihin ja kulutushysteriaan, ja suuntasin väljemmille vesille istuskelemaan auringonpaisteeseen. Palasin takaisin Marseilleen ja päätin suunnata kohti Notre-Dame de la Garden basilikaa. Eikä paikka tuottanut pettymystä. Näkymät vajaan parinsadan metrin korkeudesta alas kaupunkiin olivat lähes jumalaisen täydelliset. Kellertävät talot oranssine tiilikattoineen hehkuivat auringonpaisteessa ja vihertävänsininen meri kylpi kirkkaassa valossa sokaisten sinne kurkistelevan pienen ihmisen. Koin olevani täynnä energiaa, ja päätinkin kävellä ainakin Castellanen metroasemalle asti – jonne päästyäni siirsin tavoitetta Rond-point du Pradoon, jossa taas totesin ettei rannalle ole kovin pitkä matka, ja kävelin muutaman kilometrin katselemaan auringon syöksymistä mereen – luultavasti ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1999…

Maanantai – Marseille

Tiistai – Aix ja Marseille

Tentit. Nuo ihmiskunnan syleilevät aamunkoitot. Kun kasaamme päähämme paljon asioita ja sitten läväytämme ne siististi (ja vähemmän siististi) paperille, tuloksena on kaikkea muuta kuin se, mitä opiskelija antaa itsensä ymmärtää asioista, joiden kohtalona on päätyä yleiseen jakeluun johonkin paikkaan, jonka nimeä en näin virallisessa yhteydessä viitsi mainita, koska pelkään sen aiheuttavan tiettyä mielipahaa lukijoideni keskuudessa, jolloin menetän sen viimeisenkin uskottavuuden rippeen, joka minulla ehkä on ollut joskus jäljellä. Eli tenttiviikot menossa ovat, mutta nautiskelen myös elämästä erään suomineidon kanssa (jota en ole vielä vaihtanut kahteen kameliin).

Heräsimme lauantai-aamuna kello 5:51 ilman herätyskelloa. Kinpoilimme Guilleminsin asemalle Maastrichtin junaan, joka lähti 7:18 aikataulun mukaisesti. Nautimme puolen tunnin päästä Hollantiin siirryttyämme viisiminuuttisesta vaihtoajasta ja hyppäsimme kaksikerroksiseen intercityyn, jossa saimme ensimmäiset kontaktimme outoon sekakieleen. Saavuimme perille Amsterdaamian (remontissa olevalle) keskusrautatieasemalle 10:22.

Vaikka päivän keli olikin harmaa, kylmä, tuulinen ja tihuutteleva, ei se haitannut meininkiä. Kapeilla kaduilla autojen sijaan vaarana ovat pyöräilijät, talot kasvavat vedestä ja useampi vene oli uppeluhteilluttanut itsensä talven tullen. Kaupunki yllätti arkkitehtuurillaan. Vaikka junamatkalla näytti siltä, että itse (pyhä) Alvar Aalto on vaikuttanut varsinkin viime aikojen hollantilaiseen talonrakentamiseen, korkeat ja modernit lasipalatsit eivät ole löytäneet tietään Amsterdamin keskustaan. Kun aurinkokin alkoi päivän kuluessa pilkottaa pilvenraosta, ei voinut kuin hymyillä kaupungin viehättävälle ilmeelle.

Päivän edetessä pidemmälle porukkaa alkoi olla pilvin pimein (varsinkin kävelykatukompleksilla), varsinkin kun pilvi ei ollut pimeää. Kaupungin ilmassa ei voi olla välillä huomaamatta tiettyä maukasta, mietoa, mehkeää aromia, ja kuuluisat ”coffee shopit” pistävät silmään lähes missäpäin keskustaa tahansa. Päädyimme myös vahingossa (vai oliko se vahinko? 😉 kuululle punaisten lyhtyjen alueelle, joka näytti suurin piirtein siltä, millaiseksi sen olin kuvitellutkin – vaikkakin päivällä meininki oli vähän rauhallisempaa kuin mitä se illan/yön tunteina voi luultavasti parhaimmillaan olla. Järjestyshäiriöitä ei näkynyt, mitä nyt pari ehkä vähän turhan pitkään tajunnanlaajentajia nauttinutta tapausta sattui hoippumaan vastaan päivän aikana (ja jos ei lasketa mukaan Israelin vastaista mielenosoitusta kuninkaanlinnan edessä). Sinänsä mielenkiintoista kulttuuria tuntuu kaupungissa olevan.

Matkamuistomyymälöiden kesken tuntui olevan jokin kilpailu siitä, kenellä on myynnissä eniten outoja esineitä. Suolasirottimien, leipälautasten, tuulimyllyjen, pussaavien tyttö/poikafiguriinien ja perinteisten postikorttien lisäksi Hollannin symbolit (synbaalit), tulppaanit ja puukengät, olivat myös edustettuna kaikissa muodoissaan. Jälkimmäisten kokovalikoima tuntui liikkuvan 1,5 ja 186 välillä: kauppojen sisältä sai aina Hapsiais-mittakaavalle suunnitelluista kengistä jopa suomalaisen heteromiehen jalkaan sopivia popopareja, ja kadulla törmäsi vielä isompiin monsterimonoihin.

Hollanti on kaunis kieli, yhdistelmä englantia, saksaa, tanskaa, muinaisnorjaa, ruotsia ja jotain sekopäistä viksutusta venksautettuna ympäriinsä. Pientä suomalaista voi alkaa ihmetyttää, kun vastaavuuksien ”achter” (peräosa, ahteri) ja ”kassa” (kassa) jälkeen pitäisi tunkeutua ”paskamers”:iin – eli siis luonnollisesti sovituskoppiin!

Paluujunaan hyppäsimme 16:37, junanjakaantumis-stressaillen Maastrichtissa taas 5 minuutin vaihdon jälkeen olimme takaisin Guilleminsissä 19:42. Sopiva päivän reissu siis.

Teimme tänään lettuja.