Tähysit kohti utopioita – kiitos!

Kunta- ja aluevaalit 2025 ovat takana, ja mikäli tarkastuslaskenta ei tuo muutosta tilanteeseen, sain Jyväskylässä 50 ja Keski-Suomessa 56 ääntä. Kiitos sinulle, joka äänestit minua, tai jotakuta muuta vihreää ehdokasta!

Näillä äänimäärillä varsinaiset ja varavaltuutetun paikat jäivät haaveeksi. En asettanut itselleni varsinaisia tavoitteita, olkoonkin että ääntenlaskennan edetessä aloin jännittää, toistuuko kuntavaalien 68 äänen putki (sekä 2012 että 2017). Niihin (saatika vuoden 2015 eduskuntavaalitulokseen) verrattuna tulos on silti tietyllä tapaa lievä pettymys. Olen kuitenkin tyytyväinen, että sain katkaistua pitkän tauon poliitikon elämässäni, ja äänet hyödyttivät listaamme kokonaisuutena.

Unelmasta käytäntöön

Paluu politiikkaan sujui yllättävän kivuttomasti. Löysin jo lähtökuopissa utopianäkökulman, jonka halusin ottaa kantavaksi teemaksi kampanjalleni. Tunsin oloni tervetulleeksi mukaan vihreiden syyspäivillä Tampereella, ja useiden vaalien kokemuksesta oli monin tavoin hyötyä matkan varrella. Halusin pitää kiinni siitä, että haluan edes yhden kerran elämässäni vetää vaalikampanjan täysin omilla ehdoillani ilman muita vastuutehtäviä.

Kampanjan suurin epäonnistuminen tapahtui talvella. Siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt olla aktiivinen lehtien palstoilla, suunnitella mainoskampanjaa ja syvempiä aiheita, en olisi halunnut kuulla puhuttavankaan vaaleista ja vitkuttelin kampanjan rakentelua viimeiseen saakka. Veikkaan, että podin kaamosmasennusta tai vastaavaa lamaannusta, josta pääsin irtoamaan vasta siinä vaiheessa kun asioita oli pakko alkaa tehdä ehdokasasettelun loppusuoralla. Kun ajatus ei kulje, on vaikeaa työstää mitään rakentavaa näytölle tai paperille.

Siinä vaiheessa kun päästiin katukampanjointiin, se tuntuikin sitten jo todella helpolta. Kadulla ei tarvitse miettiä blogipostauksia, ja kampanjoinnin yhteydessä pystyi tuottamaan myös videosisältöä. Joukkoliikenne ja lähijunat herättivät paljon vastakaikua keskusteluissa: moni ihmetteli kanssani, miksemme hyödynnä ympärillämme olevaa infraa tehokkaammin.

Mieleen jäi myös (epätarkka lainaus) ”sulla on tosi erilaisia ja kypsiä ajatuksia kunnallispoliitikoksi”, kun olimme keskustelleet hetken aikaa avoimen tiedon ja kulttuurin tuottamisesta kunta- ja aluetasolla. Huomaan, miten helppoa minun on unohtaa, kuinka radikaaleja piraattiaatteen ajatukset ovat edelleen, koska ne ovat olleet minulle itsestäänselviä jo vuosikaudet.

Organisaatioista irtautumisessa oli oma etunsa: olin proaktiivinen esimerkiksi tilanteissa, joissa kampanjakalenterissa ammotti suuri aukko tai kun väkeä oli niin paljon yhdessä paikassa, että sitä riitti jalkautumaan useampaan kohteeseen. Halusin myös kestävän liikenteen teeman mukaisesti tehdä kampanjakierroksen Linkillä – tämäkin onnistui, kiitos Elman ja Ari-Pekan!

Halusin viedä kampanjaani tietoisesti kauemmaksi pelkästä kävelykadulla pyörimisestä. Linkkikierroksen lisäksi kävin pari kertaa Muuramessa ja kerran Korpilahdella. Äänekoskellakin olisin sukulaisuussyistä halunnut piipahtaa, mutta en kerennyt. Vaikka muutaman päivän pystyinkin olemaan jopa lomalla töistä, ennakkoäänestysajan keskelle osui mökkireissu kaverien kanssa sekä työmatka Helsinkiin – jonka yhteydessä löysin kuitenkin toistaiseksi näteimmän vaaliflyerin!

Markkinointi ja mainonta

Päätin suunnata molempiin vaaleihin noin 1000 euron budjetin, jonka puitteissa pysyin. Avoimuuden periaatteiden mukaisesti tein vaalirahoituksen ennakkoilmoitukset sekä kunta- että aluevaaleista. Arvioin etukäteen, että ammattimaisen kampanjan olisi saanut n. 5000–10000 euron yhteisbudjetilla.

Mainoskampanjani jäi viime tinkaan, kuten ylempänä totesin. Lopulta tyrkkäsin kaksi mainosta Keskisuomalaiseen ja bussimainokset pyörimään ennakkoäänestyksen ajalle Palokkaan ja Vaajakoskelle. Painotin näissä ratikka- ja lähijunateemaa, joka selvästi resonoi useammassakin äänestäjässä. En usko näillä mainoksilla olleen kovin suurta vaikutusta lopputulokseen.

Ehdokaspinssi ja vaaliflyeri kaulanauhassa.

Vaalikoneet olivat jälleen kerran rasittavia, ja tiedän, että olisin voinut vastata paremmin moneen kysymykseen. Ylen koneen videot jäivät kuvaamatta, kun en vaan löytänyt oikeaa tulokulmaa niihin. Olisi varmaan pitänyt vain puhua edes jotain ympäripyöreää kaupunkirakenteesta ja liikenteestä.

Olin aktiivisempi sosiaalisessa mediassa kuin useampaan vuoteen, ja sain muutamille heitoilleni yllättävänkin laajaa näkyvyyttä Blueskyssä ja Instagramissa. En tehnyt kummassakaan kampanjointia ihan täysillä: jonkinlainen nöyryys esti laittamasta hyvissä ajoin kampanjavauhtia täysille, ja myöhemmin en enää saanut sitä aikaiseksi muun kampanjoinnin viedessä mukanaan. Loppupäässä panostin enemmän Instagram-sisältöön, ja videoissakin oma ehdokkuuteni oli yleisesti vain sivujuonne, ei selvästi esille tuotu asia. Tämän olisi voinut tehdä toisinkin.

Flyereitä tilasin lopulta kolme 500 kappaleen erää. Ensimmäinen erä oli 250 gramman paksuista paperia, jälkimmäiset kaksi 200 grammalla. Niistä oli helppo ottaa kiinni katukampanjoinnissa. Muutamia lappuja päätyi myös postilaatikoihin, mutta luukutus ei ollut kovin suunniteltua ja se vaihe jäi muutenkin minulta erinäisistä syistä väliin. Ensi kerralla tämänkin osalta paremmin.

Mitä sitten seuraavaksi?

Mainitsin kampanjan aikana, että vaaleissa voi ostaa näkyvyyttä, mutta todellinen orgaaninen näkyvyys syntyy vaalien ulkopuolella ja etenkin silloin kun tekee jotain muuta kuin politiikkaa. Tämä on se osuus vaalityöstä, jossa en ole toistaiseksi ollut kovin hyvä. Mikäli haluan yrittää uudelleen paremmalla onnella neljän vuoden päästä, täytyy minun lisätä kuitenkin tunnettuuttani jollain tavalla.

Naureskelimme Arton kanssa tuntimäärille, jotka käytimme 2010-luvulla vaalikampanjointiin. Hänelle se ei tuntunut tuottavan tälläkään kertaa mitään ongelmia, mutta minulla tunnit jäivät vähemmiksi kuin ennen (vaikka moni väittikin, että vietin todella paljon aikaa kadulla). Vaikken löytänytkään ihan samantapaista intohimoa kuin aiempien kampanjoiden yhteydessä olen kokenut, itse kampanjointi oli kuitenkin mukavaa ja osasin tällä kertaa myös huolehtia paremmin omasta (ja sitä kautta muun perheen) jaksamisesta sen aikana.

Katsotaan nyt sitten, mitä mahdollisuuksia pian alkavat luottamustehtäväneuvottelut tuovat tullessaan. Niiden lopputulos ohjannee myös sitä, mistä teemoista tunnettuus syntyy. Puoluejärjestöissäkin lienee aina aktiivipaikkoja vapaana innokkaalle tekijälle.

Kampanjan päätyttyä pitää palauttaa mieleen utopioista tärkein. Maailma, jossa ilmastokriisi ja luonnon köyhtyminen on ratkaistu. Siinä on edelleen se päämäärä, jota kohti suunnata, mitä sitten päätyykään tekemään.

Utopiasarja 5: Mainokseton kaupunki

Tässä artikkelisarjassa puhun utopioista. Mihin enemmän tai vähemmän utopistisiin ajatuksiin olen viimeisen 20 vuoden aikana tutustunut, miten niihin suhtaudun ja ovatko niiden tavoitteet edenneet? Lue kaikki sarjan artikkelit tästä.

Mainonta Internetissä on lähtenyt käsistä jo vuosia sitten. Monilla verkkosivuilla sisältö on täysin toissijaista suhteessa mainoksiin. Kaikki, jotka tietävät mahdollisuudesta, käyttävät mainoksen estäjiä. Mainokset estämällä säästyy turhalta verkkoliikenteeltä, vähentää tietokoneen kuormitusta ja säästyy myös haittaohjelmilta.

Mainosyhtiöt eivät tästä pidä, ja yrittävät kannustaa kaikin keinoin käyttäjiä sulkemaan mainosten esto-ohjelmat. Googlen emoyhtiö Alphabet on ollut tämän suhteen jakomielisessä tilanteessa: Samaan aikaan kun toinen osa yrityksestä yrittää myydä verkkomainoksia, toisessa osassa kehitetään Chrome-selainta, jonka yksi suosituimpia lisäosia on ollut mainostenestäjä, uBlock Origin.

Markkinamiehet ovat voiton päällä: Chromesta ollaan poistamassa ominaisuudet, jotka sallivat täysimittaisen mainosten eston. uBlock toimii edelleen täydellä teholla esimerkiksi Firefox-selaimessa, mutta pelkona on, että jossain vaiheessa Mozillakin taipuu taloudellisten realiteettien edessä. Vuosikertomuksessaan säätiö puhuu mm. ”eettisempien” mainostuskeinojen puolesta.

Verkossa mainoksia voi jossain määrin siis edelleen estää, mutta kaupunkitilassa mainoksista ei voi kieltäytyä. Niiden lukumäärä ja mittakaava kasvaa pikkuhiljaa, samalla kun videoseinät korvaavat yhä useamman staattisen mainostaulun. Pahimmillaan osa mainostauluista häiritsee kuvan lisäksi myös äänellä. Tämä kaikki lisää kaupunkitilassa olevia ylimääräistä hälyä ja aistiärsykkeitä, jonka seurauksena jotkin ihmiset saattavat valita jäävänsä mieluummin kotiin.

Mainostaulut ovat myös turvallisuusriski. Liian kirkas taulu väärässä paikassa voi sokaista liikkujan pimeällä, etenkin jos kuvan kirkkaus vaihtuu äkillisesti tummemmasta kirkkaaseen. Tällä viikolla uutisoitiin, kuinka mainostaulu oli irronnut tuulessa ja tappanut ihmisen Tampereella.

Voisimme myös tehdä toisin ja päättää, ettemme halua kaduillemme ylimääräisiä mainoksia. Mainostaulujen sijaan näkisin katukuvassa mieluummin puita, pensaita ja köynnöksiä.

São Paulon kaupungissa ei ole sallittu mainoksia vuodesta 2007 alkaen. Mainosten poistolla oli yllättäviä seurauksia: monessa paikassa paljastui, että mainostaulut peittivät konkreettisia ongelmia, kuten slummikortteleita tai laittomia hikipajoja. Poiston jälkeen näihin pystyttiin puuttumaan.

Liike-elämän toimijat vastustivat lakia (ja vastustavat edelleen), mutta kaupungin asukkaat ovat kannattaneet sitä. Jälkimmäisten sanan tulisi olla vahvemmalla, kun puhutaan oman asuinalueen viihtyvyydestä.

Kōdō Simone meni hiljattain vielä pidemmälle: hän ehdotti, että kaikenlaisen mainonnan voisi kieltää kokonaan. Simonen mukaan markkinoinnin tarkoitus ei ole nykypäivänä enää lisätä ihmisten tietoa, vaan synnyttää tunnereaktioita. Tästä johtuen kyky ajatella kriittisesti omilla aivoillaan vähenee, populismi nousee ja ihmisten hyvinvointi vähenee.

Tässä ollaan taas utopian ytimessä: Ehdotetaan jotain sellaista, joka on täysin kuvitelmien äärilaidasta, tai jopa vähän sen yli. Mikäli mainokset eivät lisää viihtyvyyttä, miksi meidän tulisi sietää niitä?

Kenen ääni kuuluu liikennepolitiikassa?

Jyväskylään ei onneksi tullut kaupunkimoottoritietä Harjun taakse. Kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen olot paranevat, mutta vielä on joitain muutoksia, jotka tuntuvat liian rohkeilta, esimerkiksi bussikaista.

Liikennepolitiikka on myös tasa-arvopolitiikkaa! Keskimääräinen henkilöautoilija on mies, bussilla kulkevat lapset, naiset, vanhukset ja maahanmuuttajat. Keiden sekunnit ovat arvokkaampia liikenteessä?

Kuvaleikkeiden lähteitä:

Video on julkaistu alunperin Instagramissa.