Koska tämä on matkailublogi ja kertoo Miikan matkoista maailman ääriin, blogin oikea toiminnallisuus piti käydä testaamassa todellisella matkalla. Valitettavasti kameraa lienen menossa ostamaan vasta huomenna, joten en pysty vielä tarjoamaan kuvamateriaalia tältä reissulta. (Pikkukuva lisätty vuonna 2012, nyt kun olen saanut kuvat kännykästä koneelle!)
Koska ensimmäiset matkat, joista tämä blogi tulee kertomaan, tehtäneen junalla, hyppäsin harjoitusta hakiakseni junaan (mallia taajama, sinisissä vaunuissa on tunnelma ihan toisenlainen kuin kliinisissä nykyaikaisemmissa VR-konsernin junissa) noin puoli kymmeneltä maanantaiaamuna, suuntana Seinäjoki. Matka kaupunkiin sujui kuin tanssi, jota rytmitti dieselveturin jyske ja kiskojen kolke, ja jonka välillä rajuinakin liikkeinä toimivat vanhan ja huonokuntoisen radan töyssyt sekä vaunun penkkien ja lattian heiluminen sen mukaan kun joku käveli sillä. Perillä olin noin 9 seisakkeen jälkeen puoli kahden aikoihin, jonka jälkeen sain tappaa aikaa neljään asti, jolloin ystäväni Teemu oli tuleva pääsemään töistä.
Seinäjoen nimi viittaa vesistöihin, joten aloitin tutustumiseni lähiympäristöön vaeltelemalla kaupungissa. Kuljin matkakeskukselta keskustaan ja sieltä Seinäjoen kirkon editse (on muuten aika massiivinen kirkko, ja ihan kohtuu hieno jopa) kohti puronreunaa, jonka olin jo aiemmin katsonut sopivaksi kävelylle. Sopivuus tuli todistettua kun tajusin kuinka paljon paremmalta Seinäjoen kaupungin kävelyreittiratkaisut veden, nurmikon ja luonnonkasvien äärellä näyttivät kuin esimerkiksi Jyväsjärven betoni/kivikkoratkaisut… Istahdin jossain välissä myös jonkinlaiseen ajanviettokatokseen, josta lainasin hetkellisesti jonkun pahaa aavistamattoman henkilön langattoman verkon tarjoamaa internet-yhteyttä. Ihmiset, suojatkaa ne yhteytenne jos ette halua kutsumattomia vieraita… Kiersin Seinäjoen rantaa takaisinpäin keskustaan, ja tapasin Teemun hetkeä myöhemmin. Kävimme syömässä, ja iloksemme rankkasade kasteli meidät (no, varsinkin Teemun, jonka suojavarustus oli vajavainen). Säiden haltijat olivat kuitenkin suosiolliset hetkeä myöhemmin, kun palattuamme Teemun asunnolle aurinko alkoi paistaa. Hyödynsimme heti tilaisuuden ja pääsin tutustumaan myös ei-niin-harmaaseen-ja-sateiseen Seinäjokeen, mikä vahvisti sen, että Seinäjoen kaupunki sai Miikan Virallisen Hyväksynnän (Miika’s Seal of Approval).
Paluumatkalla kokeilin ensin Pendolinoa 20:43 Seinäjoelta Tampereelle. Hyvä juna sinänsä, mutta edelleen liian hidas minulle (vaikkakin oli ihan kivaa huomata kuinka juna kulki noin 180-200 km/h suuren osaa matkasta, joka kesti noin tunnin) ja penkit ovat surkeat. Yllätyin junan ollessa perillä Tampereen asemalla 5 minuuttia ennen aikatauluun merkittyä saapumisaikaa, jonka ansiosta pääsin melkein odottamaan jatkoyhteyttäni – jossa sama penkkien surkeus jatkuu (kirjoitan tätä jossain pimeässä metsässä Oriveden ja Jämsän välillä). Intercityn ylävaunun hyöty häviää pimeyden peittäessä maan…
Mukava matka kaiken kaikkiaan, ja tietty onnellisuus taitaa paistaa minusta tälläkin hetkellä 🙂 Suomi on erittäin kaunis maa, ei siitä vaan pääse mihinkään – kunhan sitä vaan näkisi täällä pimeässä 😉 Matkaa Jyväskylään on vielä jäljellä puolisen tuntia, ja sitten kävelen kotiin. Sitten reissu onkin ohi ja pääsen keskittymään siihen Suureen Lähtöön, johon on huomenna tiistaina enää 9 päivää. Nyt uni saa minusta vallan.