Tulevaisuusselontekoon vaikuttamassa

Osallistuin tänään JYYn kautta Tulevaisuusselonteko 2030 -raportin kasaamiseen, kun Jyväskylässä järjestettiin seminaari aiheella Hallinto mahdollistajaksi. Tilaisuuden aikana pyrittiin löytämään näkökulmia siihen, millaista on hallinto vuonna 2030; mitä toivotaan, mitä pelätään, ja mitä eri kansalaiset siltä haluavat. Keskustelua käytiin myös verkossa mm. Twitterin välityksellä.

Tilaisuuden avannut valtiovarainministeri Jutta Urpilainen toi esiin kolme tärkeintä asiaa, mistä hyvä hallinto koostuu: avoimesta datasta, joukkoistamisesta ja hyvästä työnantajuudesta. Se, mikä ei avauksesta mielestäni aivan täysin tullut esiin, oli se, miten nämä kolme asiaa nivoutuvat yhteen. Mitä enemmän avataan julkishallinnon kassakaappeja, sitä paremmin kansalaiset ja eri virastoissa töissä olevat ihmiset pääsevät vaikuttamaan omaan elämäänsä ja työympäristöönsä. Avoimen datan ja parviälyn avulla pystytään entistä paremmin löytämään hallinnon ongelmia, parantamaan toimintatapoja ja puuttumaan väärinkäytöksiin. Urpilainen puhui myös ”Wikipediamaisesta” lainsäädäntötyöstä; mikäli tämä halutaan toteutuvan vuonna 2030, pitäisi suunnittelutyön olla jo vauhdissa kun ottaa huomioon viime aikojen suuren kokoluokan julkisten IT-projektien laadun ja toimitusvarmuuden.

Tilaisuuden aikana myös Lyseon opiskelijoista koostuva porukka esitteli nuorten ajatuksia tulevaisuuden hallinnosta. He toivoivat jonkinlaista perustulojärjestelmää (puolustaen kuitenkin ”kivoja Kelan tätejä” :), pohtivat teknologian kehityksen vaikutuksia hallintoon ja vaativat hyvien käytänteiden löytämistä konkreettisten kokeilujen kautta. Itse yritin tuoda esille nuorison tavan vaikuttaa hajautetusti, ilman ylhäältä pakotettuja rakenteita:

https://twitter.com/MiikaHamynen/status/254113363922137088

Nuoret ovat tutkimusten mukaan aina vaan kiinnostuneempia politiikasta, mutta valitettavasti vain 6 % alle 25-vuotiaista kokee, että voi vaikuttaa kuntansa asioihin (TNS Gallup: Kansalaisten käsityksiä kulttuuripalveluista ja kuntahallinnosta 2012).

Ryhmätöissä pääsimme pohtimaan vanhusten tilannetta digitalisoituvan, avoimen hallinnon kanssa. Omat muistiinpanot jäivät kiivaan keskustelun lomassa vähiin (onneksi en ollut sihteeri), mutta tärkeimpänä nostimme esille seuraavan näkökulman osallistamiseen:

https://twitter.com/MiikaHamynen/status/254130399813447680

Tilaisuuden yhteydessä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa Urpilainen ehdotti avattavaksi myös Ylen arkistoja. Tämä olisi mielestäni erittäin hieno asia vapaan kulttuurin ja uuden luomisen kannalta, ja vähimmäisvaatimus verorahoilla tuotetulle palvelulle. Jatkotoimenpiteitä odotellessa.