Vaaligalleria 2.0

Nyt kun Ylen haastattelusta on kulunut noin kuukausi, on ehkä hyvä palata vaaligalleriavideoon ja täydentää vastauksia.

Pelastaako peliteollisuus Suomen talouden?

Ensimmäinen kysymys yllätti, vaikka tiesinkin, että tentti oli vahvasti mukautettu jokaista vastaajaa ajatellen. Yritin kasata ajatukseni ja tuoda esille historiaani suomalaisen pelialan parissa sekä viimeaikaisemmat toimet Peliosuuskunta Expan puolella. Peliala kaipaa paljon koulutettua työvoimaa, minkä jotkin oppilaitokset ovatkin jo havainneet. En tykkää ”uuden Nokian” ajatusmaailmasta, joten näkisin ennemminkin, että peliala on yksi tulevaisuuden työllistäjistä muiden joukossa.

Mistä ne löytyvät, ne tulevaisuuden työpaikat?

Uskon, että eduskunnasta käsin tehdyt viritelmät työpaikkojen luomiseksi ovat pääsääntöisesti tuhoontuomittuja tai aiheuttavat uusia ongelmia. Tämän vuoksi lähdin mielummin puffaamaan perustuloa. Haluan nähdä käytännössä sen vapauden, minkä se antaa yrittämiseen ja työntekoon.

Minkä kokoinen se perustulo olisi?

Piraattien resursseilla (mainos: emme saa vielä puoluetukea, joten lahjoita meille!) ei mikrosimulaatiomalleja lähdetä väsäilemään, joten valitsen tähän mennessä eteen tulleista malleista sopivimman – eli Vihreiden. Se sisältää tosin mielestäni vielä liikaa harkinnanvaraisia osia. Suurimmat kysymykset perustuloa säätäessä tulevat olemaan sen suuruus (täytyy riittää välttämättömimpiin menoihin, mutta täytyy kannustaa työntekoon) sekä se, tulisiko sen lisäksi olemaan jonkinasteinen asumistukijärjestelmä. Näkisin, että ihanteellisesti perustulo olisi niin yksinkertainen, että sen päälle tarvittaisiin korkeintaan yksi harkinnanvarainen osa, joka vastaisi nykyistä täydentävää toimeentulotukea.

Mikä on sopiva eläkeikä?

En osaa sanoa. Käytännössä optimaalinen eläkeikä olisi sellainen, että suuri enemmistö selviäisi töissä sinne asti työkykynsä säilyttäneenä.

Pitäisikö Suomen lisätä puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa? Kannatatko Nato-jäsenyyttä?

Yhteistyö on aina hyvä asia, mutta tarkoittaako se myös apua kriisitilanteessa? En ole perinteisesti kannattanut Natoa, mutta olisi hyvä, että asiasta päätettäisiin pikaisesti. Nato-yhteensopivuuden säilyttäminen ilman mahdollisuuksia osallistua sen päätöksentekoon on vain hölmöä. Toivoisin kansanäänestystä Natosta.

Pitääkö ruotsin kielen opetus olla Suomessa vapaaehtoista?

Puolueohjelmastamme: ”Toisen kotimaisen kielen opiskelun tulee olla kaikilla oppiasteilla vapaaehtoista. Jatkossakin peruskoulussa opiskeltaisiin äidinkielen lisäksi vähintään kahta muuta kieltä, joista ensimmäinen alkaisi 2. luokalla ja toinen valinnaisesti joko jo 4. luokalla tai viimeistään 6. luokalla.”

Pitäisikö yliopisto ja ammattikorkeakoulu yhdistää?

Kysymys yllätti enkä ollut pohtinut kantaani valmiiksi, vaikka toki koulutus yhtenä teemanamme onkin. Yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla on nykyisellään yhteiskunnassamme selvästi erityyppiset tehtävät, ensimmäisen painottaen tutkimusta jälkimmäisen keskittyessä konkreettisempaan opetukseen. En näe yhdistämisessä suuria hyötyjä, vaikkakin yhteistyötä olisi syytä entisestään lisätä. Poikkitieteellisyys ei ole mikään itseisarvo, mutta siitä voisi olla suurta iloa esim. juurikin aiemmin mainitulla pelialalla.

”Suomen tulee purkaa yksityisyyttä loukkaavia osia lainsäädännöstään”, näin sanotaan vaaliohjelmassanne. Mitä se tarkoittaa?

Esimerkkien kaivaminen yhtäkkiä on aina yhtä mukavaa, mutta esimerkiksi muistamani Lex Nokia rikkoo suuresti työntekijöiden yksityisyyttä. Ilmeisesti lain suomia valtuuksia ei ole kuitenkaan otettu läheskään niin laajasti käyttöön kuin lakia säätäessä uhkailtiin. Toki voi olla, että moni yritys toimii lainvastaisesti eikä ole tehnyt vaadittua ennakkoilmoitusta tietosuojavaltuutetulle. Vähän käytettyä lainsäädäntöä, joka kaiken lisäksi koskettaa syvästi perusoikeuksia, ei tulisi säilyttää.

Pitääkö työperäistä maahanmuuttoa lisätä?

Ilmeisesti työlupien saaminen on ollut ongelmallista. Kannatan ihmisten (samoin kuin tavaroiden ja tiedon) vapaata liikkuvuutta: on työnantajan oma asia, minkämaalaista työvoimaa tämä haluaa käyttää.

Onko Venäjä uhka Suomelle?

Riskitaso on vähän kohonnut haastatteluajankohdasta, mutta pitäisin uhittelua edelleen sisäpoliittisena toimintana.

Pitäisikö turpeen energiakäyttö lopettaa?

Turve ei ole uusiutuva energiamuoto, vaikka jotkut haluavat sitä sellaiseksi väittää. Energiaa voidaan tuottaa suuressa mittakaavassa ydinvoimalla (mieluusti toriumista), pienemmässä uusiutuvilla, kuten auringon, tuulen ja veden avulla.

Ja siihen loppuikin sitten aika, juuri saatiin kaikki vastaukset pakettiin.

Videoni on muuten yksi Keski-Suomen katsotuimpia, mistähän se kertoo?