Kuukausi: marraskuu 2024

Utopiasarja 2: Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi

kirjoittaja

Tässä artikkelisarjassa puhun utopioista. Mihin enemmän tai vähemmän utopistisiin ajatuksiin olen viimeisen 20 vuoden aikana tutustunut, miten niihin suhtaudun ja ovatko niiden tavoitteet edenneet? Lue kaikki sarjan artikkelit tästä.

Kun vuosia sitten kampanjoimme vaaliteltalla Jyväskylän Kävelykadulla, ständille pysähtyi yksi politiikasta selvästi kiinnostunut henkilö keskustelemaan kanssamme. Hän ei lopulta ollut niin kiinnostunut meidän sanomastamme, vaan paljasti kannattavansa puoluetta, joka ajaisi täysin automatisoitua avaruushomoluksuskommunismia.

Siis mitä?

Kyseessä on Internetin tuottama väännös Aaron Bastanin alun perin kehittämästä utopiasta, täysautomatisoidusta luksuskommunismista, jonka sanomaa on vielä vähän laajennettu avaruuden ja arvoliberalismin kautta. Suomessa ajatuksia on tuonut esille Pontus Purokuru samannimisessä kirjassaan.

Luksuskommunismi edustaa selvästi nykymaailmasta ponnistavaa utopiaa. Jokainen sen nimen osista paljastaa palan siitä yhteiskunnasta, jota sen kannattajat haluavat rakentaa.

Automaation mahdollistama työn tehokkuuden lisääminen on viime vuosina vaikuttanut paljon siihen, miten työt jakautuvat. Työaikaa on välillä pidennetty tuottavuuden lisäämisen nimissä, mutta luksuskommunismi puhuu päinvastaisesta. Jos automaatioaste nousee, ihmisten vapaa-ajan ja itsensä toteuttamisen määrä pitäisi kasvaa.

Olen itsekin ollut monesti työviikon lyhentämisen kannalla. Jos nykymallin mukaista kokoaikatyötä ei riitä kaikille, pitäisikö työpäivien määrää vähentää nykyisestä? Tuolloin ylityöllistetyt saisivat enemmän vapaa-aikaa, ja työttömille löytyisi lisää tehtävää. Olen ajatellut palata tähänkin aiheeseen jonain päivänä.

Luksuskommunismi sijoittuu avaruuteen, ja pitää näin yllä tähtiin kurkottelun unelmaa. Kun ihmiskunta levittäytyy maapallon ulkopuolelle, se valloittaa uusia planeettoja ja levittää mukanaan utopistista sanomaansa. Tasa-arvoon ja muiden kunnioittamiseen viitataan homo-liitteen kautta.

Utopia on nimensä mukaisesti vahvan vasemmistolainen, ja tämä on se osuus mikä ei ihan niin paljoa iske minuun. Ymmärrän kuitenkin mistä tämä kumpuaa: jos kaikki mahdollinen on automatisoitu, ihmisille ei ole enää tarjolla perinteisiä työtehtäviä. Työnteko muuttuu vapaaehtoiseksi itsensä toteuttamisen tavaksi. Edellisen utopiasarjani artikkelin aihe, perustulo, liittyy tähän, mikäli haluamme säilyttää jonkinlaisen markkinatalouden perusmuodon, jolla jokainen voi vaikuttaa haluamansa luksuksen määrään.

Oletettavasti täysin automatisoidussa utopiassa automaation kehittäminen olisi keskittynyt muutamalle jättimäiselle teknologiayritykselle. Olemme käyneet ja joudumme jatkossakin käymään keskusteluja siitä, millä mekanismilla teknologiajättien voittoja jaetaan niille yhteiskunnille, joissa ja joihin ne vaikuttavat. Emme toistaiseksi ole keksineet tähän täysin aukottomia malleja.

Luksuskommunismin tulevaisuudenkuva on jossain määrin järjetön, mutta kuitenkin tavoiteltavissa oleva. Se on mielestäni radikaaliudessaan kiehtova ja jännittävä: samaan aikaan siinä on paljon tuttua, mutta se edustaa rajusti nykyisestä poikkeavaa elämäntapaa.

Minusta ei tullut vaalikadulla luksuskommunismin varaukseton kannattaja, enkä ole sitä tänäänkään. Elämäni olisi kuitenkin köyhempi, jos en tietäisi siitä. Utopiana se on mielestäni loistava, ja tietyt osat jopa tavoiteltavia. Se muistuttaa, että aina voi tavoitella kuuta taivaalta. Jos sitten saavuttaisi edes pilvet.

Lyhyesti luonnonsuojelusta

kirjoittaja

Tämä on BlueSky-ketjun arkistointi.

Lainaan itseäni, koska aamulla päässä pyöri luonnonsuojelu ja muiden toimijoiden kuin valtion rooli. Sekä toki myös Pentti Linkola.

Mikäli lahjoitukset voittoa tavoittelemattomille toimijoille olisivat verovähennettäviä, se nostaisi varmasti esimerkiksi Luonnonperintösäätiön lahjoitusmääriä.

Luin Pentti Linkolan elämäkerran syksyllä 2021, ja se vahvisti tuntemuksiani siitä, ettei lopulta muulla päätöksenteolla kuin ilmastokriisin torjunnalla ole merkitystä.

Se myös opetti ympäristönsuojelun ja luonnonsuojelun välisen eron – ensimmäinen tapahtuu ihmisen lähtökohdista, toinen luonnon.

Kirjan lukemisesta lähtien olen myös lahjoittanut kuukausittain Luonnonperintösäätiölle. Summa ei ole kovin kummoinen, mutta se kumuloituu. Pikkuhiljaa saadaan suojeltua enemmän ja enemmän luontoa – ellei sitä ehditä pilata välissä.

Suomalaisilla on perinteisesti ollut ajatus, että julkinen sektori hoitaa lapset, vanhukset ja myös luonnon. Ja tästä tavoitteesta on hyvä pitää kiinni myös tulevaisuudessa.

Mutta entä jos ei hoida, tai hoitaa vain vaillinaisesti? Silloin on nojattava muihin toimijoihin.

Vallan hajauttamisesta puhuu myös David Jonstad kirjassaan Sivilisaation loppu. Sopeutuvaisimmat eivät jätä kaikkea yhden kortin varaan, vaan rakentavat ympärilleen pienempää yhteisöä.

Luonnonsuojelussakaan emme voi luottaa yhteen vahvaan valtioon, vaan meidän on nojattava hajautetumpaan malliin.

Meidän täytyy jatkaa yrityksiin vaikuttamista, jotta he lisäävät vapaaehtoisia suojelutoimia ja kehittävät kestävämpiä toimintamalleja.

Lisäksi niiden, jotka pystyvät, on tuettava niitä säätiöitä, jotka edistävät luonnonsuojelua.

Näin varmistamme, ettei luonnonsuojelu jää yhdelle kortille.

Vastaavasti mikäli valtion tasolla asiat eivät etene, voimme vaikuttaa kuntien, maakuntien ja esimerkiksi seurakuntien (jotka ovat usein suuria maanomistajia!) kautta. Reittejä on monia samaan päämäärään.

Some: viikko tykitystä

kirjoittaja

Viikko aktiivisempaa sometusta uusissa palveluissa takana, joten aika vähän ihmetellä, miltä tämä maailma tuntuu. Taas siis tätä metailua.

Innostuin Blueskystä vähän turhankin paljon. Helppoa huutelua ruudulle vähän siitä ja tästä, ja välillä tulee kommenttia ja tykkäystä takaisin. Huomaan kyllä, että on helppo alkaa rakentaa kuplaa, jos ei aktiivisesti laajenna verkostoaan. Ihan jännä nähdä, miten palvelu kehittyy jatkossa, saako pidettyä positiivisen pöhinän vai iskeekö Ikuinen Syyskuu päälle.

Testasin myös kirjoittaa vähän pidemmän postiputken kun sopiva uutinen osui kohdalle, ja kopioin sen blogiin talteen. Tämä on vähän win-win, kun sillä saa sisältöä molempiin kanaviin.

Instagram sen sijaan ei ole oikein jaksanut innostaa. Tuntuu, että ominaisuuksia ja sitä kautta opeteltavaa ja metailua on aivan liikaa. Jos haluaa näkyvyyttä, ei riitä, että vain lähettelee kuvia kuten silloin kauan sitten – pitäisi myös nauhoitella tarinoita ja keloja. Ja jos laittaakin kuvan, se pitäisi myös jakaa tarinassa. ”Ain’t nobody got time for this”, kuten meemissä sanotaan. Ominaisuuksien käytön harjoitteluun sisältyy myös nolotuskynnys, vaikka ei sille ole mitään todellista syytä.

Meta tuntuu myös olevan äärettömän skeptinen IG-tilistäni. Sain jo heti tilin luomisen jälkeen ensimmäisenä näkyviin tilinjäädytyssivun, josta pääsin eroon vahvistelemalla sähköpostia ja puhelinnumeora. Myöhemmin paljastui, että talvimaisemat olivat myös liikaa Instagramin tekoälyille, sillä niiden lisäämisen jälkeen sain uudelleen banaanivasarasta. Sovellus kehotti minua nauhoittamaan varmistusvideota, mutta se ei toiminut.

Instagramin virheviesti: "Internetyhteydessässi voi olla häiriö, tai laitteellasi ei ole riittävästi tallennustilaa". Tilaa oli 200 gigatavua.
Kiitos tästä, Instagram.

Selaimen kautta yrittämällä oli sentään mahdollista lähettää pelkkä selfiekuva, joka hyväksyttiin. Ja toki sähköposti ja puhelinnumero piti vahvistaa uudelleen. Ja vahvistustekstiviestikin tuli vasta toisella yrittämällä. Tästä kaikesta huomaa hyvin, ettei Instagram ole enää käyttäjien haalimisvaiheessa, vaan ihmiset haluavat niin kovasti käyttää palvelua, etteivät pienet esteet hetkauta.

Noh, seuraavan kerran kyllä luovutan. Ja kirjoitan sen jälkeen kiukkuisen blogauksen siitä, miten amerikkalaiset somejätit vaikuttavat siihen, mitä saamme tehdä ja missä saamme näkyä. Saatan kyllä kirjoittaa samantyylisen jutun muutenkin.

Mutta miksi tosiaan päädyin lopulta Blueskyhyn, vaikka Mastodonkin on olemassa? Selitin valinnan itselleni sillä, että Bluesky on niin kovassa nousussa, että siellä saa nopeammalla askartelulla äänensä kuuluviin. Lisäksi handle-verifikaatio houkutti, mikä olisi Mastodonin puolella vaatinut enemmän askartelua. Olen sillannut tunnukseni Mastodon-verkostoon, joten seuranta onnistuu molempiin suuntiin – ja sitä onkin jo hyödynnetty.

Sometukseen uppoaa kyllä hyvin aikaa, kuten ennakkoon pelkäsin, että käy. RSS-lukijassa on monta artikkelia odottamassa, että ”kerkiäisin” niiden pariin. Kirjat eivät ole pompanneet hyllystä niin helposti käteen kuin puhelin. Toisaalta olen myös kirjoittanut huomattavasti enemmän omia ajatuksia Blueskyn puolelle ja blogiin kuin muutamaan vuoteen.

Koska sisällön kiinnostavuus ja laatu ratkaisee, olen yrittänyt pitää oman meiningin somessa positiivisena ja rakentavana. Haluan postata muutakin kuin pelkkää politiikkaa, vaan myös arjen maisemia ja tunnelmia. Bluesky on tosin luonteeltaan sellainen, että täytyy keskittyä, jotta muistaa postailla myös muuta kuin yhteiskunnallisia mielipiteitä.

Tätä mäenlaskutunnelmakuvaa en laittanut Instagramiin.

Mutta se somesta! Tavoitteenani on julkaista tällä viikolla utopiasarjan kakkososa blogiin. Siinä mennäänkin sitten ulkoavaruuteen asti, ennen kuin kolmososassa tullaan takaisin Jyväskylän alueelle. Näitä odotellessa.

Kulttuurille elinvoimaa verovähennyksestä?

kirjoittaja

Mielipidekirjoitus, julkaistu Keskisuomalaisen verkkolehdessä 23.11.2024.

Suomessa on toisen maailmansodan jälkeen ja etenkin Helsingin olympialaisista lähtien katsottu ihailevasti länteen, erityisesti Yhdysvaltoihin. Tämä heijastuu siihen, mitkä elokuvat, musiikkiartistit, televisio-ohjelmat ja kirjat menestyvät ja ovat tunnettuja maassamme.

Yksityisellä rahalla syntyvä kotimainen kulttuuri toistaa monesti näitä englanninkielisen maailman kuvia. Niistä syntyvät mielikuvat vaikuttavat myös päättäjien ratkaisuihin vaikkapa kaupunkisuunnittelussa tai huumepolitiikassa. Moni päätös yhteiskunnassamme heijastaa rapakon takaista maailmaa, niin hyvässä kuin pahassa.

Julkinen sektori rahoittaa Suomessa kulttuuria monin tavoin. Monissa muissakin Euroopan maissa rahoitetaan julkisesti omaa taidetta osana kielen ja kulttuurin ylläpitoa. Usein tätä perustellaan vastavoimana englanninkieliselle mediaympäristölle. Nyt valtionhallinnon säästöt ovat vaikuttamassa laajasti eri puolille kotimaista kulttuurikenttää.

Perinteisillä kulttuurialoilla on sama ongelma kuin uudemmilla: ihmisten vapaa-aikaa on rajallinen määrä, jolloin yhteen taide-elämykseen käytetty aika on väistämättä toiselta pois. Toisaalta nykypäivänä periaatteessa kenellä tahansa on mahdollisuus menestyä tekemällään taiteella.

Influensserit ansaitsevat fanien mikromaksujen tai kaupallisen yhteistyön kautta. Some- tai videopalveluissa julkaistu teos ei välttämättä ole taidetta perinteisesti ajateltuna, mutta oman aikansa kulttuuria se varmasti edustaa.

Pitäisikö taiteen tukemisessakin ottaa mallia jenkkilästä? Yhdysvalloissa, ja itse asiassa monessa Euroopankin maassa, on mahdollista vähentää verotuksessa lahjoitukset voittoa tavoittelemattomille toimijoille. Meilläpäin vain korkeakouluille annetut lahjat ovat vähennyskelpoisia henkilöverotuksessa.

Taidetta ja kulttuuria tullaan tekemään aina, riippumatta rahoituksesta. Resurssit vaikuttavat teosten mittakaavaan ja vaikuttavuuteen, sekä siihen, kuinka moni voi keskittyä taiteen tekemiseen.

Lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentaminen parantaisi esimerkiksi apurahoja taiteilijoille tarjoavien säätiöiden rahoitusta. Kotimaisen kulttuurin elinvoimaa se lisäisi varmasti.

Lyhyesti toimeentulotuesta

kirjoittaja

Tämä on BlueSky-ketjun arkistointi.

”Aikaisempia papereita ei ole aina luettu ja selvitetty”.

Kelasta kannellaan nyt enemmän kuin vuosiin – toimeentulo­tukipäätöksissä toistuu yksinkertainen virhe (Yle.fi)

Koska olin ensin käyttämässä ja myöhemmin ylläpitämässä niitä, tiedän, että Kela ratkaisee toimeentulotukipäätökset järjestelmillä, jotka soveltuvat huonosti siihen tarkoitukseen.

Asiakirjojen hallinta on suunniteltu jo kauan sitten siitä näkökulmasta, että asiakkaalla on pääsääntöisesti maksussa yksi-kaksi etuutta kerrallaan ja asiakkuudet ovat helposti hahmotettavissa.

Tämä yksinkertaistus ei usein päde toimeentulotuen saajiin, joiden muut etuudet ovat todella vaihtelevia.

Osasyynä on myös totun ratkaisujärjestelmä, joka on suunniteltu yksittäiset etuusratkaisut ja lyhyet myöntöjaksot edellä, eikä tue tarpeeksi (usein monivuotisen!) asiakkuuden elinkaarta.

Toimeentulotuen käsittelyssä on myös ollut vuodesta 2017 lähtien jatkuva kiire, ja tavoitteeksi on otettu (mielestäni asiakkaan kannalta epäreilusti) ratkaista hakemukset lain säätämässä 7 päivän maksimissa, sen sijaan että tavoiteltaisiin viimesijaisen tukimuodon hengen mukaista 2-4 päivää.

Saman asiakkaan hakemuksia käsittelee yleensä joka kerta satunnaisesti eri henkilö, jonka tehtävänä on päästä kiinni yksilölliseen tilanteeseen lähes puhtaalta pöydältä.

Tässä ristipaineessa on ymmärrettävää, että moni tapaus ratkaistaan hätiköiden ja sen suuremmin elämäntilannetta tutkimatta.

Tämäkin ketju on toki vain yksinkertaistus, ja haluan korostaa, että suurin osa tapauksista menee oikein.

Tarvittaisiin kuitenkin teknisiä muutoksia etuuskäsittelyyn sekä hallinnollisia muutoksia työskentelytapoihin, jotta asiointikokemus paranisi nykyisestä ja turhat valitukset poistuisivat.