Kuukausi: elokuu 2024

Ei sähköautokaan ole ympäristöteko

kirjoittaja

Mielipidekirjoitus, julkaistu Keskisuomalaisessa 29.8.2024.

Keskisuomalaisen pääkirjoitus 26.8. pitää sähköauton ostamista ympäristötekona. Samalla palstalla on nähty myös aiemmin vastaavia väittämiä siitä, miten liikenteen sähköistyminen painaa päästöt nollaan ja ratkaisee osaltaan ilmastokriisin.

Kirjoitukset jättävät huomiotta, että yksityisautoilun haittavaikutukset ovat paljon muutakin kuin vain hiilipäästöjä. Renkaista irtoaa mikromuovia. Tienrakennus syö suuria määriä öljyä ja muita resursseja. Suuremmat ja painavammat autot ovat vaarallisia muille kulkijoille. Tiet aiheuttavat suurimman osan kaupunkien häiritsevästä melusta.

Isossa kuvassa Suomessa ja EU:ssa rahahanat ovat herkemmin auki autoliikenneinvestoinneille kuin rautateille. Tieinfralle löydetään miljoonia vedoten tavarakuljetuksiin, ja parannukset kannustavat yksityisautoiluun.

Pääkirjoitusten teksti kärsii näköalattomuudesta. Tulevaisuuteen katsova lehti visioisi kiskoilla kulkevan joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn ympärille keskittyvää liikennepolitiikkaa ja yhteiskuntarakennetta.

Parempi ympäristöteko olisi jättää se ensimmäinen auto kokonaan ostamatta. Kattava joukkoliikenne myös kannustaisi jatkamaan asumista muualla kuin keskustaajamissa, kun pendelöinti työpaikalle olisi mahdollista esimerkiksi sujuvin junayhteyksin.

Hyvä esimerkki kritiikittömästä suhtautumisesta tieinvestointeihin on lukuisia artikkeleita vuosien aikana synnyttänyt Vaajakosken ohitustie. Rakennuskustannukset on arvioitu 225 miljoonaksi.

Keski-Suomen liiton muutaman vuoden takaisen selvityksen perusteella samalla rahalla käynnistäisi ja pyörittäisi alueen lähijunaliikennettä laajimmassa ehdotetussa muodossaankin yli 20 vuotta! Kun huomioi raidekertoimen – joka näkyy esimerkiksi Tampereen ratikan suosiossa – panostus lähijuniin vähentäisi varmasti painetta uusiin tieinvestointeihin.

Yksi laskennallisesti parhaista ilmastoteoista on toki luopua lapsien teosta. Oletan sen olevan yhtenä tekijänä pienenevissä syntyvyysluvuissa.

Itselleni tämä valinta ei ole enää mahdollinen. Ehkä siksi perheellämme on käytettynä ostettu sähköauto, jolla ajetaan silloin kun matka ei ole pyöräiltävissä.

Poliitikko-Miika vuonna 2024

kirjoittaja

Pääsin tänään pitkästä aikaa lehteen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa napatulla kuvituskuvalla. Koko sivun artikkelissa ja kolumnissa kerrottiin Piraattipuolueen kannattajakorttikeräyksen epäonnistumisesta ja pienpuolueiden kannatuksen laskusta. Haastattelussa puolueen nykyinen varapuheenjohtaja Marek Nečada muistutti, että puolueen esille nostamat epäkohdat eivät ole vuosien aikana kadonneet mihinkään.

Miksi puolue kuihtui? Kirjoitin oleelliset asiat jo kuntavaalien 2021 tulosanalyysissä ja muutamassa sitä edeltäneessä arviossa, eikä noihin näkökulmiin ole tullut pahemmin uutta sanottavaa.

Miten ympäröivä maailma on sitten muuttunut vuodesta 2008, jolloin Suomen piraattipuolue perustettiin? Tuolloin oltiin vielä ajassa ennen nykymuotoista sosiaalista mediaa, ja Internetin vaikutuksesta yhteiskuntaan kirjoittivat harvat ja valitut. Piraattiliike oli syntynyt pohjimmiltaan vastapainona mediateollisuuden ylilyönneille: tekijänoikeuksien valvonnan varjolla oltiin pikkuhiljaa viemässä pois yksityisyys, ja sitä kautta yksilönvapaudet. Ajan myötä emme toki Suomessa päätyneet täyteen valvontadystopiaan, mutta viranomaiset ovat saaneet paikka paikoin laajempia oikeuksia kuin olisi ehkä ollut tarve antaa. Muualla maailmassa tilanne on tältä osin ikävä kyllä huonompi.

Kriisiaikoina arvot kovettuvat, ja konservatismi nostaa päätään. Oikeistolaisten arvojen nousu on ollut koronakriisin ja Ukrainan sodan kannattamana viime vuosina rajua. Kannatuslukemilla on perusteltu rajuja leikkauksia, jotka koskevat pääosin pienituloisia ja muuten heikommassa asemassa olevia. Samalla johdonmukaisesti mm. leikataan luonnonsuojelusta ja yritetään keinotekoisesti madaltaa polttoaineiden hintoja. Ei ole helppoa olla pro-market liberaali ituhippi, kun pro-business-kaverit imuroivat rahaa kavereiden firmoille.

Toisaalta maailma tuntuu myös jakautuneemmalta: polarisaatiota tehdään vähän väkisin joka asiasta, eikä välttämättä edes haluta ymmärtää toista osapuolta. Kompromissien teko on vaikeaa, kun kaikki tuntuu olevan absoluuttista ja halutuille päätöksille ei edes haluta nähdä vaihtoehtoja. Päätöksentekijän on myös paljon helpompaa olla reaktiivinen ja hoitaa seurausta, kuin proaktiivinen ja yrittää vaikuttaa syihin.

Mutta missä sitten on poliitikko-Miika tänään? Täytyy myöntää, että elämä tuli vastaan: ruuhkavuosihelvetti aiheutti sen, että kaikkeen ei enää pystynyt. Vähensin omaa aktiivisuuttani eri yhdistyksissä samalla kun puoluetoimintakin päättyi. Virallisesti kuulun tosiaan nykyään vihreisiin, mutta en ole toistaiseksi ollut varsinaisesti aktiivinen puolueessa.
Blogaaminenkin on ollut aina turhan vaikeaa, kun yritän sanoa liikaa asioita kerralla. Järkevämpää olisi keskittyä olennaiseen ja kirjoittaa lyhyemmin ja useammin.

Asiat, joihin haluaisin vaikuttaa, ovat pitkälti samoja kuin ennenkin: yksityisyyden suoja ja hallinnon avoimuus tietoyhteiskunnassa, liikennepolitiikka, sekä uusimpana luonnonsuojelu.

Ehkä innostun palaamaan näihin vielä lähiaikoina.