Tämä on BlueSky-ketjun arkistointi.
Lainaan itseäni, koska aamulla päässä pyöri luonnonsuojelu ja muiden toimijoiden kuin valtion rooli. Sekä toki myös Pentti Linkola.
Mikäli lahjoitukset voittoa tavoittelemattomille toimijoille olisivat verovähennettäviä, se nostaisi varmasti esimerkiksi Luonnonperintösäätiön lahjoitusmääriä.
Luin Pentti Linkolan elämäkerran syksyllä 2021, ja se vahvisti tuntemuksiani siitä, ettei lopulta muulla päätöksenteolla kuin ilmastokriisin torjunnalla ole merkitystä.
Se myös opetti ympäristönsuojelun ja luonnonsuojelun välisen eron – ensimmäinen tapahtuu ihmisen lähtökohdista, toinen luonnon.
Kirjan lukemisesta lähtien olen myös lahjoittanut kuukausittain Luonnonperintösäätiölle. Summa ei ole kovin kummoinen, mutta se kumuloituu. Pikkuhiljaa saadaan suojeltua enemmän ja enemmän luontoa – ellei sitä ehditä pilata välissä.
Suomalaisilla on perinteisesti ollut ajatus, että julkinen sektori hoitaa lapset, vanhukset ja myös luonnon. Ja tästä tavoitteesta on hyvä pitää kiinni myös tulevaisuudessa.
Mutta entä jos ei hoida, tai hoitaa vain vaillinaisesti? Silloin on nojattava muihin toimijoihin.
Vallan hajauttamisesta puhuu myös David Jonstad kirjassaan Sivilisaation loppu. Sopeutuvaisimmat eivät jätä kaikkea yhden kortin varaan, vaan rakentavat ympärilleen pienempää yhteisöä.
Luonnonsuojelussakaan emme voi luottaa yhteen vahvaan valtioon, vaan meidän on nojattava hajautetumpaan malliin.
Meidän täytyy jatkaa yrityksiin vaikuttamista, jotta he lisäävät vapaaehtoisia suojelutoimia ja kehittävät kestävämpiä toimintamalleja.
Lisäksi niiden, jotka pystyvät, on tuettava niitä säätiöitä, jotka edistävät luonnonsuojelua.
Näin varmistamme, ettei luonnonsuojelu jää yhdelle kortille.
Vastaavasti mikäli valtion tasolla asiat eivät etene, voimme vaikuttaa kuntien, maakuntien ja esimerkiksi seurakuntien (jotka ovat usein suuria maanomistajia!) kautta. Reittejä on monia samaan päämäärään.