Tämä teksti on jatkoa aiempaan pohdintaan siitä, miten eri tavoin IT-ala on menossa väärään suuntaan. Kai tästä jokin postaussarja on syntymässä.
Liityttyäni Facebookiin 2007 muistan todenneeni, että yhteisöpalvelujen kehitys noudattanee jonkinlaista heilurimaista syklisyyttä samaan tapaan kuin muutkin historialliset trendit. Tuolloin oli aika massiivisten somepalvelujen nousulle, ja pienemmät foorumi-, postilista- yms. yhteisöt jäivät monilla taka-alalle. Megasomet tarjosivat monille silti edelleen mahdollisuuden järjestäytyä näiden teemojen ympärille. Kun aiemmin näin oli tehty itsenäisillä verkkosivuilla, nyt se tapahtui Facebook-ryhmissä, subredditeissä tai Twitterin aihetunnisteissa. Tuolloin oli toki olemassa suuriakin keskustelupalstoja. Niissä pystyi havaitsemaan eriytymistä: eri käyttäjät olivat aktiivisempia eri aiheita koskevissa keskusteluissa.
Osa somepalveluista on myös dedikoitunut tiettyyn harrastukseen. Strava yhdisti urheilijat, Medium ensin ja Substack myöhemmin kirjoittajat, ja OnlyFans aikuisviihdetoimijat. Alueellisiakin eroja somen käytössä on. VK on suosittu entisen Neuvostoliiton alueella ja Weibo Kiinassa.
Brittiantropologi Robin Dunbar ehdotti 1990-luvulla ylärajaa sille määrälle sosiaalisia suhteita, joita yksittäinen ihminen voi onnistuneesti ylläpitää. Dunbarin numeroksi on määritelty erilaisia arvoja 100 ja 250 väliltä, joista 150 lienee yleisin. On teorisoitu, että Dunbarin havainto pätee myös yhteisöpalveluissa. Jossain menee raja, kuinka paljon kaveruuksia niissä pystyy ylläpitämään, ja kuinka monen henkilön kanssa pystyy käymään rakentavaa keskustelua. Omienkin kokemusten perusteella somessa on selvästi ihmisiä, joiden kanssa on läheisemmin tekemisissä (yleensä heitä, joiden kanssa viettää aikaa myös ruudun ulkopuolella), ja sitten toisia, joita ei tunne niin hyvin, ja joille viestii persoonattomammin.
Ajattelin vajaat 20 vuotta sitten paluuta megasomeista takaisin erillisiin palveluihin, kun liian suuret ihmismassat muuttuvat mahdottomiksi hahmottaa. Edellämainitut keinot kohdata samanhenkisiä käyttäjiä yhdistettynä algoritmiseen sisällön löytämiseen johtivat kuitenkin siihen, että käyttäjät jäivät jumiin palveluihin, joihin olivat liittyneet. Kun kätevää teknistä tapaa jakaa viestejä palvelusta toiseen ei myöskään (enää) ole, ainut tapa ristipölyttää niiden välillä tapahtuu meemikuvista ja tekstinpätkistä otettujen kuvankaappausten avulla. Ne myös todistavat eri palvelujen hiukan erilaisesta kulttuurista, vaikka niissä varmasti lopulta pyörivät samat käyttäjät.
Vaikka entistä useampi on huomannut sosiaalisen median negatiiviset vaikutukset elämiimme, niiden käyttäjämäärät eivät silti osoita suurempia vähenemisen merkkejä. Osa käyttäjistä on poistunut megasomeista ja siirtänyt sosiaalisuutensa fediversumin puolelle, jossa on tarjolla enemmän pienyhteisöjä, osa jopa rajattu vain niihin kutsutuille. Myös avoimen Internetin puolelta löytyy paikkoja, joissa pääsee kokemaan häivähdyksiä vuosituhannen vaihteen foorumikulttuurista. Heiluri on silti edelleen vahvasti suurten palvelujen puolella, joten ennustukseni tuskin toteutuu lähiaikoina ainakaan suuressa mittakaavassa.