Tässä artikkelisarjassa puhun utopioista. Mihin enemmän tai vähemmän utopistisiin ajatuksiin olen viimeisen 20 vuoden aikana tutustunut, miten niihin suhtaudun ja ovatko niiden tavoitteet edenneet? Lue kaikki sarjan artikkelit tästä.
Kun vuosia sitten kampanjoimme vaaliteltalla Jyväskylän Kävelykadulla, ständille pysähtyi yksi politiikasta selvästi kiinnostunut henkilö keskustelemaan kanssamme. Hän ei lopulta ollut niin kiinnostunut meidän sanomastamme, vaan paljasti kannattavansa puoluetta, joka ajaisi täysin automatisoitua avaruushomoluksuskommunismia.
Siis mitä?
Kyseessä on Internetin tuottama väännös Aaron Bastanin alun perin kehittämästä utopiasta, täysautomatisoidusta luksuskommunismista, jonka sanomaa on vielä vähän laajennettu avaruuden ja arvoliberalismin kautta. Suomessa ajatuksia on tuonut esille Pontus Purokuru samannimisessä kirjassaan.
Luksuskommunismi edustaa selvästi nykymaailmasta ponnistavaa utopiaa. Jokainen sen nimen osista paljastaa palan siitä yhteiskunnasta, jota sen kannattajat haluavat rakentaa.
Automaation mahdollistama työn tehokkuuden lisääminen on viime vuosina vaikuttanut paljon siihen, miten työt jakautuvat. Työaikaa on välillä pidennetty tuottavuuden lisäämisen nimissä, mutta luksuskommunismi puhuu päinvastaisesta. Jos automaatioaste nousee, ihmisten vapaa-ajan ja itsensä toteuttamisen määrä pitäisi kasvaa.
Olen itsekin ollut monesti työviikon lyhentämisen kannalla. Jos nykymallin mukaista kokoaikatyötä ei riitä kaikille, pitäisikö työpäivien määrää vähentää nykyisestä? Tuolloin ylityöllistetyt saisivat enemmän vapaa-aikaa, ja työttömille löytyisi lisää tehtävää. Olen ajatellut palata tähänkin aiheeseen jonain päivänä.
Luksuskommunismi sijoittuu avaruuteen, ja pitää näin yllä tähtiin kurkottelun unelmaa. Kun ihmiskunta levittäytyy maapallon ulkopuolelle, se valloittaa uusia planeettoja ja levittää mukanaan utopistista sanomaansa. Tasa-arvoon ja muiden kunnioittamiseen viitataan homo-liitteen kautta.
Utopia on nimensä mukaisesti vahvan vasemmistolainen, ja tämä on se osuus mikä ei ihan niin paljoa iske minuun. Ymmärrän kuitenkin mistä tämä kumpuaa: jos kaikki mahdollinen on automatisoitu, ihmisille ei ole enää tarjolla perinteisiä työtehtäviä. Työnteko muuttuu vapaaehtoiseksi itsensä toteuttamisen tavaksi. Edellisen utopiasarjani artikkelin aihe, perustulo, liittyy tähän, mikäli haluamme säilyttää jonkinlaisen markkinatalouden perusmuodon, jolla jokainen voi vaikuttaa haluamansa luksuksen määrään.
Oletettavasti täysin automatisoidussa utopiassa automaation kehittäminen olisi keskittynyt muutamalle jättimäiselle teknologiayritykselle. Olemme käyneet ja joudumme jatkossakin käymään keskusteluja siitä, millä mekanismilla teknologiajättien voittoja jaetaan niille yhteiskunnille, joissa ja joihin ne vaikuttavat. Emme toistaiseksi ole keksineet tähän täysin aukottomia malleja.
Luksuskommunismin tulevaisuudenkuva on jossain määrin järjetön, mutta kuitenkin tavoiteltavissa oleva. Se on mielestäni radikaaliudessaan kiehtova ja jännittävä: samaan aikaan siinä on paljon tuttua, mutta se edustaa rajusti nykyisestä poikkeavaa elämäntapaa.
Minusta ei tullut vaalikadulla luksuskommunismin varaukseton kannattaja, enkä ole sitä tänäänkään. Elämäni olisi kuitenkin köyhempi, jos en tietäisi siitä. Utopiana se on mielestäni loistava, ja tietyt osat jopa tavoiteltavia. Se muistuttaa, että aina voi tavoitella kuuta taivaalta. Jos sitten saavuttaisi edes pilvet.