Keuruun Kisailijat järjesti vuotuisen aluemestaruustason suunnistuskilpailun elokuun alun viikonloppuna. Kävin hakemassa kilpalisenssille vastinetta osallistumalla sunnuntain pitkän matkan kilpailuun. Keskimatkan kisaan en edellispäivänä päässyt osallistumaan sukujuhlien takia.
Kisa meinasi olla ohi ennen kuin ehti alkaakaan, kun viikkoa ennen teloin nilkkani. Olin parkkivahtina Suunta Jyväskylän rasteilla Paasivuoressa edellisviikon torstaina, ja kävin omatoimirasteilla lauantaiaamuna. Maasto oli hyväkulkuista ja A-radan rastitkin löytyivät nautinnollisen sujuvasti. Yhtäkkiä huomasin kulkeneeni jonkun aiemmin menneen jälkien perässä vinoon ja päätyneeni kosteikon reunaan Partastenmäkien museotien sijasta. Ei siinä, tiesin mitä kautta pääsen määränpäähäni, kunhan vaan ylitän tien reunassa olevan kuivahkon ojan.
Ojanreunalla iski katastrofi. Jalan alle osui irtokiviä, jotka pyörähtivät ja luiskahdin kohti ojan pohjaa. Ennen kuin ehdin tehdä mitään, rojahdin ojan pohjalle täysin hallitsemattomasti. Oikean jalan nilkka taipui yli ja naksahti ikävästi, ja heti oli selvää, että seuraava rastiväli on kahden kilometrin nilkutus takaisin autolle sadattelun tahdissa.
Vaikutti siltä, ettei mikään ollut kovin pahasti rikki, mutta nyrjähtänyttä nilkkaa pitäisi varmasti suojata liialta rasitukselta. Seurasin viikon ajan nesteen kertymistä ja poistumista jalasta, ja sunnuntaiaamuna päätin, että hiukan jäykällä, mutta muuten toimivalla jalalla pystyy kilpailemaan. Lähdin matkaan ajatuksella varoa pahimpia paikkoja ja valmiina hätätilanteessa keskeyttämään.
Kilpailukeskus oli viritelty Keuruun entisen varuskunta-alueen nurkalle ja H40-sarjan 8,2 km pituinen rata kierteli Monttosvuoren koillispuolella ampumaradan takamaastossa. Lähtöön oli kilpailukeskuksesta 2,2 km siirtymää, jonka aikana jalka ei tuntunut erityisesti vihoittelevan.
Vaikka kisakeskuksessa mäen päällä kelloni oli löytänyt GPS-signaalin, lähtöalueella ei näin käynytkään. Eikä signaalia tullut saatua koko kisan aikana, joten kulkukäyrät jäivät oman pään varaan. Metsään siis piippausten saattelemana ja omaa suoritusta tekemään!
Satunnaisia muisteluita matkalta:
- Maasto oli yllättävän hidaskulkuista. Kisakeskuksessa valmistautuessamme haastateltiin testijuoksijaa, joka siitä varoittelikin. Vaikka maassa ei ollut poikkeuksellisen paljoa kiviä, kaatuneet puut, erilaiset harvennusjäljet ja muhkuraisuus tuntui hidastavan monesti menoa. Osa kuopista lienee puolustusvoimien jäljiltä.
- Metsätalous oli jälleen vahvasti läsnä, kun reitit kulkivat eri asteisissa taimikoissa. Mutta oli alueella myös vanhemmankin näköistä, luonnontilaisempaa metsää.
- Kisaennakossa mainittua metsäpaloaluetta ei tullut nähtyä (mutta pari viikkoa sitten Rasti E4:n tiistairasteilla Hitonhaudalla sellainen tuli vastaan).
- Oma suoritus oli yllättävän varmaa, mutta hidasta. Isompia pummeja ei tullut, koko ajan tiesin vähintään suurin piirtein, missä olen. Ainoastaan pari hankalampaa rastiväliä olisi voinut viimeistellä paremmin.
- Olisi ollut kiva nähdä gepsistä, mitkä ylimääräiset koukerot tuli tehtyä kohti kakkosrastia. Tiesin suurin piirtein mistä kohtaa laskeuduin mäeltä tasangolle, mutta en jotenkin hahmottanut tasaista aluetta kunnolla. Bongasin onneksi tuurilla rastin vieressä olleen ison kiven.
- Kasirastilla tulkkasin metsäalueen rajaa väärin päin, ja hain rastia liikaa vasemmalta.
- Valahdin vähän kymppirastin ohi, ja jouduin ottamaan pari askelta taaksepäin.
- 10-11-väli meni hupsusti siksakkia ensin vasemmalle tielle, sitten oikealle tielle, jota pitkin sitten rastille.
- En huomannut sähkölinjaa ollenkaan ja meinasin juosta ohi 12:n. Hoksasin onneksi ajoissa mäen jyrkkenevän ja aukon tulevan oikealla vastaan.
- 13 oli keskellä pöheikköä. Hölkkäsin polkujen risteykseen, josta ajattelin lähestyä avonaisempia kallioalueita pitkin rastia kohti. Otin ainakin kolmeen kertaan vauhtia pöheikön keskellä olevista puista, ja silti päädyin kerrankin kääntymään takaisin tien reunasta asti. Onneksi neljännellä yrittämällä kivi osui kohdalle. Tätäkin olisi ollut ”hauskaa” katsella gps-käyrästä.
Loppuaika oli 2.12.02 (karvan yli 16 min/km, todellinen kilometrivauhti oletettavasti hiukan parempi). Hiukan petyin, koska toivoin pääseväni alle kahdessa tunnissa metsästä. Laitetaan hitaus osittain jalan syyksi, kun ei ihan normaalivauhtia uskaltanut mennä. Meni sentään paremmin kuin isälläni, jolta jäi yksi leima väliin ja tuloksena hylkäys. Enkä ollut sarjani viimeinen!
Katsotaan mikä on seuraava kilpailu, nyt täytyy hetki huilata. Loppumatkasta oikean nilkan lisäksi vasenta polvea alkoi särkeä. Olisikohan sekin ottanut iskua Paasivuoressa…