Be Mindful of your Hobby

A rare post in English!

My friend Jarkko brought up the way we IT guys fall into the trap of building everything ourselves instead of using already existing software. After all, we like to create stuff with our computers, and it’s awesome! The act of writing software is almost like conjuring some arcane magic: out of thin air, we are able to summon a tasklist app, a video game, a fitness tracker…

Another post I read today was by Var Zero, who formulated some ideas about mindfulness when coding. When we’re mindful of the intent of our code, we will reduce the cognitive debt of the software we create. When we think about the why, and not only the what, and use that insight in the way we code, the intent of the code becomes clearer. The piece of software will be easier to understand in the future (usually by our future selves) and this will ease maintenance costs.

A similar mindfulness can be used one layer up in the abstraction tree. What kind of software do we actually need to write and when? Are there situations where new software is not needed?

Like Jarkko says, we need to be focused. Is the goal we’re aiming for the new app or the thing we are trying to measure with the app? Are we actually trying to enjoy the activity, or do we feel the need to solve a problem we have and somebody has solved before?

In our field, there’s the notion of the ”not invented here” syndrome, especiallly in big corporations. Development teams will create systems from scratch instead of installing an existing piece of open source software (or buying a commercial product). This is similar, but a bit different to the NIH in our own lives. We have an itch that we need to scratch, in our case the itch is the need to write new software, and it’s easy to find ways to scratch it when there’s a concrete goal in front of our eyes.

There are of course situations where you should write a new fitness app or todo list. Like many others have said before me, there’s always something that can be made differently from existing applications and an infinite list of things to learn from experimenting. A diverse software ecosystem is a healthy thing! However, we need to be mindful: the goal is then primarily to write software. To actually use the application is relegated to a second place in that situation.

Similarly, Mark Brooker wrote a few years ago about ”The Four Hobbies”. When having a hobby, we need to understand the way we approach it: do we like doing the activity itself, experiencing the kit needed for the activity, or do we enjoy most talking about those things?

We can transform those quadrants in three dimensions by adding a data collection layer into the mix. This doesn’t make it anymore about the hobby or the kit, but about the data that we can pull from the activity. Data can be pulled from the hobby itself or the kit, or from the discussions (if Reddit still had an open API). If the hobby is running, or like me, orienteering, there’s loads of data that can be tracked by any fitness tracker: location, speed, distance, heartbeat…

Having gotten used to have a simple open-source smartwatch on my wrist and logging my activities, I’ve had trouble adjusting on those days where I’ve forgotten the watch at home or when I’m unable for whatever reason to get a GPS signal. Have I even been running if I don’t have data to enter into Livelox, Strava or Control after the act? How can I learn from my orienteering mistakes if I’m unable to pinpoint them on my map?

Yeah, let’s not talk about those pirouettes…

And every time l remind myself: doing the thing is not measured by the act of logging it. The point is not to get data and analysing every minute detail of the activity. When I run and chase those control points, I’m enjoying just being in the forest, breathing the fresh air, getting excercice, working my brain to navigate the map and finding the controls. 

And every time I’m passing by those juicy blueberries or huge chanterelles like today I’m kicking myself for not having any time to pick them up or bag to bring them home with me…

Kaupunkirakenne­lautakunta 11.8.2026

Kesä on ohi ja lautakuntakausi jatkuu! Tällä kertaa seuraan taas sivusta päätöksiä, kun Ilona pääsee paikalle.

§ 128 Ilmoitusasiat

Useampi kaava saanut lainvoiman. Lisäksi tiedoksi aloitteita ja niiden vastauksia.

Jos on yksi asia tullut tällä lautakuntakaudella vastaan, se on pysäköintiasioiden suuri määrä. Aloitteissa on kaksi pysäköinticasea, joissa toisessa kaivataan lisää parkkeerausta ja toisessa pysäköinnin rajoittamista.

Visalankujalla kaivataan lisää paikkoja ja yhdyn kaupungin vastaukseen: lähialueella on hurjasti parkkipaikkoja niin julkisesti kuin kiinteistöillä. Pappilanrinteen liikuntakeskuksen pysäköinnin käyttöaste on luultavasti melko purskeista liikuntavuorojen mukaan.

Köhniöllä taas ilmenee se, minkä takia edellisessä kokouksessa haluttiin laajentaa maksullisen pysäköinnin aluetta Tourulan suuntaan (katsotaan milloin saadaan uusi ehdotus, kun enemmistö halusi heittää asian uudelleen valmisteluun): maksullisia paikkoja kierretään etsimällä lähialueelta ilmaisia paikkoja.

Tuntuu, että Salokatu olisi vähän turhan kaukana Novasta ollakseen työntekijöiden parkkikäytössä, mutta tiedän (itsekin sitä käyttäneenä) Kangaskadun kautta pääsevän oikopolkua teollisuusradan yli Länsiväylälle. Veikkaan, että autojen lähde on ensisijaisesti Kypärämäen puolella. Oli miten oli, tämän osalta annetaan vielä mennä sormien välistä, sillä varauksella että toimiin voidaan ryhtyä.

Ilmaisena parkkikenttänä jo vuosia toiminut tyhjä tontti Länsiväylän toisella puolella Novasta katsottuna. Yllämainittu oikopolku on selän takana.

Lisäksi on annettu vastaus kesällä mediassa näkyneeseen DNA:n mastohakemukseen. Katsotaan sitten poikkeamiselupahakemuksen käsittelyssä, miten huolia on huomioitu.

Esittelyssä on myös ensi vuoden talousarvion kunnallistekniikan investoinnit, materiaalia ei tätä kirjoittaessa vielä ole saatavilla.

§ 129 Viranhaltijapäätökset

Saa nähdä, tuleeko keskustelua Rovanperän meluisasta kuvauskeikasta tässä tai jossain kohtaa kokousta, mielestäni teiden sulkemisista ei ole mitään viranhaltijan päätöstä meidän lautakuntamme toimialalla.

Ainut verkosta löytyvä selkeä asia on kuulutus ja päätös, jonka on allekirjoittanut ympäristönsuojelupäällikkö. Se taas kuuluu ympäristöterveyslautakunnan toimialaan.

Tapaus on (rallien ohessa) jälleen hyvä esimerkki, miten helppoa on häiritä asukkaiden elämää ja sulkea katuosuuksia, kun taustalla on bisnestä. Jonkinlaisia sanktiointimahdollisuuksia olisi myös hyvä olla, jos ja kun on toimittu lupaehtojen vastaisesti aikataulun ja tiedottamisen osalta. Oikeuskanslerikin on sattumalta hiljattain linjannut meluilmoituspäätöksistä etenkin toistuvien tapahtumien osalta.

§ 130 Ennallistamissuunnitelma

Kaupunki antaa lausuntoa ympäristöministeriön luonnokseen kansallisesta ennallistamissuunnitelmasta, joka siis toimeenpanee EU:n ennallistamisasetusta. Tällä kertaa pykälän liitteenä on myös varsinainen lausuntopyyntö, mistä plussaa valmistelijoille.

Nopealla selaamisella omaan silmään osuu luonnoksen sivulla 9 oleva taulukko 1, josta on pudotettu pois varmaan se jatkokeskustelua eniten värittävä osuus, eli metsien tilanne. Se vaatii kuulemma “neuvotteluja komission kanssa”, jännityksellä odotetaan siis miten Suomen metsien tilaa halutaan tulkita kansallisella ja EU-tasolla.

Esitettyjen toimenpiteiden lisäkustannukset valtiolle ovat lopulta pienemmät kuin odotin, vain 2,7 miljardia euroa. Ne saattaisi saada katettua pelkästään karsimalla pois luonnolle ja ympäristölle haitallisiin yritystukiin yritystukiin suolletut 3,6 miljardia. Se toki on eduskunnan päätettävissä.

Kaupungin vastauksessa nostetaan odotetusti huolia kaupungille koituvista kustannuksista, vaikka tavoitteet noin muuten ovat kannatettavia. Kaupunkivihreästä ja puiden katoamisesta oli juuri viikonloppuna Keskisuomalaisessa iso juttu: puiden säästäminen uudisrakentamisessa pitäisi olla itsestäänselvää jo nyt.

Kaupunki nostaa huoleksi myös sen, että tavoitteita ei voida sälyttää pelkästään sen harteille, vaan tarvitaan yhteistä tekemistä myös yksityisten toimijoiden ja valtion kanssa. Tämäkin on ymmärrettävää, koska muuten toimenpiteet saattavat olla hyvinkin sirpaleisia eikä niistä saada täyttä hyötyä.

§ 131 Rikkoutunut rengas

65 euron vahingonkorvaushakemuksen hylkäämisen takia poltetaan aika paljon enemmän rahaa. Tässä tapauksessa vastuu on kyllä selvästi jollakulla muulla kuin kaupungilla. Se tässä jää epäselväksi eikä kaupunginkaan vastine ota kantaa, onko vaatimuksessa mainittu kaivuutyö ollut kaupungin vai jonkin muun toimijan.

§ 132 Säynätsalon satama

Satama-aluetta nykyaikaistava kaavamuutos on ollut vireillä 2019 alkaen, mutta mennyt jäihin vaneritehtaan lopetettua toimintansa kesällä 2020. Nyt jatketaan käsittelyä vähän uudessa maailmantilanteessa. Alueella toimii edelleen paljon pienempiä yrityksiä, näkyvimpänä nyt käsiteltävällä osalla telakkapalveluita tarjoava Säynätsatama. Toinen lähialueen suurempi työllistäjä on paloautoja valmistava Saurus, joka hyödyntää aluetta mm. koeajoihin.

Maaperä on monin paikoin pilaantunut aiemman teollisuustoiminnan takia, mutta rakentamattomalla ranta-alueella kasvaa osittain säilytettäväksi suunniteltavaa puustoa. Tehdasalue (ja koko Säynätsalon saari) on merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä, jonka ilmettä puiden säilyttämisellä pyritään säilyttämään. Tämä toki johtaa siihen, että sataman tukitoiminnot tulee sijoittaa metsikön toiselle puolelle. Katsotaan, miten jatkosuunnittelussa tämä toteutuu.

Yhdessä palautteessa toivotaan, että raskas liikenne voitaisiin ohjata eri reittiä alueelle, jolloin se jäisi pois keskustasta. Tämä olisi kyllä hyvä neuvottelun paikka alueen yritysten kanssa. Entistä rautatiesiltaa ja ratapohjaa voisi hyödyntää yhteyden rakentamiseen (oletettavasti lisätään Väylävirasto soppaan), jos vaan tahtotila löytyisi väsätä väylä vaikka Salen eteläpuolelta Saunatielle.

Kavereiden kanssa nauttimassa nuoruudesta Haikassa kevättalvella 2004. Taustalla kaava-alue ja sen puut kasvamassa.

§ 133 Kukkumäentie 28 A/C

Melko pieni pääosin hallinnollinen muutos, muutetaan kahden Kukkulan alueen rakennuksen käyttötarkoitusta sote-rakennuksista asuinrakennuksiksi. Rakennusten ilmettä ei saa muuttaa suuremmin suojelusäädösten takia. Tämä ok.

§ 134 Poikkeamispäätös (Keljonkangas)

Keljonkankaan keskustan entisen Salen rakennus on rapistunut kohta parikymmentä vuotta paikallaan. Muistan vielä, kun risteyksessä oli lapsuudessani parhaimmillaan kolme kauppaa, Salen lisäksi edelleen olemassa oleva marketti, ja nykyisen pizzerian kiinteistössä kioski…

Hetken jo odottelin, alkaisiko uudisrakentaminen kohta, kun uusi kerrostalon salliva asemakaava astui voimaan 2023, mutta hiljaisuus on jatkunut. Vuonna 2024 on käsitelty edellistä poikkeamislupaa, mutta sekään ei ole johtanut mihinkään.

Poikkeamishakemus todistaa, että rakentamissuunnitelmat ovat edelleen käynnissä. Rakennusta on sijoitettu tontille siten, että on pyritty minimoimaan liikennemelun haitta piha-alueella. Ei esteitä poikkeamiselle, mutta katsotaan eteneekö tämä edelleenkään mihinkään…

§ 135 Poikkeamispäätös (Kuokkala)

Koas haluaa tehostaa Ainolankaaren rakennusten käyttöä ja järjestelee asuntoja uusiksi. Perustelut ovat hyvät.

Taas kerran pysäköintitrendit ja niiden muutokset hämmentävät. Paikkoja on rakennettu alueelle tuolloisen kaavan mukaisesti 1 per asunto (86 kappaletta, joista 13 vieraspaikkoina), ja nykyisillä kaupungin normeilla tarvittaisiin vain 26 paikkaa! Todellisuudessa autopaikkoja on varattuna 42, 58 % käyttöasteella. Siltä ohi lenkkeillessä on näyttänytkin.

Digitaalista siivousta

Eräänä päivänä Instagram alkoi pyytää minulta maksua. Maksa rahalla, tai maksa datalla, jos haluat jatkaa palvelun käyttöä.

Poliitikkoa leikkivänä ihmisenä minulla olisi monta syytä, miksi haluaisin olla somessa. Mutta samoin on myös monta syytä, miksi on eettisesti väärin olla somessa. On myös useampi palvelu, jota ilman olen pärjännyt pitkään.

Laitoin tänään tilini sulkeutumaan näistä palveluista:

  • Instagram
  • Facebook
  • Bluesky
  • LinkedIn

Haluaisin poistaa kokonaan yhteyden Metaan, mutta Whatsapp jää vielä kummittelemaan mm. vihreiden paikallisryhmien viestinnän takia.

Pelkällä blogilla ja pikaviestimillä siis eteenpäin!

Keurusrastit 2026

Keuruun Kisailijat järjesti vuotuisen aluemestaruustason suunnistuskilpailun elokuun alun viikonloppuna. Kävin hakemassa kilpalisenssille vastinetta osallistumalla sunnuntain pitkän matkan kilpailuun. Keskimatkan kisaan en edellispäivänä päässyt osallistumaan sukujuhlien takia.

Kisa meinasi olla ohi ennen kuin ehti alkaakaan, kun viikkoa ennen teloin nilkkani. Olin parkkivahtina Suunta Jyväskylän rasteilla Paasivuoressa edellisviikon torstaina, ja kävin omatoimirasteilla lauantaiaamuna. Maasto oli hyväkulkuista ja A-radan rastitkin löytyivät nautinnollisen sujuvasti. Yhtäkkiä huomasin kulkeneeni jonkun aiemmin menneen jälkien perässä vinoon ja päätyneeni kosteikon reunaan Partastenmäkien museotien sijasta. Ei siinä, tiesin mitä kautta pääsen määränpäähäni, kunhan vaan ylitän tien reunassa olevan kuivahkon ojan.

Ojanreunalla iski katastrofi. Jalan alle osui irtokiviä, jotka pyörähtivät ja luiskahdin kohti ojan pohjaa. Ennen kuin ehdin tehdä mitään, rojahdin ojan pohjalle täysin hallitsemattomasti. Oikean jalan nilkka taipui yli ja naksahti ikävästi, ja heti oli selvää, että seuraava rastiväli on kahden kilometrin nilkutus takaisin autolle sadattelun tahdissa.

Vaikutti siltä, ettei mikään ollut kovin pahasti rikki, mutta nyrjähtänyttä nilkkaa pitäisi varmasti suojata liialta rasitukselta. Seurasin viikon ajan nesteen kertymistä ja poistumista jalasta, ja sunnuntaiaamuna päätin, että hiukan jäykällä, mutta muuten toimivalla jalalla pystyy kilpailemaan. Lähdin matkaan ajatuksella varoa pahimpia paikkoja ja valmiina hätätilanteessa keskeyttämään.

Kilpailukeskus oli viritelty Keuruun entisen varuskunta-alueen nurkalle ja H40-sarjan 8,2 km pituinen rata kierteli Monttosvuoren koillispuolella ampumaradan takamaastossa. Lähtöön oli kilpailukeskuksesta 2,2 km siirtymää, jonka aikana jalka ei tuntunut erityisesti vihoittelevan.

Vaikka kisakeskuksessa mäen päällä kelloni oli löytänyt GPS-signaalin, lähtöalueella ei näin käynytkään. Eikä signaalia tullut saatua koko kisan aikana, joten kulkukäyrät jäivät oman pään varaan. Metsään siis piippausten saattelemana ja omaa suoritusta tekemään!

Satunnaisia muisteluita matkalta:

  • Maasto oli yllättävän hidaskulkuista. Kisakeskuksessa valmistautuessamme haastateltiin testijuoksijaa, joka siitä varoittelikin. Vaikka maassa ei ollut poikkeuksellisen paljoa kiviä, kaatuneet puut, erilaiset harvennusjäljet ja muhkuraisuus tuntui hidastavan monesti menoa. Osa kuopista lienee puolustusvoimien jäljiltä.
  • Metsätalous oli jälleen vahvasti läsnä, kun reitit kulkivat eri asteisissa taimikoissa. Mutta oli alueella myös vanhemmankin näköistä, luonnontilaisempaa metsää.
  • Kisaennakossa mainittua metsäpaloaluetta ei tullut nähtyä (mutta pari viikkoa sitten Rasti E4:n tiistairasteilla Hitonhaudalla sellainen tuli vastaan).
  • Oma suoritus oli yllättävän varmaa, mutta hidasta. Isompia pummeja ei tullut, koko ajan tiesin vähintään suurin piirtein, missä olen. Ainoastaan pari hankalampaa rastiväliä olisi voinut viimeistellä paremmin.
  • Olisi ollut kiva nähdä gepsistä, mitkä ylimääräiset koukerot tuli tehtyä kohti kakkosrastia. Tiesin suurin piirtein mistä kohtaa laskeuduin mäeltä tasangolle, mutta en jotenkin hahmottanut tasaista aluetta kunnolla. Bongasin onneksi tuurilla rastin vieressä olleen ison kiven.
  • Kasirastilla tulkkasin metsäalueen rajaa väärin päin, ja hain rastia liikaa vasemmalta.
  • Valahdin vähän kymppirastin ohi, ja jouduin ottamaan pari askelta taaksepäin.
  • 10-11-väli meni hupsusti siksakkia ensin vasemmalle tielle, sitten oikealle tielle, jota pitkin sitten rastille.
  • En huomannut sähkölinjaa ollenkaan ja meinasin juosta ohi 12:n. Hoksasin onneksi ajoissa mäen jyrkkenevän ja aukon tulevan oikealla vastaan.
  • 13 oli keskellä pöheikköä. Hölkkäsin polkujen risteykseen, josta ajattelin lähestyä avonaisempia kallioalueita pitkin rastia kohti. Otin ainakin kolmeen kertaan vauhtia pöheikön keskellä olevista puista, ja silti päädyin kerrankin kääntymään takaisin tien reunasta asti. Onneksi neljännellä yrittämällä kivi osui kohdalle. Tätäkin olisi ollut ”hauskaa” katsella gps-käyrästä.

Loppuaika oli 2.12.02 (karvan yli 16 min/km, todellinen kilometrivauhti oletettavasti hiukan parempi). Hiukan petyin, koska toivoin pääseväni alle kahdessa tunnissa metsästä. Laitetaan hitaus osittain jalan syyksi, kun ei ihan normaalivauhtia uskaltanut mennä. Meni sentään paremmin kuin isälläni, jolta jäi yksi leima väliin ja tuloksena hylkäys. Enkä ollut sarjani viimeinen!

Katsotaan mikä on seuraava kilpailu, nyt täytyy hetki huilata. Loppumatkasta oikean nilkan lisäksi vasenta polvea alkoi särkeä. Olisikohan sekin ottanut iskua Paasivuoressa…

Ralleista

Rallipasseja aktiivivuosilta.

Jyväskylän ympäristössä ajetaan tänäkin vuonna rallin maailmanmestaruudesta, ja kaupungin yhteistyösopimus uusittiin hiljattain vuoteen 2031 asti.

Vanhana moottoriurheilufanina minulla on ollut aina ristiriitaiset tunteet ralleja kohtaan. Olen käynyt katsomassa kilvanajoa televisiosta ja paikan päältä, ollut talkoolaisena tapahtumassa, istunut kadunvaltaustapahtumassa tien poskessa, lisännyt ottamiani kuvia Wikimedia Commonsiin…

Viime vuosina olen ollut melko välinpitämätön ennen kilpailun alkua, mutta sitä mukaa kun ralliviikko etenee, kilpailu tempaa mukaansa, ja tapahtumia tulee seurattua ralliradion, tulospalvelun ja television välityksellä. Innostusta ruokkii myös se, että työpaikkani sijaitsee Lutakonaukion kupeessa, jolloin huoltoalueen kuhinaa pääsee seuraamaan työpäivinä autiopaikalta.

Suomen MM-ralli on uniikki tapahtuma. Kovin monessa maassa ei ole autourheilusarjojen korkeimman tason kilpailuja, ja Jyväskylän seutu on siitä onnekas, että kisa on asettunut tänne. Tapahtuman vieraiden tuottamaa taloudellista hyötyä alueelle ei voi selittää pois vaikka kuinka tahtoisi. Se on ymmärrettävä syy osallistua rallin kustannuksiin myös julkisella rahalla.

Kilpailua silti voi ja pitää nykyisessä ilmastokriisin muovaamassa maailmassa kritisoida. Eniten ärsyynnyn nykyään siitä, miten rallien avulla ylläpidetään henkilöautoiluun perustuvaa elämäntapaa ja sitä kautta sitä edistävää liikennepolitiikkaa ja kaupunkirakennetta. Jyväskylässäkin suurin päästöjen lähde on liikenne. Ja onhan tapahtuma edelleen melko miehinen. Menneiden vuosien pahimmasta silmäkarkkimeiningistä on onneksi päästy jo eroon, ja naisia näkee kilpailemassakin. Yöajan sekoilut keskusta-alueella ovat vähentyneet eivätkä onneksi vaikuta poikkeavan nykypäivänä suuremmin muistakaan tapahtumista, jotka keräävät suuria ihmisjoukkoja paikalle.

Mitä tulee ilmastokatastrofin edistämiseen, moni tietää että suurin osa tapahtuman päästöistä liittyy logistiikkaan ja etenkin yleisön liikkumiseen. Kilpa-autojen päästöt ovat pisara valtameressä niihin verrattuna, joten niiden käyttämällä polttoaineella ei ole kuin symbolista merkitystä. Autoliikenteen sähköistyminen parantaa ympäristön tilannetta pitkällä aikavälillä, mutta pahimpia ruuhkia se ei poista. Mahdollisuudet siirtyä joukkoliikenteellä erikoiskokeille ovat parantuneet joka vuosi. Luulen, että kysyntää olisi enemmänkin, jos tarjonta ja hinnoittelu saataisiin kohdalleen.

Sen lisäksi miten julkisen sektorin rahahanat aukeavat tälle tapahtumalle melko itsestäänselvästi, mietin myös tilankäyttöä. Ralleilla perustelemalla saadaan suljettua useampi katu ja iso osa ydinkeskustaa tuosta noin vain. Olen jo useamman vuoden miettinyt, mitä tapahtuisi, jos hakisi Harjun erikoiskokeen varaamalle alueelle identtistä sulkuaikaa johonkin muuhun ajanhetkeen. Mitä tapahtuisi, kun alueelta poistetaan autoliikenne? Voisiko katutilan varata myös asukkaita varten, eikä vain liikennettä tai megatapahtumia? Ikävä kyllä en usko, että tällaisella hakemuksella olisi mitään mahdollisuuksia menestyä — vaikka käytännön ”haitta” asukkaille olisi täysin sama kuin tänä viikonloppuna.

Kuinka pitkään ralli säilyy näin suurena tapahtumana, on myös hyvä kysymys. Kauas ollaan tultu 2000-luvun alun vuosista, kun kilpailun voittajaa ei pystynyt ennakoimaan ja tosissaan kilpailevia autonvalmistajia oli hurja määrä. Saa nähdä, auttavatko ensi vuoden uudentyyppiset autot tilannetta. Mikäli kehitys jatkuu viime vuosien mukaisena, kiinnostus MM-sarjaa kohtaan tulee lähinnä laskemaan. Kotimaassa näin käy etenkin jos suomalaismenestyjiä ei saada nykyistä enemmän huipputasolle.

Ralleihin tuntuu sopivan sama dilemma kuin datakeskuksiin. Isossa kuvassa molemmat aiheuttavat monenlaisia ongelmia, mutta niistä on massiivista taloudellista hyötyä lähialueelleen. Miten haittavaikutuksia sitten voisi minimoida, se on sitten poliitikkojen työtä…