Aktivismi

Some: FOMO vai FTW?

kirjoittaja
Kuvankaappaus Facebookista: "Miika Hämynen on informaatioaddikti (eli suomeksi tietoriippuvainen)".

Jo vuonna 2010 olen myöntänyt Facebookissa riippuvuuteni tietoon. Jos en selaa Internetiä, minulle tulee nopeasti FOMO (fear of missing out): tunne, että jään jostain paitsi.

Syystä tai toisesta asiat jäävät minulle helposti mieleen. Tällaiselle ihmiselle Internetiin pääsy on ollut kuin huumetta, jota on täytynyt saada vain lisää ja lisää. Etenkin silloin, kun tieto on liittynyt johonkin sellaiseen, josta on ollut kiinnostunut.

Suhteeni tietoon on aina ollut yksisuuntainen. Luen asioita, katson videoita, yritän ymmärtää monimutkaisten ongelmien taustoja; lainaan kirjastosta kirjan ihmisten suhteesta eläimiin, skrollaan Kyra Dempseyn lento-onnettomuusartikkeleita, katson neljän tunnin Youtube-videon Disney-puiston lyhytikäisestä Star Wars -teemaisesta larp-hotellista. Olen siis tiedon suurkuluttaja.

Tästä syystä olen myös vuosien mittaan vähentänyt radikaalisti sosiaalisen median käyttöäni. Oloni on muuttunut aina kevyemmäksi, mitä vähemmän olen viettänyt aikaa ruudun ääressä. Enkä ole ainut, joka on huomannut tämän. Sosiaalinen media yrittää myydä meille dopamiinihittejä kerta toisensa jälkeen. Ainut tapa välttää doomskrollaamisen kierre on poistaa tilit ja laittaa puhelin pois.

Pelasin Facebookin läpi muutama vuosi sitten. Poistin kaikki sivutykkäykset, erosin lähes kaikista ryhmistä, ja kävin kaveritkin tiiviillä kammalla läpi. Kun kelasin ensimmäistä kertaa feedin alareunan ”siinä oli kaikki” -tekstiin asti (joka tuli aivan liian nopeasti), näin ensimmäistä kertaa vuosiin vain sellaisten ihmisten postauksia, joita halusinkin nähdä. Mainosblokkeri oli estänyt mainokset, eikä keloja vielä ollut viestien välissä. Tunsin, että olin onnistunut elämässäni… enkä avannut Faboa ainakaan puoleen vuoteen sen jälkeen.

Facebookin yleinen virheilmoitus "Jotain meni vikaan" feedin alareunassa.
Tänään feedin alareunassa oli vain ”Jotain meni vikaan” -teksti.

Tiedon imuroinnin ohessa kerron mielipiteistäni liian vähän. Blogaan paljon vähemmän kuin haluaisin. Olen asettanut kynnyksen julkaista asioita liian korkealle. Syytän tästä akateemista taustaani: kun on koko nuoruuden takonut päähänsä sitä, että väittämillä pitää olla lähdeviitteet, ei osaa madaltaa laatutasoaan.

Koska tieto imeytyy päähäni kuin pesusieni, en yleensä kirjaa mihinkään ylös, mistä jokin tiedonjyvänen on peräisin. Blogatessa aikaa ei palakaan sitten kirjoittamiseen, vaan verkkohakujen tekemiseen. Eikä kukaan sitten klikkaa kuitenkaan sitä linkkiä, jota on etsinyt puoli tuntia.

Useamman vuoden hiljaisuuden jälkeen poliittinen aktivoituminen pakottaa tihentämään julkaisutahtia ja palaamaan Internetin somepalveluihin, vaikka se onkin henkisesti vaikeaa. Omia ajatuksiaan ei saa julki, mikäli niistä ei kerro. Näkyvyyttä ei voi saada, mikäli ei edes yritä. Utopiat eivät tule todeksi, jos niitä ei rakenna.

Tämän blogin lisäksi löydyn kirjoitushetkellä näistä sosiaalisen median palveluista:

Katse tulevaisuuteen – ainakin Jyväskylässä

kirjoittaja

Tähtitieteilijä Esko Valtaoja piti vuosia sitten vierailijaluennon Jyväskylän yliopistolla. Luennosta jäi mieleeni isona asiana se, että ihmiskunta on hukannut unelmoinnin taidon: kyvyn visioida utopistisia tulevaisuuksia.

Näin yli kymmenen vuotta myöhemmin on helppo yhtyä Valtaojan sanoihin. Nuorten tulevaisuudenusko on kadonnut ja syntyvyys laskee. Kulutamme planeetan resurssit tyhjiksi, kun bongaamme ohittamattomia tarjouksia Internetistä. Matkaamme kriisistä toiseen, emmekä osaa enää kohdata toisiamme. Pelottelemme toisiamme erilaisilla uhilla, emmekä osaa päästää niistä irti.

Olemme jämähtäneet rakentamaan 2020-luvun teknologialla sitä maailmaa jota visioitiin toisen maailmansodan jälkeen 1950-luvulla. Kuvittelemme, että kehitys merkitsee yritysten vapautta tuottaa lisää betonia ja muoviroinaa, samalla kun yhteiskunta hoitaa haitat.

Kaikkea toivoa ei kuitenkaan ole menetetty. Ympäri maailman vastaan tulee myös paljon positiivista. Kaupungeissa raivataan katutilaa ihmisten ja luonnon käyttöön. Päästöt vähenevät monissa maissa. Halu suojella luontoa lähellä ja kaukana lisääntyy. Jyväskylässä liikuntapääkaupunki-teema on utopistinen, ja ohjaa montaa hanketta. Utopiat ovat mahdollisia, jos vain puhumme niistä ja otamme ne tavoitteiksimme.

Haluan puhua utopioista ja rakentaa niitä. Tästä syystä olen lähtenyt ehdolle kuntavaaleihin 2025 Jyväskylässä vihreiden listalla.

Haluan tavoittaa erityisesti nuoria ja nuoria aikuisia, perheellisiä tai perheettömiä: mitkä palvelut toimivat ja mitkä eivät? Mitä palveluja kaupungin kannattaa tuottaa itse, ja mitkä yksityinen sektori tuottaa paremmin? Miten kaupunki voi kannustaa pienyrittäjyyteen, jotta entistä useampi uskaltaisi heittäytyä unelmiensa pariin tai kasvattaa toimintaansa suuremmaksi? Miten tehdä sellaisia päätöksiä, jotka lisäävät kaupungin, sen asukkaiden ja sen luonnon monimuotoisuutta?

Minulle on luontevaa tulkita monet asiat kaupunkirakenteen kautta. Se, millaista kaupunkia rakennamme, on oleellista, kun mietimme kaupunkitilan viihtyvyyttä, liikenneratkaisuja, palvelujen saavutettavuutta ja luontosuhdettamme, mutta se ei ole ainut asia, jolla on merkitystä. Haluan näissä vaaleissa haastaa itseäni ja nostaa esille myös muita teemoja. Tarvitsen tähän varmasti apuja myös muilta ihmisiltä.

Kampanja on tässä kohtaa alkumetreillä ja kärkiteemat tarkentuvat vielä. Olen innoissani, että voin kampanjoida täysin omasta puolestani enkä puolueen puolesta kuten aiemmilla kerroilla.

Mikäli haluat olla jollain tavalla mukana, heitä viestiä haluamallasi tavalla ja palaan asiaan!

Ei sähköautokaan ole ympäristöteko

kirjoittaja

Mielipidekirjoitus, julkaistu Keskisuomalaisessa 29.8.2024.

Keskisuomalaisen pääkirjoitus 26.8. pitää sähköauton ostamista ympäristötekona. Samalla palstalla on nähty myös aiemmin vastaavia väittämiä siitä, miten liikenteen sähköistyminen painaa päästöt nollaan ja ratkaisee osaltaan ilmastokriisin.

Kirjoitukset jättävät huomiotta, että yksityisautoilun haittavaikutukset ovat paljon muutakin kuin vain hiilipäästöjä. Renkaista irtoaa mikromuovia. Tienrakennus syö suuria määriä öljyä ja muita resursseja. Suuremmat ja painavammat autot ovat vaarallisia muille kulkijoille. Tiet aiheuttavat suurimman osan kaupunkien häiritsevästä melusta.

Isossa kuvassa Suomessa ja EU:ssa rahahanat ovat herkemmin auki autoliikenneinvestoinneille kuin rautateille. Tieinfralle löydetään miljoonia vedoten tavarakuljetuksiin, ja parannukset kannustavat yksityisautoiluun.

Pääkirjoitusten teksti kärsii näköalattomuudesta. Tulevaisuuteen katsova lehti visioisi kiskoilla kulkevan joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn ympärille keskittyvää liikennepolitiikkaa ja yhteiskuntarakennetta.

Parempi ympäristöteko olisi jättää se ensimmäinen auto kokonaan ostamatta. Kattava joukkoliikenne myös kannustaisi jatkamaan asumista muualla kuin keskustaajamissa, kun pendelöinti työpaikalle olisi mahdollista esimerkiksi sujuvin junayhteyksin.

Hyvä esimerkki kritiikittömästä suhtautumisesta tieinvestointeihin on lukuisia artikkeleita vuosien aikana synnyttänyt Vaajakosken ohitustie. Rakennuskustannukset on arvioitu 225 miljoonaksi.

Keski-Suomen liiton muutaman vuoden takaisen selvityksen perusteella samalla rahalla käynnistäisi ja pyörittäisi alueen lähijunaliikennettä laajimmassa ehdotetussa muodossaankin yli 20 vuotta! Kun huomioi raidekertoimen – joka näkyy esimerkiksi Tampereen ratikan suosiossa – panostus lähijuniin vähentäisi varmasti painetta uusiin tieinvestointeihin.

Yksi laskennallisesti parhaista ilmastoteoista on toki luopua lapsien teosta. Oletan sen olevan yhtenä tekijänä pienenevissä syntyvyysluvuissa.

Itselleni tämä valinta ei ole enää mahdollinen. Ehkä siksi perheellämme on käytettynä ostettu sähköauto, jolla ajetaan silloin kun matka ei ole pyöräiltävissä.

Poliitikko-Miika vuonna 2024

kirjoittaja

Pääsin tänään pitkästä aikaa lehteen vuoden 2015 eduskuntavaaleissa napatulla kuvituskuvalla. Koko sivun artikkelissa ja kolumnissa kerrottiin Piraattipuolueen kannattajakorttikeräyksen epäonnistumisesta ja pienpuolueiden kannatuksen laskusta. Haastattelussa puolueen nykyinen varapuheenjohtaja Marek Nečada muistutti, että puolueen esille nostamat epäkohdat eivät ole vuosien aikana kadonneet mihinkään.

Miksi puolue kuihtui? Kirjoitin oleelliset asiat jo kuntavaalien 2021 tulosanalyysissä ja muutamassa sitä edeltäneessä arviossa, eikä noihin näkökulmiin ole tullut pahemmin uutta sanottavaa.

Miten ympäröivä maailma on sitten muuttunut vuodesta 2008, jolloin Suomen piraattipuolue perustettiin? Tuolloin oltiin vielä ajassa ennen nykymuotoista sosiaalista mediaa, ja Internetin vaikutuksesta yhteiskuntaan kirjoittivat harvat ja valitut. Piraattiliike oli syntynyt pohjimmiltaan vastapainona mediateollisuuden ylilyönneille: tekijänoikeuksien valvonnan varjolla oltiin pikkuhiljaa viemässä pois yksityisyys, ja sitä kautta yksilönvapaudet. Ajan myötä emme toki Suomessa päätyneet täyteen valvontadystopiaan, mutta viranomaiset ovat saaneet paikka paikoin laajempia oikeuksia kuin olisi ehkä ollut tarve antaa. Muualla maailmassa tilanne on tältä osin ikävä kyllä huonompi.

Kriisiaikoina arvot kovettuvat, ja konservatismi nostaa päätään. Oikeistolaisten arvojen nousu on ollut koronakriisin ja Ukrainan sodan kannattamana viime vuosina rajua. Kannatuslukemilla on perusteltu rajuja leikkauksia, jotka koskevat pääosin pienituloisia ja muuten heikommassa asemassa olevia. Samalla johdonmukaisesti mm. leikataan luonnonsuojelusta ja yritetään keinotekoisesti madaltaa polttoaineiden hintoja. Ei ole helppoa olla pro-market liberaali ituhippi, kun pro-business-kaverit imuroivat rahaa kavereiden firmoille.

Toisaalta maailma tuntuu myös jakautuneemmalta: polarisaatiota tehdään vähän väkisin joka asiasta, eikä välttämättä edes haluta ymmärtää toista osapuolta. Kompromissien teko on vaikeaa, kun kaikki tuntuu olevan absoluuttista ja halutuille päätöksille ei edes haluta nähdä vaihtoehtoja. Päätöksentekijän on myös paljon helpompaa olla reaktiivinen ja hoitaa seurausta, kuin proaktiivinen ja yrittää vaikuttaa syihin.

Mutta missä sitten on poliitikko-Miika tänään? Täytyy myöntää, että elämä tuli vastaan: ruuhkavuosihelvetti aiheutti sen, että kaikkeen ei enää pystynyt. Vähensin omaa aktiivisuuttani eri yhdistyksissä samalla kun puoluetoimintakin päättyi. Virallisesti kuulun tosiaan nykyään vihreisiin, mutta en ole toistaiseksi ollut varsinaisesti aktiivinen puolueessa.
Blogaaminenkin on ollut aina turhan vaikeaa, kun yritän sanoa liikaa asioita kerralla. Järkevämpää olisi keskittyä olennaiseen ja kirjoittaa lyhyemmin ja useammin.

Asiat, joihin haluaisin vaikuttaa, ovat pitkälti samoja kuin ennenkin: yksityisyyden suoja ja hallinnon avoimuus tietoyhteiskunnassa, liikennepolitiikka, sekä uusimpana luonnonsuojelu.

Ehkä innostun palaamaan näihin vielä lähiaikoina.

Avoimuus lisää parhaiten tietoturvaa

kirjoittaja

Mielipidekirjoitus, julkaistu Keskisuomalaisessa 22.9.2022.

S-Pankki on tällä hetkellä isosti julkisuudessa tietomurron takia, jossa virheellisesti toiminut ohjelmistokomponentti oli sallinut käyttäjän toimimaan toisen henkilön nimissä. Pienemmillä otsikoilla on selvinnyt Wilma-järjestelmä, joka sulki API-rajapintansa kolmannen osapuolen ohjelmistoilta. Niiden kautta oli saatavilla liian laajoja tietoja oppilasryhmien kokoonpanoista ilmeisesti ohjelmointivirheen takia.

Samalla kun yhteiskuntamme verkottuu yhä tiiviimmin, myös tietomurrot ja läheltä piti -tilanteet lisääntyvät. Vastaamon tapauksesta ovat kaikki kuulleet, mutta nopealla uutishaulla otsikoissa ovat olleet pelkästään muutaman viime kuukauden sisällä mm. STT, Päijät-Sote, Wärtsilä, Valtra ja Turun yliopisto.

Monia tapauksia yhdistää yksi asia: julkisuuteen ei ole kerrottu murron tarkkoja yksityiskohtia. Tästä on seurannut, ettei muilla alan toimijoilla ole ollut mahdollisuutta kuin arvailla, onko omissa järjestelmissä tai prosesseissa vastaavia virheitä.

Toivon, että S-Pankki samoin kuin muutkin organisaatiot Suomessa ottavat tavaksi julkaista tutkinnan edetessä avoimesti järjestelmissä tai prosesseissa olleet virheet, joista tietoturvapoikkeama on johtunut. IT-alalla on olemassa tähän kansainvälisesti vakiintunut käytäntö: julkinen post mortem -raportointi. Tämä auttaa muita toimijoita välttämään tai korjaamaan samankaltaiset ongelmat ja lisää näin kaikkien turvallisuutta.

Post mortemit ovat sukua liikenneonnettomuuksien tutkintaselostuksille. Niiden päämääränä ei ole osoittaa syyllisiä, vaan käydä läpi tapahtumat neutraalisti ja oppia toimimaan jatkossa paremmin. Raporteissa ei selosteta pelkästään sitä, mikä on mennyt pieleen, vaan pohditaan, miten asiat olisi voinut tehdä toisin ja mitä tapahtuneesta on opittu.

Julkiset post mortemit ovat jo monissa yrityksissä vakiokäytäntö. Suuret toimijat, kuten Google, Cloudflare, Amazon ja Spotify julkaisevat yksityiskohtaiset tiedot järjestelmän vakauteen ja tietoturvaan vaikuttaneista virheistä, niiden selvitysprosesseista ja korjauksista. He toimivat näin myös mielipidevaikuttajina: Monet tietoturvaparannukset ovat suoraan syntyneet näiden raporttien parannusehdotusten myötä. Raportteja tehdään myös itse havaituista tietoturva-aukoista, joita ei välttämättä ole edes hyödynnetty, jälleen tiedon jakamisen nimissä.

Avoin ja ajantasainen tiedottaminen lisää luottamusta organisaatioon. Yksityiskohtien paljastaminen auttaa myös muita välttämään samat virheet. Tietoturva lisääntyy parhaiten, kun kaikki toimivat yhdessä saman tavoitteen eteen.