Herättyäni söin maukkaan aamupalan (2 sämpylää ja teetä) Station Hostelin aulassa. Pakkasin tavarani (yövyin 3 tytön ja 2 pojan kanssa samassa huoneessa, olin ensimmäinen joka poistui, jos ei lasketa sitä heppua joka oli juuri saapunut Kaliforniasta ja nukkui illan ja valvoi aamuyön), keräsin ne lattialta, täytin vesipulloni Kölninvedellä ja poistuin hostellista kohti rautatieasemaa.
Aseman edessä seisahduin hetkeksi ihastelemaan tuomiokirkkoa. Yritin ottaa kirkosta kuvan, mutta edes laajakulmaisimmassa asennossaan kameraan ei mahtunut kuin puolikas kirkko – ja olin sentään lähes 100 metrin päässä siitä… Kaksikerroksinen express-taajamajunani kohti Aachenia lähti kello 9:07. Istahdin alakertaan, koska yläkerta vaikutti turhan täydeltä. Sitä se todennäköisesti ei ollut, mutta sain alakertaan tehtyä itselleni oman pienen sopen.
Matkasta Aacheniin ei ole mitään ihmeellistä kerrottavaa – ihailin maisemia ja aamun aurinkoista iloa, yrittäen napata muutaman valokuvan aina silloin tällöin. Sain kuviin tylsiä kohteita ja jännät jäivät pusikon (tai meluaidan) taakse ennen kuin ehdin kaivaa kameran esiin (sama toistui aika usein joka junassa). Aachenissa sain kokea Belgian ranskankielisen yhteiskunnan ilot heti, kun SNCB:n (en muista flaaminkielistä lyhennettä, joka on vissiin se virallinen) taajamajuna puksutti (okei, se kulki sähköllä, mutta olisi ihan hyvin voinut puksuttaa) asemalle. Kyseessä oli ränsistynyt tummanpunainen 2-vaunuinen yhdistelmä, joka tuntui olleen tuolla reitillä (Aachen-Liège) melko pitkän aikaa liikenteessä…
Kun vihdoin aloin saada kuulutuksista selvää ja konnarikin (jonka kanssa kiistelin hetken siitä, pitäisikö lippuni leimata vai ei, päättyi konnarin lausahdukseen ”vous n’allez pas quand même m’apprendre mon travail” ja lipun leimaukseen; seuraavassa junassa kysyin asiaa konnarilta joka taas sanoi minun olleen oikeassa) puhui ymmärrettävää mongerrusta, oli selvää että olin saapunut Belgiaan, tuohon maahan jossa tulen elämään seuraavat 9-10 kuukautta elämästäni. Junan saapuessa Liège-Guilleminsin asemalle (ohitettuaan idyllisiä vuoristokylämaisemia) huomasin että ranskalainen yhteiskunta jännittää minua; podin koko ajan pelkoa, että joku nappaa jonkun kassin huomaamattani tai jotain…
Liègessä vaihdoin Ostenden intercityyn, joka oli jo enemmän normaalin junan näköinen. Tunnin matkan jälkeen saavuin Bruxelles-Midin asemalle jonka jälkeen minun suunnitelman mukaan piti suunnistaa majapaikkaani, Génération Europe -majataloon. Ongelmaksi tuli vain se, että vaikka tiesin osoitteen (Norsukatu), en löytänyt mistään kaupungin karttaa jossa se olisi näkynyt. Yritin löytää myös ilmaista Wlan-hotspottia turhaan, kunnes taivuin ja soitin hostelliin, jonka ohjeiden avulla löysin helposti perille (vaikka meinasinkin nousta väärään suuntaan menevään raitiovaunuun…). Siistiydyttyäni ja ulkokuntoon laittauduttuani pääsin katsomaan viimeiset kierrokset Euroopan GP:stä alakerran telkkarista, ja pääsin nauttimaan Kimin varikkosähläilyistä ja moottoririkosta. Näin siis ratkaisevimmat hetket…
Päivitettyäni blogiin eilisen päivän merkinnän suuntasin ulos tietämättä sen tarkemmin mihin jalkani minut veisivät. Tavoitteenani oli päästä eroon jännityksestä tutustumalla ympäristööni, ja se tulikin onnistumaan melko hyvin. Kävelin pohjoiseen kanavanrantaa ”Kierroksen ja Taksien” ohi (Kuninkaallinen Arkisto vissiin), löytäen tieni ison kirkon vierestä Kuninkaallisen Palatsin puistoon. Tarkemmin sanottuna kryptalle, johon on haudattu kuningatar Astrid. Vilkaistuani kryptan (Astrid oli kaunis ainakin patsaan perusteella) kävelin eteenpäin hirvittävän janon saattelemana, olin nimittäin unohtanut juomapullon majataloon… Sain janoni onneksi sammutettua puistoalueelle saapuessani, kun ostin kioskilta kokiksen.
Jossain vaiheessa suunnitelmani oli tarkentunut kävelymatkaksi Atomiumille, ja tuo Brysselin Eiffelin torni alkoikin jo pilkistellä puiden raoista siihen malliin, että saavuin 50-vuotiaalle monumentille hetkessä. En jaksanut nousta ylös ensinnäkään hinnan takia, ja toisekseen koska se oli menossa kiinni. Pitää joskus toiste käydä sitten uudestaan. Istuskelin hetken Atomiumin alla ihastellen sitä ja poiskävellessäni tarkastin Brysselin Maailmannäyttelyn 50-vuotisjuhlaesittelyn (valokuvia eri paviljongeista ynnä muuta rojua). Takaisinpäin en jaksanut kävellä, vaan hyppäsin ratikkaan ja ajoin sillä takaisin hostellin pysäkille. Siinä vaiheessa huomasin jo päässeeni aika paljosta jännityksestä eroon; isoin apu oli varmasti 15-kiloisen rinkkamöhkäleen poistumisessa selästä. Kävin syömässä iltapalaa (kebabrulla, jotain Oasis-nimistä mehulimsaa jossa oli mm. mangoa sekä pakolliset belgialaiset perunat, tai fritit) hostellille palatessa yhdessä viereisen turkkilaiskorttelin lukuisista kebabpaikoista. Ruoka oli loistavaa, ja maksoi kaikkineen vain 4 euroa 50 senttiä! Maha tuli täyteen ja palasin hostellille kirjoittamaan merkintää, jonka käyn kohta lyömässä intter Vepsin ihmeelliseen maailmaan.
Huomenna TGV:llä Paraisille, ja erästä henkilöä tapaamaan… 🙂
(Jos en saa kaikkia kuvia lisättyä tänään tuonne gallerian kansioon, pistän ne sinne myöhemmin… Siirtonopeudet hipoo taas pilviä nimittäin)
