Perustulolla pakkoaktivoinnista itseaktivoitumiseen

Mielipidekirjoitus, julkaistu Keskisuomalaisessa 13.1.2015

Yhteiskunnassamme on käynnissä hidas, mutta sitäkin näkyvämpi muutos. Pitkäaikaista työtä ei ole tarjolla kaikille säännöllisesti, eikä työttömyys Keski-Suomessa ja muissa maakunnissa ei ota hellittääkseen. Viime vuosien ajan ongelmaan on yritetty puuttua perinteisin keinoin: työpaikkoja on pyritty luomaan palkkatuen tai suorien yritystukien kautta. Nämä keinot ovat kuitenkin kääntyneet itseään vastaan, kun palkkatukeen oikeutettu työtön kiilaa työnhaussa muiden edelle.

Keskisuomalainen nosti 11.1.2015 esiin työttömien mahdollisuuden tehdä vapaaehtoistyötä. Monelle pitkään työttömänä olleelle vapaaehtoistoiminta onkin henkireikä muuten yksinäisessä arjessa. Samaan aikaan kunnat pyrkivät eroon omista työttömyyskorvausmaksuistaan ja potkivat pitkäaikaistyöttömiä osallistumaan erilaisiin toimenpiteisiin ja ottamaan vastaan satunnaisia töitä jopa huonoilla työehdoilla karenssien uhalla. Parhaassa tapauksessa työtön saattaa löytää näiden toimien avulla todellisiakin töitä, mutta enimmäkseen kyseessä on lähinnä hetkellistä tilastojen kaunistelua eikä toimenpiteistä ole apua pitkäaikaiseen työllistymiseen. On suorastaan absurdia, että samalla kun toinen viranomainen pohtii, tekeekö joku liikaa töitä ilmaiseksi, toinen patistaa työtöntä aktivoitumaan mitättömin korvauksin.

Oli ihminen sitten työtön, pätkätöissä tai vapaaehtoistyössä, hänellä pitäisi olla yhtäläinen oikeus perustoimeentuloon. Yhtä tärkeää kuin se, että työtön voi osallistua vapaaehtoistyöhön, on se, että hän voi kieltäytyä työnantajan laatimista kohtuuttomista sopimusehdoista ilman pelkoa karensseista ja tukien menettämisistä. Meidän tulee siirtyä pakottamisesta mahdollisuuksien luomiseen. Tämä on yksi niistä syistä, miksi tarvitsemme Suomeen maanlaajuisen perustulokokeilun.

  • Mikko Nummelin

    Perustulo olisi toteutettu jo kauan sitten, jos se onnistuisi helposti. Suurimpana riskinä, joka helposti peittyy alueellisissa perustulokokeiluissa, on sosiaalimenojen voimakas kasvu ja siitä seuraavat paineet suuriin veronkorotuksiin. Tämä ilmeni esimerkiksi Kanadan Dauphinin perustulokokeilussa 1970-luvulla, jossa kokeilun hinta paisui 34-kertaiseksi budjetoidusta:

    http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182489-kanadalainen-perustulokokeilu-1970-luvulla

    Artikkelini lopussa on joitakin omia korjaavia suosituksia perustulon saattamiseksi toimivammaksi.

    Näen varsin surkeana sellaisen tulevaisuudenkuvan, jossa yhteiskunta joutuisi nostamaan kädet pystyyn heikkenevän työllisyystilanteen edessä ja hyväksymään huonon huoltosuhteen pysyvänä ilmiönä. Ne, jotka tulevaisuudessakin joutuvat olemaan aikuisiässään pitkiä aikoja palkallisen työelämän ulkopuolella ilman, että kuuluvat siihen etuoikeutettuun eliittiin, jonka on mahdollista elää perintövaroilla ja koroilla, tulevat väistämättä olemaan taloudellisesti heikossa asemassa, vaikka muuta kuinka toivottaisiinkin.