Whatsappin kanavista ja Metan välinpitämättömyydestä

Yle kertoi tällä viikolla, miten Meta tarjoilee ”10-vuotiaiden tanssivideoita” Whatsappissa kanavien suositusten kautta.

Tarkistin myös oman Whatsappini tilanteen, ja samantapaisesti kuin toimittajien testissä, minulle suositellaan Ylen, BBC:n, Bloombergin ja WHO:n tuottaman sisällön lisäksi jostain syystä myös Turunväylän ja Naantalintien louhintatöiden etenemistä, mutta myös todella paljon erilaisia oletettavasti lasten ylläpitämiä muutaman sadan seuraajan kanavia.

Ylen jutussa keskityttiin ”lasten some” -aspektiin, joka tuo mielestäni hyvin esiin sen, miten vaikeaa somepalvelun määrittely voi olla. Moni ymmärtää helposti Tiktokin tai Instagramin sosiaaliseksi mediaksi, siinä missä Whatsapp ja Telegram hahmotetaan ensisijaisesti pikaviestimiksi. Näistä molemmista kuitenkin löytyy samantyyliset kanava- ja ryhmätoiminnot.

Kanavahaun suodattimilla voi valita, minkä maan kanavasuosituksia haluaa selata. Länsimaat kuten Belgia, Ranska ja Kanada, toimivat samaan tapaan kuin Suomi. Ehdotusten seuraajamäärät vaihtelivat kymemnistä tuhansista satoihin, ja moni pienemmistä kanavista vaikutti tyttöjen ylläpitämältä. Isommat olivat monesti kytköksissä jalkapalloon.

Kokeilin myös useampaa Afrikan maata, kuten Marokkoa, Senegalia ja Burkina Fasoa, joissa jalkapallo oli luonnollisesti edustettuna, mutta myös työtarjoukset sekä erilaiset elämänohjekanavat. Näissä tyttökulttuuri ei erottunut yhtä paljon, mutta se saattaa johtua demografiasta: etelässä taitaa olla edelleen todennäköisempää, että jos perheessä lapsilla on puhelimia, ne on ennemmin pojilla kuin tytöillä. Algoritmi tarjoili kaikkien maiden osalta sekä isoja että pieniä kanavia.

Koska Meta ei tarkemmin julkaise algoritminsa toimintaa (eivätkä he toki välttämättä tiedä sen toimintaa itsekään, jos sen taustalla pyörivä sumean logiikan ML-malli on muodostettu täysin algoritmisesti), en tiedä, mihin tietoihin ja oletuksiin suositukset perustuvat. Voi olla, että käytössä on jonkinlainen painotus, että ”massakanavien” lisäksi käyttäjälle tarjoillaan ehdotuksia pienemmistä vaihtoehdoista intiimiyden ylläpitämiseksi. Tausta-ajatus voi olla hyvä: se tarjoaa mahdollisuuden myös pienille kanaville kasvattaa orgaanisesti seuraajamäärää.

Oli algoritmi luotu tietoisesti tai jonkin käyttäjädatan perusteella, Meta on kuitenkin tehnyt valinnan, että sovellus toimii tällä tavalla. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei sitä ole kiinnostanut, mitkä voivat olla tämäntyylisen algoritmin seurauksia. Meta on tunnetusti ollut kerta toisensa jälkeen välinpitämätön toimintansa seurauksia kohtaan, kuten Sarah Wynn-Williams on kirjoittanut teoksessaan Careless People. En ole kyseistä kirjaa päässyt vielä lukemaan, mutta kiukkua yritystä kohtaan voi rakentaa lukemalla vaikka Cory Doctorowin kirja-arvion tai Strategic Tree -blogin (toistaiseksi ainoan) I think I hate the Internet -postauksen.

Haluan siis muistuttaa parista asiasta:

  • Somepalveluissa ei ole pakko olla. Whatsapp on ainut Metan tuote, jota edelleen (vastentahtoisesti) käytän. Boikotilla vapauttaa myös itsensä henkisesti algoritmien koukuista.
  • IT-alan teknisillä ratkaisuilla on aina sosiaalisia seurauksia. Yritän säännöllisesti muistuttaa työssäni, että teknisten valintojen irrallisuus muusta maailmasta on illuusio. IT-työ koostuu pääosin sosiaalisista kysymyksistä, toisin kuin me nörtit haluamme myöntää.