Kun aurinko jälleen keskiviikko-aamuna (28.1.) loi ensimmäisiä säteitään Marseillen kaupunkiin, olin jo kirjautunut pois hostellista ja matkalla kohti Saint-Charlesin asemaa. Lainaus tekstiviestistä: ”Mäihän poika. Tulin asemalle ja heti oli juna Touloniin 😀 Tää on 50min myöhässä tosin, mut ei se haittaa.” Ostin pikaisesti lipun ja hyppäsin TERiin, joka pysähtyi seuraavan kerran seuraavassa satamakaupungissa, eli Toulonissa. Matkalla ärsyynnyin huonoa musiikkia kuuntelevaan mieheen (jonka kuulokkeista kuului vain tsikatsikatsii pukatsikatsii), mutta maisemat olivat nätit.
Toulonissa on kuuluisa sotilastukikohta, jossa en käynyt. Pyörähdin pääasiassa vanhan kaupungin kaduilla, ihmetellen hyvin kunnostettuja katuja ja rakennuksia, sekä tietenkin huvisatamassa. Törmäsin myös kuuluisaan katutoriin ja istuin puistossa ihmetellen lämpöä ja auringonpaistetta ennen kuin hyppäsin jälleen junaan, kohteena tällä kertaa Cannes. Matka kesti vähän pidempään johtuen pidemmästä välimatkasta, ja perillepääsyn tuoksinassa en tajunnut, että hanskani ja piponi olivat tipahtaneet ilmeisimmin lattialle vessassakäynnin tuoksinassa… Astuessani Cannesin asemalta ulos oli jo liian myöhäistä, ja kun infotiskin työntekijä sanoi niiden palauttamisen maksavan 9 euroa, päätin jättää ne Nizzan rautatieasemalle, jos nyt joku edes niitä sieltä vaunusta löysi.
Cannesissakin tein vain lyhyen pysähdyksen; kierähdin kuuluisan kongressikeskuksen edessä, vilkaisin satamaa ja keskustaa ja kävin istuskelemassa aallonmurtajalla kuuntelemassa meren kohinaa ja syömässä eväitä. Tästä jatkoin lähijunalla kohti Nizzaa, johon ehdin juuri auringon laskiessa… Kun pääsin kuuluisalle Englantilaisten Promenadille, meren yllä oli enää kellertävä hohto muistuttamassa kauniista päivästä. Hostelli löytyi helposti.
Torstaina olikin sitten yleislakko, johon olin varautunut tarkistamalla juna-aikataulut edellisenä päivänä. Neljännes junista oli kulkemassa, joten menin jo aikaisin asemalle, suuntana Monaco (Monte Carlo, Fontvieille, la Condamine, whatever, Monaco saa olla yleistermi)… Ja tuurilla ehdin juuri sopivasti lähtevään junaan, enkä joutunut odottamaan tuntia.
Monacossa tein sen, mitä suuri autourheilufani tekee, eli kiersin radan kävellen. Ja ihmettelin lämpöä ja auringonpaistetta. Kun pääsin kilpa-ajeluhuumasta eroon, huomasin, että kaupungissa (maassa) on kaikkea muutakin nähtävää. Nousin vanhaankaupunkiin (Monaco-ville) ihastelemaan ruhtinaan palatsia ja kapeita katuja, eksyin kasvipuistoon (josta oli hienot näköalat Fontvieilleen päin), jonka jälkeen aallonmurtajan betoni”ranta” alkoi näyttää niin houkuttelevalta, että siirryin sinne… Ja istuin ensimmäistä kertaa tänä vuonna t-paitasillani ulkosalla. Kesä tuli aikaisin. Koska ensimmäinen juna takaisin Nizzaan lähti vasta puoli neljän aikaan, ehdin vielä hyvin pyöriä ihmettelemässä, minkälaista olisi asua Monacossa, ja nousin aina kuuluisalle kasvipuutarhalle asti – johon en mennyt sisään, koska ajattelin jättää jotain vielä seuraavallekin käyntikerralle 🙂
Nizzaan palattuani tutustuin vanhankaupungin kapeisiin katuihin, ja kiipesin monien muiden tavoin mäelle vanhan linnakkeen päälle katselemaan maisemia. Laskeuduin takaisin alas Promenadille juuri sopivasti ihastelemaan viimeistä meriauringonlaskua… Jalat kipeinä palasin yömajalle.
Perjantai (30.1.) koitti jälleen aurinkoisena, ja en yllättynyt nähdessäni Marseilleen puoli yhdeksältä lähtevän TER-junan kohdalla tekstin ”supprimé” (peruttu). Noh, sain sitten itselleni paikan seuraavaan junaan, eli puoli kymmenen TGV:hen. Kaikki olisi sujunut hienosti, mutta sattumalta kyseinen juna ei halunnut lähteä sinä päivänä käyntiin. Jotain ongelmaa akkujen kanssa tai muuta vastaavaa. Huvittavana yksityiskohtana 10 minuuttia ko. junan alkuperäisen lähtöajan jälkeen Marseillen suuntaan lähti Corail-intercity lähes tyhjänä, kaikille sinnepäin menijöille kun oli myyty liput aikaisempaan TGV:hen…
Noh, aikani ihmeteltyäni ja mietittyäni, aionko myöhästyä lentokoneesta, otin ohjat omiin käsiini ja pyysin lupaa nousta puoli yhdentoista TGV:hen ilman paikkalippua. Luvan saatuani pääsin testaamaan ainutta TGV-mallia josta minulla ei ole kokemusta (Eurostaria ei lasketa), eli kaksikerroksista TGV Duplexiä. Olin onnekas ja jouduin vaihtamaan istumapaikkaa vain kerran matkan aikana…
Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin hypännyt Marseillessa junaan ja ajanut sillä lentokentälle, mutta jostain syystä luottamukseni ko. kulkuvälineeseen oli lähes nollautunut, ja lähes juoksin kohti bussiasemaa. Tyypillisesti en löytänyt heti oikeaa lipputiskiä (lippuahan ei voi ostaa bussista…) ja myöhästyin noin 30 sekuntia seuraavan lähtiessä 20 minuutin päästä. Noh, hyvissä ajoin pääsin lentokentälle ja sisään terminaaliin, jossa taas odotusta satojen muiden tavoin.
Koneen lähtiessä huomasin matkustamohenkilökunnan tekevän laskelmia ja tarkistuslaskelmia, ja arvasin, että ihan aikataulussa emme pääse lähtemään. Palasimme kuulutuksen jälkeen lähtöportille tarkistamaan matkustajamäärää ja hetken kuluttua olimme ilmassa. Alpit hohtivat kauniin valkoisina istumapaikalleni, ja ihmettelin joillain pelloilla näkyvää valkoista ainetta… Kunnes muistin että ”ai niin, nyt on tammikuu” 😀
Charleroihin saavuimme kaikesta huolimatta oikeaan aikaan, ja bussin lähtöön oli taas aikaa 20 minuuttia. Bussi tuli rautatieasemalle 3 minuuttia liian myöhään, että olisin ehtinyt Liègen junaan… Ja ei kun 57 minuuttia odottelua. Tässä vaiheessa en voinut kuin nauraa sille, kuinka vaikeaa voikaan välillä olla. Junamatka sujui ihmisten kännykkäänpälätystä ja musiikinsoittoa sekä vauvojen itkemistä kuunnellen (tulpat korvissa tosin), ja iltamyöhäisellä jalkauduttuani Liège-Guilleminsin rautatieasemalle totesin, että on hyvä olla taas kotona muutamaa kokemusta (ja paikkaa) rikkaampana.
Keskiviikko – Matka Nizzaan
Torstai – Monaco ja Nizza
