Lukioaine syksyltä 2004.
Viime aikoina on paljon keskustelua käyty siitä, pitäisikö Suomen liittyä Natoon. Tuo kylmän sodan aikainen liittoumajärjestelmä saa suomalaiset poliitikot innostumaan ja kansan pelkäämään. Pitäisikö Suomen pysyä liittoutumattomana vai alistua Yhdysvaltojen johtamalle organisaatiolle? Tarvitseeko Suomi suurta järjestelmää puolustamaan itseään hätätilanteessa?
Naton, pohjois-Atlantin puolustusliiton, perimmäinen tarkoitus on ollut pitää yllä maailmanrauhaa. Se luotiin kylmän sodan aikana länsimaiden kesken, vastapainoksi sosialististen maiden yhteenliittymälle idässä. Naton ansiosta Yhdysvallat sai asettaa monia sotilastukikohtia ympäri Eurooppaa, muunmuassa Islantiin ja Saksaan. Nämä tukikohdat olivat suhteellisen lähellä Neuvostoliittoa, jolla ei ollut muita mahdollisuuksia päästä lähellekään Yhdysvaltoja kuin Kuuba. Kun kylmä sota päättyi, Naton tehtävä muuttui kommunismin vastaisesta armeijasta maailmanpoliisiksi. Puolustusjärjestelmä lähetti kriisinhallintajoukkoja ja suoritti operaatioita entisen Jugoslavian alueella.
Nykyään Naton tehtävänä on myöskin ns. terrorismin vastainen sota, jota Yhdysvallat johtaa ”Pahan Akselia” vastaan. Kiina on ainut vakavasti otettava kommunistivaltio maailmassa, joka tykkää pelotella länsimaita, mutta jonka todellinen tarkoitus ei liene sotaan ryhtyminen.
Suomen sijainti lähellä Venäjää on yksi syy, millä liittoutumista perustellaan. Toinen maailmansota opetti suomalaisille sen, miksi puolustuksen täytyy olla kunnossa. Natoon liittymällä Suomi saisi nopeasti muilta puolustusyhteisön mailta apua tarpeen vaatiessa. Näin hyökkäyksen uhka Suomeen vähenisi. Toisaalta taas Nato haluaa laajentua lähemmäksi Venäjää. Kun Baltian maat keväällä liittyivät liittoumaan, ei kestänyt kauaa, kun Venäjä väitti sotilaskoneiden käyneen liian lähellä rajaa. Suomen liittyessä joukkoon liikennöinti taivaalla kasvaisi nopeasti varsinkin raja-alueilla.
Mutta kiinnostaako Nato tavallista kaduntallaajaa? Tutkimuksissa on selvinnyt, että yli puolet kansasta vastustaa liittymistä järjestöön, eikä vähiten Yhdysvaltojen johtamien Afganistanin ja Irakin sotien takia. Ihmisiltä kysyttäessä syitä Nato-vastaisuuteen suurimpia huolen aiheita ovat olleet ydinaseiden sijoitus Suomeen ja maamme osallistuminen operaatioihin ympäri maailmaa. Natoon liittyessä puolustusbudjetti tulisi paisumaan reilusti, ja kansalaiset pelkäävät verojen nousua. Mitä tapahtuisi puolustusvoimille ja yleiselle asevelvollisuudelle? Monissa Nato-maissa on palkka-armeija. Saisiko tämä ajatus kannatusta myös Suomessa? Monet totaalikieltäytyjät huokaisisivat helpotuksesta; enää ei tarvitsisi joutua vankilaan vain sen takia, ettei halua osallistua sotaisiin harjoituksiin.
Naton kannattajat ovat sanoneet, että Suomeen ei tuotaisi ydinaseita. Tuleeko tämä pitämään paikkaansa jos muista maista tuodaan sotajoukkoja suomalaisiin tukikohtiin? Yhdysvallat nauttisi ideasta saada ohjuksia mahdollisimman lähelle Moskovaa ja muita tärkeitä sotilaskohteita Venäjällä. Ainakin olisi nauttinut kylmän sodan aikaan. Toisaalta, nykyaikaisella ohjustekniikalla pystytään ampumaan ydinase toiselta puolelta maapalloa toiselle. Suomeen sijoitus antaisi vain vähemmän aikaa vastustajalle reagoida. Lisäksi kukaan ei ole enää nykyisin kiinnostunut ydinohjuksista sodankäynnissä; ne ovat vanhentunutta tekniikkaa. Nykyiset tarkat ohjukset voidaan ampua lähes metrin tarkkuudella maaliinsa välttäen näin turhia siviiliuhreja.
Jos eduskunta tekisi jonain kauniina päivänä päätöksen liittymisestä, pidettäisiinkö siitä kansanäänestys kuten EU:hun liittymisestä kymmenen vuotta sitten? Tulevan EU:n perustuslain hyväksyntään se ei tunnu tarvitsevan kansan mielipidettä. Jos useassa muussa Euroopan maassa kansanäänestys tullaan järjestämään, miksei Suomessakin? Tämän takia moni on sitä mieltä, etteivät päättäjät kuuntele kansan mielipidettä. Natoon liittymisen voi eduskunta päättää suoraan, vaikka enemmistö kansasta olisikin eri mieltä. Kun asiasta ei kysytä, ei sillä ole merkitystäkään. Toisaalta sama kansa joka äänestäisi liittymisestä on valinnut myös edustajat ajamaan omia asioitaan edustajainhuoneeseen.
Jos minulta kysyttäisiin, Suomen ei tulisi missään tapauksessa liittyä puolustusyhteisöön. Suomen tulisi pysyä liittoutumattomana ja olla puuttumatta kansainvälisiin selkkauksiin. Valitettavasti ei vain näytä siltä, että meillä olisi valinnanvaraa, vaan Suomen tulevaisuus tulee olemaan Natossa – halusimme sitä tai emme.
Törmäsin eilen mielenkiintoiseen projektiin, Oppikirjamaratoniin. Sen ensimmäisessä vaiheessa osallistujat luovat lukion pitkän matematiikan ensimmäisen kurssin kirjan yhtenä ainoana viikonloppuna syyskuun lopussa. Kirja tulisi jakoon CC-BY-lisenssillä, mikä tarkoittaa, että sitä voi kuka tahansa muokata ja kopioida, kunhan vaan muistaa mainita tekijät. Mikäli projekti onnistuu, ideaa tullaan luultavasti hyödyntämään myös jatkossa. Itsekin olen ollut kiinnostunut ajatuksesta luoda uusia, vapaita oppimissisältöjä etenkin kielten opetukseen.