Jukolateksti paisui tänä vuonna niin pitkäksi, että jaoin tekstin pätkiin. Kaikki osat löytyvät avainsanalla ”Jukola 2026”. Tämä on sarjan viimeinen osa.
Oma tunnelma tämän vuoden suorituksista oli hyvä jo sen takia, että energiatasot olivat pysyneet koko ajan sopivina. Lisäksi itse suunnistus oli ollut pääosin sujuvaa, mitä nyt muutamilla rastiväleillä oli havaittavissa pientä haparointia. Mieltäni lämmitti entisestään, kun laskeskelimme miten Sarjakuvaseuran joukkueiden jäsentenvälisestä olisi tullut kakkosjoukkueen voittokulkua ilman vauhdikkaita suorituksiani.
Mikä tunne jäi Kymin lentokentän maastoista? Juostavaahan se oli parhaimmillaan kuten ennakkoon arvioitiin, mutta silti monessa paikassa oli melko rytöistä ja sai tarkkaan katsoa, mihin jalkansa laittoi. Kallio- ja suoalueet olivat toki nättejä, mutta luonnontilaista metsää ei ollut missään. Puut oli myös monin paikoin istutettu kuivatuille soille, minkä huomasi ojien yli hyppiessä. Hakkuujätettä oli ratamestari jättänyt ihan kiitettävästi tälläkin keikalla maastoon, onneksi varustukseeni kuuluu vakiona säärisuojat. Kiviä maastossa oli paljon, mikä toki oli minulle Päijänteen rantamaastoja kolunneena ihan tuttu ilmiö.
Kilpailualueella oli lopulta yllättävän paljon rakennettua ympäristöä metsäautoteiden, sähkölinjojen ja latupohjien muodossa. Kovin pitkään ei tarvinnut yleensä edetä ennen kuin törmäsi johonkin selvästi hahmotettavaan kohteeseen. Melko helppoa suunnistus siis lopulta kuitenkin oli, poislukien ehkä tasaisimmat alueet lentokentän pohjoispäässä. Etenkin kun pääsin hyödyntämään suurelta osin aiempien juoksijoiden polkemia uria.
Entäs tapahtumajärjestelyt sitten? Aika vähän tuli kisakeskuksen palveluja hyödynnettyä sateen vuoksi, ja sunnuntaina oli teltat aika lailla purettu siinä vaiheessa kun olisi kerennyt kierrellä. Virallisen ruokalan totesin jo viime vuonna kalliiksi ja mitäänsanomattomaksi (ja mediatietojen mukaan samoin oli tänäkin vuonna), joten päädyin niin lauantaina kuin sunnuntainakin epäterveelliseen (mutta gluteenittomaan) grilliruokaan. Suihkuissa riitti lämmintä vettä ja vessoja ja vesipisteitä oli hyvissä paikoissa. Vähän enemmän olisi voinut olla haketta muutamissa kilpailukeskuksen märimmissä paikoissa, mutta vaikeaa näitä on varmasti ennakoida.
Kerkesin pikaisesti kiertää myös Karhulan ilmailumuseon, nyt on kolme kuudesta käytynä (Karhulan lisäksi Tikkakoski ja Vantaa). Pysäköintialueella oli poistuessa kevyt mayhem kohti etelää, mutta pohjoinen liittymä oli jälleen käytössä harvakseltaan ja veti sujuvasti. Jotkut harvat taisivat hoksata käyttää sitä myös etelän suuntaan.
Mitä sitten odottaa ensi vuoden Vuokatti-Jukolasta? Varmasti isompaa noususummaa ja toisaalta sitä kompensoimassa lyhyempiä osuusmatkoja. Tänä vuonna maalissa hymyilytti, toivottavasti fiilis on sama myös ensi vuonna.
Sarjakuvaseuralta on oletettavasti luvassa viivalle ainakin yksi joukkue. Olisinko sitten avaamassa vai ankkuroimassa sitä? Väläyttelin myös seuramme brändäämää ”Jukolan klassikkoa” (osuudet 1 + 7), mikäli joutuisin jälleen tuplaamaan. Telttapaikka ei varmasti tule olemaan yhtä lähellä kisakeskusta…
Ehkä Kotkan savet ovat siihen mennessä vihdoin irronneet varpaidenkynsistä!
