Jukolateksti paisui tänä vuonna niin pitkäksi, että jaoin tekstin pätkiin. Kaikki osat löytyvät avainsanalla ”Jukola 2026”.
Sarjakuvaseuran teltalta asteli kohti yhteislähtöä Miika ”Kautto” puhtaassa paidassa ja kuivissa sukissa, mutta muuten melko märissä varusteissa. Matkalla lähtöalueelle muut kiertelivät mudaksi muuttunutta nurmikkoa parhaansa mukaan, mutta Miika tiesi jo, että se olisi turhaa, ja kuorrutti kengät harmaiksi saman tien. Kengät muuttuivat taas sinisiksi, kun lähtöä odotellessa mudat sai huljuteltua ojassa pois pinnalta.
Yhteislähdössä olin ollut viimeksi vuonna 2023 Porvoo-Jukolassa kutososuudella. Se olikin ollut minulle melko tavallinen tapa ennen aktiivisempaa innostumista lajista ja yösuunnistuksen haltuunottoa. Ankkureiden lähtöä sai seurata kumpareelta, ja totesin sisäkaarteen menevän tukkoon. Kilpailunumeron takia lähtö tulisi olemaan melko perältä, joten jos halusi ohitella, kannattaisi valita ulkokaarre.
Jos sitä puolessatoista tunnissa pääsisi maaliin, niin tyytyväinen saa olla itseensä! Tällä ajatuksella kartta telineestä ja lähtömerkistä tossua jälleen toisen eteen. Kartta levälleen ja kauhistuminen: Ykkösrastihan on lähes K-pisteen vieressä! Nyt tuli kiire päästä etujoukkoihin, jos ei halua jäädä jumiin rastipukkien ruuhkiin. Ja tietenkin viitoitus kapenee sen verran, että kävelyksi menee…
Onneksi osasin tässä vaiheessa päivää olla väistelemättä pahimpia mutia, suorempi linja antoi mahdollisuuden ohittaa reippaasti porukkaa. Oikean linjan valinta kohti ryteikköä, omasta välistä eteenpäin niin en jumittunut jonoihin, ja parin mutkan jälkeen kivirasti tuli vastaan. Eikä siellä lopulta ollut edes ruuhkaa…
Vauhti jäi päälle, joten saman tien kohti tietä ja pienellä tiekierrolla kohti kakkosrastia. Tiheikkö kapeimmasta kohdasta läpi ja suoraan rastille. Tällä rastivälillä tein parhaan suoritukseni, sijoitus tällä välillä 140/849. Miltei 20 km suorittamista takana ja vauhtia riitti edelleen!
Sitten uskalsikin jo ottaa rauhallisemmin. Kolmosrastille mennessä taisin mennä pätkän samaa uraa kuin aamuyöstä, vähän matkaa sähkölinjaa pitkin tiheikköä väistäen, ja polun kohdalta kohti rastia. Juomarastin kohdalta sitten kohti parasta kallioaluetta ja nelosta tien toisella puolella.
Letkat ja muut samaa tahtia etenijät alkoivat sotkea vähän ajatuksia. Pahavuoren kallioiden päällä (oli ihan nättiä) kannatti ehdottomasti kiertää oikealta kohti vitosta, mutta pudottauduin kakkosrastin tienoilta samaa tahtia tulleen venlan mukana ajatuksissani aivan liian aikaisin kosteikon reunaan jyrkänteiden eteläpäähän, kun rasti oli pohjoisessa. Kyllähän se sieltä lopulta löytyi, mutta aikaa tuhraantui ihan turhaan… Kutosrastille sitten taas kantapään kautta opittuna varmalla suunnalla.
Seiskalle harkitsin hetken tiekiertoa, mutta valitsin metsän läpi juoksun, sitähän varten tänne on tultu. Tämä oli ollut huippuseuroillekin yllättävän haastava paikka. Lähdin vähän liian oikealle (miltei kolmososuuteni seiskarastille) ja korjasin suuntaa pariinkin otteeseen. Ojan jälkeen kumpare paljasti tarkan sijainnin, joten korjaus vasemmalle ja rastille. Lohduttauduin katsomalla kotona huippusuunnistajien vaikeuksia samalla välillä.
Sitten kallioita seuraten kohti kasia, energiaa naamaan ennen juomarastia ja jälleen tielle. Pienellä tiekierrolla ysirastille, ja suunnalla uraa pitkin seuraavia rasteja napsien ilman suuria yllätyksiä. Hankalia ojia tuntui olevan vähemmän kuin kolmososuudella. Samaan vauhtiin osui toinenkin 3+5-tuplaaja, joka valitteli kramppaamisia. Itselläni jalat toimivat edelleen hämmentävän hyvin.
Rasti 12 oli hiukan haastava: tulin ensin vähän liian alas kosteikon reunaan, sitten korjasin vasemmalle ylös kiviä kohti, tahtia hidastaen samalla kun työnsin viimeistä energiapatukkaa naamaan. Kivet olivat vaan väärät, ja oma rasti oli selvästi enemmän oikealla. Pahus.
Väsymys alkoi tässä kohtaa näkyä, kun pakka alkoi vähän levitä. 13 oli silti jälleen helppo ottaa suunnalla (latu-ura näkyi vasemmalla, yritin vain välttää alamäkeen valumista), 14 oli myös jo tuttu kokoomarasti edelliseltä kierrokselta.
Sitten iski jälleen sama aukio ja tasainen alue kuin kolmososuuden ykkösvälillä, ja en meinannut yhtään pysyä edes kiinni siinä, mihin asti olin seurannut aukiota ja missä kohdassa valunut metsään. Yritin alitajuisesti välttää pöheikköä sen oikealta puolelta kulkien. Tajusin lähinnä ajan kulumisesta, että nyt täytyy kääntyä vasemmalle päin. Ryteikön läpi puskemalla löytyi oja ja rastikumpare tuli hirvittävällä tuurilla lähes suoraan vastaan. Helpotuksen huokaus: enää tutut loppurastit jäljellä. Nouseeko jalka vielä loppuun asti?
16-18 siirtymillä alkoi matka jo tuntua lantiossa ja polvessa. Nyt vaan rauhassa maaliin, ja suoritus kasaan. Maalileimauksen jälkeen kelloa katsomaan. Olin tullut reilusti alle tavoitteen 1:21.11 osuusajalla! Tätä sopi hiukan tuuletella. Tälläkin osuudella joukkueen sijoitus parani lähes sadalla.
Jälkikäteen katsoin Otto Kaarion videolta miten paljon vähemmän uria olisi voinut olla apuna metsään mennessä ja miten paljon kovempaa minua nopeammat silti menevät…
Vielä yksi osa luvassa: jälkilöylyt!
