Todellinen puoluetukiuudistus tarpeen

Mielipidekirjoitus, julkaistu Keskisuomalaisessa 28.4.2015 Menneellä viikolla uutisoitiin, että oikeusministeriön työryhmä esittää puoluetuen jakamista myös muille kuin eduskuntapuolueille. Kyseessä olisi tärkeä uudistus demokratian näkökulmasta. Tällä hetkellä puoluetuki myönnetään kansanedustajien määrän mukaan, mikä paisuttaa vain jo eduskunnassa istuvien ryhmien toiminta- ja tiedotusbudjetteja. Jopa ETYJ on kritisoinut tätä järjestelmää. Valitettavasti uudistuksessa ehdotettu tuen saamisen edellytys, 2 % vaaleissa saaduista äänistä, johtaa siihen, että tukea jaettaisiin … Jatka lukemista