Viikko aktiivisempaa sometusta uusissa palveluissa takana, joten aika vähän ihmetellä, miltä tämä maailma tuntuu. Taas siis tätä metailua.
Innostuin Blueskystä vähän turhankin paljon. Helppoa huutelua ruudulle vähän siitä ja tästä, ja välillä tulee kommenttia ja tykkäystä takaisin. Huomaan kyllä, että on helppo alkaa rakentaa kuplaa, jos ei aktiivisesti laajenna verkostoaan. Ihan jännä nähdä, miten palvelu kehittyy jatkossa, saako pidettyä positiivisen pöhinän vai iskeekö Ikuinen Syyskuu päälle.
Testasin myös kirjoittaa vähän pidemmän postiputken kun sopiva uutinen osui kohdalle, ja kopioin sen blogiin talteen. Tämä on vähän win-win, kun sillä saa sisältöä molempiin kanaviin.
Instagram sen sijaan ei ole oikein jaksanut innostaa. Tuntuu, että ominaisuuksia ja sitä kautta opeteltavaa ja metailua on aivan liikaa. Jos haluaa näkyvyyttä, ei riitä, että vain lähettelee kuvia kuten silloin kauan sitten – pitäisi myös nauhoitella tarinoita ja keloja. Ja jos laittaakin kuvan, se pitäisi myös jakaa tarinassa. ”Ain’t nobody got time for this”, kuten meemissä sanotaan. Ominaisuuksien käytön harjoitteluun sisältyy myös nolotuskynnys, vaikka ei sille ole mitään todellista syytä.
Meta tuntuu myös olevan äärettömän skeptinen IG-tilistäni. Sain jo heti tilin luomisen jälkeen ensimmäisenä näkyviin tilinjäädytyssivun, josta pääsin eroon vahvistelemalla sähköpostia ja puhelinnumeora. Myöhemmin paljastui, että talvimaisemat olivat myös liikaa Instagramin tekoälyille, sillä niiden lisäämisen jälkeen sain uudelleen banaanivasarasta. Sovellus kehotti minua nauhoittamaan varmistusvideota, mutta se ei toiminut.
Selaimen kautta yrittämällä oli sentään mahdollista lähettää pelkkä selfiekuva, joka hyväksyttiin. Ja toki sähköposti ja puhelinnumero piti vahvistaa uudelleen. Ja vahvistustekstiviestikin tuli vasta toisella yrittämällä. Tästä kaikesta huomaa hyvin, ettei Instagram ole enää käyttäjien haalimisvaiheessa, vaan ihmiset haluavat niin kovasti käyttää palvelua, etteivät pienet esteet hetkauta.
Noh, seuraavan kerran kyllä luovutan. Ja kirjoitan sen jälkeen kiukkuisen blogauksen siitä, miten amerikkalaiset somejätit vaikuttavat siihen, mitä saamme tehdä ja missä saamme näkyä. Saatan kyllä kirjoittaa samantyylisen jutun muutenkin.
Mutta miksi tosiaan päädyin lopulta Blueskyhyn, vaikka Mastodonkin on olemassa? Selitin valinnan itselleni sillä, että Bluesky on niin kovassa nousussa, että siellä saa nopeammalla askartelulla äänensä kuuluviin. Lisäksi handle-verifikaatio houkutti, mikä olisi Mastodonin puolella vaatinut enemmän askartelua. Olen sillannut tunnukseni Mastodon-verkostoon, joten seuranta onnistuu molempiin suuntiin – ja sitä onkin jo hyödynnetty.
Sometukseen uppoaa kyllä hyvin aikaa, kuten ennakkoon pelkäsin, että käy. RSS-lukijassa on monta artikkelia odottamassa, että ”kerkiäisin” niiden pariin. Kirjat eivät ole pompanneet hyllystä niin helposti käteen kuin puhelin. Toisaalta olen myös kirjoittanut huomattavasti enemmän omia ajatuksia Blueskyn puolelle ja blogiin kuin muutamaan vuoteen.
Koska sisällön kiinnostavuus ja laatu ratkaisee, olen yrittänyt pitää oman meiningin somessa positiivisena ja rakentavana. Haluan postata muutakin kuin pelkkää politiikkaa, vaan myös arjen maisemia ja tunnelmia. Bluesky on tosin luonteeltaan sellainen, että täytyy keskittyä, jotta muistaa postailla myös muuta kuin yhteiskunnallisia mielipiteitä.
Mutta se somesta! Tavoitteenani on julkaista tällä viikolla utopiasarjan kakkososa blogiin. Siinä mennäänkin sitten ulkoavaruuteen asti, ennen kuin kolmososassa tullaan takaisin Jyväskylän alueelle. Näitä odotellessa.