Kirjesalaisuuden murtaminen johtaa väärinkäytöksiin

kirjoittaja

Mielipidekirjoitus, ei julkaistu
Kuva: All Systems Go! — CC-BY-SA Andrew Hart

Oikeusministeriön asettama asiantuntijatyöryhmä julkaisi 11.10.2016 mietintönsä, jossa esitettiin keinot heikentää kirjesalaisuutta muuttamalla perustuslakia.

On hyvä, että nykyisellään puolilaittomassa tilassa olevaa tiedustelua halutaan saada lainsäädännön ja valvonnan alle. Sen ei kuitenkaan tarvitse merkitä sitä, että meidän täytyy luopua nykyisistä oikeuksistamme salattuun viestintään. Oikeuksien laajentamista perustellaan muotiin tulleella kansallisen turvallisuuden käsitteellä. Muistutan jälleen, että laki tarjoaa jo nyt laajat valtaoikeudet selvittää suunnitteilla olevia terrorismirikoksia myös pakkokeinoja käyttäen.

Työryhmän mietinnön perusteluissa korostuu hyvä periaate valvontatoimenpiteiden rajaamisesta vain tiettyyn suppeaan perusteltuun joukkoon. Käytännössä kuitenkin Internetin rakenne on sellainen, että yhtä kohdetta valvoakseen pitää kaikki liikenne olla teknisesti valvottavissa. Kohdennettu tarkkailu muuttuu massavalvonnaksi pahimmassa tapauksessa vain hakukriteerejä muuttamalla.

Siinä vaiheessa kun järjestelmä on luotu, on liian myöhäistä peruuttaa. Emme voi tuudittautua siihen uskoon, että Suomessa ei koskaan nousisi valtaan sellainen ryhmittymä, joka haluaa käyttää järjestelmää väärin. Hyvänä esimerkkinä toiminee Jussi Halla-ahon EU-komissiolle jättämä kirjallinen kysymys, jossa hän vaatii mm. salakuuntelun kohdentamista käytännössä kaikkiin Pohjois-Afrikasta, Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta Unioniin tulleisiin ihmisiin.

Myös yksittäiset virkamiehet ovat alttiita käyttämään väärin olemassaolevia tietokantoja. Jari Aarnion tutkinnassa paljastui, että poliisi on käyttänyt seurantalaitteita myös muihin kuin rikostutkinnallisiin tarkoituksiin. Kiinnostusta tuttujen ja kuuluisuuksien tietoihin on riittänyt niin sotesektorilla kuin poliisissakin.

Haluammeko tarjota mahdollisuuden laajentaa pikkuhiljaa valvontaa isoihin ihmisryhmiin vai pitää kiinni yhdestä länsimaisen demokraattisen yhteiskunnan perusarvoista: oikeudesta yksityisyyteen ja viestinnän suojaan? Kun kirjesalaisuuden poistamisesta tehdään helpompaa, voiko meillä tulevaisuudessa olla enää yritysjohtajaa tai poliitikkoa, jota ei ole kiristetty tiedustelussa selville tulleilla salaisuuksilla? Tai riippumatonta lehdistöä?

Telttakeskusteluja osa 3: Piraattien energiapolitiikkaa

kirjoittaja

Tässä kirjoitussarjassa pohdin laajemmin keskusteluja, joita pääsen käymään kadulla piraattiteltalla (tai vaikka ilmankin sitä). Löydät halutessasi kaikki kirjoitukset telttakeskusteluja-avainsanan alta.

Vietimme viime lauantaina iltaa Tourujoen yössä basaarialueella telttaillen. Illan aikana kävimme monta keskustelua eri aiheista, ja yksi melko usein toistuva kysymys tsemppasi minua jatkamaan telttakeskustelusarjaani.

Mikä on piraattien kanta ydinvoimaan?

Täytyy alkuun myöntää, että puolueohjelmassamme ei oteta kantaa energiantuotantoon. Tämä ei toki tarkoita, etteivätkö ydinenergia sekä uusiutuvat ja fossiiliset polttoaineet toki puhuttaisi puolueessa. Itsekin olen näistä aiheista ainakin kerran kirjoittanut.

Suuremmassa mittakaavassa puolueaktiivien mielipiteisiin pääseekin hyvin käsiksi avoimen vaalikonedatan avulla.

Helsingin Sanomien vaalikonevastausten perusteella jopa kolme neljäsosaa puolueen ehdokkaista kannatti ydinvoiman lisärakentamista eduskuntavaaleissa 2015. Vain kokoomuslaiset vastaajat olivat innokkaammin pystyttämässä voimaloita.

hs-ydinvoima

Lähes samassa suhteessa ehdokkaamme halusivat luopua kivihiilen, turpeen ja maakaasun käytöstä.hs-kivihiili-ym

Näiden kahden kysymyksen vastausten perusteella piraatit eroavatkin selkeästi vihreistä, jota useat pitävät verrokkipuolueenamme.

Mistä siis näin vankka luottamus ydinvoimaan?

Piraattien toiveena on ollut jo pitkään, että poliittinen päätöksenteko perustuisi entistä enemmän tutkitulle tiedolle.

Puolueen aktiiveissa on paljon korkeasti koulutettuja ihmisiä, monet luonnontieteiden alalta. Helsingin kärkiehdokkaamme Petrus Pennanen ydinfyysikkona on luonnollisesti puhunut ydinvoiman puolesta – ja etenkin toriumia polttoaineenaan käyttäviin voimaloihin rakentuvasta tulevaisuudesta. Itsehän humanistina joudun lähinnä perehtymään eri argumentteihin ja arvioimaan niiden paikkaansapitävyyttä.

Kukaan tuskin kieltää, että ydinvoima on ehdottomasti tehokkain tapa tuottaa suuria määriä energiaa. Olen ymmärtänyt, että suurimmat todelliset terveysvaarat nykyisin käytössä olevan fissiovoiman osalta liittyvät hiukkaspäästöihin uraanipolttoaineen louhinnan yhteydessä. Kuitenkin Jyväskylässäkin silloin tällöin käytössä olevan kivihiilen on kuitenkin arvioitu olevan jopa satakertaisesti tappavampaa.

Iso pelko liittyy ydinjätteen loppusijoitukseen. Suomessahan ongelmaa on pragmaattisesti ratkaistu työntämällä jätteet maan poveen. Tämä lienee pitkäjänteisesti ainut toteuttamiskelpoinen ratkaisu, ellei sitten keksitä hyvää keinoa käytetyn polttoaineen uusiokäyttöön. Uraanikäyttöisistä toriumpolttoisiin voimaloihin siirtyminen ratkaisisi joitain loppusijoitukseen liittyviä pelkoja: toriumvoimala käyttää polttoaineensa tehokkaammin, ja jäljelle jäävän aineen puoliintumisaika on murto-osa uraanin jätöksistä.

Ydinvoiman rakentamisessa on kummallisia byrokraattisia kiemuroita. Yleensähän kunnat voivat melko pitkälti päättää uusista sähkövoimaloista alueellaan. Jokainen ydinvoimalaitos ja -reaktori täytyy kuitenkin käydä hyväksymässä aina eduskunnassa asti. Voimalaitoksen pystyttäminen pitää sisällään melko byrokraattisen ja moniosaisen lupaprosessin. Se ei ole pelkästään huono asia: mitä tarkemmin voimalaitoksen suunnitelmat käydään läpi, sitä turvallisempia voimaloita rakennetaan. Kääntöpuolena on taas se, että jokainen ydinvoimala on yksilö, eikä reaktoreita voi tyyppihyväksyttää.

Tyyppihyväksynnän puuttuminen johtaa siihen, että lupaa vastaan kannattaa rakentaa mahdollisimman tehokas voimala. Tämä ei ole voinut olla vaikuttamatta Olkiluoto 3:n suunnitteluun ja rakentamisessa vastaan tulleisiin ongelmiin. Erilaisista minivoimaloista ei kannata edes uneksia.

Todennäköisesti suurin syy ydinvoiman kannatukseen löytynee HS:n tietoaineiston parista viimeisestä kysymyksestä. Suurinta osaa puolueen ehdokkaista yhdisti selvästi huoli ympäristöstämme. Uskallan epäillä, että monet järkeilevät asian samoin kuin minä: suuria määriä energiaa täytyy tuottaa puhtaammin kuin ennen; kaikkea energiantuotantoa ei voida ratkaista pelkästään uusiutuvilla lähteillä; korvataan siis saastuttavampia ja vaarallisempia energiamuotoja (hiili, öljy, turve) ydinvoimalla.

hs-talouskasvu-vai-ymparisto

hs-ympariston-huomiointi

Ydinvoima nähdään puolueen sisällä selvästi yhtenä ratkaisuna työssä ilmastonmuutosta vastaan. Olisiko aika siis kypsä energiapolitiikan periaatteiden kirjaamiselle myös puolueohjelmaan? Toriumvoima käyttöön, fossiiliset alas pikavauhtia? Miten huomioimme uusiutuvat energianlähteet? Vaaditaanko pidemmällä aikavälillä siirtymistä fuusiovoimaan? Vaaditaanko myös muita radikaaleja toimia ilmastonmuutoksen ehkäisyyn? Näiden asioiden muotoilu vaatii vielä työtä puolueen sisällä.

Vaalikonedatan visualisaatio on omaani, datalähde CC-BY-NC-SA Helsingin Sanomat (hämmentävästi kysymysten otsikot eivät sisälly datasettiin).

En ole varma, ovatko graafien värisävyt tarpeeksi esteettömät värisokeiden käyttöön, mutta palkit ovat ylhäältä alas samassa järjestyksessä kuin selitteissä.

Telttakeskusteluja osa 2: ”Mikä on piraattien perustulomalli?”

kirjoittaja

Tässä kirjoitussarjassa pohdin laajemmin keskusteluja, joita pääsen käymään kadulla piraattiteltalla (tai vaikka ilmankin sitä). Löydät halutessasi kaikki kirjoitukset telttakeskusteluja-avainsanan alta.

Tätä kirjoittaessa sitten varmistui, että kovasti uhotusta perustulokokeilusta on tulossa tynkä. Sen sijaan, että kokeilussa olisi mukana eri yhteiskunnallisissa lokeroissa olevia ihmisiä (hoitovapaalla olijat, opiskelijat, sairaat, eläkeläiset, työssäkäyvät, yrittäjät, näiden kaikkien vaihtoehtojen välillä pomppijat), siihen otetaan mukaan vain 2000 marraskuussa 2016 Kelan työttömyysetuuksilla olevaa 25–58-vuotiasta työtöntä.

Rajaamalla pois osa väkijoukosta on vaikeaa saada todellista dataa muusta kuin siitä, tekevätkö ihmiset innokkaammin työtä jos saavat rahansa vastikkeetta ja ilman TE-palvelujen pompotusta. Lakiesitys ansaitsisi laajemmankin perkaamisen jossain toisessa blogauksessa.

Kelan tutkimusblogista bongasin tämän lauseen:

Kokeilubudjetin pienuus puolestaan asetti rajoitteet otoskoolle.

Tästä vedin ainakin itse johtopäätöksen, ettei kokeilusta todellisuudessa haluttukaan tämän kattavampaa. On vaikeaa kokeilla laajasti rajallisella budjetilla.

Anyways, tulin puhumaan piraattien suhteesta perustuloon ja siitä, miten sitä sivutaan telttakeskusteluissa:

Onko piraateilla omaa perustulomallia?

Piraateilla ei ole omaa, konkreettista mallia, koska meillä ei ole sellaisen suunnitteluun resursseja. Itse viittaan usein vihreiden ehdotukseen, koska se oli pitkään laajimmin mietitty ja parhaiten perusteltu malli. Nythän meillä on myös perustulokokeilun esiselvitys, jossa on pohdittu useampaa eri vaihtoehtoa perustulon suuruudeksi.

Puolueohjelmassamme kerrotaan muutamia lähtökohtia, joiden pohjalta piraattien perustulo syntyisi:

  • Perustulon tulee olla vastikkeeton. Tätä ei pitäisi joutua edes perustelemaan, mutta julkisessa keskustelussa on esitetty myös osallistavaan sosiaaliturvaan liittyviä, vastikkeellisia perustulomalleja (joka on itseristiriitainen termi). Vain täysin vastikkeettomalla mallilla voidaan…
  • purkaa byrokratiaa. Kun päästään eroon monimutkaisista sosiaalietuuksien välisistä ristiriitatilanteista ja palkkatulojen yhteensovituksista, kaikilla on mukavampaa.
  • ”Perustulon rahamäärä tulee määräytymään sen mukaan, millainen taso osoittautuu riittäväksi sitä nostavien toimeentulolle ja parhaiten edistää työmarkkinoiden toimivuutta. – – [L]ähtökohtana [on] nykyinen perustoimeentuloturvan taso. Lapsilisät tulee säilyttää erillisinä.”

On myös pohdittava, maksetaanko perustulo ns. negatiivisen tuloveron avulla vai puhtaana käteen. Maksamisen avuksi on väläytelty reaaliaikaista tulorekisteriä, mihin sisältyy omia tietosuojahaasteitaan.

Perustulon tasoon vaikuttaa myös se, sisällytetäänkö perustuloon asumistuen osuus vai pidetäänkö asumisen tukijärjestelmä nykyisellään. Puolueohjelmassa todetaan ainoastaan, että haluamme yhdistää opintotuen asumislisän ja eläkkeensaajan asumistuen yleisen asumistuen alle jo ennen perustulon käyttöönottoa.

Jos perustulosta halutaan mahdollisimman yksinkertainen, pitäisi asumista tukea kiinteällä summalla. Se luultavasti ajaisi ihmisiä vaikeuksiin alueilla, jossa vuokrat ovat suuret. Asumisen tukiin käytetään valtavasti rahaa, joka valuu käytännössä suoraan vuokranantajien taskuihin. Tukijärjestelmä vaatisi siis isoa remonttia. Toisaalta asumistukien pienentäminen saattaisi laskea vuokria. Kertarysäyksellä tukien poistaminen olisi joka tapauksessa käytännössä mahdotonta.

Sinällään ratkaisut asumisen halventamiseen ovat kuntien käsissä: ne kun voivat kaavoittaa ja rakentaa/rakennuttaa lisää asuntoja alueille, joissa kysyntä on suurta.

Mistä rahat perustuloon? Käytännössä perustulon käyttöönotto nostaa väistämättä jonkin verran palkkatulon verotusta (ks. alla eduskunnan tietopalvelun aikanaan vihreille laskema esimerkki [s. 5]).

Veroasteet eduskunnan tietopalvelun vihreille laskemana

Laajasti käytössä olevaa perustuloa rahoitettaisiin ainakin siirtymävaiheessa mm. työttömyysvakuutus-, sairausvakuutus- ja eläkerahastojen kautta. Vaikka veroaste nousisi, kyseiset vakuutusmaksut saattaisivat ainakin oman logiikkani mukaan kutistua, koska perustulon verran rahaa siirtyisi ”toiselle momentille” maksettavaksi.

Lainaan vielä perustulokokeilun esiselvitystä (s.204) perustulon määrästä:

Keskeinen ja kenties kaikkein eniten poliittisia intohimoja herättävä kysymys on, miten tulonjako muuttuu, kuka voittaa ja kuka häviää. Laskelmien mukaan 550 euron perustulo ei merkittävästi muuttaisi tulonjakoa. Korkeammalla perustulon tasolla on luonnollisestikin tuloja tasaava vaikutuksensa. Yhtäältä korkeampi veroton perustulo lisää pienituloisten ostovoimaa ja yhtäältä korkeampi marginaaliveroaste pienentää ylimpien tuloluokkien käytettävissä olevia tuloja.

Toivon sydämeni pohjalta, että perustulokokeilu onnistuu! Se on ainut tapa, millä saamme sen myöhemmin laajemminkin käyttöön ja yksinkertaistamaan sosiaaliturvajärjestelmäämme.

Telttakeskusteluja osa 1: ”Puolueen nimi pitäisi vaihtaa”

kirjoittaja

Tämä kirjoitus aloittaa sarjan, jossa pohdin laajemmin keskusteluja, joita pääsen käymään kadulla piraattiteltalla (tai vaikka ilmankin sitä). Löydät halutessasi kaikki kirjoitukset telttakeskusteluja-avainsanan alta.

Teidän puolueella on vain yksi ongelma: nimi.

Tämä toteamus toistuu melko usein. Jos englanti taipuu, kannustan lukemaan suoraan Ruotsin piraattipuolueen perustaja Rickard Falkvingen tiivistelmän siitä, miksi puolue on sen niminen kuin onkaan:

  • Ruotsissa kulttuurin jakaminen ja vertaisverkkojen käyttö räjähti käsiin 2000-luvun taitteessa, jolloin perustettiin Antipiratbyrån, Ruotsin tekijänoikeuksien valvontajärjestö.
  • Avoimen kulttuurin aktivistit perustivat vastavoimaksi järjestön nimeltä Piratbyrån. Heitä voimme kiittää mm. The Pirate Bayn perustamisesta.
  • Tavoitteena oli kääntää piraatti-sanan merkitys positiiviseksi, suorastaan progressiiviseksi. Piraatit ajavat tulevaisuutta, jossa yhteiskunta, tieto, taide ja kulttuuri ovat vapaita ja avoimia.
  • Kun Ruotsin tekijänoikeuslainsäädäntöä uudistettiin, oli aika perustaa myös Piratpartiet – ensimmäinen piraattipuolue. Puolue täytyi perustaa, jotta voisi vaikuttaa suoraan myös lainsäädäntöön.

Piratpartiet viettää muuten 10-vuotisjuhliaan 27.8.2016 Tukholmassa.

Mutta onko nimi todella ongelma? Nimi on iskevä ja herättää saman tien keskustelua. Se kertoo saman tien jotain siitä, mikä on piraattien tavoite. Kysyn usein, mikä olisi parempi nimi:

Nimikeskustelussa täytyy muistaa myös se, että olemme osa kansainvälistä piraattiliikettä. Nimen vaihtamiselle pitäisi siis olla suuria syitä. Samalla nimellä on saatu valittua mm. europarlamentaarikkoja ja kunnanvaltuutettuja sekä johdetaan tällä hetkellä valtakunnallisia galluppeja Islannissa. Ei nimi miestä – saatika puoluetta – pahenna.

Uusia nimiä saa toki ehdottaa myös tämän blogauksen kommenteissa! Halutessasi voit myös lukea, miksi olen itse valinnut piraattipuolueen.

Avoimuuden pitää olla proaktiivista, ei reaktiivista

kirjoittaja

Kuva: Avoimuutta Genevessä. Julkisen rakennushankkeen yhteyteen on merkitty mitä tehdään, rakentajat, työmaan kesto, budjetti, päätöksentekijät sekä tietysti puhelinnumero, joista voi tiedustella lisää. ”Pour vous”, teitä varten!

Mielipidekirjoitus, julkaistu Keskisuomalaisessa 13.8.2016 otsikolla ”Todellinen avoimuus vaatii aktiivisia toimia”.

Olen seurannut mielenkiinnolla keskustelua julkishallinnon avoimuudesta näillä [Keskisuomalaisen] sivuilla (pääkirjoitus 25.7., mielipiteet 29.7. ja 9.8.2016). Julkisen tiedon saamisessa on ongelmia, ja vastuu siitä kuuluu aina julkiselle toimijalle. Virkamiehiä pitäisikin kouluttaa nykyistä enemmän, jotta he osaisivat aktiivisesti julkistaa tietoa.

IMAG0008_1Avoimuus ei tarkoita vain reagointia tietopyyntöihin. Se vaatii myös aktiivista tiedon oma-aloitteista ja ajantasaista julkistamista. Kun yhteiskunta on todella avoin, kansalaiset voivat tutustua ja osallistua ajankohtaisiin hankkeisiin jo valmisteluvaiheessa. Kun projektiin annetaan mahdollisuus vaikuttaa, siihen suhtaudutaan pääsääntöisesti myönteisemmin. Vielä kun ehdotukset todella pääsevät vaikuttamaan lopputulokseen, hankkeesta jää kaikille hyvä mieli.

Paljon puhutaan myös avoimesta datasta ja sen miljoonapotentiaalista. Esimerkiksi Jyväskylän kaupungilla on avoimen datan verkkosivu, mutta kaupungilta puuttuu pitkän tähtäimen suunnitelma ja ilmeisesti myös resurssit sen kehittämiseksi. Tietoaineistot ovat rakenteeltaan sekavia, ne eivät päivity reaaliajassa, niistä ei ole saatavilla historiatietoja eivätkä ne pahimmassa tapauksessa sisällä oleellisia kuvaustietoja. Asiaan ei ole tullut muutosta, vaikka kaupunki nosti digitalisaation tämän vuoden kärjeksi budjetissaan! Mallia pitäisi ottaa Helsingistä, jossa tehtävään palkatut virkamiehet etsivät työkseen keinoja avata lisää tietoaineistoja kansalaisten käyttöön.

Kunnat piilottavat nykyään myös paljon omistuksiaan tytäryhtiöihin. Nämä taas väittävät, etteivät voi luovuttaa päätöksentekoon oleellisia tietoja edes luottamushenkilöille vedoten yrityssalaisuuksiin. Kun tietoja lopulta saadaan, ne saattavat olla pyydettyä suppeammat, eikä niiden aitoutta voida suoraan varmentaa. Kyseenalaista onkin, voidaanko sellaiseen tietoon pohjautuvaa päätöksentekoa pitää missään määrin demokraattisena. Julkisen sektorin avoimuusvaatimusten pitäisikin koskea lähes suoraan myös sen kokonaan tai suurelta osin omistamia yrityksiä.

Olemme avoimuudessa hyvässä vauhdissa, mutta meillä on vielä paljon opeteltavaa. Todellinen avoimuus vaatii aktiivisia toimia sen edistämiseksi niin viranhaltijoilta kuin kansalaisiltakin.