Parempaa joukkoliikennettä etsimässä: kehitetään tiedotusta

Kehittäessä Jyväskylän joukkoliikennettä nousevat esille tiedotusasiat. Vaikka linjastosta tehtäisiin kuinka hyvä tahansa, eivät ihmiset löydä tietään bussille ilman tietoa aikatauluista ja reiteistä.

Nykyisellään Jyväskylän Liikenteen aikatauluvihot ja pysäkillä saatavilla olevat tiedot ovat ala-arvoisia. Hyvänä esimerkkinä toimii tämä linjan 12 aikataulu, jossa kummittelevat bussit numero 10 (kulkee eri reittiä kuin 12) ja 25 erilaisine poikkeuksineen. Verkkosivuille ei myöskään ole yksinkertaista mobiilikäyttöliittymää, joka olisi äärimmäisen tärkeä kännykällä aikatauluja tarkistaville ihmisille.

Keskustassa bussia odottaessa olen joskus nähnyt infomonitorissa muutoksia arvioituun saapumisaikaan.  Uusissa busseissa onkin GPS-paikantimet, joita pitäisi hyödyntää huomattavasti nykyistä paremmin; tiedon bussin sijainnista ja vähintäänkin arvioidun saapumisajan pitäisi päivittyä reaaliaikaisesti myös Internetiin. Bussin sisällä olevat pysäkkinäytöt auttavat löytämään helpommin uuteen paikkaan. Kuulutukset parantaisivat esteettömyyttä.

Mitä tulee pysäkeillä näkyvillä oleviin tietoihin, ne eivät yleensä päätä huimaa. Tolpassa seisoo yhden tai kahden ohi kulkevan linjan lähtöaika keskustasta tai päättäriltä, joiden perusteella pitäisi matkustajan päätellä suurin piirtein milloin bussi ohi hurahtaa. On outoa, ettei pysäkeille saada kunnollisia aikatauluja, kun ne kerran verkossakin ovat. Pysäkkikohtaisista aikatauluistakaan ei tosin ole iloa, jos ne heittävät yli kymmenellä minuutilla, kuten sain viime keskiviikkona todeta.

Pikainen esimerkki Lutakossa sijaitsevan pysäkin infotaulusta, josta löytyy kaikki tarpeellinen. Pysäkkiaikataulujen tyyli kaipaisi toki vielä selkeyttämistä (mm. samat minuutit samaan sarakkeeseen).

Olisiko joukkoliikennejärjestelmältä liikaa vaadittu, että matkustaja tietäisi mihin aikaan on nousemassa, mihin bussiin ja missä hyppää pois sekä löytäisi määränpäänsä kartan avustuksella? Kukaan ei halua käyttää liian monimutkaista järjestelmää. Pienillä muutoksilla pystymme tekemään matkustamisesta paljon houkuttelevampaa.