Tässä artikkelisarjassa puhun utopioista. Mihin enemmän tai vähemmän utopistisiin ajatuksiin olen viimeisen 20 vuoden aikana tutustunut, miten niihin suhtaudun ja ovatko niiden tavoitteet edenneet? Lue kaikki sarjan artikkelit tästä.
Mennään utopiasarjassa lähemmäksi ja otetaan tähän väliin ”mini-utopia” Jyväskylästä. Kaupunki lähti tavoittelemaan joitain vuosia sitten liikuntapääkaupungin asemaa nostaen sen yhdeksi strategiseksi tavoitteeksi.
En aluksi osannut kiinnittää tähän muutokseen erityistä huomiota. Osittain se johtui siitä, etten ollut vielä tuolloin löytänyt itselleni parhaiten sopivia liikkumisen tai urheilun tapoja. Käsittelin tuolloin liikuntaa lähinnä hyötyliikuntana esimerkiksi työmatka- ja asiointipyöräliyn kautta, tai portaiden käyttönä hissin sijaan sekä joukkoliikenteen pakottamina kävelymatkoina kotiovelta pysäkille ja työpaikan ovelle.
Jyväskylässä on joka vuosi toukokuussa pyöräilyviikko. Osana viikon ohjelmaa järjestetään aina myös seminaari, jossa käsitellään kaikenlaista pyöräilyyn enemmän tai vähemmän liittyvää. Vuonna 2016 yhtenä seminaarin osana käytiin läpi kaupungin liikuntapaikkojen tuon ajan investointeja. Kun virkahenkilö esitteli eri puolille kaupunkia syntyneitä ja syntyviä pallokenttiä, skeittipuistoja ja pumptrack-ratoja, huomasin välistämättä innostuvani.
Olin hämmentynyt: olin tottunut siihen, että kaupungilta kuulee yleensä vain leikkauksia, kurjuuksia ja köyhyttä. Tuolloin kuitenkin kerrottiin, miten paljon erilaisia lähiliikuntapaikkoja oli luvassa ympäri kaupunkia, joita kuka tahansa pääsisi hyödyntämään ilmaiseksi! Mikään muu esitys ei ole vuosien varrella jäänyt yhtä hyvin mieleeni, ja vain sen takia, että se sai hymyn huulilleni kertomalla konkreettisista asioista, joita kaupungissamme tapahtuu.
Investointitahti on jatkunut. Vaikka mediassa näkyvin hanke Hippos ei olekaan edennyt alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, lähilliikuntapaikat ovat sen kuin lisääntyneet koulujen, päiväkotien ja päiväkeskusten läheisyydessä. Myös rantaraittia on laajennettu ja välineitä on lisätty sen varrelle.
Liikuntapääkaupunki alkaa näkyä muuallakin kaupungin toiminnassa, mutta hitaasti. Vuonna 2015 hyväksytyn pyöräilyn edistämisohjelman toimeenpano olisi mitä parhainta liikuntapääkaupunkibrändin edistämistä. Sitä ei ikävä kyllä ole toteutettu suunnitelman mukaisesti, ja tavoite 25 % pyöräilyn kulkutapaosuudesta vuoteen 2025 mennessä ei tule varmasti toteutumaan.
Sotekustannuksia säästävään, liikkuvaan ja liikunnalliseen elämäntapaan ei ole poppaskonsteja: se onnistuu vain liikkumalla. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että rakenteet vaikuttavat kaikilla tasoilla. Kuten olen kertonut, olen pakottanut itseni liikkumaan sillä, etten omistanut pitkään aikaan autoa. Vastaavasti kaupunki voi kannustaa liikkumaan parantamalla entisestään liikkumisen olosuhteita. Se tarkoittaa parempia pyöräteitä, kattavampaa joukkoliikennettä, miellyttävämpiä kävelyreittejä. Sekä toki niitä monipuolisia lähiliikuntapaikkoja.
Haluan kuulla vastaavanlaisia hienoja esityksiä liikuntaolosuhteiden paranemisesta myös jatkossa. Nämä ovat niitä juttuja, joista pitäisi pitää enemmänkin melua. Näin muutkin pääsevät kokemaan sen tunteen, kun jotain tavoitellaan, ja sitä kohti todella päästään. Näin utopiat tulevat tosiksi.