Auringon valjetessa Brysselissä maanantai-aamuna olin jo hereillä. Päiväni oli alkanut jo viideltä, jolloin silmäni olivat auenneet eivätkä sulkemisesta huolimatta uneni jatkuneet. Siitä huolimatta nousin sängystä vasta seitsemältä, ja palkitsin itseni maukkaalla aamupalalla.
Aamulle olin suunnitellut tavaroiden pakkaamisen jälkeen seikkailuja Bruxelles-Midin rautatieaseman lähistöllä, joten ulos hostellista tsekkauduttuani kävelin rinkka selässä ratikkaan ja hurautin asemalle. Asemalla menisin varaamaan lipun 12:10 lähtevään TGV:hen kohti Marne-la-Vallée Chessyä – ainakin niin luulin. Tiskillä täti totesi, ettei junassa ollut enää tilaa minuntyyppisille matkaajille. Auts. Hän ehdotti kuitenkin, että kävisin katsomassa toisella tiskillä Lillen kautta kulkevaa vaihtoehtoista junayhteyttä. Sellainen löytyikin helposti, ja 2×3 euroa maksettuani en ollut enää matkustamassa yhdellä, vaan kahdella huippunopealla junalla.
Koska ensimmäinen juna lähtisi 11:10, minulla oli vielä hyvää aikaa asemalla kiertelyyn, ja kävinkin Belgacomin myyntipisteellä hankkimassa itselleni Proximus-prepaid-liittymän. Liittymän hienous on siinä, että saan valita yhden maan johon voin soittaa/viestitellä samalla hinnalla kuin Belgian sisäisesti; valitsin tietenkin rakkaan kotosuomen, ja liittymä lähti toimimaan hetimiten. Nyt siis minulle voi soittaa myös Belgialiittymään (numeroa jakelen jossain välissä), mutta vasta siinä vaiheessa kun asetun säännöllisesti Belgiaan ensi viikon alussa tulen käyttämään sitä.
TGV:tä odottaessani mietiskelin vähän Belgian kaksi- tai kolmikielisyyttä; vaikka maassa virallisesti on käytössä flaami, ranska ja saksa jossain määrin, kuulutukset asemilla tehdään pelkästään alueen omalla kielellä. Ei tulisi kuuloonkaan, että kuulutukset tehtäisiin sekä flaamin- että ranskankielisesti… Miten maa, joka on jakautunut kahteen (tai kolmeen) leiriin kielellisesti, voi koskaan yhdistyä, jos edes valtionyhtiö ei harrasta kuulutuksia molemmilla/kaikilla virallisilla kielillä? Mikä peikko se epämääräistä mongerrusta puhuva kahden penkkirivin päässä istuva ihminen on, että siitä pitää päästä eroon?
TGV lähti ajallaan Brysselistä, ja pääsin nauttimaan 300 km/h matkanopeudesta aina Lilleen asti. Lillessä nousin junasta TGV-alueen ”odotustilaan”, laskeuduin toiselle laiturille ja nousin Marne-la-Vallée Chessyssä pysähtyvään junaan. Koko pysähdys kesti noin puolisen tuntia, ja matka jatkuikin hyvin pian vähän vanhemman sarjan suurnopeusjunalla. TGV:n hienous on siinä, että se ei pelkästään kulje käsittämättömän lujaa vauhtia, vaan se tekee sen pehmeästi ja hiljaisesti (vaikkakin jälkimmäisessä junassa joku komponentti resonoi seinän sisällä). Matkustaminen on nopeaa ja antoisaa, vaikkakin miinuksia tulee maisemista – kuuluisista ranskalaisista lehmistä ei näe kuin pari vilausta silloin tällöin meluvallin tai mäkileikkauksen peittäessä näkymän. Suurin osa matkasta meneekin jonkinlaista seinämää ihaillen…
Matka sujui ongelmitta, ja saavuin pääteasemalleni puoli kahden aikoihin. Istuuduin sovitulle tapaamispaikalle lukemaan kirjaa, ja päivän loppu onkin sitten ihan toinen tarina… 😉