Tässä artikkelisarjassa puhun utopioista. Mihin enemmän tai vähemmän utopistisiin ajatuksiin olen viimeisen 20 vuoden aikana tutustunut, miten niihin suhtaudun ja ovatko niiden tavoitteet edenneet? Lue kaikki sarjan artikkelit tästä.
Mainonta Internetissä on lähtenyt käsistä jo vuosia sitten. Monilla verkkosivuilla sisältö on täysin toissijaista suhteessa mainoksiin. Kaikki, jotka tietävät mahdollisuudesta, käyttävät mainoksen estäjiä. Mainokset estämällä säästyy turhalta verkkoliikenteeltä, vähentää tietokoneen kuormitusta ja säästyy myös haittaohjelmilta.
Mainosyhtiöt eivät tästä pidä, ja yrittävät kannustaa kaikin keinoin käyttäjiä sulkemaan mainosten esto-ohjelmat. Googlen emoyhtiö Alphabet on ollut tämän suhteen jakomielisessä tilanteessa: Samaan aikaan kun toinen osa yrityksestä yrittää myydä verkkomainoksia, toisessa osassa kehitetään Chrome-selainta, jonka yksi suosituimpia lisäosia on ollut mainostenestäjä, uBlock Origin.
Markkinamiehet ovat voiton päällä: Chromesta ollaan poistamassa ominaisuudet, jotka sallivat täysimittaisen mainosten eston. uBlock toimii edelleen täydellä teholla esimerkiksi Firefox-selaimessa, mutta pelkona on, että jossain vaiheessa Mozillakin taipuu taloudellisten realiteettien edessä. Vuosikertomuksessaan säätiö puhuu mm. ”eettisempien” mainostuskeinojen puolesta.
Verkossa mainoksia voi jossain määrin siis edelleen estää, mutta kaupunkitilassa mainoksista ei voi kieltäytyä. Niiden lukumäärä ja mittakaava kasvaa pikkuhiljaa, samalla kun videoseinät korvaavat yhä useamman staattisen mainostaulun. Pahimmillaan osa mainostauluista häiritsee kuvan lisäksi myös äänellä. Tämä kaikki lisää kaupunkitilassa olevia ylimääräistä hälyä ja aistiärsykkeitä, jonka seurauksena jotkin ihmiset saattavat valita jäävänsä mieluummin kotiin.
Mainostaulut ovat myös turvallisuusriski. Liian kirkas taulu väärässä paikassa voi sokaista liikkujan pimeällä, etenkin jos kuvan kirkkaus vaihtuu äkillisesti tummemmasta kirkkaaseen. Tällä viikolla uutisoitiin, kuinka mainostaulu oli irronnut tuulessa ja tappanut ihmisen Tampereella.
Voisimme myös tehdä toisin ja päättää, ettemme halua kaduillemme ylimääräisiä mainoksia. Mainostaulujen sijaan näkisin katukuvassa mieluummin puita, pensaita ja köynnöksiä.
São Paulon kaupungissa ei ole sallittu mainoksia vuodesta 2007 alkaen. Mainosten poistolla oli yllättäviä seurauksia: monessa paikassa paljastui, että mainostaulut peittivät konkreettisia ongelmia, kuten slummikortteleita tai laittomia hikipajoja. Poiston jälkeen näihin pystyttiin puuttumaan.
Liike-elämän toimijat vastustivat lakia (ja vastustavat edelleen), mutta kaupungin asukkaat ovat kannattaneet sitä. Jälkimmäisten sanan tulisi olla vahvemmalla, kun puhutaan oman asuinalueen viihtyvyydestä.
Kōdō Simone meni hiljattain vielä pidemmälle: hän ehdotti, että kaikenlaisen mainonnan voisi kieltää kokonaan. Simonen mukaan markkinoinnin tarkoitus ei ole nykypäivänä enää lisätä ihmisten tietoa, vaan synnyttää tunnereaktioita. Tästä johtuen kyky ajatella kriittisesti omilla aivoillaan vähenee, populismi nousee ja ihmisten hyvinvointi vähenee.
Tässä ollaan taas utopian ytimessä: Ehdotetaan jotain sellaista, joka on täysin kuvitelmien äärilaidasta, tai jopa vähän sen yli. Mikäli mainokset eivät lisää viihtyvyyttä, miksi meidän tulisi sietää niitä?