Mielipidekirjoitus, julkaistu Keskisuomalaisessa 25.8.2026. Painetussa lehdessä toimituksen otsikko ”Meidän on syytä tiedostaa, etteivät älylasit ole neutraalia teknologiaa”.
Keskisuomalaisen älylasitestissä (14.8.2026) pohdittiin niiden suhdetta yksityisyyden suojaan. [Artikkelissa käytettiin itsestäänselvinä esimerkkeinä sovituskoppeja, kuntosaleja, uimarantoja ja vastaavia tilanteita, joissa nauhoittaminen on sosiaalisesti vähintäänkin arveluttavaa, ja kuvamateriaalin jakaminen eteenpäin voisi olla suoranainen rikos.]
Kameroiden lisääminen silmälaseihin ei ole uusi keksintö. Google yritti lyödä läpi Glass-älylaseillaan jo yli kymmenen vuotta sitten, mutta tuolloin ympäristö ei ollut tuotteelle suotuisa. Yritys luopui lasien myynnistä liian suuren vastustuksen takia. Nyt vastaavanlaista vastarintaa ei ole kuitenkaan syntynyt.
1990-luvulla ihmettelimme yksinään kadulla puhuvia henkilöitä ennen kännyköiden yleistymistä. Verkon videopalvelut ja sosiaalinen media ovat normalisoineet tilanteet, joissa joku kulkee kadulla kameran kanssa. Yleensä kameran käyttö on kuitenkin näkyvää ja laite on selvästi esillä. Esineisiin upotettujen kameroiden kanssa toiminnan läpinäkyvyyys häviää.
Älylasit ovat esimerkki ilmiöstä, jossa teknologiayritykset eivät ymmärrä suostumuksen merkitystä. Jokaisella on kokemus verkkosivun tai sovelluksen tarjoamasta näennäisvalinnasta, jossa vaihtoehdot ovat ottaa jokin uusi toiminto käyttöön, tai palata asiaan uudestaan ja uudestaan ”ei nyt” -nappia painamalla. Vastaavasti kuvaajalla on kaikki valta hyödyntää älylasien toimintoja välittämättä siitä, onko muilla mahdollisuutta kieltäytyä osallistumisesta.
Sen lisäksi, että laseja voidaan käyttää väärin yksityisissä tilanteissa, niiden tallentamia kuvaa ja ääntä voidaan käyttää myös osana massavalvontakoneistoja. Koska silmälaseilla kuvattu materiaali tallennetaan Metan (tai muiden toimijoiden) palvelimille, niitä voidaan velvoittaa luovuttamaan materiaali osana rikostutkintaa jopa lasien omistajan tai kuvatuksi päätyneiden henkilöiden tietämättä. Kun yritykset kehittävät luovutusmekanismit, on aiempien kokemusten perusteella vain ajan kysymys milloin sitä käytetään väärin.
Artikkelissa todetaan, että teknologia ei itsessään ole hyvää eikä pahaa, ja yleisesti se pitääkin paikkaansa. Älylasit ovat kuitenkin esimerkki tuotteesta, joka on suunniteltu ensisijaisesti käyttäjän etujen eikä kohteelle tai yhteisölle aiheutuvien haittojen näkökulmasta. Mahdollisuus käyttää valtaa väärin on niin suuri, että lasit menevät minun eettisessä koodistossani selvästi miinukselle. Ainakin kunnes Hannu Rajaniemen Kvanttivaras-scifitrilogian gevulot-yksityisyysmekanismit kehitetään.
Tämä teksti on jatkoa aiempaan pohdintaan siitä, miten eri tavoin IT-ala on menossa väärään suuntaan. Kai tästä jokin postaussarja on syntymässä.
Liityttyäni Facebookiin 2007 muistan todenneeni, että yhteisöpalvelujen kehitys noudattanee jonkinlaista heilurimaista syklisyyttä samaan tapaan kuin muutkin historialliset trendit. Tuolloin oli aika massiivisten somepalvelujen nousulle, ja pienemmät foorumi-, postilista- yms. yhteisöt jäivät monilla taka-alalle. Megasomet tarjosivat monille silti edelleen mahdollisuuden järjestäytyä näiden teemojen ympärille. Kun aiemmin näin oli tehty itsenäisillä verkkosivuilla, nyt se tapahtui Facebook-ryhmissä, subredditeissä tai Twitterin aihetunnisteissa. Tuolloin oli toki olemassa suuriakin keskustelupalstoja. Niissä pystyi havaitsemaan eriytymistä: eri käyttäjät olivat aktiivisempia eri aiheita koskevissa keskusteluissa.
Osa somepalveluista on myös dedikoitunut tiettyyn harrastukseen. Strava yhdisti urheilijat, Medium ensin ja Substack myöhemmin kirjoittajat, ja OnlyFans aikuisviihdetoimijat. Alueellisiakin eroja somen käytössä on. VK on suosittu entisen Neuvostoliiton alueella ja Weibo Kiinassa.
Brittiantropologi Robin Dunbar ehdotti 1990-luvulla ylärajaa sille määrälle sosiaalisia suhteita, joita yksittäinen ihminen voi onnistuneesti ylläpitää. Dunbarin numeroksi on määritelty erilaisia arvoja 100 ja 250 väliltä, joista 150 lienee yleisin. On teorisoitu, että Dunbarin havainto pätee myös yhteisöpalveluissa. Jossain menee raja, kuinka paljon kaveruuksia niissä pystyy ylläpitämään, ja kuinka monen henkilön kanssa pystyy käymään rakentavaa keskustelua. Omienkin kokemusten perusteella somessa on selvästi ihmisiä, joiden kanssa on läheisemmin tekemisissä (yleensä heitä, joiden kanssa viettää aikaa myös ruudun ulkopuolella), ja sitten toisia, joita ei tunne niin hyvin, ja joille viestii persoonattomammin.
Ajattelin vajaat 20 vuotta sitten paluuta megasomeista takaisin erillisiin palveluihin, kun liian suuret ihmismassat muuttuvat mahdottomiksi hahmottaa. Edellämainitut keinot kohdata samanhenkisiä käyttäjiä yhdistettynä algoritmiseen sisällön löytämiseen johtivat kuitenkin siihen, että käyttäjät jäivät jumiin palveluihin, joihin olivat liittyneet. Kun kätevää teknistä tapaa jakaa viestejä palvelusta toiseen ei myöskään (enää) ole, ainut tapa ristipölyttää niiden välillä tapahtuu meemikuvista ja tekstinpätkistä otettujen kuvankaappausten avulla. Ne myös todistavat eri palvelujen hiukan erilaisesta kulttuurista, vaikka niissä varmasti lopulta pyörivät samat käyttäjät.
Vaikka entistä useampi on huomannut sosiaalisen median negatiiviset vaikutukset elämiimme, niiden käyttäjämäärät eivät silti osoita suurempia vähenemisen merkkejä. Osa käyttäjistä on poistunut megasomeista ja siirtänyt sosiaalisuutensa fediversumin puolelle, jossa on tarjolla enemmän pienyhteisöjä, osa jopa rajattu vain niihin kutsutuille. Myös avoimen Internetin puolelta löytyy paikkoja, joissa pääsee kokemaan häivähdyksiä vuosituhannen vaihteen foorumikulttuurista. Heiluri on silti edelleen vahvasti suurten palvelujen puolella, joten ennustukseni tuskin toteutuu lähiaikoina ainakaan suuressa mittakaavassa.
Toimialalla tapahtuu positiivisia asioita, mutta budjetti paukkuu. Toimintakatteessa ollaan tällä hetkellä 3,6 miljoonaa miinuksella verrattuna talousarvioon, mistä voi tulla sanomista. Prosentuaalinen heitto on aikamoinen, yli 20 % enemmän kuin arvioitu.
Lähes koko summa selittyy sillä, etteivät tontit mene kaupaksi. Syyt eivät ole yllättäviä, talouden taantuma ja (heiluttelee käsiä ympärilleen) muut globaalit kriisit vaikuttavat isoimpina tekijöinä. Pysäköintimaksujen päätyminen perintään on myös signaali ainakin näiden ihmisten heikosta taloustilanteesta.
Investointien tilanteessa ei näy mitään suuria yllätyksiä, Tammirinne ja Ylä-Myllyjärvi viivästyvät ensi vuodelle valitusten takia (tosin jos tonttimyynti ei vedä nytkään…), Hannikaisenkadun remontti taas suunnitelmien hitaan valmistumisen takia. Tuossa ei ole tietääkseni valituksia hidastamassa, niin mikähän sitä sotkee?
Kuntalaisaloite virallisesta kulkureitistä Seppäläntien ja Sorastajantien välille
Autokeskeinen suunnittelu on johtanut siihen, että autolla on suoraviivaista ajaa Tokmannin pihasta Bilteman parkkipaikalle aina vaan oikealle kääntäen, mutta virallinen reitti kävelijälle tai pyöräilijälle sisältää viisi suojatietä (joista kaksi valoissa odotellen) ja kaksi näkemäesteistä tunnelia. Epävirallinen reitti on toki olemassa ja kulkee Kuolemankuoppien polkuverkoston kautta.
Oikoreitti on maaperän kulumisen perusteella kovassa käytössä.
Kaupungin vastauksessa särähtää siis korvaan “toimivat ja turvalliset” yhteydet (“joskin kiertäen”), joista ainakaan toimiva ei mielestäni toteudu. On ymmärrettävää, että yhteyksiä kehitetään vasta siinä vaiheessa, jos ja kun Laukaantietä jatkokehitetään. Omasta mielestänikin ilmakuvassakin erottuva vakiintunut polku palvelee tervejalkaisia kulkijoita toistaiseksi kohtalaisesti, mutta esimerkiksi pyörätuolilla liikkuminen on todennäköisesti mahdotonta.
Kuntalaisaloite Hyppyritien avaamisesta jatkuvaan käyttöön
Laajavuoren huipulle ei sen sijaan pääse kuin mäkikahvion ja näkötornin aukioloaikoina autolla. Yhteyden kehittäminen on keskeinen osa Laajavuoren kaavamuutosta (josta lisää alla). Tie pitäisi kunnostaa, jos haluttaisiin lisätä liikennettä nykyisestä, ja siihen uuden kaavan linjausmuutokset perustuvat.
Esittely: Laajavuoren kaavan palautteet
Muistelen, että alkuperäisen aikataulun mukaan Laajavuoren kaavasta olisi päästy päättämään jo kesän jälkeen, mutta palautevyöry on vaatinut lisäajan ottamista.
Lisää luontoselvityksiä on tehty ja niitä ja varsinaisia palautteita päästään kahlaamaan läpi sitten kun kaava tulee seuraavalla kerralla käsittelyyn.
Omissa keskusteluissani on tullut viime aikoina ilmi Vuorilammen hankala asema sekä lumetuksen vedenottopaikkana että uima- ja hyppyharjoittelupaikkana. Kuivat kesät ja vedenotto ovat johtaneet lammen pinnan laskuun ja se on alkanut pikkuhiljaa rehevöityä. Samaan aikaan sen rannalle on rakennettu saunamaailma, jonka brändi on tunnettu jo sen verran laajasti, että siitä tullaan nauttimaan kauempaakin. Tämä ei ole kestävä asetelma, ja lumetuksen jatkuva tarve puhuu lisärinteiden rakentamista vastaan, ainakin jos vesi otetaan edelleen Vuorilammesta.
Vuorilammen rantakallioissa erottuu, miten paljon pinta on alentunut.
Ja kävinhän minä kesällä Laajavuoressa suunnistamassakin. Lähdin minulle poikkeuksellisesti ihan väärään suuntaan, ja jätin leikin kesken, kun en saanut tarkkaa otetta sijaintiini. Talousmetsän hakkuujätteiden kopsuessa säärisuojiin mietin, miten Laajavuori voi olla samaan aikaan yksi kaupungin tunnustetuimmista metsäalueista, mutta sen suojeltu ala on melko pirstaleinen. Ja voiko kovin kummoista luonnontilaa varsinaisesti edes pystyä rakentamaan, kun alueella kulkee niin paljon ihmisiä päivittäin. Etenkin vuoren länsipuolelle olisi mahdollisuus yhdistää laajempi yhtenäinen suojeluverkosto, jos tahtoa olisi. Se toki vaatisi karsimista metsätalouden tavoitteista.
Pro tip: oikeaan suuntaan kulkemalla rastin löytyminen on todennäköisempää.
Esittely: Jyväskylän malli ja kara-palvelut
Keväällä esitelty työttömyyden taklaamiseen pyrkivä malli vaikuttaa myös kaupunkirakennepalveluihin. Uusille yrityksille on jo nyt tarjolla laajasti tontteja. Kaavoituksen ja lupien prosessien tulee olla sujuvia, jos halutaan helpottaa uuden toiminnan käynnistämistä.
Esittelyissä on myös ensi vuoden talousarvio, mutta samaan tapaan kuin viime kerralla, aineistoja ei ole tätä kirjoittaessa saatavilla.
§ 141 Kansallisarkiston lausuntopyyntö
Kansallisarkisto on valmistelemassa ilmakuvien, katunäkymien ja niiden laserkeilausten tietoaineistojen säilytystä, ja pohjaksi otetaan se datasetti, jota Espoo, Helsinki ja Vantaa käyttävät. Prosessi on lähtenyt liikkeelle ko. kuntien esityksestä. Liitteenä olevaa lausuntopyynnön pdf-muotoon käännettyä exceltaulukkoa on mahdoton hahmottaa satoine tyhjine riveineen.
Kaupungille tämä on pääosin ok. IT-asiantuntijasilmin katsottuna tässä ehkä oleellinen kysymys on se, syntyykö kaupungille jonkinlaisia kustannuksia potentiaalisista datamuutoksista, vai tukevatko olemassa olevat järjestelmät uutta mallia jo nyt. Koska tässä pyritään yhtenäistämään arkistointitapoja siihen, miten niitä tehdään pääkaupunkiseudulla, mietityttää, pitääkö mahdollisista näiden kuntien tuottamia aineistoja kattavammista sisällöistä sopia edelleen erikseen arkistolaitoksen kanssa.
Ensimmäinen mainonnasta puhuva pykälä. Tapahtumaopasteet kaupungin katualueilla ovat toistaiseksi olleet maksuttomia. Jatkossa perittäisiin 15 euroa per opaste. Ottaen huomioon mainostaulujen määrän kasvun kaupunkikuvassa viime vuosina, rahan keruu on perusteltua.
Ilmaisen hyödykkeen muuttaminen maksulliseksi myös kannustaa taloustieteen teorioiden mukaisesti mainostajaa miettimään, kuinka paljon mainoksia kannattaa asettaa ja minne. Tietenkin tässä myös syödään “alkaen 40 e / vko” mainostolppayrittäjän tuloja, kun on mahdollista mainostaa edullisemmin lyömällä mainokset vain maahan, samaan tapaan kuin ilmainen pysäköinti syö parkkihalliyrittäjien tuottoja. Voisi miettiä, olisiko syytä vaatia korkeampaakin hintaa sillä perusteella.
Oikeaoppisesti kaupungin pitäisi määritellä mainospaikkojen hinnat dynaamiseksi sen perusteella, missä mainoksista on eniten hyötyä tai haittaa, mutta se lisäisi melko paljon byrokratiaa. Tästä on joka tapauksessa hyvä lähteä liikkeelle.
§ 143 Valtuustoaloite: Viihtyisämpi kaupunki mainontaa rajoittamalla
18 valtuutettua on Ira Vainikaisen esityksestä allekirjoittanut aloitteen, jossa vaaditaan mainonnan vähentämistä kaupunkialueella sekä eettisin että kaupunkikuvallisin perustein.
Uusi mainosnäyttö Kuokkalassa odottamassa levottoman välkkymisen alkua.
Muissakin kaupungeissa on edistetty fossiilimarkkinoinnin kieltoa, joiden lainmukaisuutta ja toimivuutta kaupunki lähtee aloitteen perusteella seuraamaan. Kaivelin esiin Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan lausunnon aiheesta. Helsingin tapauksessa käy ilmi, että mainossopimuksia tehdään todella pitkäksi ajaksi tulevaisuuteen: sopimuskausi on voimassa vuoteen 2035 saakka. En ole varma, mille ajalle Jyväskylä on sopimuksia tehnyt, mutta veikkaan, että niissäkin puhutaan todennäköisemmin kymmenestä kuin yksittäisistä vuosista.
Lautakunta hyväksyi päivitetyt ulkomainosohjeet joulukuussa, mikä oli askel hyvään suuntaan. Olen kyllä itse koko ajan enemmän ja enemmän sillä kannalla, että kaupunki voisi kieltää mainonnan laajemminkin. Mainosten olemassaoloa perustellaan niistä saatavalla taloudellisella hyödyllä, ja kaupungin vastauksessa aloitteeseen mainitaan Suomen Ulkomainosliiton selvitys, joka myös korostaa näitä hyötyjä.
Noiduin tuota selvitystä aikanaan kun mainostaulut mainostivat tällä rahalla rakennettavien leikkipuistojen määrää. Powerpointtia kahlaamalla selviää, että mainitusta vajaasta 40 miljoonasta yhteiskunnalle palautuvasta eurosta esimerkiksi 5,6 miljoonaa on “ilmaista medianäkyvyyttä” ja saman verran mainonnan sivutuotteena syntyvää infra-asennusta. Käytettäisiinkö tuota vaihtoehtoiskustannusta sitten julkisen sektorin mainostamiseen vai leikkipuistojen rakentamiseen, on hyvä kysymys. Suorat hyödyt kaupungille ovat lopulta aika pienet, jos jakaa nämä miljoonat kuntien määrällä, jossa suuret mainosyritykset toimivat.
Ulkomainosliiton esityksen slaidi purkaa tarkemmin palautuvien mainostulojen kertymää.
Onko välkkyvien ruutujen esteettömyyshaitta ja kaupunkitilan visuaalinen levottomuus näiden satojen tuhansien eurojen arvoista, onkin sitten poliittinen päätös.
§ 144 Airanteentie
Pappilanrinteellä on purettu Jokelan päiväkoti (kaavassa sitä ollaan vasta purkamassa, mutta menneisyyden Miika saa haukkuja, kun ei ottanut siitä kuvaa pari viikkoa sitten ohi pyöräillessään), ja tilalle rakennetaan uusi.
Kävin siis uudella pyörälenkillä. Puretun päiväkodin tilalle oli jo tullut sitä korvaava Lohikoskelta siirretty rakennus.
On sääli, että vanha päiväkotirakennus on päätynyt sisäilmaongelmien kautta purkuun, koska museo on todennut sen olleen paikallisesti historiallisesti, arkkitehtonisesti ja maisemallisesti merkittävä kohde. Nyt menetetään jo 1980-luvulla rakennettua kaupunkikuvahistoriaa.
Päiväkoti ei ole ollut tähän mennessä ollenkaan asemakaavoitettu, nyt muodostettavassa uudessa korttelissa saa toimia sen lisäksi myös muuta opetus- ja lähipalvelutoimintaa. Samalla yhdistetään viereiset rivitalokorttelit yhdeksi kortteliksi, korjaten aiempaa kaavaa niiltä osin kuin se ei vastaa todellisuutta.
Liikenne korostuu alueella. Palokanorren liikennemelu on nostettu yhtenä torjuttavana asiana esille. Lisäksi nostetaan esiin mahdolliset vaaratilanteet eri liikennemuotojen sekoittuessa Airanteentien kohdalla.
Airanteentien risteys ja alue laajemminkin vaatisi jatkosuunnittelussa erityistä huomiota vilkkaana kevyen liikenteen pääreittinä. Virallinen pyöräilyn aluereitti mutkittelee Ritopohjantien ja Palokanorren kautta, mutta käytännössä kaikki Seppälän suunnasta markettialueelle kulkevat luultavasti ajavat torin kohdalta Lukutien ja Rovastintien kautta. Nyt reitti on mutkitteleva ja jalankulku- ja pyörätie on näkemäongelmainen risteysten kohdassa pensasaitojen takia.
Rovastintien pensasaitoja on leikattu, mikä parantaa taas hetkeksi näkyvyyttä. Huomaa kuvaajan suuntaan polkeva, turvallisemman tien reunan valinnut pyöräilijä.Airanteentien risteyksessä kulkureitit ovat epäselvät, kun suojatie ohjaa pusikkoon ja suoremmalla reitillä on kanttikivet.
Kaavaluonnos nähtäville, katsotaan mitä palautteita tulee.
§ 145 Sireenitie
Tontin jakaminen kahdeksi nakutettiin eteenpäin ennen kesälomia. Kommentteja ei tullut, joten muutos hyväksyttäneen sellaisenaan.
§ 146 Oikaisuvaatimus myyntipaikan ehdoista
Kävelykadun käytöstä on tehty linjaukset, joiden mukaan kärrymyynti on mahdollista vain ilta- ja yöaikaan. Ollaan valmiita muuttamaan päätöstä niin, että aikaistetaan viikonloppumyynnin alkamista niiden mukaisesti tunnilla.
§ 147 Oikaisuvaatimus autovahingosta
Auton pohja on vaurioitunut väliaikaisen hidastetöyssyn yli ajaessa. Töyssy ei näytä kuvissa mitenkään erityisen pahalta, mutta se voisi olla paremmin merkitty esim. maalilla. Liikennemerkit toki varoittavat asiasta, joka siirtää vastuun kulkijalle.
Vertailun vuoksi Kuokkalan sillan jyrkät väliaikaiset hidasteet panevat jousituksen koville, mutta ne erottuvat huomiovärityksellään hyvin katutilasta. Väitettyä ylinopeutta voi olla haastavaa jälkikäteen todentaa. Hylkäys perusteltu.
Hyvin erottuva hidastetöyssy, jonka vieressä ilmaisille paikoille laitettuja ”tapahtumaopasteita”.
§148 Poikkeamispäätös
Viime kokouksessa käsittelyssä ollut Ainolankaaren poikkeamisehdotus oli herättänyt tarkennuksen pesulatoiminnoista, johon on nyt vastattu. Edelleen ok.
Työreissu Helsinkiin osui sattumalta taiteiden yön kanssa samalle päivälle. Käväisin myös Amos Rexissä, jossa oli nuorten taiteilijoiden näyttely. Muutama vuosi sitten (ehkä 2023?) osuin sattumalta vastaavan näyttelyn aikaan paikalle, ja tuolloin monet teoksista olivat oikein oivaltavia. Olin toisin sanoen melko innoissani, että pääsin jälleen tutustumaan uusiin tekijöihin.
Viidestäkymmenestä osallistujasta koostuvassa näyttelyssä oli edustettuna laajasti eri taidemuotoja. Käyntikerrallani ei ollut live-esityksiä, joten niistä teoksista en osaa sanoa mitään. Useassa teoksessa hyödynnettiin jotain audiovisuaalista komponenttia, ja pelikulttuurin harrastajana ilahduin, että videopelejäkin oli useampi. Jännin esillä ollut teos, jota en päässyt kokemaan, olisi ollut tunnin mittainen ääni-installaatio, johon pääsi vain yksi ihminen kerrallaan.
Tälläkään kerralla Generation-näyttely ei jättänyt kylmäksi, suosittelen siis lämpimästi käyntiä. Alla nostona muutama ajatuksia herättänyt taiteilja/ryhmä.
Viola Rauta, Muistatko minut. Suurikokoinen käpylehmä ottaa vastaan heti tilaan saapuessa, ja viehättää realismillaan. Veistoksen jalat ovat luonnollisesti puuta. Kävyn yksilöllisiä suomuja tekisi mieli päästä puristelemaan, joustaisivatko ne samaan tapaan kuin oikeakin käpy? Oppaan kuvaus herättelee muistelemaan lapsuutta, konsumerismia ja luontosuhdetta.
Lena Patta, Kun perhoslaakso paloi (taas). Ääniteoksen neljä osaa on nimetty metamorfoosin mukaan ja kertovat massaturismin vaikutuksista. Teoksen nimi viittaa Rodoksen Theologoksen kylän läheisyydessä sijaitsevaan perhoslaaksoon, jonka luonnontila on järkkynyt sen jälkeen kun siitä on tullut turistikohde. Herätti pohtimaan, miten mediassa on käsitelty turismin lisääntymistä pohjoisessa Suomessa. Keski-Euroopan helteetkin asetetaan ensisijaisesti suomalaisturistin eikä ilmastokriisin kontekstiin. Sekä tietenkin perhosten kohtelu ensisijaisesti ihmisten ihastelun kohteena eikä lajin luontaisen käytöksen tukemisen kautta. Ihmisten siirtymisen paikasta toiseen teema palauttaa joka kerta mieleen parin vuoden takaisen suosikkinäyttelyni, Serlachius-museossa esillä olleen Riiko Sakkisen teoskokonaisuuden Los moimoi de Fuengirola.
Eevi Kaila, Näkymättömät. Seinälle nostetut vakiokokoisille korteille piirretyt 489 kriittisesti uhanalaista lajia Suomessa kertovat karua kieltään siitä, miten antroposeenin ajan erityinen luontosuhteemme kohtelee muunlajisia. Luonnonystävä herkistyy lintujen, hyönteisten, jäkälien ja muiden edessä. Olen pettynyt joka kerta kun minua muistutetaan luontokadon etenemisestä. Me tiedämme, mikä on syynä eläinkantojen taantumiselle, mutta meillä ei riitä poliittista tahtoa tehdä asialle mitään.
Aarne Heikura, Have a seat (paina puuta). Kummallisiin asentoihin taivutetut tai piikeillä varustetut tuolit kuvastavat vihamielistä arkkitehtuuria. Se, miten kaupunki suhtautuu penkkeihin, kuvastaa sitä, miten ajatellaan kenellä on oikeus kaupunkitilaan ja miten sitä pitäisi käyttää. Suomessa onneksi penkkejä on edelleen monin paikoin tarpeeksi, mutta monissa maissa ja etenkin puolijulkisilla yksityisten omistamilla alueilla saattaa olla penkeistä pulaa. Joidenkin haitalliseksi koettuun norkoiluun reagoidaan huonontamalla ympäristön esteettömyyttä ja vähentämällä syitä viipyä tilassa. Luonnossa ihan teostenkaltaisen kamalia esimerkkejä ei tule onneksi ainakaan vielä vastaan.
xyny, Hypermedia mirror (hypermediapeili). Mielestäni glitch-taide on aina lähinnä todella sekavaa ja hermostuttavaa sotkua. Niissä on kuitenkin jokin viehättävä komponentti, ja tälläkin kertaa teoksessa on käytetty tuttuja retroilevia elementtejä. Graafinen ilme on tuttua ja herättää tunteita siitä, millaista on surffata kyberavaruudessa. En hoksannut ensimmäisellä katselukerralla, että teos on interaktiivinen, jäin vaan tunnistamaan siinä häilyviä meemejä ja naureskelemaan, miten monta erilaista clipart-kuvaa, kuvaketta, tsättikuplaa ja muuta hypermediailmiötä siihen on pystytty upottamaan. Toisella kierroksella pääsin kiinni jutun juoneen, ja testailin heilua kameralle ja tuottaa mahdollisimman paljon ryönää ruudulle. Seinälle heijastetussa Mem()ryˆˆfault -teossarjassa esiintyvin sanoin: ”You touched the computer today? Did it make you happy?” Be mindful of your happiness indeed…
Did it? Did it really?
SpoonForge, Dungeon of Desperation. Tarinan mukaan vitsistä alkunsa saanut visuaalinen novelli oli yksi esillä olleista videopeleistä. Sympaattinen visuaalinen ilme. Pelimaailma sijoittuu luolastotyrmään, jonka epäonnisia asuttajia jututetaan. Esillä oli pelin lisäksi konseptitaidetta, joka toi vähän pelimuseofiilistä esitykseen. Interaktiivisin esillä olleista videopeleistä, ja on jopa tulossa myyntiin valmistuttuaan.
Löysin läppärini (tai no, samanmallisen) osana Erial Doloresin Hechizo-installaatiota.
Koen syntyneeni, kuten muutkin tietokoneiden kanssa tekemisissä olleet millenniaalit, onnekkaaseen sukupolveen. Kun pääsin tutustumaan ensimmäistä kertaa kunnolla tietokoneisiin 1990-luvun puolenvälin tienoilla, yleisin tapa kuljettaa dataa niiden välillä oli disketti eli levyke. Internet tuli kuitenkin vauhdilla myös minun tietoisuuteeni. Väitän surffanneeni ensimmäistä kertaa netissä 30 vuotta sitten, ja kotonani on ollut pysyvästi jonkinlainen nettiyhteys vuodesta 1998 lähtien.
Teknologialla kohti utopiaa
1990-luvun tekninen kehitys oli huumaavaa, ja sen ympärillä käydyt diskurssit samanlaisia kuin aina uuden teknologian syntyessä. Internet tulisi mullistamaan maailman (tätä ei kukaan taida kiistää). Sen kautta avoin tieto tulisi johtamaan ylempään ymmärrykseen ja rauhaan ihmisten välillä (joka ei taas ole ihan niin onnistunut ennustus). Tuolloin oli itsestään selvää, että tietokone oli suunniteltu käyttäjäänsä varten, ja käyttäjä pystyi päättämään vapaasti, mitä ohjelmia laitteellaan ajoi.
Verkko on minulle ollut alusta alkaen graafinen ja siihen on tarvittu selain. Olen hiukan liian nuori jotta olisin kokenut BBS-purkit ja tekstipohjaiset yhteydet. IRC-kanavillakin pyörin aktiivisemmin vasta piraattitoiminnan yhteydessä 2000-luvulla. Ensimmäinen käyttämäni pikaviestin oli ICQ, sekä pian sen jälkeen kaikkien lämmöllä muistama MSN Messenger.
Mesessä pystyi lähettämään tiedostoja… Ainakin silloin, kun tähdet ja kuu olivat oikeassa asennossa.
2000-luvun alku loi nykymuotoisen Internetin. Verkkosivuteknologioiden standardit kehittyivät nykyisenkaltaisiksi. Web 2.0 -liike toi siihen asti melko staattisiin ja rujoihin palvelutoteutuksiin ammattimaista graafista ilmettä ja dynaamisesti päivittyvää sisältöä. Tässä vaiheessa nörtit ja avoimen tiedon aktivistit olivat edelleen verkon kehittämisessä suuressa roolissa. Suurimmilla sivustoilla oli yleensä todella kattavat ohjelmointirajapinnat (API:t), joiden avulla pystyttiin rakentamaan todellista verkkoa sivustojen välille.
Verkon avoimuuden ja digitaalisten sisältöjen vapauden puolestapuhujat olivat kuitenkin jatkuvasti törmäyskurssilla niiden kanssa, joiden taloudellinen hyöty oli kiinni siitä, että pääsyä erilaisiin hyödykkeisiin rajoitetaan. Kun yritysten rahantekomallit kannustivat sulkemaan käyttäjät muurien sisäpuolelle ”walled garden” -ajatuksella, rajapinnat alkoivat sulkeutua ja ristipölytys palvelujen välillä vähentyä 2010-luvulla. Verkkoaktivistit, kuten EFF ja piraattiliike esittivät pessimistisiä näkemyksiä siitä, mihin suuntaan verkko on menossa, mikäli suuntaa ei käännetä. Arabikevät osoitti kyllä vapaan viestinvälityksen hyödyt yhteiskunnallisessa liikehdinnässä ja GDPR:llä vahvistettiin EU-alueen tietosuojasäädöksiä. Sen sijaan Metan rooli Cambridge Analytica -skandaalissa ja rohingyojen kansanmurhassa sekä filtterikuplien vaikutus ihmisten välisiin suhteisiin paljastivat, että jokin oli menossa pahasti pieleen.
2020-luvulla verkon kehitys on jatkunut isossa kuvassa kohti kyberpunk-dystopiaa. Alkaa olla selvää, että Internetissä toimivat samat vallan mekanismit kuin muussakin yhteiskunnassa. Verkon hajautuneisuus ja kansainvälisyys on johtanut siihen, ettei yhdelläkään valtiolla ole selvää kontrollia sen toimintaan. Suurimman vallankäyttäjän roolin ovatkin ottaneet yksityiset yritykset, joiden palveluissa lähes kaikki verkonkäyttäjät viettävät aikaansa.
Kun vuosituhannen alussa nörttejä houkuteltiin innostumaan ketteristä ja dynaamisista palveluista avoimen lähdekoodin ja avoimien rajapintojen avulla, nyt pääsy rajapintoihin on rajattu tiukasti ja aiemmin avoimet järjestelmät ovat muuttuneet suljetuiksi. Reddit tappoi kolmannen osapuolen ohjelmistot, koska niiden kautta ei voinut taata mainostuloja. Googlen emoyhtiö Alphabet on pitkään pitänyt Android-puhelimien käyttöjärjestelmän ytimen avoimena, mutta alkoi hiljattain päivittää sitä viivästetysti. Lisäksi yritys on poistamassa mahdollisuuden kehittää sovelluksia Androidille ilman tunnistautumista. Valta päättää älypuhelimien toiminnasta ei ole koskaan ollut teknisesti käyttäjällä vaan sen käyttöjärjestelmän tarjoajalla (käytännössä Appella tai Googlella).
Samaa teknologiauskoa on käytetty muovaamaan työmarkkinoita, kun Uberien ja Woltien startup-huumassa on luotu uusi pätkätyöläisten luokka. Alustatalouden oman ajan jakamisen mielikuvamarkkinointi on keskiluokkaidylliä, jossa esimerkiksi kauppareissulla voisi kuljettaa myös naapurille eväät. Todellisuus on sähköpyöräparkki kävelykadulla ja vieressä kylmässä kyhjötteleviä ei-kantasuomalaisen näköisiä seuraavaa puhelimen kilahdusta odottelevia jakelijoita. Itsensä työllistäjien asemasta yrittäjänä vai työntekijänä kiistellään edelleen, vaikka on ilmiselvää, kenellä todellisuudessa on tilanteessa valta. Taloudellinen hyöty valuu tietenkin ylöspäin, kuten aina.
Siinä missä Uber-kuskeja on ollut tarjolla jonoksi asti, nörtit ovat luottaneet omaan erityisasemaansa työmarkkinoilla. Koko vuosituhannen alun kuka tahansa koodaamisen perusteet osaava on löytänyt haluamiaan töitä marssimalla lähes mihin tahansa yritykseen sisään. Ja paremmin asiasta ymmärtävät ovat voineet käytännössä määritellä oman palkkatasonsa. Tarvetta ammatilliseen järjestäytymiseen ei ole koettu, kun suuri osa tekijöistä on kokenut olevansa lähes pomoporrasta, tai ainakin omaavansa vipuvartta yrityksen taloudelliseen tulokseen. Kunnes yhtäkkiä keksittiin laajat kielimallit, ja maailma meni sekaisin.
Tekoälyn aikaansaama juopa
Todellinen syy IT-alan irtisanomisiin Yhdysvalloissa on toki paljon monimutkaisempi ja liittyy luultavasti Trumpin ensimmäisen kauden kirjanpitosäädösten muutoksiin, mutta erinäisten kriisien aikaansaama talouden notkahdus on antanut mahdollisuuden selitellä työpaikkojen vähenemistä tekoälyn erinomaisuudella. Yhtäkkiä ei olekaan enää selvää, että uusi työ löytyy tuosta noin vaan. Moni on myös huomannut todelliset valtasuhteet, joita tekoäly tekee näkyväksi. Työnantajan näkökulmasta yksittäisellä työntekijällä ei ole niin merkitystä. Jos työntekijät ovat kielimallien myötä vaihdettavissa halvempiin, se olisi taloudellisesti hölmöä jättää tekemättä.
Tekoälystä on tullut alalla kuin uskonkappale. Vaikka on edelleen epäselvää, mitkä tekoälymallien todelliset hyödyt työelämässä ovat, markkinoinnin puolella uskotaan kovasti, että kaikki hienot asiat realisoituvat jälleen kerran uuden teknologian avulla. Tähän veikkaukseen on myös käytetty järkyttävät määrät resursseja niin rahana, opetusmateriaalina kuin hiilidioksidiekvivalentteina. Ei voi sanoa, että datakeskusyhtiöden hiilipäästöjen lasku olisi jäljessä tavoitteesta, vaan päinvastoin päästöt ovat nousseet räjähdysmäisesti laskentatehon käytön lisääntyessä.
Tunnen useita ihmisiä, jotka ovat saaneet tekoälymallien avulla luotua paljon sellaista, mihin eivät aiemmin olisi pystyneet tai ehtineet. Moni AI-mallien kelkkaan lähteneistä väittää, että mikäli nyt ei lähde mukaan opettelemaan, ei myöhemmin kerkiä apajille. Olen aina epäillyt tätä väittämää: toistaiseksi olen voinut opetella kaiken omaan tahtiini, eikä se ole haitannut uralla etenemistä. Olen myös todennut, että mikäli tuo pitää paikkaansa, en ehkä välttämättä halua edes niin poissulkevaan teknologiaan mukaan.
Tiedän myös monia, jotka eivät ole saaneet tekoälymalleilla erityisiä tuloksia. Lisäksi useat ovat rajoittaneet tekoälyn käyttöään tai jopa kieltäytyneet siitä kokonaan. Monet heistä kuuluvat tähän pettyneiden joukkoon, jotka ovat kokeneet saman kehityshuuman nuoruudessaan, mutta ovat nyt kokeneet vahvan disillusionismin ja päätyneet miettimään arvojaan uudemman kerran.
Juopa näiden kahden ryhmän välillä tuntuu lähinnä syvenevän, samaan tapaan kuin muutkin yhteiskunnan kahtiajaot. Tämä teksti ja aiemmat kirjoitukseni tekoälystä eivät jättäne epäselväksi, että koen enemmän hengenheimolaisuutta skeptikoiden ryhmän kanssa.
Voiko valtarakenteita purkaa?
Vallankumous on syönyt lapsensa jälleen kerran. Laissez-faire-ideologia ja viestinnän radikaali vapaus Internetissä ei ole johtanut siihen utopiaan, johon minäkin jaksoin pitkään luottaa, vaan tutut valtarakenteet toistavat itseään ja verkon vapaus on joka päivä eri tavoin uhattuna. Neutraali teknologia paljastuu kaksoiskäyttöiseksi, kun Microsoft tarjoaa Israelille laskentakapasiteettia tiedonlouhintaa varten palestiinalaisten kansanmurhassa. Sananvapaus on palvelujen omistajille näennäisen tärkeää, kunnes joku alkaa twiitata Elon Muskin yksityislentokoneen sijaintia julkisen datan perusteella.
Itsereflektio voi johtaa monenlaiseen toimintaan. Haluaisin itse purkaa riippuvuuteni niin moneen suureen teknologiayritykseen kuin mahdollista, ja yksi teko oli sometilien poisto. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven: olen edelleen suhteessa muun muassa Googleen (älypuhelin, joka on liian välttämätön nyky-yhteiskunnassa), Metaan (Whatsapp, jonka käyttö ryhmäviestimenä on liian laajaa), Microsoftiin (lapset pelaavat Minecraftia)… Töissä käytetyistä palveluista puhumattakaan.
Moni on myös kaivanut kirpputoreja ja kaappejaan, löytäen sieltä vielä käyttökelpoista teknologiaa, tai yrittänyt miettiä, millainen uusi teknologia voisi palauttaa valtaa käyttäjälleen. Mainitsen muutaman esimerkin:
Fediversumi on federoitujen verkkopalvelujen malli, joista tunnetuin alusta lienee somepalvelu Mastodon.
Indieweb on paluu 1990-luvun lopun persoonallisten verkkosivujen Internetiin verkkorinkeineen ja vieraskirjoineen.
Smolweb kannustaa teknisesti kevyiden verkkosivujen rakentamiseen.
Gemini-protokolla on henkinen jälkeläinen Internetin alkuaikoina HTTP:lle kisan hävinneelle Gopherille, joka tarjoaa rajoittuneemman tavan rakentaa omaa nurkkaa verkkoon.
Permacomputing on visio yksinkertaisten tietokoneiden ja niiden verkkojen ylläpitämisestä katastrofinjälkeisessä yhteiskunnassa.
Offpunk on zenmäisen tietoinen suhtautuminen teknologiaan, jossa valitaan tietoisesti, mitkä työkalut tukevat itsensä ja yhteisönsä kehittämistä.
Retrotietokoneilu tai retropelaaminen, jonka avulla voi elää uudelleen nuoruuttaan tai kokea taideteoksia hitaammalla tahdilla.
Sekä tietenkin edelleen avoimen lähdekoodin projektit: Olen käyttänyt tietokoneissani vain Linux-käyttöjärjestelmää jo yli kymmenen vuoden ajan, ja Firefox on ainut selain joka mahdollistaa luotettavan mainosten estämisen.
On siis edelleen olemassa keinoja kehittää teknologiaa ja verkkoa vähemmän kaupallisesti ja enemmän voimaannuttaen sen käyttäjää. Moni pidempään tietokoneiden kanssa mukana ollut ei ole ehkä tuntenut intoa uusista teknologisista avauksista pitkään aikaan, mutta saattaa löytää näistä palveluista jotain jo unohtunutta tunnetta. Yhteyden luonti globaalissa mittakaavassa kaikkiin maailman ihmisiin ei ehkä Internetin avulla onnistunut, mutta pienemmät yhteisöt eivät ole kadonneet mihinkään.
Ehkä tärkeintä näissä kaikissa teknologisissa ratkaisuissa on muistaa, että niiden avulla voidaan rakentaa yhteisöä ja sosiaalisuutta muiden aiheiden ympärille. Nörtit kun tuppaavat usein käymään niissä lähinnä keskusteluja itse teknologiasta.
