Hyvinvoinnin ja terveyden lautakunta 17.6.2026

Urani hyte-lautakunnan jäsenenä alkaisi teoriassa keskiviikkona ylimääräisessä kokouksessa, mutta vihreässä ryhmässä on poissaolojen takia päällekkäisyyksiä. Menen siis samaan aikaan olevaan kaupunkirakennelautakunnan kokoukseen ja hytessä vihreitä edustaa varajäseneni Riikka Leinonen, joka tietää muutenkin enemmän nyt päätettävien asioiden taustoista. Aloitetaan kokoustaminen tässä lautakunnassa sitten kunnolla syksyllä.

Se ei toki estä käymästä listaa läpi!

§ 46 Huhtasuon ja keskustan neuvolat

Hyvinvointialue on linjannut yhdistävänsä palveluverkkoa näiden osalta, etenkin kun nykyiset tilat ovat epätarkoituksenmukaiset. Uudeksi sijainniksi suunnitellaan Tourukeskusta, joka on tiloiltaan joustavampi ja helposti saavutettavissa kaikilla liikkumistavoilla.

Positiivista on, että neuvolatiloja edelleen tarvitaan tällä alueella. Tausta-aineistossa on todettu, miten väestö kasvaa lähinnä Jyväskylässä ja Muuramessa.

Huhtasuon neuvola on toiminut Huhtakeskuksen yhteydessä ja tilat vaatisivat isompaa remonttia. Huhtakeskuksen kaavasta ja alueen uudistumisesta päätetäänkin juuri rinnakkaisessa kara-lautakunnan kokouksessa.

Keskustan neuvola on ollut viime aikoina Torikulmassa Asemakadun yläpäässä. Puutteet esteettömyydessä ja esimerkiksi lastenvaunujen pysäköinnissä ovat hyviä syitä muuttaa muualle. Asiakaspysäköintiä kuvataan “haastavaksi”, mikä vähän ihmetyttää keskustan parkkihallitiheyden tuntien. Haastavuutta ei ole materiaaleissa tarkemmin avattu, mutta jos kyse on ilmaisten parkkipaikkojen puutteesta, se on toki ymmärrettävää. Toisaalta esimerkiksi Novassakin joutuu maksamaan pysäköinnistä. Tourukeskuksessa taitaa olla vieläkin ilmainen kiekkopysäköinti, mutta kapeahkot ysärimallin parkkiruudut, kun 1970-luvun öljykriisistä ei ollut vielä niin pitkä aika ja autot olivat järkevämmän kokoisia.

Materiaaleissa kehutaan Tourukeskuksen parkkipaikkoja ja Tourulantie 13 verrattuna turvallisempaa piha-aluetta. Jalankulkijoille ja pyöräilijöille autojen välissä kulkeminen vähän jäsentymättömällä pihalla ei ole koskaan tuntunut mielestäni kovin turvalliselta.

Googlen katunäkymässä näkyy, miten jalkakäytävä päättyy liikenneympyrän reunaan, ja tästä pitäisi jotenkin saada itsensä taiottua parkkipaikan toiseen nurkkaan ilman auton alle jäämistä.

Hyvinvointialue voisi kehottaa vuokranantajaa selkeyttämään jalankulun reittejä esimerkiksi kiveyksin ja istutuksin ja asentamaan jollekin alueelle kunnollisia pyörätelineitä, joihin saisi esimerkiksi lapsiperheiden käyttämiä erikoispyöriä, kuten laatikkopyörän tai pyörän peräkärryn luotettavasti kiinni. Pyöräpysäköinti on ollut yksi kiinteistön heikkous ja olen pettynyt, ettei niihin ole kiinnitetty ollenkaan huomiota.

Katoksen alapuolta Googlen katunäkymässä.

Googlen katunäkymäkuvissa näkyy, miten saatavilla olevat irtotelineet ovat sen mallisia, että esimerkiksi levyjarrullisia pyöriä ei voi niihin pysäköidä. Lisäksi telineet on sijoitettu jalankululle suunniteltuun katokseen. Pyörät tukkivat katoksen kulkureitin, kun katoksen edustalle on pysäköity autoja. Tekoälyn luomasta havainnekuvasta telineet olivat hävinneet.

Materiaaleista ei myöskään ilmene, onko neuvolan ovet tarkoitus vetää auki yhdellä kädellä samalla kun toisella työntää rattaita sisälle.

Nostetaan aineistosta myös pyöräbaanan tynkä, joka helpottaa yhteyttä Huhtasuolta. Veikkaan, että suurin osa Huhtasuon suunnasta kulkijoista polkee perinteiseen tyyliin Seppäläntien reunaa, ainakin kunnes pyöräbaana on todellisuudessa rakennettu suunnitellusti (piti olla valmista jo 2019).

Kuvankaappaus pyöräilyn edistämisohjelmasta, joka optimistisesti ehdotti baanan rakennusajaksi 2016-2019.

Linkkien osalta saavutettavuus on kohtuullinen. Pysäkit ovat kuitenkin keskustasta Huhtasuon suuntaan kulkiessa hiukan kaukana ja ikävän kävely-ympäristön yhteydessä, joko Kivääritehtaankadun risteyksessä, tai Vaajakoskentien risteyksen toisella puolella. Toiseen suuntaan pysäkki on hyvässä paikassa K-raudan kohdalla.

Pysäkit Linkin reittioppaassa, taustakartta OpenStreetMap

Pitäisi myös varmistaa, että työntekijöillä on mahdollisuus kunnolliseen pyöräpysäköintiin ja sosiaalitilat sallivat tarvittaessa suihkussa käynnin. Nämäkään asiat eivät nyt materiaaleista käy ilmi (autohallin ja sosiaalitilojen olemassaolo on mainittu).

Tilojen käyttöönotto olisi ensi vuoden alussa, jos ja kun päätös tehdään tämän suunnitelman mukaisesti. Olisin valmis äänestämään tilojen sijainnin puolesta, mutta haluaisin myös saada selkeää parannusta jalankulun ja pyöräilyn olosuhteisiin.

§ 47 Kotisataman vuokrasopimuksen päättyminen

Hyvinvointialue on vuokrannut Kotisatama-nimisen palveluasumisyksikön Suolahdessa Attendolta, joka on nyt ilmoittanut ettei jatka vuokrasopimusta. Asukkaat ja työntekijät joudutaan siis siirtämään muualle.

Tässä päätöksenteko on ikävästi ollut jäljessä palveluverkkosuunnitelmia, koska tieto vuokrasopimuksen päättymisestä on tullut vasta suunnitelmien valmistelun jälkeen. Tässä vaiheessa ei ole ilmeisesti tiedossa, miten järjestelyt tehdään. Asiasta varmaan keskustellaan kokouksessa.

Hyvinvoinnin ja terveyden lautakunta

Ari-Pekka Liukkosen puoluevaihdoksen jälkeen useampi eri toimielinpaikka meni uudelleen jakoon. Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto valitsi minut kokouksessaan 9.6.2026 vihreän ryhmän ehdotuksesta terveyden ja hyvinvoinnin lautakunnan varsinaiseksi jäseneksi. Varallani toimii Riikka Leinonen.

Tiedote valinnasta hyvinvointialueen sivuilla

Väitin viime vaalien yhteydessä, että sote-asiat eivät ole minulle niin tuttuja. Tämähän on siinä mielessä muunneltua totuutta, että työskentelin 10 vuotta Kelalla ja ehdin tutustua ainakin sosiaaliturvan koukeroihin monin tavoin. Tässäkin blogissa on aiheesta kaikenlaista. Terveyspalvelut sen sijaan vaativat enemmän perehtymistä. Otan tämän haasteena vastaan!

Lautakunta tekee käytännössä päätöksiä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen hinnoista ja perusteista. Se myös seuraa tavoitteiden toteutumista ja antaa lausuntoja aluehallitukselle strategiasta, palveluverkosta, budjetista jne. Lautakunnan vastuulla on myös sote-sektorin toiminta-avustusten myöntö.

Blogissa on siis odotettavissa säännöllisenä sisältönä myös tämän lautakunnan kuulumisia noin kerran kuussa.

Toivakkahölkkä 2026

Osallistuin 6.6.2026 jo perinteiseen toivakkalaiseen urheilutapahtumaan, toista kertaa järjestettyyn Toivakkahölkkään. Viime vuonna lanseerattu tapahtuma on hyvän mielen ilmainen 10 km polkujuoksukilpailu. Lapsille oli myös omat 150 m ja 1 km matkat.

Reitti oli tietääkseni pitkälti sama kuin edellisvuonna, jolloin en paikalle päässyt, ja kierteli ympäri Paikkalanvuoren maastoa. Keli ei tarjonnut suuremmin aurinkoa, mutta pahin sade hellitti suorituksen ajaksi. Paikkalanvuorella olin käynyt loppuvuodesta Kurkocupissa, ja halusin nähdä miltä maisemat näyttävät päivänvalossa.

En ole aiemmin käynyt juoksemassa kilpaa, joten tämä oli siinäkin mielessä uusi aluevaltaus. En ole koskaan tykännyt enkä edelleenkään varsinaisesti nauti juoksemisesta, mutta suunnistaminen on opettanut minulle sen olevan mukavahkoa metsässä. Tai sitten se on niin päin, että metsässä on mukavaa, jopa juostessa.

Perheen nuorimmainen innostui myös mukaan ja kävi kiertämässä kilometrin pyrähdyksen. Kunnanjohtaja Touko Aallolla ei ollut mitään mahdollisuuksia lasten kärkijoukolle. Toiseksi jääminen vaikutti harmittavan maalissa nuorta Hämyä, mutta kovempaa hän veti kuin minä…

Etukäteen pohdin kenkävalintaa: lenkkarit vai suunnistuskengät? Valitsin jälkimmäiset spekuloiden kosteutta ja sitä, että jalat ovat niihin tottuneet. Lähtöä odotellessa katselin muiden tennareita, mutta oli muutamilla myös polkujuoksutossuja jalassa.

Matkajuoksuvauhtini on vakiintunut n. 6 min/km tienoille, joten tiesin, että tunnissa pitäisi päästä maaliin. Ja kaikki siitä alaspäin on plussaa. Lähdön lähestyessä en oikeastaan jännittänyt erityisemmin, odotin vaan metsään pääsemistä. Taktiikkana ajattelin ottaa rennosti omalla tahdilla, ja sitten kiristää lopussa.

Sijoituin joukon puolenvälin paikkeille lähtöä odotellessa, arvioiden että sillä välttää enimmät ohittelut. Liikkeelle lähdettiin latupohjaa pitkin, ja tilaa oli hyvin väistää eri suuntiin letkan venyessä. Jokin tuntui väärältä: käsissä ei ole karttaa, kompassia eikä emittiä! Mitä tässä on tarkoitus ajatella, kun ei tarvitse reittiäkään miettiä…?

Ensimmäisen kilometrimerkinnän kohdalla katsoin kelloa, joka väitti vauhdiksi 5.10. Kääk, aivan liian kovaa! Pientä korjausta askellukseen samalla kun maasto alkoi nousta jyrkemmin vuorenrinnettä ylöspäin. Isompi letka hävisi kaukaisuuteen, ja hetken päästä lähistöllä oli vain 4-5 muuta samaa tahtia painavaa juoksijaa. Jalkaa siis vain toisen eteen ja maisemista nauttimaan…

3 km tienoilla käännyttiin kohti suota. Tästä muistin menneeni suunnistaessa, mutta miten tämä on jotenkin eri tavalla? Jossain kohtaa hoksasin, että nyt juostiin toiseen suuntaan kuin pimeässä. Suon jälkeen reitti alkoi kierrellä metsäkoneen urissa. Suunnistuskengät eivät lipsuneet ja tuntuivat hyvältä valinnalta, ja keskinopeuskin oli noussut lähemmäksi 6 minuuttia kilometriltä.

Puoliväli alkoi pian häämöttää. Taskusta energiageelit naamaan lennosta, juomarastilta hörppy vettä, ja matka jatkui isompaa metsäautotietä pitkin. Vielä ei ollut aika kiihdyttää. Joku muu juoksi aina muutaman kymmenen metriä kovempaa, mutta jäi sitten paikalleen keräilemään itseään. Keskinopeus oli sama kuin minulla, mutta tasaisuudesta ei voinut puhua.

Hikipanta ympäri, kuivaa pintaa löytyy toiselta puolelta. 7 kilometrin kohdalla alkoi jo innostaa vauhdin lisääminen. Joko olisi aika? Onneksi edessä häämötti mäki, joka vei menohalut. Tämä vielä, ja sitten kovempaa. Polku nousi hakkuuaukon reunaa. Sisäinen suunnistaja oli jo leikkaamassa mutkaa tasaista aluetta pitkin… Mutta reitillä oli pysyttävä. Mäen päällä tahtia ylöspäin ja muut jäivät taakse. Kellosta aikaa katsoen: ehtisikö alle 55 minuuttiin? Edessä juoksi joku parinsadan metrin päässä: saisinko vielä kiinni?

Vielä yksi hakkuuaukko: en muista tämmöistä ollenkaan,
mutta kohta pitäisi tulla Kurkon loppupätkä, jossa juostiin kovaa tie- tai latupohjalla. Jälkikäteen katsoin, että olin kyllä tuonkin aukon läpi syksyllä mennyt. Edessä menijä läheni hetki hetkeltä ja jäi lopulta taakse. Toinen selkä tuli näkyviin vähän matkan päässä ja reitti muuttui tutuksi. Syksyllä tämä alamäki tuntui helpommalta, mutta silloin takana oli pari kilometriä vähemmän ja hitaammalla tahdilla…

Jalat alkoivat tuntua muusilta, ja kello näytti 5 minuutin kilometrejä. Edellä menijä hävisi johonkin, taisi hänkin nostaa vauhtia. Koiran ulkoiluttaja tulee vastaan. Noustaanko vielä vuorelle? No noustaan toki. Sen jälkeen ei onneksi pitäisi olla kuin alamäki.

Kenttäkuulutus kuului koko ajan kovempaa. Tuossa Kurkossakin näkynyt iso kivi. Ketään ei ollut enää lähistöllä, nyt vaan rullaten alamäkeen kohti maalia. ”Ja seuraavana maalissa Miika Hämynen Jyväskylästä, ajassa 54 minuuttia tasan”. Pieni tuuletus maaliinpääsyn kunniaksi. Harmittelin kun ei tullut IPR:n juontajalta Sarjakuvaseura-viittausta, kärkijoukon edustamat seurat olivat kyllä tulleet mainituiksi. Sijoitus miehissä 28/45 kunnanjohtajalle 8 minuuttia jääneenä.

Maalissa hiukan itsensä keräilyä ja energiapatukka naamaan. Ja sadetta pakoon kohti kotia suihkuun. Oli ihan mukavaa! Nyt vaan voimia keräämään Jukolaa varten…

Touhon kuvat

Ikärajoista

Vihreiden puoluekokouksessa pari viikkoa sitten hyväksyttiin uusi puolueohjelma, jonka kirjauksiin ujutin vaivihkaa mukaan pari avoimen tiedon pykälää. Oli myös yksi kohta, joka muotoiltiin mielestäni väärin, ja se koski verkkopalveluiden ikärajoja.

Parin viime vuoden aikana moni maa on säätänyt lakeja, jotka rajoittavat pääsyä haitalliseen verkkosisältöön ikärajojen avulla. Monta vuotta menikin rauhassa näiden osalta, mutta keskustelu somehaitoista ylitti selvästi jonkin rajan. Konservatiiviset aktivistiryhmät onnistuivat hyödyntämään momentumin ja saamaan poliitikot tekemään nopeita päätöksiä.

Internetin ja sovellusten rajoitukset ovat olleet aina hankalia. Ikärajat (kieltoja on aina vaadittu uuden median syntyessä, oli se sitten sarjakuva, videopeli tai elokuva) ovat perinteisesti perustuneet sosiaaliseen konventioon: jokainen (tai jokaisen vanhempi) voi itse päättää, ottaako ne enemmän suosituksena vai pakkona. Nyt säädetyt verkkosivujen ja sovellusten ikärjat taas yrittävät perustua todelliseen dataan, jotta niitä olisi vaikeampi kiertää.

Joissain maissa toki on jätetty toteutustapa markkinoiden ratkaistavaksi, ja lopputulos on ollut ennakoitavissa. Toisaalta iän on voinut ”todistaa” tekoälygeneroidulla kuvalla tai vanhemman pankkikortilla, toisaalta taas ihmisten passi- ja henkilökorttitietoja on vuotanut huonosti suojatuista järjestelmistä maailmalle.

Jos haluamme siis säätää lakeja, että tietynlainen sisältö pitää sallia eksaktisti vain tietynikäisille, päätämme todellisuudessa useammasta asiasta:

  • On olemassa tietoa välittäviä palveluita, joiden saatavuudesta jollekin ihmisryhmälle valtio voi päättää.
  • Verkkopalvelun täytyy tarkistaa, minkä ikäinen käyttäjä on, joten…
  • Jonkun täytyy tietää, kuka käyttäjä on, jotta voi tietää tämän iän.
  • Käyttäjällä on oltava jokin tunnistautumisväline, jolla voi todistaa ikänsä.
  • Tarkistuksen yhteydessä tallentuu metadataa: joku käyttäjä halusi mennä tähän palveluun ja on / ei ole alaikäinen.

Otamme siis riskin, että henkilökohtaiset tiedot ovat jossain saatavilla ja varastettavissa, sekä sen, että joku pääsisi yhdistelemään näitä tietoja. On olemassa keinoja, joilla tietosuojariskejä voidaan vähentää, mutta se ei poista isointa ongelmaa: ennakkosensuuria.

Kun järjestelmä on kerran pystytetty, sitä on helppo laajentaa (vrt. passien sormenjäljet, joita ei ollut missään nimessä tarkoitus käyttää rikostutkintaan). On siis helppoa kuvitella tilanne, jossa jokin hallitus luokittelee esimerkiksi Setan, Elokapinan tai Amnestyn sisällöt haitallisiksi lapsille, jolloin ne saadaan kätevästi lukon taakse, ja kävijätkin voidaan tarvittaessa selvittää.

Sosiaalinen media on moniäänistä ja -muotoista. Eri palveluilla on omat hyötynsä ja haittansa. Ikärajat eivät ratkaise kaikukammioiden ja dopamiinikierrettä optimoivien palvelujen ongelmia, joista eivät kärsi vain lapset, vaan kaikki ikäryhmät.

Todellisuudessa tarvitsemme irrottautumista suuryritysten algoritmeista: yhteisöllisyyttä ja vapaata tekemistä ruutujen ulkopuolella. Tuolloin emme ole kuluttamassa megakorporaatioiden kuratoimaa sisältöä, jolloin somepalvelut ja niiden haitat jäävät luonnostaan taka-alalle.