Teemat

Parempaa joukkoliikennettä etsimässä: Neljä vuotta myöhemmin

30.1.2017 kirjoittaja Miika Hämynen

Kuntavaalien 2012 alla käytiin keskustelua joukkoliikenneuudistuksesta. Lakimuutosten myötä kunnat ja ELY-keskukset olivat avaamassa paikallisliikennereittejään kilpailulle. Ennen vuoden 2012 kuntavaaleja pohdin useampaankin kertaan sitä, miltä Jyväskylän joukkoliikenteen pitäisi näyttää. Pari vuotta sitten totesin, ettei kovin moni asia ole muuttunut. Missä ollaan siis nyt, hieman ennen vuoden 2017 vaaleja?

Vaikka välillä näyttikin jo muulta, Jyväskylän Liikenne pääsi kuitenkin jatkamaan Jyväskylän seudun joukkoliikenteen pääasiallisena järjestäjänä. Aiemmin Jyväskylän Liikenne järjesti liikenteen itse ja kaupunki maksoi tästä sille rahallista tukea. Muutosten jälkeen liikenne on kilpailutettu määräajaksi. Kaupungin joukkoliikennelautakunta toimivaltaisena viranomaisena päättää linjastoista ja aikatauluista, hinnastoista ja muusta vastaavasta.

Reitit, aikataulut ja informaatio

Vaalien alla oli jo selvää, ettei uudistusten myötä näihin tulisi suuria muutoksia. Kaupunki oli pyytänyt ulkopuolisen konsultin selvittämään, mitä reittejä jatkossa kannattaisi ajaa – ja millä vuorovälillä. Vaikka muutama uusi linja perustettiinkin (esim. numero 7 uudelle Sääksvuoren alueelle), eivät muutokset olleet kovin suuria. Vaajakoski-Kuokkala-Keltinmäki-reittiäkään ei varsinaisesti taidettu koskaan toteuttaa. Keltinmäen ja Kuokkalan välillä helpoin kulkuväline onkin edelleen valitettavasti henkilöäauto.

Aikatauluissa on tehty pientä hienosäätöä, mikä on yleensä liittynyt myöhästelyihin. Itse näen tämän niin, että liian moni valitsee edelleen henkilöauton päivittäisessä käytössä. Näillä muutoksilla joukkoliikennettä ei siis koeta tarpeeksi houkuttelevaksi.

Kaupungin sähköinen reittiopas toimii nykyisellään melko hyvin ja taitaa olla jopa ajan tasalla. Paperinen aikatauluvihko on edelleen pohjimmiltaan sama vuosikymmeniä vanha, päivitystä kaipaava sotku. Aikataulujen joukossa on melkoisesti yleensä huonosti selitettyjä poikkeuksia.

Pysäkeillä ei ole edelleenkään karttoja lähialueesta eikä käytännössä pysäkkikohtaisia aikatauluja. Busseissa on näyttöjä, joiden pitäisi näyttää pysäkit, mutta ne tuntuvat olevan pitkälti pimeinä. Matkustajan kyky hahmottaa oma sijaintinsa on kuitenkin yksi toimivan joukkoliikenteen perusedellytyksiä!

Ihannetilanteessa reitistöä pitäisi entisestään selkeyttää ja korostaa runkolinjojen merkitystä. Runkolinjoja tukisivat paikalliset linjat, jotka voisivat kiertää lähikaupunginosia ja tuottaa syöttöliikennettä.

Lippupalvelut

Lippujen hinnat ovat laskeneet etenkin paljon matkustavilla ja bussin suosio kaupungissa on kasvanut. Valitettavasti tämä kasvu ei ole juurikaan vaikuttanut autoliikenteen suosioon, kuten edellisessä blogauksessani kerroin. Kävijämäärien kasvu johtunee erilaisille erityisryhmille tarjotuista alennuksista tai ilmaisuudesta. Erityisesti äidit ovat hyödyntäneet ilmaisuutta lastenvaunujen kanssa ruuhka-ajan ulkopuolella.

Kaupunki otti käyttöön mobiilimaksamisen syksyllä 2016. Mobiilissa saa kuitenkin maksaa kertalipusta 20 senttiä enemmän kuin käteisellä ostettaessa! Toki jos tiedotteen mukaisesti älyää tilata lipun laskulla, se olisi samanhintainen. Tässähän ei ole mitään järkeä. Lisähinnan ovat huomanneet myös sovelluksen käyttäjät (kokeilijat) arvioinneissaan.

Talous ja toiminnan avoimuus

Paljonko kaupunki maksaa joukkoliikenteen järjestämisestä? Summa on noin 16 miljoonaa euroa. Tästä palautuu lipputuloina arviolta 12 miljoonaa, eli käytännössä kaupunki subventoi loput nelisen miljoonaa. Se on talousarvion mukaan noin 30 euroa asukasta kohti. Matkustajamäärät vaikuttavat toki jossain määrin tähän summaan:

Joukkoliikenteen matkamäärät ovat kasvussa. Tästä syystä tuloja kertyy enemmän, mutta myös liikenteen järjestämiskustannukset nousevat.

Kaupunki on avannut joukkoliikennedataa jo muutaman vuoden ajan, mutta tieto on edelleen hyvin kiinteää, siitä ei ole kuvaustietoja ja se sisältää lähinnä reitistön ja aikataulut. Edelleenkään ei ole saatavilla avointa dataa (edes karkealla tasolla) matkustajamääristä, aikataulujen paikkaansapitävyydestä tai bussien reaaliaikaisesta sijainnista. Bussien vakiovarustukseen pitäisi kuitenkin kuulua GPS-laitteet.

Tulevaisuus raiteilla?

Lainaan tähän talousarviosta joka vuosi löytyvää graafia henkilöautotiheyden kehityksestä.

Jos haluamme todella rakentaa terveempää ja vihreämpää kaupunkia, meidän on pakko vähentää kaupunkilaisten riippuvuutta henkilöautoliikenteestä. Voimme katkaista tämän trendin joukkoliikenteen radikaaleilla parannuskeinoilla.

Bussiparannusten lisäksi avaimia voi löytyä raiteilta. Henkilöjunaliikenne kaupunkiseudulla todettiin muutama vuosi sitten liian kalliiksi, mutta sen toteuttamista kannattaa selvittää nyt uudelleen biotuotetehtaan tuomien investontien myötä. Vaikuttaa siltä, että aiheesta innostuneita mesenaatteja ja aktivistejakin saattaa löytyä, kuten Suur-Jyväskylän lehdessä 4.1.2017 todettiin (tämä linkki on rikki, koska näköislehteä ei ole enää verkossa saatavilla). Jutussa mainittuihin Teppo Vuoren teksteihin olen törmännyt itse ensimmäistä kertaa jo vuonna 2008, joten nämä projektit ovat pitkissä kantimissa…

Ja jos uutta infraa lähdetään rakentamaan, paras houkutin kiskoille kohtalaisilla rakennuskustannuksilla olisi raitiotie. Pikaratikka, joka tavoittaisi Palokan (ja jossain vaiheessa Tikkakosken), antaisi kummasti potkua pendelöintiin ja vähentäisi ruuhkia liikenteen solmukohdissa.

Ennen raiteille siirtymistä pitää jatkaa joukkoliikenteen brändäämistä ja tiedotuksen parantamista pysäkeillä ja matkan varrella busseissa. Lisäksi reitistöä olisi hyvä selkeyttää, kuten totesin. Melko halvoilla, mutta radikaaleilla parannuksilla teemme joukkoliikenteestä jo nykykalustolla houkuttelevampaa.

Parempaa joukkoliikennettä etsimässä: muutetaanko kaikki ilmaiseksi?

20.1.2017 kirjoittaja Miika Hämynen

Kuva: HSL travel card, CC-BY-SA Danrok

Tässä blogauksessa pohdin yleisesti yhtä tulevaisuudennäkymää: maksutonta joukkoliikennettä. Mitä jos bussit, junat, metrot kulkisivat säännölliseen aikaan säännöllistä reittiä pitkin – ja mukaan voisi hypätä ihan vaan kättä heilauttamalla?

Kaupunkiseutujen henkilöautoliikenne sen kuin lisääntyy. Ruuhkien vähentämiseksi ja teiden kuorman keventämiseksi ihmisiä kannustetaan vaihtelevalla menestyksellä pyöräilemään tai käyttämään joukkoliikennettä. Jyväskylässä bussimatkoja on tehty yhä enemmän viime vuosina samalla kun lippujen hinnat ovat laskeneet ja palvelutasoa on kehitetty.

Ilmaisuutta ehdotetaan silloin tällöin ratkaisuksi, jolla kaupunkiseutujen liikenneruuhkat kevenisivät. Pikaisesti pohdittuna sen hyödyt ovat selvät: bussiin on helpompi hypätä, kun ei tarvitse miettiä millä maksaa. Ilmainen joukkoliikenne lisää ihmisten liikkuvuutta, kun kaikilla on varaa matkustaa. Kuljettajilla ei ole kassaa hoidettavanaan, joten autot pysyvät paremmin aikataulussaan. Kaikki siis hyötyvät – vai hyötyvätkö?

Tutkimusten mukaan hinnoittelumuutokset vaikuttavat kummallisesti joukkoliikenteessä. Hinnan noustessa bussien käytöstä luovutaan, mutta kun hintoja taas lasketaan, matkustajamäärät pysyvät suurin piirtein samoina kuin aiemminkin. Matkustajia siis menetetään pysyvästi aina hintojen nousun yhteydessä. Tutkimusten valossa verkoston kehittäminen ja palvelutason parantaminen ovat hintoja parempi tapa lisätä käyttöastetta.

Ilmaisuus muualla

Ilmaista joukkoliikennettä on kokeiltu vuosien aikana monessa kaupungissa monessa maassa lyhyemmän ja pidemmän aikaa. Lainaan pari esimerkkiä maailmalta: Hasselt, Belgia (1996), Templin, Saksa (1997) ja Aubagne, Ranska (2009) parantivat joukkoliikenteen saatavuutta ja muuttivat liikenteen ilmaiseksi. Matkustajamäärät lisääntyvät roimasti, mutta parhaissakin arvioissa vain 10-20 % tästä lisäyksestä on tullut aiemmin autoilleista ihmisistä.

Hasseltissa bussiliikenne palautettiin ikävä kyllä maksulliseksi vuonna 2013. Aubagnessa liikenne on edelleen ilmaista. Siellä avattiin raitiovaunulinja vuonna 2015, joka nosti raidekertoimen vaikutuksella matkustajamääriä entisestään. Sivuhuomiona Aubagnen alueen liikenteenjärjestäjän vuosikertomuksen tietomäärästä saisi ottaa mallia jokainen suomalainen joukkoliikenteen järjestäjä.

Raidekerroin vetää myös Aubagnen alueella väkeä ratikkaan. Kuva: CC-BY-SA Florian Fèvre / Transports Urbains Français.

Mallia Tallinnasta tai Pieksämäeltä?

Lähempänä Suomea joukkoliikenneharrastajat ovat seuranneet Tallinnan tapahtumia. Joukkoliikenne on ollut ilmaista kaupungin asukkaille alkuvuodesta 2013 lähtien. Cats, Reimal ja Susilo (lähde alla) tutkivat Tallinnan muutoksia pian sen jälkeen, kun ilmainen joukkoliikenne otettiin käyttöön. Tutkimuksen perusteella vaikutukset ovat olleet samantapaisia kuin muuallakin.

Tallinnassa matkustajamäärät lisääntyivät aluksi kohtuullisen vähän (3 %), mikä selittyy osittain sillä, että joukkoliikenne oli jo entuudestaan kaupungin suosituin tapa liikkua 40 % kulkutapaosuudella. Vaikutus henkilöautoliikenteeseen on ollut samoin vähäinen. Moni on kuitenkin muuttanut Tallinnaan edun saadakseen. Tämä on tuonut kaupunkiin kunnallisverotuloja, jotka ovat kompensoineet joukkoliikenteen lisäkuluja.

Jatkotutkimusta uudemmalla datalla en nopealla etsimisellä löytänyt, mutta uutisoinnin perusteella noin 8 % autoilijoista olisi siirtynyt joukkoliikenteen käyttäjiksi. Tämä vastaa kokemuksia muista kaupungeista.

Vielä lähempänä Jyväskylää Pieksämäki muutti bussiliikenteen ilmaiseksi koululaisille. Tämä toi kaupungille yllätyssäästöjä, kun koululaiskuljetuksia ei tarvinnut enää järjestää yhtä laajasti kuin aiemmin.

Rahalla saa ja bussilla pääsee

Oma lopputulemani tämän kaiken perusteella on seuraavanlainen: Ilmainen joukkoliikenne on kaupungille tai kaupunkiseudulle vahva markkinointitemppu. Tutkimustiedon valossa ympäristö- ja liikennevaikutukset ovat ainakin lyhyellä tähtäimellä pieniä, mutta kaupungit osaavat hyödyntää ilmaisuutta viestinnässään ja se saattaa vaikuttaa niiden houkuttelevuuteen. Voi olla, että suuremmat vaikutukset näkyvät vasta pitkällä aikavälillä, kun ihmiset ovat matkustaneet koko elämänsä ajan ilmaisbusseilla ja rakentaneet liikkumisensa niiden varaan. Nopeita muutoksia siirtymiä pois henkilöauton käytöstä ei joka tapauksessa voi olettaa.

Tutkimusten perusteella parhaat tavat vaikuttaa oman auton käyttöön ovat ruuhkamaksut ja pysäköintipaikkojen maksullisuus. Näihin liittyen minulla on kaksi kysymysmerkkiä:

Miten ruuhkamaksut saataisiin toteutettua siten, että ne vähentävät juuri ”turhaa” liikennettä ja järjestelmä säilyttää tienkäyttäjien yksityisyyden?
Jos keskusta-alueen pysäköinnin hintoja nostetaan, miten estetään se, että suurten kauppakeskusten ilmaiset parkkikentät imevät liikaa asiakkaita pois keskustasta ja näivettävät sen elinvoiman?

Nämä olisivatkin sitten toisen blogauksen paikka.

Tekstissä mainittu lähde: Cats, Reimal, Susilo 2014: Public Transport Pricing Policy: Empirical Evidence from a Fare-Free Scheme in Tallinn, Estonia. Transportation Research Record No 2415, s. 91.

Perustulokokeilu alkaa, onko määrä oikea?

27.12.2016 kirjoittaja Miika Hämynen

Pitkään odotettu perustulokokeilu on alkamassa ja ensimmäiset kirjeet lähtevät huomenna 28.12. joululahjana 2000 työttömälle Kelan asiakkaalle. Nyt kokeiltavassa mallissa on päädytty samansuuruiseen perustuloon, kuin mitä työttömälle maksettaisiin peruspäivärahaa nettona kuukaudessa (560 e/kk).

Monissa puheenvuoroissa on toivottu, että kun perustulo jonain päivänä otetaan käyttöön, sen määrä olisi vähintäänkin sama kuin nykyinen perusturvan minimitaso. Tämä vaatimus (johon myös me piraatit olemme puolueohjelmassamme haksahtaneet) ei olekaan helppo määritellä. Mikä on perusturva ja mitä se vähimmillään on?

Perusturvan määrittelyä

Perusturvana pidettäneen minimimääräisiä toimeentulon turvaamiseen tarkoitettuja etuuksia. Tämän pohjalta listasin alle taulukkoon Kelan maksamia perusetuuksia. Näitä summia voi siis nähdä yksin asuva perheetön henkilö, jos hänellä ei ole muita tuloja. Määrät ovat vuoden 2017 tasossa ja nettosummat laskin oletusveroprosentilla.

Etuus	e/pv brutto	e/kk brutto	e/kk netto
Perustoimeentulotuki	16,26	487,89	487,89
SVL-etuudet*	23,73	593,25	474,60
Työmarkkinatuki	32,40	696,60	557,28
Nuoren kuntoutusraha	30,41	760,25	608,20**
Takuueläke		760,26	760,26

* sairausvakuutuslain mukaiset etuudet, kuten sairauspäiväraha, vanhempainpäiväraha ja kuntoutusraha.
** nuoren kuntoutusrahan määrä eroaa vuonna 2017 muista SVL-etuuksista enkä ainakaan vielä tiedä siitä oletuksena tehtävää ennakonpidätystä: se saattaa olla siis muu kuin tässä käyttämäni 20 %.

Tarkkakatseisimmat huomaavat taulukossa lainsäädännön epäjohdonmukaisuuksia: päiväkohtaisen summan kerroin vaihtelee etuuksittain (perustoimeentulotuki 30, SVL-etuudet 25, työttömyysturva 21,5). Tämä johtuu siitä, että kuukauden aikana maksettavien päivien määrä vaihtelee (vastaavasti 7, 6 ja 5 päivää viikossa).

Lisää valinnanvaraa

Halutaanko siis perustulon kanssa lähteä liikkeelle toimeentulotuen yksinasujan perusosasta? Vai työttömyysturvan nettomäärästä? Vai takuueläkkeestä? Yleisimmistä etuuksista voisi mainita myös kotihoidon tuen, jota yksinhuoltaja saisi yhdestä alle kolmevuotiaasta lapsesta (jälleen ilman muiden tulojen vaikutusta) 519,41 e/kk brutto (389,56 e/kk netto).

Mainittakoon myös opintotuki: opintorahan maksimimäärä on 1.8.2017 alkaen 250,28 e/kk brutto (225,25 e/kk netto). Opintorahan lisäksi opiskelija saa jatkossa 650 euron suuruisen lainantakauksen: erona muihin ihmisryhmiin opiskelijan perustoimeentulo koostuu siis osittain lainasta.

Minimiturvan vaihtelu ei pääty etuuskohtaiseen vertailuun. Myös etuuksien sisällä on vaihtelua alkaen jo toimeentulotuen perusosasta. Eläkkeissä ja työttömyysturvassa on mukana lapsikorotus (joiden ehdot ja määrät toki eroavat toisistaan). Työmarkkinatuki voi puolittua vanhemman luona asuessa. Kotihoidon tuen hoitolisään vaikuttavat perheenjäsenten tulot.

Vaihtoehtoja ja skaalaeroja siis riittää.

Asumisen tuki ratkaisijana

Oli valinta mikä hyvänsä, olen jo aiemminkin pohtinut, että kiinteänsuuruisen perustulon suurimmaksi haasteeksi nousevat paikkakunnittain vaihtelevat asumiskustannukset. Vaihtoehto valtakunnallisesti kiinteänsuuruiselle perustulolle on esimerkiksi Perustulohack-tapahtumassa ideoitu elinkustannuslisä, jonka kautta perustulon määrä vaihtelisi paikkakunnittain asumismenojen mukaan. Se saattaa tosin sisältää vaaran järjestelmän kanssa pelaamisesta. Kotikuntansa tai osoitteensahan saa periaatteessa muuttaa mihin vain.

Perustulo voisi joka tapauksessa olla mielestäni jopa pienempi, jos minimitoimeentulolla elävien asumismenot katettaisiin erikseen. Lähtökohtana voisi puolestani olla vaikka perustoimeentulotuen taso.

Opiskelijat jälleen kerran kestävyystalkoissa

14.12.2016 kirjoittaja Miika Hämynen

Eduskunta pudotti tällä viikolla korkeakouluopiskelijoiden opintotuen samalle tasolle toisen asteen opintotuen kanssa. Kun samalla opiskelijat siirrettiin opintotuen asumislisästä yleisen asumistuen piiriin sekä päätettiin 190 miljoonan euron leikkauksista toisen asteen koulutuksen rahoitukseen, oli somekaaos taattu ja perinteiset kuvat levisivät pitkin verkkoa.

https://www.facebook.com/188213008201493/photos/a.188775128145281.1073741828.188213008201493/354302911592501/

Opintotuki – aina vaan liikkeessä

Opintotukilakia siis muutettiin jälleen kerran. Alustava tieto leikkauksista julkaistiin toki jo pitkän aikaa sitten ja muutoksia vastaan osoitettiin mieltä alkuvuodesta. Mikä nyt siis muuttuu ja mihin suuntaan? Kokosin alle pääpointit opintotuen ja yleisen asumistuen muutoksista ja omat kommenttini niihin.

Lakiesitykset tulevat voimaan 1.8.2017, eli ensi lukuvuoden alussa.

Opintoraha kutistuu kolmannella asteella ja opintolainan takausta kasvatetaan entisestään. Opintotuki voidaan nähdä sijoituksena tulevaisuuteen ja tällä on perusteltu sen rahoittamista lainalla tulevaisuuden parempia tuloja vastaan. Kuitenkin korkeasti koulutetusta kansasta hyötyy todennäköisesti myös koko yhteiskunta. Pohdin tätä suhdetta jo aiemmin tänä vuonna. Muistan vuosien takaa Nouse jo!- ja Opintotuki indeksiin -kampanjat, joiden saavutukset voimme nyt lopullisesti kuopata…

Suurempaa opintolainaa jatkossa nostavan kannattaa huomata, että opintolainavähennyksessä ja -hyvityksessä huomioidaan jatkossakin vain nykylain mukainen 400 e/kk lainaosuus.

Korkeakouluopiskelijoiden opintotukikuukaudet vähenevät entisestään. Opiskelijan harteille on jo nykyisin lyöty melkoiset odotukset opiskelu- ja valmistumistahdista, eikä tämä muutos ainakaan pienennä stressiä.

Tukikuukausien rajaaminen on muutenkin melko kyseenalainen temppu, koska nykyisin moni päätyy melko varmasti opiskelemaan usean tutkinnon elämänsä aikana. Kuukausien päätyttyä opinnot rahoitetaan toimeentulotuella (jonka ei kuitenkaan olisi tarkoitus olla pitkäkestoinen tukimuoto) tai omalla työllä (tai työttömyysturvalla tai aikuiskoulutustuella tai… lista on pitkä ja epämääräinen).

Toisella asteella tukikuukausia ei edelleenkään ole rajattu.

Opintolainan valtiontakaus voidaan myöntää suoraan myös maksuhäiriöisille. Tämä kuulostaa huonolta ajatukselta. Pankki voi toki vielä päättää erikseen, myöntääkö se lainan. Lainaan tähän väliin Kelan tutkimusblogausta:

Saamamme tulokset olivat selviä: ylivelkaantuneisuus ennusti vahvasti kroonisten sairauksien alkamista ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä.

Tulorajat sidotaan indeksiin. Onko opiskelijan siis tarkoitus rahoittaa entistä enemmän opintojaan työnteolla? I’m getting mixed signals here. Olisi kiva, jos opiskelijan sosiaaliturva olisi tarpeeksi suuri, että se sallisi täysipäiväisen opiskelun.

Jos vuosituloraja ylittyy, takaisinperittävän summan korotusta pienennetään 15 %:sta 7,5 %:iin. Mainittakoon vielä tässä, että opintotuki on tietääkseni ainut sosiaalietuus, joka peritään tietyssä tilanteessa korotettuna takaisin.

Vanhempien tulojen vaikutus poistuu itsenäisesti asuvilta 18–19-vuotiailta toisen asteen opiskelijoilta. Hyvä muutos. Vanhempien tulojen ei tulisi lähtökohtaisesti vaikuttaa täysi-ikäisten sosiaalietuuksiin, jos kerran elatusvelvollisuus päättyy 18 vuoteen. (Yksinkertaistan jonkin verran.)

Opiskelijat siirretään yleisen asumistuen piiriin. Tämä poistaa asumisen tuen arviolta noin 50 000 opiskelijalta, esimerkiksi puolison työskentelyn takia. Muutos on sisänsä oikeudenmukainen, koska nykyisellään asumislisä on toiminut käytännössä ”opintorahan lisäosana” näille henkilöille. Sen sijaan yksin asuvien on ollut usein käytännössä pakko nostaa opintolainaa asumiskulujen kattamiseksi.

Noin 120 000 opiskelijaa hyötyy muutoksesta, koska heillä asumisen tuki nousee tai pysyy vähintäänkin samansuuruisena. Yleisessä asumistuessa kun voidaan ottaa huomioon suuremmat asumismenot kuin opintotuen asumislisässä.

Avoparien täytyy jatkossa siis entistä enemmän vastata toistensa elatuksesta ja yhteisistä asumismenoista. Tätä olisi ollut ehkä hyvä kompensoida nostamalla opintorahan määrää, mutta nyt taidettiin mennä toiseen suuntaan kustannusneutraliteetin nimissä…

Positiivista on toki se, että kerrankin tukimuotoja yhdistetään, mikä toivon mukaan kerrankin ihan oikeasti jopa saattaa vähentää byrokratiaa! Tällä kertaa hallitus ei perunut esitystään, ja viimevuotinen veikkaukseni opintotukileikkauksesta toteutui.

Nuorissa tulevaisuus?

Vuosien mittaan minua on mietityttänyt koko ajan vain enemmän se, kokevatko nuoret olevansa osallisia suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta. Ikuinen puhe leikkauksista ja kestävyysvajeesta, aina vain useammin nuoria koskevat negatiiviset muutokset etuuslainsäädäntöön, paineet valmistua pikaisesti ja huono työllisyystilanne johtavat siihen, että moni nuori luovuttaa jo ennen kuin pääsee liikkeelle. Ei tarvitse katsoa kuin allaolevaa taulukkoa tämän nähdäkseen:

Hyvinvointia haastavien tekijöiden esiintyvyys vuonna 1987 syntyneiden ikäluokassa (tilanne v. 2012). Lähde: Suomi nuorten kasvuympäristönä – 25 vuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista, s.13

Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Olisi jo aika päästää irti pitkään kestäneestä leikkauspuheesta ja kilpailukykysopimuksista ja tähdätä kohti uusia utopioita todellisten rakenteellisten uudistusten avulla.

Sosiaaliturvajärjestelmämme pitäisi rakentaa kokonaan uudestaan selkeän perustulomallin päälle, joka loisi todellista turvaa pelkän kasvottoman byrokratian sijaan ja kannustaisi lisäansioiden hankkimiseen. Perustulo ei ole varma lääke mielenterveysongelmiin – mutta se voi ennaltaehkäistä ainakin osaa niistä.

Telttakeskusteluja osa 4: Avoin hallinto

12.11.2016 kirjoittaja Miika Hämynen

Tässä kirjoitussarjassa pohdin laajemmin keskusteluja, joita pääsen käymään kadulla piraattiteltalla (tai vaikka ilmankin sitä). Löydät halutessasi kaikki kirjoitukset telttakeskusteluja-avainsanan alta.
Kuva: Legal Gavel & Open Law Book — CC-BY Blogtrepreneur

Mutta meillähän on päätöksenteko jo avointa?

Silloin tällöin pääsen selittämään, miksi piraatit ajavat nykyistä suurempaa hallinnon avoimuutta. Yleensä keskustelijat viittaavat julkisuuslakiin (laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta), jonka ensimmäisessä pykälässä kerrotaan oleellisin:

Viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei tässä tai muussa laissa erikseen toisin säädetä.

Vaikka laki on teoriassa selvä, käytännössä tilanne on toinen.

Ensimmäinen ongelma on tietää, mitä pyytää; jos asiakirjaa ei syystä tai toisesta ole merkitty (vielä) diaariin ja tieto siitä ei tule muuta kautta tietoon, asiakirjaa ei käytännössä ole olemassa. Jos taas kyseessä ei ole asiakirja, vaan esimerkiksi kokous, sen seuraaminen ei välttämättä ole mahdollista.

Yhteiskunnan toimintoja myös entistä enemmän ulkoistetaan ”perinteisen” julkisen vallan ulkopuolelle. Vaikka näidenkin toimijoiden tuottaman tiedon pitäisi olla julkisuuslain mukaan avointa, ei sitä välttämättä silti luovuteta.

Monesti tiedon saaminen vaatii aktiivista pyytämistä, pahimmassa tapauksessa vastausta odottaessa useaan kertaan. Siltikään tietopyyntöön ei välttämättä vastata. Tiedon pyytäjä pääsee myös liian usein valittamaan oikeusasteisiin, kun tietoa ei syystä tai toisesta luovuteta tai se salataan ilman syytä. Oma lukunsa ovat toki tilanteet, jossa salattua tietoa vahingossa paljastuu ja todetaan, ettei se oikeastaan haittaa.

Salailu haittaa myös päätöksentekijöitä. Ajankohtaisena esimerkkinä käynee länsimetrosotku, josta jopa päättäjien on ollut mahdotonta saada asiallista tietoa.

Hallinnon avoimuus ja vapaa tieto nivoutuvat toisiinsa. Piraattien lähtökohtana on kulkea avoimuus edellä: tärkeää olisi siirtyä tiedon panttaamisesta tiedon aktiiviseen julkistamiseen. Koska verkossa on lähes rajattomasti tilaa, tiedot valmistelussa olevista asioista pitäisi julkaista heti aloittaessa automaattisesti. Ajantasaiset tiedot päivittyisivät palveluun sitä mukaa kun käsittely jatkuu.

Kaikkien tietojen tulisi olla myöskin avoimen datan periaatteiden mukaista. Tämä tarkoittaa rakenteista tietoa, koneluettavuutta ja avoimia rajapintoja, ei pelkästään word- tai pdf-tiedostoja.

Julkisuuslain pitää päteä varsinaisten viranomaisten lisäksi myös julkishallinnon enemmistöomisteisiin yhtiöihin. Koska yrityksiä pyöritetään veronmaksajien rahoilla ja näin ollen omistajina ovat viime kädessä kaikki suomalaiset, kaikilla tulee olla oikeus saada tietoja yrityksen toiminnasta. Tämän voi toteuttaa muokkaamalla yhtiöjärjestyksiin asianmukainen pykälä, kuten Mika Honkanen Facebookissa ehdotti. Tuolloin yhtiöt eivät voi nykytyyliin vedota yrityssalaisuuksiin.

Kaikkien julkista valtaa käyttävien päätöksentekoelinten kokousten pitäisi lähtökohtaisesti olla julkisesti seurattavissa. Käytännössä siis valtion tasolla hallituksen ja valiokuntien, kunnassa hallituksen ja lautakuntien kokoukset voisi hyvin esittää verkkolähetyksinä. Jos on tarvetta salata joku osa kokousta esimerkiksi yksityisyyden suojan takia, se on tehtävissä kokousteknisin menettelyin. Kyseiset kohdat voidaan esimerkiksi käsitellä muiden kohtien jälkeen.

Tekisi mieli sanoa, että julkisuuslaki on kirjoitettu aikana ennen Internetiä. Valitettavasti hallituksen esitys on annettu 1998, jolloin digitalisoituminen oli jo vahvassa nosteessa. Laki itsessään ei muutenkaan ole ongelma – lain soveltaminen vaan tökkii. Avoimen hallinnon edistäminen pitäisi olla taottu jokaisen viranhaltijan mieleen.

Lisälukemista: