Kaupunkirakenne­lautakunta 12.8.2025

Syksyn ensimmäinen kokous tulossa, Ilona paikalla. Pohjan mukaan pitkälti. Kaksi mielenkiintoisempaa pykälää, mikroliikennelupa ja kaupunginkirjaston kaavamuutos.

§ 138 Mikroliikennelupa

1.8. voimaan tullut lakimuutos vaatii, että yhteiskäyttöiset sähköpotkulaudat ja polkupyörät on laitettava ruotuun. Esityksessä puututaan etenkin isoimpiin haasteisiin:

  • etenkin yöaikana sattuviin onnettomuuksiin
  • talvikunnossapidon haasteisiin ja
  • pysäköintiin.

Esitys on ihan hyvä ja vaikutusalueita voi tarkastella kaupungin karttapalvelusta jo nyt.

Pieniä tarkennuksia voisi vielä katsoa:

  • Nopeusrajoitukset olisi hyvä ilmaista maksimeina, jolloin palveluntarjoaja voi halutessaan säätää niitä tarvittaessa alaspäin.
  • Talvella skuutit pitää poistaa kaduilta tarvittaessa 48 tunnin kuluessa. Voitaisiin mainita eksplisiittisesti, mistä kohdasta aikarajan lasku alkaa (oletettavasti kaupungin ilmoituksesta).
  • Lupa voidaan peruuttaa, kuinka pian? Välittömästi?

Lupa on voimassa kevääseen 2026, jolloin pystytään tarkastelemaan sen vaikutuksia uudelleen.

Skuutit yrittävät nimellisesti ratkoa ns. joukkoliikenteen ”last mile” -ongelmaa, mutta omien havaintojen perusteella ne korvaavat Jyväskylässä matkoja, jotka olisi muuten tehty joukkoliikenteellä, kävellen tai pyöräillen. Näen myös edelleen liian usein vuokraskuutteja, joilla on enemmän kuin yksi matkustaja, tai alaikäisiä kuljettajia. Lakimuutokset eivät näy vielä arjessa.

Toivottavasti nämä muutokset vähentävät myös niitä kertoja, jolloin joudun siirtämään keskellä katua olevaa skuuttia parempaan paikkaan.

Jyväskylässä oltiin väsäämässä kuutisen vuotta sitten kiinteiltä asemilta toimivien kaupunkipyörien verkostoa HSL-alueen tyyliin, mutta kilpailutus epäonnistui. Sitten tuli koronapandemia ja sähköskuutit valtasivat suurin piirtein samaan aikaan katukuvan. Hankintaa ei lähdetty toteuttamaan uudestaan, kun yksityinen sektori päätyi samalle markkinalle.

Mikäli ongelmat skuuttien kanssa jatkuvat, kannattanee kaupungin miettiä uutta kaupunkipyöräkilpailutusta, kuten KäPy-ohjelmassa tavoitellaan. Niiden kanssa on ollut muualla paljon vähemmän yhteiskunnallisia ongelmia. Samalla järjestelmä saataisiin nykyistä paremmin osaksi Linkin palveluketjua.

§ 142 Vapaudenkatu 39–41 (Kaupunginkirjasto) -asemakaavan muutos

Halutaan antaa mahdollisuus aika monenlaiseen puolijulkiseen toimintaan. Rakennus on ollut kirjaston ja kansalaisopiston käytössä niin pitkään kuin muistan, niin on vaikeaa kuvitella mitä muuta niihin tiloihin voisi saada aikaan.

Ulkopuoli tulee pitkälti säilyttää sellaisenaan, sisäpuolellakaan ei suurempia muutoksia saa tehdä, eli avara kirjastosali tulee säilymään jatkossakin. Mielenkiintoista nähdä, löytyykö rakennukselle kiinnostuneita ostajia ja mihin tarkoitukseen siinä vaiheessa kun kaavamuutos menee läpi. Ja miten uudet tilat jäsentyvät.

Pyöräilyaktivistina haluaisin toki vaikuttaa etenkin pyöräpysäköinnin laatuun, mutta sitä on vaikeaa parantaa ellei poista autopaikkoja. Toistaiseksi kaupungilla ei ole ollut siihen halua, ja autopaikkanormi sisältyy tähänkin kaavaan. Teoriassa osa autopaikoista voitaisiin sijoittaa johonkin lähialueen halleista, mikä vapauttaisi sisäpiha- tai kansitilaa laadukkaaseen pyöräpysäköintiin.

Viheralueitakin olisi kiva saada lisää, mutta sillekään ei käytännössä täyteen rakennetulla tontilla pysty hirveästi tekemään.

Muista pykälistä

JNP:n maankäyttösopimuksesta ei sanottavaa.

Pari oikaisuvaatimusta, joista toinen koskee pyöräilijän kaatumista hiekoitushiekkaan. Hän on osannut hakea korvauksia, toisin kuin moni muu kaatuja.

Olen jo pitkään miettinyt, miksemme edelleenkään osaa hoitaa pyöräteitä muuten kuin äärettömällä hiekoittamisella, josta aiheutuu sitten keväällä onnettomuuksia. Satunnaisesti näkee myös isompia sorakasoja, kun kone on ollut paikallaan eikä kuljettaja ole huomannut asiaa. Yllättävän syviä kasoja kertyy kuvan mukaisiin paikkoihin, joissa nousu pyörätielle on liian jyrkkä (tai niissä paikoissa, joissa vielä on kanttikivi). Kokeneempi (ja aiemmin kolhiintunut) talvipyöräilijä osaa ne jossain määrin huomioida, mutta silloin tällöin virheitäkin sattuu.

Leike Googlen katunäkymästä, jossa näkyy onnettomuuspaikka.
Pala Googlen katunäkymästä onnettomuuspaikalta.

Googlen katunäkymässä huhtikuulta 2025 näkyy edelleen sora, johon oikaisuvaatimuksen tekijä on kaatunut. Onko kuva otettu ennen vai jälkeen onnettomuuden, ei selviä. Kuvasta näkyy kuitenkin selvästi, että paikalla on tehty hiekanpoistotöitä, mutta liian jyrkkään viisteeseen kertynyt sora ei ole lähtenyt mukaan ja muodostaa nyt ansan tienkäyttäjälle.

Pyssymiehenkadun reunan risteysalueet ovat kaikki geometrialtaan huonosti toteutettuja. Jo muutenkin kapeaa kevyen liikenteen väylää kavennetaan ja siirretään risteyksissä hiukan sivusuunnassa, josta seuraa se, että pyöräilijä joutuu mutkittelemaan eikä tule ”luiskalle” suoraan. Sitten kun siihen onkin jäänyt enemmän soraa, rengas siirtyy sivusuunnassa ja polkija kaatuu.

Hölmöt geometriat ovat jääneet paikalle, kun risteyksistä on poistettu kanttikivet (ilmakuvista ja googlemapsista luntaten) kesän -18 ja kevään -19 välillä. Tuolloin risteysalueet olisi voinut toteuttaa myös laadukkaammin siten, että suojatiet olisi nostettu korotetuiksi ja suoriksi, jolloin luiska tai kanttikivi olisi risteävällä ja väistämisvelvollisella liikenteellä. Ehkä ensi kerralla sitten.

Kenen ääni kuuluu liikennepolitiikassa?

Jyväskylään ei onneksi tullut kaupunkimoottoritietä Harjun taakse. Kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen olot paranevat, mutta vielä on joitain muutoksia, jotka tuntuvat liian rohkeilta, esimerkiksi bussikaista.

Liikennepolitiikka on myös tasa-arvopolitiikkaa! Keskimääräinen henkilöautoilija on mies, bussilla kulkevat lapset, naiset, vanhukset ja maahanmuuttajat. Keiden sekunnit ovat arvokkaampia liikenteessä?

Kuvaleikkeiden lähteitä:

Video on julkaistu alunperin Instagramissa.

Utopiasarja 4: Linkkijunalla mummolaan

Tässä artikkelisarjassa puhun utopioista. Mihin enemmän tai vähemmän utopistisiin ajatuksiin olen viimeisen 20 vuoden aikana tutustunut, miten niihin suhtaudun ja ovatko niiden tavoitteet edenneet? Lue kaikki sarjan artikkelit tästä.

Lähetyslapsena ihastuin pienestä pitäen lentokoneisiin. Kuljimme vuosittain tuhansien kilometrien matkan Suomen ja Senegalin välillä. Lentokentän ja -koneen tunnelma oli aina yhtä ihmeellinen, olkoonkin että tylsyys iski aina lopulta jossain kohtaa pitkää matkaa. Vielä tänäkin päivänä lentäminen on mielestäni yhtä maaginen kokemus, esimerkki siitä miten ihmiset pystyvät tekemään jotain aivan mahdottomalta kuulostavaa, mikäli siihen vain riittää tahtoa.

Senegalissa liikuimme yleensä paikasta toiseen autolla. Taisimme tehdä kaikkien vuosien aikana kertaalleen matkan Dakarista Saint-Louisiin junalla, ja ainakin jonkin kerran muistan isäni jääneen samalle välille junan hajottua. Nykyään kyseistä junayhteyttä ei enää ole, ja kiskotkin on purettu jossain kohtaa loppumatkalta. Toisaalta Dakarin lähiseutua palvelee nykyaikainen, melko pienimuotoinen lähijunaliikenne.

En kiinnittänyt nuorena Suomessa raideliikenteeseen erityisemmin huomiota. Tiedostin, että Jyväskylästä pääsi kulkemaan suuriin kaupunkeihin kohtuullisesti, samoin kuin sen, että lähiliikenne toimii paremmin ainoastaan pääkaupunkiseudulla. Innostuin rautateistä ja junista todella oikeastaan vasta Belgiassa vietetyn yliopistovaihdon yhteydessä. Halusin ensin kokea konkreettisesti matkustamisen etäisyyksineen, kun kuljin junalla Tukholmasta Pariisiin. Sen jälkeen Keski-Euroopan tiheä ja kattava rautatieverkosto sai minut kulkemaan helposti paikasta toiseen ja tutustumaan moniin uusiin kohteisiin.

Aloin hahmottaa sitä, miten rautatiet ovat osa liikennejärjestelmää. Suomeen palattuani liityin SRHS:n jäseneksi, koska halusin osallistua muiden kiinnostuneiden toimintaan lisäämällä valokuviani Vaunut.orgiin. Osoitin tietyntasoista ekkoilua täydentämällä aiheeseen liittyviä Wikipedia-artikkeleita. Lopulta aloin kiinnittää huomiota siihen, miksi Suomessa (ja Keski-Suomessa) rautatiet ovat jääneet sivuosaan.

Miksi liikennepolitiikkamme on niin (henkilö)autopainotteista? Miksi vanhempani ovat pystyneet kulkemaan Jyväskylän ja Äänekosken välillä junalla vielä 1980-luvun alussa? Miksen minä ole saanut mennä mummolaan junalla? (Paitsi silloin kerran museojunamatkalla)

Suoria syitä löytyy toki monia (ja niitäkin voisin joskus eritellä tarkemmin), mutta lopulta kyse on vain siitä, minkälaista liikennepolitiikkaa haluamme harjoittaa. Niin EU:n kuin Suomen tasolla poliitikot puhuvat, että täytyy tehdä valintoja, jotka edistävät kestävämpää liikkumista. Käytännössä todelliset radikaalit uudistukset vaan jäävät vähiin.

Käytämme edelleen huomattavasti enemmän euroja (henkilö)autoliikenteen status quon ylläpitämiseksi kuin raideliikenteen olosuhteiden parantamiseen. On vaikuttanut siltä, että liikenneministeriössä ei ole ollut suuria intohimoja muuttaa politiikan painopisteitä riippumatta siitä, mikä hallitus on ollut vallassa minäkin hetkenä.

Pieniä positiivisia signaaleja on toki ollut. Keski-Suomen liitto sentään tutki muutama vuosi sitten, kuinka paljon jonkinlainen lähiliikennemalli voisi maksaa. Aluestrategioissa on varattu tilaa lähijunien vaatimalle infrastruktuurille. HSL-alueella laajennetaan pikaratikkaverkkoa. Tampereen seudulla ratikka- ja lähijunaliikenteen suosio on yllättänyt kaikki. Turussakin suunnitellaan jo ratikoiden palauttamista.

Minä joudun silti lähivuodetkin hyppäämään (sähkö)autooni ja ajamaan sillä mummolaan, sen sijaan, että pyöräilisin Jyväskylän matkakeskukselle, heittäisin pyörän junaan, ja jatkaisin polkien perille Äänekosken päässä. Linkki-junan utopiaa odotellessa.

Lyhyesti bussikaistasta ja uutisoinnista

Tämä on Bluesky-ketjun arkistointi.

Jyväskylässä suunnitellaan ainoan bussikaistan jatkamista aina Tourulan liittymään saakka. Tämä nopeuttaisi Vaajakosken ja Huhtasuon suuntaan kulkevia linkkejä parhaimmillaan 25 sekunnilla ruuhka-aikaan.

Olisi loistava parannus ja lisäisi bussien houkuttelevuutta.

Kaupungin verkkosivuilla voi tarkastella katusuunnitelman muutosta tarkemmin.

Voisin metailla vähän Keskisuomalaisen asennoitumista, kun jatkojutussa on käyty haastattelemassa ihmisiä huoltoasemalla ja matkakeskuksella, sen sijaan että oltaisiin jalkauduttu linkkien S1, S2 ja S5 pysäkeille kuulostelemaan matkustajien tuntemuksia.

Samaan aikaan kun kauhistellaan 500 000 euron investointia opasteisiin ja liikennemerkkeihin, odotetaan samassa lehdessä erästä toista 225 000 000 euron investointia kuin kuuta nousevaa. Vaikutuksista matka-aikoihin en edes löytänyt mitään konkreettista aika-arviota, kun niitä nyt yritin hakea.

Uutisoinnin tulokulma kuvastaa jälleen kerran sitä valta-asetelmaa, joka (henkilö)autoliikenteellä on. Samaan aikaan pitäisi muuttaa asioita ilmastokriisin hillitsemiseksi, mutta muutoksilla ei saa olla mitään vaikutuksia kenenkään elämään.

Kiinnitetään huomiota etenkin yksittäisten autoilijoiden kokemaan teoreettiseen haittaan sen sijaan, että ilahduttaisiin esim. keskustaan linkillä kulkevan ajokortittoman ja autottoman lukiolaisen tai rattaiden kanssa vauvakinoon suuntaavan äidin matkan jouduttamisesta.

Lisäksi näissä jutuissa jää sivulauseisiin se näkökulma, että pidemmän päälle panostamalla muihin kuin henkilöautoiluun pohjautuviin vaihtoehtoihin ihmiset siirtyvät vaihtoehtoisiin kulkuneuvoihin, jolloin jäljelle jäävien autoilijoiden liikenne sujuvoittuu.

Vastaavasti mikäli oikeasti haluttaisiin tarjota vaihtoehtoja kumipyöräliikenteelle, Vaajakosken suuntaa voitaisiin halutessamme palvella lähijunilla lähes mitättömin kustannuksin verrattuna esim. edellämainittuun Vaajakosken oikaisuun. Nämä ovat poliittisia valintoja.

Päivitys 5.3.: Ylekään ei löytänyt haastatteluun ajansäästöstä hyötyviä linkin käyttäjiä, vaan keskittyi lähestymään uutista someraivon kulmasta.

Muistutan myös, että tämä bussikaistahankehan on osa valtuuston yksimielisesti (!) hyväksymää joukkoliikenteen kehitysohjelmaa. Ei pitäisi yllättää, että ohjelmaan sisältyy sen mukaisia toimenpiteitä.

Ei sähköautokaan ole ympäristöteko

Mielipidekirjoitus, julkaistu Keskisuomalaisessa 29.8.2024.

Keskisuomalaisen pääkirjoitus 26.8. pitää sähköauton ostamista ympäristötekona. Samalla palstalla on nähty myös aiemmin vastaavia väittämiä siitä, miten liikenteen sähköistyminen painaa päästöt nollaan ja ratkaisee osaltaan ilmastokriisin.

Kirjoitukset jättävät huomiotta, että yksityisautoilun haittavaikutukset ovat paljon muutakin kuin vain hiilipäästöjä. Renkaista irtoaa mikromuovia. Tienrakennus syö suuria määriä öljyä ja muita resursseja. Suuremmat ja painavammat autot ovat vaarallisia muille kulkijoille. Tiet aiheuttavat suurimman osan kaupunkien häiritsevästä melusta.

Isossa kuvassa Suomessa ja EU:ssa rahahanat ovat herkemmin auki autoliikenneinvestoinneille kuin rautateille. Tieinfralle löydetään miljoonia vedoten tavarakuljetuksiin, ja parannukset kannustavat yksityisautoiluun.

Pääkirjoitusten teksti kärsii näköalattomuudesta. Tulevaisuuteen katsova lehti visioisi kiskoilla kulkevan joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn ympärille keskittyvää liikennepolitiikkaa ja yhteiskuntarakennetta.

Parempi ympäristöteko olisi jättää se ensimmäinen auto kokonaan ostamatta. Kattava joukkoliikenne myös kannustaisi jatkamaan asumista muualla kuin keskustaajamissa, kun pendelöinti työpaikalle olisi mahdollista esimerkiksi sujuvin junayhteyksin.

Hyvä esimerkki kritiikittömästä suhtautumisesta tieinvestointeihin on lukuisia artikkeleita vuosien aikana synnyttänyt Vaajakosken ohitustie. Rakennuskustannukset on arvioitu 225 miljoonaksi.

Keski-Suomen liiton muutaman vuoden takaisen selvityksen perusteella samalla rahalla käynnistäisi ja pyörittäisi alueen lähijunaliikennettä laajimmassa ehdotetussa muodossaankin yli 20 vuotta! Kun huomioi raidekertoimen – joka näkyy esimerkiksi Tampereen ratikan suosiossa – panostus lähijuniin vähentäisi varmasti painetta uusiin tieinvestointeihin.

Yksi laskennallisesti parhaista ilmastoteoista on toki luopua lapsien teosta. Oletan sen olevan yhtenä tekijänä pienenevissä syntyvyysluvuissa.

Itselleni tämä valinta ei ole enää mahdollinen. Ehkä siksi perheellämme on käytettynä ostettu sähköauto, jolla ajetaan silloin kun matka ei ole pyöräiltävissä.